No miten teillä on mennyt?

...On ehkä yleisin kysymys mitä meiltä nykyään kysytään, ja sillä viitataan tietenkin vauva-arkeen. Vauva on tänään jo 12 viikkoa (!!), ja voin ihan kaunistelematta vastata, että tosi hyvin meillä on mennyt. Ollaan eletty aika vauvakuplassa nämä ensimmäiset kuukaudet, mikä johtuu suurelta osin tietysti siitä, että meillä kävi tuuri ja saatiin helppo vauva. Varmasti vielä tulee kaikenmaailman erilaisia vaiheita, jolloin revitään hiuksia päästä, mutta uskallan jo pikkuhiljaa huokaista helpotuksesta ja todeta ettei tämä meidän vauva-arki ainakaan sieltä hankalimmasta päästä ole.

Yöt meillä nukutaan pääsääntöisesti hyvin. Ekan kuukauden aikana oli muutamia öitä kun vauva itkeskeli enemmän, mutta luulen sen johtuneen tiheän imun kausista ja siitä, että suolisto oli vielä niin kehittymätön. Jouduttiin ensimmäisen kuukauden aikana tekemään myös pari pidempää reissua, jotka kyllä selvästi näkyi tietynlaisena levottomuutena. Oli myös vaihe, jolloin vauva rauhoittui parhaiten kun laittoi Maija Mehiläisen tunnarin soimaan. Siinä sitten lauleskeltiin yhdessä pieni sievä mehiläinen Maijaaaa (jää muuten päähän soimaan).



Kahden kuukauden kohdalla alkoi yöt selvästi säännöllistymään. Yleensä me mennään nukkumaan 23-24 aikoihin eli aika myöhään, mutta vauvantahtisesti mennään ja meidän vauveli sattuu näköjään olemaan yökyöpeli (kolmas meidän perheessä..). Vauva herää kerran yössä syömään joskus 4-6 välillä, ja seuraavan kerran aamulla suunnilleen 7-9 välillä. Sen jälkeenkin riittää vielä unta, ja päivästä riippuen joko jäädään peiton alle juttelemaan, naureskelemaan ja torkkumaan, tai sitten laitan vauvan vaunuihin ja lähden asioille. Vaunuissa tulee uni ihan samantien, ja hyvällä tuurilla bebe nukkuu 4-5 tuntia vaikka tultaisiin välissä jo kotiinkin. 

Imetys on sujunut tosi luonnollisesti ja ilman sen suurempia kommervenkkejä. Sairaalassa vauvan paino putosi liikaa, ja muistaakseni toisen yön imetin itkuista vauvaa hädissäni ties kuinka monta tuntia putkeen, vaihtelin vaan rintaa ja aloin olla jo epätoivoinen. Ajattelin että jaaha, ei tää imetys onnistu eikä tästä tuu yhtään mitään. Kunnes, kotiutumispäivänä tuntui siltä että tissit räjähtää. Sinä päivänä ilmoitinkin että tosiaan joo, tarvitsen ehdottomasti sen sähkökäyttöisen rintapumpun. Sinne jäi rintakumit käyttämättöminä sairaalakassin pohjalle. 

Nuo ajat oli aika tissi-maitopainoitteista, enkä voinut kauaa olla imettämättä/pumppaamatta kun eteenpäin kumartuessa tuntui siltä kuin kaataisi kastelukannuista maitoa lattioille. Mies antoi mulle tuolloin uuden lempinimen, Helga. Pahin kannu/Helga-vaihe on onneksi jo ohi, ja maidontuotanto on sittemmin tasaantunut. Kotikäynnillä vauvan paino olikin sitten noussut viikossa n. 600g, mihin neuvolatäti totesi että juu, ei tarvitse yhtään olla huolissaan painonnoususta. Yhteenvetona siis, kannattaa yrittää imettää vaikka alku olisikin hankalaa ja tissit tuntuisi vain kutistuneilta rusinoilta.



Synnytyksestä palauduin suht nopeasti. Kiloja mulle kertyi raskauden aikana noin 11-12, ja niistä puolet jäi synnärille ja loput karisi varmaan ekan viikon aikana synnytyksen jälkeen. Sehän ei kuitenkaan tarkoita, että kroppa näyttäisi samalta kuin ennen. Lihas on nimittäin vaihtunut johonkin ihan muuhun, mutta niinkuin tässä postauksessa kirjoitinkin, mulla ei ole mikään kiire. Ainoa asia mikä aiheuttaa päänvaivaa on mun alaselkä. Se on ollut tosi heikossa kunnossa synnytyksen jälkeen, kun painopiste on muuttunut yhtäkkiä ja vatsalihaksissa on vielä muutama sentti erkaumaa. Kävin eilen jälkitarkastuksessa, ja sain onneksi luvan alkaa treenata! Ihan ensimmäisenä treenaan (varovasti) keskivartalon lihakset kuntoon, jotta toi selkä ei vaivaisi niin paljon.

Tiivistettynä: kaikki on mennyt paljon paremmin kuin odotettiin. Sellaiset eihelvettitätäkötääon -hetket on valehtelematta laskettavissa yhden käden sormilla. Kylässä käyneet kaverit on sanoneet että meidän vauva-arki vaikuttaa niin helpolta että väkisinkin iskee vauvakuume. Vauvapropagandaa! 

Niin ja, Lilja, kokonaiset 12 viikkoa, on yhtään liioittelematta maailman ihanin ja iloisin vauva. Nyt olisi kova hinku vissiin jo päästä kääntymään ja liikkumaan, mikä näkyy innokkaana sätkimisenä ja jalkojen tamppaamisena. Sylissä hän syöksähtelee niin että meinaa koko vauva lentää käsistä. Innolla (ja vähän ehkä myös kauhulla) odotan mitä kaikkea tuo pieni vilperi tulevaisuudessa keksiikään. Suloisinta on kuitenkin edelleen se vilpittömän onnellinen hymy jonka hän väläyttää aina äidin tai iskän nähdessään, voi rakas pieni.




2 kommenttia

  1. Lilja näyttää ihan sulta tossa vikassa kuvassa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten näyttää! Vilperin geenit :'D

      Poista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *