Ristiäiset

Heippa ja ihanaa maanantaita!


Meidän pikkuvilperin ristiäisiä vietettiin perheen, sukulaisten ja tietenkin kummien kanssa viikonloppuna, ja nyt täällä on väsynyt mutta onnellinen äiti. 

Ihanaa että saa taas keskittyä ihan tavalliseen arkeen ja äitiyslomailuun. Se tarkoittaa siis vaunulenkkejä Seurasaareen, kahvittelua, päiväunia, pyykinpesua, pikkuneidin kikattelua ja puuhastelua. 

Vaikka ristiäisissä oli kova järjestäminen ja tavallaan on ihanaa että ne on nyt ohi, niin silti iski pieni haikeus. Aika kuluu hurjaa vauhtia, kaksi kertaa nopeammin kuin ennen, ja yritänkin ripustautua kynsin ja hampain jokaiseen pieneenkin hetkeen ettei mikään menisi ohi. Ja menee silti. Juurihan me tultiin kotiin sairaalasta! Ja nyt pienellä on jo nimi. Vasta äskenhän oli keskiviikko kun mentiin vauvan kanssa mun äitiä junalle vastaan, ja alettiin tietenkin kaikki itkeä kun äiti näki vauvan ensimmäistä kertaa. Onneksi ollaan otettu paljon valokuvia, niitä on ihana katsella jälkeenpäin ja palata niissä ikuistettuihin hetkiin.



Mutta niin, juhlat menivät paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Oli kaunis luminen talvipäivä. Herättiin aikaisin aamulla (paitsi vauva tapansa mukaan nukkui kunnes oli aika lähteä kirkkoon) vielä tekemään viimehetken valmisteluja, ja vatsanpohjassa kutkutti pieni jännitys. Vieraita oli tulossa noin 20, eli aikamoinen määrä tähän meidän kaksioon. 

Kaste oli Töölön kirkossa, ja ihana kastetilaisuus olikin. Pappi oli aivan mahtava tyyppi, tosi sympaattinen ja huumorintajuinen, ihan meidän oloinen tyyppi. Kaste sujui oikein hyvin, vähän neiti piti meteliä kun alkoi kyllästyttämään sylissä paikoillaan oleminen ja ilmeisesti vesi oli kylmää. Mutta pitäähän sitä vähän ääntä olla, hiljaisuus on ihan tylsää, tuumasi vauva. Kyynel silmässä oli vähän jokaisella, kun meidän pikkuinen sai vihdoin virallisesti kauniin nimensä ja maailman ihanimmat ihmiset kummeikseen.



Kirkosta siirryttiin meille kastekahville, ja hyvinhän me mahduttiin. Oli tiivis, mutta lämminhenkinen tunnelma ja kaikilla oli kivaa. Alkuun nostettiin malja pienelle ja toivotettiin vieraat tervetulleeksi, jonka jälkeen syötiin ja kahviteltiin. Juhlat saivat paljon kehuja, ja itsekin olin tosi tyytyväinen siihen miten kaikki meni. 

Pieni päivänsankari tykkää nukkua vaunuissa, ja nukahtikin samantien kun kirkosta lähdettiin eikä meinannut herätä ollenkaan juhlimaan. Jossain kohtaa kävin nostamassa beben syliini että kerkeisi edes vähän seurustella vieraiden kanssa. Loppuaika kuluikin sitten vauvaa ihastellessa.


Tarjolla meillä oli mun väkertämä nimikakku ja äitini tekemä mansikkakakku. Täytteenä nimikakussa oli Kinuskikissan reseptillä tehty tumma sokerikakkupohja vadelmakreemitäytteellä. Kakun päälle tuli valkoinen sokerimassakuorrute, ja koristeeksi tein vaaleanpunaisia sokerimassaruusuja ja rusetin, sekä tietysti nimen. Siskoni, paras ystäväni (eli kummitäti) ja äitipuoleni hoitivat suolaiset tarjottavat. Hyvin ilmeisesti maistui, jäljelle jäi vain muutama pala kakkua, joita syötiinkin sunnuntaina aamu- ja välipalaksi. 

Kuulemma pitäisi pistää bisnekset pystyyn ja ryhtyä kakkuleipuriksi. Itsekin olin tyytyväinen kakkujen lopputulokseen, ja ihan mielellään leipoisin enemmänkin kakkuja. Että pistäkää vaan tilausta tulemaan, täällä olisi yksi yli-innokas leipuri odottamassa seuraavaa tilaisuutta suunnitella kakku!

Juhlat olivat aivan ihanat, ja niinkuin sanoin, vähän haikeissa tunnelmissa on mennyt tämä maanantai. Onneksi tulevaisuus on täynnä kaikkea jännää, eikä tässä arjessakaan ole mitään valittamista. Omituista on, että nyt ei tarvitse enää vauvatella, vaan voi käyttää jo neidin ihan omaa nimeä. Meidän rakas Lilja.





Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *