Totuuksia vauva-arjesta

Kun meitä pyydettiin neuvolan perhevalmennukseen vierailevaksi perheeksi kertomaan vauva-arjesta, vastattiin tietenkin kyllä! Tänään aamulla käytiin siellä esiintymässä, ja oli kunnia-asia päästä jakamaan meidän kokemuksia tulevien vanhempien kanssa. Eihän siitä todellakaan kauaa ole, kun itse istuttiin siellä kuuntelemassa korva tarkkana, kun silloinen vieraileva äiti oli kertomassa minkälaista synnytys ja vauva-arki heillä on ollut. Ja nyt me oltiin itse siellä edessä puhumassa samoista asioista. 

Sen oikein näki, miten yleisössä istuvia tulevia vanhempia jännitti, tottakai, ja koitettiin parhaamme mukaan saada puheissamme välitettyä ilosanomaa vauva-arjen ihanuudesta ja siitä, että synnytys voi oikeasti olla hyväkin kokemus. Tottakai kerrottiin myös rehellisesti, että välillä väsyttää ja ärsyttää, ja että synnyttäminen on rankkaa hommaa, mutta painotettiin enemmän niitä hyviä puolia.

Jäi nyt jotenkin päälle tämä vauva-arjesta hohkaaminen, ja kirjoittelin muutamia perhevalmennuksessa esiin tulleita ajatuksia ylös:


Millaista vauva-arki on ollut?




Aluksi aikamoista sähläämistä kun vasta tutustutaan toisiimme, eikä meillä ihan kauheasti ollut aiempaa kokemusta vauvoista.

Alun jälkeen ihanaa, leppoisaa ja täynnä rakkautta. Mutta ajoittain myös rankkaa; onhan tässä elämä muuttunut kertaheitolla, ja se vaatii alkuun totuttelua.

Mua naurattaa kun olin just jollekin puhunut miten hyvin meillä on mennyt, eikä vauva itke juurikaan. Taisi olla siitä seuraava päivä kun tuli ensimmäinen sellainen hetki, että piti soittaa miehelle töihin ihan vaan koska tarvitsin henkistä tukea. Vauva oli tosi tyytyväinen, käytiin kylvyssä ja oltiin juuri pukemassa, kun vauva sai kunnon itkukohtauksen. Itku sen kuin yltyi, ja lopulta vauva karjui naama punaisena ja itki niin että muakin alkoi itkettää. Olin aiemmin käynyt suihkussa kun vauva vielä nukkui, ja kekkaloin täällä alusvaatteisillani tukka märkänä huutava vauva sylissäni. 

En siinä tiimellyksessä tajunnut, että vauvalla oli varmaan vain kylmä kylvyn jälkeen. Soitin miehelle ja tavallisen hein sijaan "annoin" luurin vauvalle joka huusi iskälle ääääääääÄÄÄ, sitten mäkin itkin puhelimeen ja mies lohdutti (meitä). Vauva nukahti tyytyväisenä noin 5 minuuttia puhelun jälkeen kun sain hänet puettua. Jälkeenpäin huvitti koko tilanne, mut se tunne kun vauva huutaa sydäntäsärkevästi, siitä tulee itselle ihan fyysisesti paha olo!

Tästäkin on jo aikaa varmaan pari kuukautta, eikä sellaisia itkukohtauksia olla sen koommin nähty (kuultu).


Mikä vauva-arjessa yllätti?




Olen kai aiemminkin kirjoittanut, että positiivisena yllätyksenä tuli se, miten hyvin olen saanut nukuttua raskausaikaan verrattuna. Ei ole ikävä niitä miljoonia herätyksiä ja sitä tunnetta, kun veri ei kierrä kun maha painaa verisuonia. En pystynyt nukkumaan/makaamaan selälläni ollenkaan! 

Yllätti myös se, että en muuttunutkaan leggingsejä, trikoopipoa ja pelkkiä tuulihousuja käyttäväksi, vauvansosetta syöväksi äityliksi. Olen ihan se sama Essi kuin ennenkin, ja toisaalta en ole. Äitiys ei ole muuttanut mua joksikin tuntemattomaksi tyypiksi, vaan se on tullut osaksi mua. 

Meidän parisuhde ei ole rakoillut, vaan päinvastoin syventynyt vanhemmuuden myötä. Olen joka päivä onnellinen että sain juuri tuon miehen kanssa lapsen.

Odotukset ennen vauvan syntymää: että kaikki menee päin helevettiä.






Mikä on ollut ihaninta/raskainta?




Raskainta on jatkuvat keskeytykset. Ajatus katkeaa, ei saa tehtyä mitään asiaa alusta loppuun ilman keskeytyksiä. Mulla on joskus ikävä omaa miestä, kun sitä kahdenkeskistä aikaa ei samalla tavalla ole kuin ennen, vaikka päivittäin nähdäänkin. 

Ihaninta on ihan tavallinen arki, vauvan kehityksen seuraaminen, yhdessä oleminen ja tekeminen. Ja sitä iloa kun iskä tulee kotiin: vauva alkaa innoissaan kikatella ja heilua sylissä tutun parran nähdessään. Se kun vauvan katseesta paistaa syvä luottamus ja rakkaus. 


Mitä paremmin vauva nukkuu päivällä, sen paremmin vauva nukkuu myös yöllä. Jos päiväunet on jääneet vajaiksi, alkaa illalla kirjaimellisesti väsytystaistelu. Vauva ei millään suostu nukahtamaan vaikka selvästi väsynyt onkin. Mutta kun hän viimein nukahtaa esim. vaunuihin, ja kun nostan ihanalta tuoksuvan, unisen vauvan syliini ja hän kietoo pienet lämpimät kädet kaulaani, katoaa kaikki se hetkellinen ärsytys mitä aiemmin tunsin. Mä olen onnellisempi, me ollaan onnellisempia kuin koskaan.


Vinkkejä lasta harkitsevalle / tuleville vanhemmille




Ei kannata säikähtää tarinoita väsymyksestä, parisuhteen aallonpohjista ja oman ajan menettämisestä. Niihin kaikkiin on niin helppo samaistua etukäteen, kaikki tietää miltä väsymys tai v*tutus tuntuu. Mutta sitä, miltä oman vauvan saaminen tuntuu ei voi mitenkään kuvitella etukäteen. Ja sitä tunnetta on muuten myös todella vaikeaa yrittää selittää sellaiselle, jolla ei ole omaa lasta. Paljon enemmän jäisi kaduttamaan lapseton kuin lapsellinen elämä.



Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *