Yllätysvarpajaiset

Huh, olipa ihana viikonloppu! 

Perjantaina olin aika hermostunut. Ruokakaupassa säntäilin hyllyltä toiselle ja meinasin unohtaa puolet siitä mitä piti ostaa. Syy tähän säntäilyyn oli se, että järjestin lauantaina A:lle salaa varpajaiset! A on ollut niin ihailtavan hyvä, lämmin, läsnäoleva isä meidän pikkutytölle, että halusin sen kunniaksi yllättää A:n jotenkin. Muutamasta läheltä piti -tilanteesta huolimatta A ei osannut aavistaa mitään, ja yllätys saatiin pidettyä salassa loppuun asti.

Oltiin sovittu, että mä hoidan ruokapuolen ja arvon varpajaisjuhlavieraat huolehtivat juomisista. Tein siinä ihan kasuaalisti kotivaatteissa pari pellillistä pizzaa ja esitin ettei viikonlopuksi ole mitään sen ihmeempiä suunnitelmia. A:lla oli juuri vauva kantorepussa ja vauva jokelteli kovasti jotakin, kun ovikello soi. Olin menevinäni vessaan ja pyysin A:ta avaamaan. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun oven takana ei ollutkaan Jehovan todistajat, vaan rappukäytävä täynnä kavereita jotka ilmoittaa "me tultiin nyt teille". A jäi kerrankin ihan sanattomaksi! Suukotin hölmistyneen mieheni, pakkasin kamppeet ja vauvan, ja lähdettiin hakemaan mun kaveria, jonka vanhemmille hurautettiin evakkoon. Sinne se iskä jäi bailaamaan!

Loppuilta menikin lähinnä syödessä ja vauvaa ihmetellessä. Käytiin myös saunassa; otettiin mukaan kylmät Happy joet, laitettiin kasvonaamiot ja höpötettiin varmaan kaks tuntia siellä saunanlauteilla. Ah, parasta! Sunnuntaina nukuttiin pitkään, vaunulenkkeiltiin ja kokkailtiin, ja alkuillasta ajeltiin takaisin Helsinkiin. Kotona odotti krapulainen, mutta hyvin onnellinen mies. Ai että miten hyvä mieli tuli kun sai ilahduttaa toista ja näki miten onnelliseksi mies yllätyksestä tuli. Oli ihan supervaikea salailla asiaa monta viikkoa, mutta oli kuulkaas ehdottomasti sen väärti.


Vauvan mielestä salailuhommat ovat kerrassaan uuvuttavia.

Olin ilmeisesti alitajuisesti asettanut viikonlopun aikarajaksi, jonka jälkeen pitää ihan oikeasti käydä ristiäisvalmistelujen kimppuun. Mikä johtikin sitten siihen, että tänään kehitin pienet ahdistushepulit juhliin liittyen. Meille on siis tulossa aika paljon vieraita kastekahville, joka on kastetilaisuuden jälkeen meillä kotona. Pitää vähän järjestellä, että mahdutaan kaikki meidän pikkukotiin (ei mahduta!). Vielä on vähän pähkäiltävää astioiden ja istumapaikkojen kanssa, mutta kyllä kaikki järjestyy. Lisäksi pitäisi hoitaa miljoona muuta pikkujuttua, mutta yritän nyt olla stressaamatta liikaa, koska tulossahan on ihana juhla - meidän tyttö saa vihdoin nimen. Tähän asti hän on kulkenut nimellä vauva, vilperi tai rimppakinttu (bebellä on pitkät jalat, mä taidan jäädä meidän perheen persjalkaiseksi), jotka kaikki toki ovat oikein hyvä nimiä, mutta kyllä odotan sitä hetkeä kun vihdoin saa paljastaa ja ottaa käyttöön tytön oikean nimen. Siitä tulee varmasti ihana, iloinen, tunteikas, ikimuistoinen päivä.


Bebe on valmis tulevaan juhlaan.

En sitten niin tiedä mitä mä täällä blogissa luuhaan kun pitäisi tosiaan tehdä jotain ihan muuta. Lisäksi oon varannut kaikkea muuta puuhaa tälle viikolle, hups. Perustelin tän itselleni niin, että multa lähtee muuten ihan käsistä tää hepulointi ja menetän järkeni lauantaihin mennessä, ellen tee välillä jotain kivaa. Pitäähän joku tasapaino olla.

Palaan viimeistään ristiäisten jälkeen taas blogin pariin, on jotenkin ihan erilainen inspis kirjoitella kuin aiemmin. Kai se on tämä äitiysloman autuus ja ihanuus.

Kivaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *