Varför Paris vi har ju...

No Åbo tietenkin! Nyt pääsen käsiksi mun lempiaiheeseen, josta kirjoittaminen kuitenkin riipaisee sydämestä, näin dramaattisesti ilmaistuna. Mutta kyllä vaan tulee haikaileva olo kun tuota rakasta kaupunkia ajattelen. Tiedättekö sen tunteen kun on matkalla jossakin, ja kaikki siellä vaan yksinkertaisesti kolahtaa? Tunnelma, värit, hajut, ihmiset, ympäristö, olotila. Kaikki ympärillä inspiroi ja jotenkin elämä tuntuu niin hyvältä ja täydeltä just siinä just sillä hetkellä. Oot vaan parhaimmillasi ja intoa täynnä. 

Turku on mulle sellainen. Enkä oikein edes tarkalleen tiedä miksi. Joo, olen syntynyt Korppoossa, mutta se ei teknisesti ole sama asia kuin Turku. Olen asunut kolme kertaa kauemmin Helsingissä kuin Turussa, enkä vieläkään koe Helsinkiä kodikseni, en lähellekään, niin tuskin tulee enää tapahtumaankaan. Täällä asuminen on ihan pakkopullaa! Täällä on kireä ja kiireinen ilmapiiri, ja kaikki tuntuu jotenkin näennäiseltä ja epäaidolta. Välimatkat on pitkiä, täällä on kallista asua ja elää. Tekemistä, paikkoja ja nähtävää on paljon, ja ehkä juuri siksi meinaa iskeä ähky eikä oikein osaa lähteä lopulta minnekään. Toisaalta kun kaikkea on paljon - liikaa, tuntuu ettei paikkoihin ehdi edes tutustua kunnolla tai kehittää rakkaussuhdetta. Toisin kuin vaikka Turussa.  Ehkä en vaan ole suurkaupungin tyttö. En halua loukata ketään tällä tekstilläni, tämä on vain mun kokemus kaupungista.

Onhan Helsingissä kivojakin juttuja, ja parasta on tietysti täällä asuvat ihmiset, joita tulee kova ikävä kun muutetaan pois. No okei, ehkä muistelen kaiholla myös Seurasaarta, Sibeliuspuistoa ja Cafe Regattaa, mutta siinäpä ne. 

Mietin, että miksi jaksan jauhaa näistä kaupungeista vaikka millä mitalla, ja oivalsin että se johtuu juuri siitä, etten koskaan tuntenut oloani kotoisaksi Helsingissä kun viimeksi asuin täällä. Tunsin suurta levottomuutta ja ulkopuolisuutta, haahuilin tuskastuneena Töölön katuja, miettien että mitä ihmettä mä tekisin elämälläni. Turussa viihdyin ihan heti, tuli sellainen olo että tänne mä kuulun, tää on mun koti. Ei Turussakaan kaikki mennyt aina ihan suunnitelmien mukaan, mutta se on elämää, eikä mun tapana ole jäädä roikkumaan menneeseen. Olen huomannut, että elämässä paskan määrä on vakio - sillä on enemmän merkitystä miten niihin vastoinkäymisiin suhtautuu. May the bridges I burn light the way! En voi vaikuttaa jo elettyyn, mutta tähän hetkeen voin. 

Niin, Turussa kuitenkin tuntui, että pahimmat haahuilut oli takana päin ja arki oli kovin kivaa. Ja harmitti kun olosuhteiden pakosta oli muutettava pois. Siitä lähtien olen oikeastaan haikaillut takaisin. Eihän se kaupunki yksinään onnelliseksi tee, mutta se minkälaiseksi arkeni siellä rakensin, sitä mulla on ikävä. Turussa alkanut omannäköinen elämä on jatkanut kulkuaan, ja nyt mulla on ihana mies ja meillä maailman rakkain kikattava vaippapeppu.


No mikä ihme siellä Turussa niin viehättää?


Aurajoki, joenvarressa keikkuvat sympaattiset jokilaivat, Turun energian voimalaitoksen punatiilinen, vähän rujo, savupiippu, jota koristaa Fibonaccin lukujono. 

Kesäyössä tuikkivat valot, lämmin tuuli joka suhisee jokirannan vanhoissa lehmuksissa.

Arvokkaana seisova Turun tuomiokirkko ja kauniit vanhat kivitalot. 

Mukulakivikadut, joihin kuluneet tennarit aina välillä jää niin että meinaa kompastua, mutta se ei haittaa.


Puolalan puisto ja pullo viiniä, nauru raikaa ja hilpeät jutut huononee sitä mukaa kuin viini hupenee huterista kertakäyttömukeista, alkuillan aurinko paistaa laiskasti ja lopulta painuu mailleen. Kaivetaan villatakit kangaskasseista ja siirretään hipat johonkin kotoisaan kapakkaan.


Iloisesti vilisevä Kauppatori marjoista ja vihanneksista notkuvine pöytineen, unohtamatta vihaisia lokkeja...

Suomen ehdottomasti viihtyisin Turun pääkirjasto, jonka nurkkauksiin voi kaivautua lukemaan hyvää kirjaa. Tai vaikka vain pohtimaan elämän kiemuroita.

Söpöt kahvilat ja ravintolakulttuuri yleensäkin. Sateen rummuttaessa ikkunoihin, kengät ja sukat märkinä, hiuksista vesipisaroita tippuen on ihanaa pistäytyä Cafe Artiin espressolle. 


Ahkerasti aamusta iltaan kilkattava Föri - tält pual jokke tois pual. Martissa puutaloista leijaileva puulämmityksen tuoksu. 



Kissat jotka tulivat moikkaamaan takapihalla, kun mulla vielä oli tapana silloin tällöin polttaa yksi tupakka samalla kun vein roskia. Kuuntelin The Smithsin There is a light that never goes out sadattatuhannetta kertaa.

Kun ajaa autolla Ruissaloon, ja seuraa ohikiitävää yhdeksi vihreäksi kuvaksi sekoittuvaa maisemaa. Iltauinti Saaronniemessä, kävely takaisin autolle paljain varpain pelkässä pellavakesämekossa kun ei jaksa pukea alusvaatteita, tukka merivedestä laineilla. 

Kun avaa autonikkunat ja antaa tuulen tuivertaa merivedeltä tuoksuviin hiuksiin. Meikittömissä kasvoissa tuntuu päivän rusketus, silmät menevät kiinni ja suu kääntyy hymyyn.


6 kommenttia

  1. Voi että en malta odottaa että muutatte tänne 😍 Oon asunut täällä jo 6kk ja tuntuu etten oo oikein vielä käynyt missään tai tutkinut mitään paikkoja 🤔Tämä pitää korjata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään! Voisko aika nyt vaan harpata eteenpäin :'D Sulla on ollut niin intensiivistä toi opiskelu ettet oo kerennyt tutkimaan!

      Poista
  2. Kia: Näin sun kommentin kun tuli ilmoitus siitä sähköpostiin, mut täällä se ei näy! Turku on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kans nää sitä😲 mihin lie kadonnu😅

      Poista
    2. Omille teilleen netin syövereihin :D

      Poista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *