Unettomia öitä + ohje neulottuun pantaan

Hellou!

Täällä on nukuttu hieman.. katkonaisesti. Äitini ja isoäitini ovat kovia neulomaan, ja nyt näyttää pahasti siltä, että olen perinyt tämän sairauden, neuloosin. 

Neuloosi on lähes pakonomainen tarve olla jokainen vapaahetki neulomassa jotakin, ja silloin kun et neulo, pohdit keskeneräistä työtä tai suunnittelet jo seuraavaa. 
A on vaan pyöritellyt silmiään kun istun ilta toisensa jälkeen sohvannurkassa silmät ristissä kilkuttamassa puikkoja. Mutta kun se on niin koukuttavaa ja hauskaa! Kylkiäisenä olen tosin kehittänyt jonkun pienen tulehduksen vasemman käden etusormen niveleen, ei kiva. Jos tämä pahin vimma menisi kohta ohi niin pääsisi sukkapuikkopoloiset ja sormenikin lepäämään. 

Ensimmäiseen lauseeseen viitaten, olen siis nukkunut hieman huonosti. Iltaisin vauvan nukahdettua olen tietysti oitis tarttunut kutimeeni, enkä ole malttanut mennä nukkumaan kun kudon vielä tämän kohdan. Ja ehkä vielä tämän. Lopputuloksena on ihan liian lyhyet yöunet nukkunut äiti, jonka tukka sojottaa joka suuntaan ja silmäpusseihin ei auta edes kolme kuppia kahvia. Eikä vaunulenkki raittiissa ulkoilmassa. Eikä miehen pusut. Eikä sauna.


Kun olen ensin itse viikon verran kartuttanut univelkavarastoja, alkaa vauvalla jokin ihmeellinen vaihe. Nimittäin sellainen, että herätään öisin 40-60 minuutin välein syömään. Mitä mitä!! Meidän vauva, joka ei edes vastasyntyneenä herännyt kuin maksimissaan kolmesti yössä syömään. 

Viime kuukaudet ollaan herätty kerran kaksi, yleensä kerran, yössä. Ja booom, viime yönä heräsin valehtelematta varmaan kymmenen kertaa pinnasängystä kantautuvaan kitinään. Voi morjens! 

Mutta niin kuin sanoin jo raskaana ollessani, sekä silloin kun vauva oli vastasyntynyt ja useasti sen jälkeenkin, sanon sen taas: arvostan suuresti niitä vanhempia joilla on koliikkivauva tai joiden vauva ei nuku. Hyvin nukuttujen kuukausien jälkeen tälläinen yksi katkonainen yö pisti mun kupin ihan nurin, ja olen ollut vain varjo itsestäni tänään. Sissos sentään, tätäkö tämä kuuluisa vauva-arki nyt on. Voisin palata takaisin siihen vaaleanpunaiseen hattaraan, kiitos. 

Mies lähti tekemään lumitöitä talolle ja hoitamaan muitakin asioita. Ennen kuin se lähti, kirosin täällä asumisen alimpaan helvettiin, aloin itkeä koska kahvi oli "loppu" (sain keitettyä pari kupillista - olin hieman dramaattinen) ja käyttäydyin muutenkin kuin 2-vuotias. Mies tarjoutui hakemaan kahvia kaupasta, rauhoitteli mua ja laittoi vauvankin nukkumaan. 

Nyt mulla on tässä keskeneräinen villasukka, kuppi kahvia, korvapuusti eiliseltä ja nukkuva vauva. Täällä asuminen tuntuu taas tosi kivalta, ja voi että mulla on ihana mies, ja meillä maailman paras vauva. Kyllä se tästä taas.

Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *