Kaksi pientä elefanttia marssi näin

Yksi mun ystävä just pääsi sanomasta, että mun kirjoituksista tulee aurinkoiselle tuulelle, ja heti tulin tänne ränttäämään somesta. Välillä pitää päästä avautumaan, mutta sit voi hengittää syvään ja jatkaa taas sitä aurinkoisempaa linjaa :D

Koska sukkapuikkojen kilkutus ei riittänyt, ostin virkkuukoukun. En ole koskaan virkannut mitään, mutta pidän haasteista, ja päätin että nyt opettelen. Osaan nyt tehdä muutaman perusjutun, ja huomasin että niillä pääsee jo aika pitkälle - tai ainakin saa ihan söpöt norsut aikaiseksi. Nämä kaverukset ovat hieman eri näköiset, vaikka samalla ohjeella on tehtykin. Koin muutaman ahaa-elämyksen vasta kun olin virkkaamassa kolmannen norsun toista puolta. Ehkä teen vielä muutaman norsun lisää, ja nämä saavat jäädä tälläisiksi koekappaleiksi. Ja hyötykäyttöön nekin tulevat, Lilja on nimittäin ihan oma-aloitteisesti napannut nämä käsiinsä ja tunkenut suoraa päätä suuhun. Selvä juttu, käy se noinkin!
Mun visio olisi tehdä näistä vaunulelu (tai ripustaa leikkikaareen), katsotaan mitä siitä tulee. Ohjeen näihin katsoin täältä.

Tulin tänään muuten ajatelleeksi, mitä mun syksyn opinnoista tulee, jos meinaan "ihan vähän tässä näin" luennollakin virkata tai neuloa, hömhöm. Ehkä jätän ihan suosiolla kaikki käsityöt kotiin, jotta valmistunkin joskus. Ja syksystä puheenollen, olen kehittänyt kriisin siitä, mitä me tehdään Liljan hoitopaikan suhteen syksyllä. Perhepäivähoitaja, osa-aikainen vai kokoaikainen päivähoito? Yksityinen vai julkinen? Jäänkö kotiin enkä aloita vielä opiskeluja? En mä ole valmis viemään mun pientä vauvaa hoitoon! Tulee itku jo pelkästä ajatuksestakin. Äitiyslomalle jäädessäni ajattelin, että mulla tulee varmaan kauhea ikävä töihin ja takaisin ns. oikeaan maailmaan. En osannut kuvitellakaan miten vaikealta tuntuisi edes ajatella koko hoitopaikka-asiaa. Toisaalta, kuulostaa aika ihanalta, että pääsisi kouluun, opiskelemaan, viettämään omaa aikaa, saisi syödä rauhassa lounasta (!!!), ehtisin juoda kahvin kuumana jne., mutta toisaalta on ihan hirveän haikea olo. Välillä oikein nipistän itseäni ja rutistan silmät kiinni jotta muistan keskittyä kuluvaan hetkeen. Ne kun tuntuvat karkaavan niin nopeasti ohi.

Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *