Somelukutaito – mikä siinä on niin vaikeaa?

Puhuin yksi ilta ystäväni kanssa puhelimessa positiivisuuspsykologiasta ja sitä kautta myös somesta ja ihmisten suhtautumisesta someen. Tuli puheeksi, miten joitain tuntuu ärsyttävän suunnattomasti yltiöpositiiviset instagram-tilit ja blogit. Ystäväni oli siis käynyt positiivisuuspsykologian luennolla, jossa oli kerrottu esimerkki eräästä naisesta, jota ärsytti hänen ystävänsä Insta-päivitykset, kun kaikki tuntui olevan vain ihanaa ja söpöä ja upeeta.

Nainen oli sitten käynyt tämän ystävänsä kanssa kahvilla, ja ystävä kertoi, että tottakai hänen elämässään on kurjiakin asioita, ja että hän pitää Instagramia eräänlaisena kiitollisuuspäiväkirjana. Nainen ymmärsi nyt paremmin ystävänsä Insta-päivityksiä, kun tiesi ajatuksen niiden takana. 

Hyvä homma, että naiselle selvisi tämä mysteeri. Mua vaan jaksaa ihmetyttää, miten joku edelleenkin voi luulla, että some on koko totuus? Että ne iloiset pienet hetket instagramissa on yhtä kuin tämän henkilön elämä? Eikö kaikille ole jo tässä vaiheessa selvää, ettei some kerro kaikkea? Vieläkö jollekulle tulee yllätyksenä, että elämässä on muutakin kuin se mitä some antaa ymmärtää? Ilmeisesti.

On muakin joskus ärsyttänyt jotkut ihmiset somessa, mutta ei mua positiivisuus ärsytä, enemmänkin teennäisyys ja esittäminen. On eri asia kiinnittää asioita hyviin asioihin elämässä ja jakaa päivityksiä niistä, kuin esittää että kaikki olisi hyvin vaikkei ole. Valehtelu ärsyttää. Toisaalta, mistä mä tiedän valehteleeko joku vai ei. Loppujen lopuksi oon sitä mieltä, että somesta ärsyyntyminen on täysin turhaa. Erilaisuus on hyvä asia, ja erilaisuutta pitäisi osata suvaita.

Jos mua joskus ärsyttää joku somepäivitys, katson peiliin. Oon sitä mieltä, että jos positiivisuus ärsyttää niin ongelma on ihan jossain muualla kuin siinä positiivisessa Instagram-käyttäjässä. Jos toisen ilo saa kiristelemään hampaita, olisi hyvä mennä itseensä. Mikä omassa elämässä on pielessä jos toisen onni ärsyttää? Oletko kateellinen, tyytymätön omaan parisuhteeseen/työhön/ulkonäköön? 

Olisiko sitten parempi, että esimerkiksi Instagram olisi sellainen tunneroskis-kaikkionpaskaa-päiväkirja? En tiedä muista, mutta mua ei kyllä suoraan sanottuna ihan hirveän kauaa jaksaisi kiinnostaa katsella somesta kuvia toisten tiskivuorista ja pyykkikasoista, kun niitä näkee ihan tarpeeksi kotonakin. Musta on ihanaa hetkeksi unohtaa todellisuus ja vain uppoutua somemaailmaan. Ja niin tehdessäni muistan, etten vertaa esim. kotiani johonkin pinterest-kotiin, ja aiheuta itselleni turhaan pahaa mieltä. Ei mulle tule paha mieli jos jollain on täydellisesti pöyhityt sohvatyynyt kun meidän sohvatyynyt on liiskattuina sohvannurkkaan. Kyllä mä sen verran osaan järkeäni käyttää, että tajuan että pinterest-kodin sohvatyynyt on pöyhitty ennen kuvanottoa. Miten tämä voi olla jollekin niin vaikeaa sisäistää?

Ei mun omassakaan elämässä kaikki todellakaan ole täydellisesti. Mä en edes tiedä mistä alottaisin jos alkaisin kirjoittaa blogia siitä, mihin kaikkeen olen elämässäni pettynyt, missä olen epäonnistunut, miten mua on satutettu. Yritin kerran kirjoittaa postausta aiheesta narsistinen ex-poikaystävä, mutta kirjoituksesta tuli niin pitkä, että voisin kirjoittaa romaanin tai kokonaisen kirjasarjan, Essin narsistinen ex-poikaystävä osat 1, 2 ja 3. Halusin ylipäätään kirjoittaa aiheesta, koska oli YK:n kansainvälinen päivä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi, ja koska olen törmännyt asian vähättelyyn ("Kaikki katkerat naiset haukkuu eksiään naristeiksi") ja koska perheväkivalta on edelleen vähän tabu ja siitä pitäisi pystyä puhumaan. Mutta tulin siihen tulokseen, että sinä päivänä, kun osaan kirjoittaa järkevän pituisen tekstin aiheesta, julkaisen sen. Toistaiseksi en aio alkaa pitää julkista päiväkirjaa kaikista niistä vääryyksistä, joita olen kokenut.

Yksi syy elämän siloittelulle somessa on myös se, että jos kertoisin täysin avoimesti kaikesta mitä munkin elämässä tapahtuu, tulisin kertoneeksi samalla myös mun läheisten ihmisten todella henkilökohtaisista asioista. Koska en voi enkä halua tehdä sitä, pysyn mielummin leipäohjeissa ja vauvakuulumisissa, korkeintaan kerron univajeesta. Olen viime kuukausina ollut välillä pohjattoman surullinen, ja ainoa piristys sen kaiken keskellä on välillä ollut yksinkertaisesti valokuvaaminen, kuvanmuokkaaminen ja bloggaaminen jostain hömpästä. Se on saanut mut muistamaan, että elämässä on muutakin ja että elämä jatkuu. En ymmärrä, mitä hyötyä mulle olisi siitä, että tulen vielä jakamaan sitä surua tänne blogiinkin, kun se muutenkin jo täyttää ajatukseni.

Tiivistyksenä: some ei kerro koko totuutta,

ja ihan tarkoituksella.

Pieniin iloisiin hetkiin keskittyminen voi olla jollekulle ainoa piristys muuten aika synkän arjen keskellä.

Meillä alkaa onneksi jo pikkuhiljaa helpottaa, vaikka edelleen onkin paljon asioita hoidettavana. Puhutaan taas jo tulevaisuudesta, ja uskotaan että lähiaikoina vielä tulee se päivä, jolloin ainoa murhe on ne tiskivuoret ja likaiset pyykit.

2 kommenttia

  1. Hyvä teksti!

    Varmasti myös riippuu siitä, mitä somelta odottaa. Toiset tykkää katsella täydellisiä kuvia ja toisia ne ahdistaa. Kavereiden kohdalla pitäisi olla erityisen tarkka sen suhteen, miten kuvia tulkitsee. Jos on tietoinen toisen elämän kokonaistilanteesta, ei "täydellisten" kuvien tai blogin pitäisi mun mielestä ärsyttää. Tuntemattomien kohdalla lopettaa kuitenkin seuraamisen, jos ei tunnu hyvältä.

    Itse tykkään ehkä eniten "vaikeuksien kautta voittoon" -tyyppisistä jutuista ja sellaisesta monipuolisesta pohdinnasta, jota tämäkin teksti sisälsi.

    Toki on myös kiva seurata, miten kavereilla menee ja mistä ne tykkää, vaikka ei itse samoista asioista ole yhtä innostunut. Toisen ilo voi olla myös oma ilo.

    VastaaPoista
  2. Argh! Mun blogin kommentointi takkuaa, kirjoitin kommentin joka hävisi kuin tuhka tuuleen.

    Kiitos pitkästä kommentista!

    Just tota mäkin ihmettelen miksi kaverin päivitykset ärsyttää. Tähänkin oon joskus törmännyt. Kai se on osittain sitä ettei ihan täysin pysty olla toisen puolesta onnellinen, syystä tai toisesta. Pitäis vaan aina muistaa, että sillä onnellisella on myös niitä onnettomiakin hetkiä, ei kenenkään elämä ole täydellistä.

    Ja joo, jos jonkun tuntemattoman päivitykset ärsyttää, ei kannata jatkaa seuraamista.

    Hyviä ajatuksia! :)

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *