Vappuaatto

Huh miten helpottunut olo on eilisen blogipostauksen jäljiltä! Syke nousi ja kämmenet hikosivat kun painoin "julkaise." Hyvä että uskalsin - oli raskasta roikottaa tuollaista tekstiä luonnoksissa, saati omissa ajatuksissaan. 

Enää ei tuon ajan möröt samalla tavalla pyöri mielessä kuin vielä muutama vuosi sitten, mutta silti tuntuu että sai jotain henkistä painolastia kevennettyä. Ja vaikka uskalsinkin julkaista tekstin, sitä edelsi pikavisiitti Finlexiin tarkistamaan muutama rikoslain pykälä, tuntui nimittäin siltä että olisin tekemässä jotakin laitonta. On edelleen aika tiukassa vanhat tavat, kun vieläkin kierrän hiiviskellen kehää aiheen ympärillä, eilen korkeintaan vähän sohaisin ampiaispesää. Ehkä siksi oli jo aikakin olla tästä avoin. 

Jännittävän aamun vastapainoksi eilen oli ihan mahtava päivä. Meille tuli ystäväpariskunta kylään vapunviettoon, ja aloitettiin kyläilyt lähtemällä Neitvuorelle patikoimaan. Sää oli hieman pilvinen ja välillä tuli pieniä sadekuuroja, mutta ilma oli keväisen lämmin ja sateen jäljiltä ihanan raikas. Oli ihan parasta kävellä metsässä ja ihastella luontoa ja huikeita maisemia. En yhtään ihmettele kun sanotaan että luonnossa oleilu poistaa stressiä ja laskee sykettä, itsellä ainakin toimii joka kerta. Reitin loppupäässä on laavu, jolle pysähdyttiin paistamaan makkaraa ja juomaan termarikahvit, ah! Miten kaikki ruoka ja etenkin kahvi maistuu ulkona aina paremmalta?

 

Ulkoilun jälkeen korkattiin grillikausi: tehtiin vihannesvartaita, perunanyyttejä, kanaa ja lihaa. Olen aina asunut kerrostalossa, ja tälläinen rivari-perheidylli on ihan uutta mulle. Olenkin ehkä vähän liiankin täpinöissäni meidän uudesta grillistä, orvokeista ja pelargonioista. Mies taas on asunut yli puolet elämästään omakotitalossa, mutta aika innoissaan sekin tosta meidän takapihasta oli, kun tässä yks päivä mentiin paljain varpain nurmikolle "tanssimaan nykytanssia." Eli siis nauraa kätkätettiin ja tehtiin meidän itse keksimiä liikkeitä, taisi olla naapureilla siinä ihmeteltävää.

Tänään onkin sitten vappuaatto! Luvassa on itsetehtyä simaa, donitseja, lisää grilliruokaa, lasillinen skumppaa ja rentoa oleilua hyvässä seurassa. Ainakin mun reidet on eilisestä patikoinnista niin jumissa, että tälläinen laiskottelu kuulostaa just hyvältä suunnitelmalta mun korvaan. Ulkona näyttäis myös olevan aika kiva sää, voitais ehkä jopa siirtyä takapihalle vapunviettoon, ennenkuulumatonta!

Iloista vappua!

2 kommenttia

  1. Eikä ������ Voin niin kuvitella, oispa ollu todistamassa teidän tansseja :D

    VastaaPoista
  2. Se oli varmaan todella mielenkiintoisen näköistä.. xD Mut pääasia että oli hauskaa!

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *