Vauvauintia ja puutarhahommia

Olipa ihana viikonloppu. Kaiken arjen pyörityksen ja ei-niin-kivojen asioiden hoitamisen lomassa tulee niin tarpeeseen sellaiset tuiki tavalliset päivät, jolloin nukutaan pitkään, tehdään ruokaa yhdessä, ulkoillaan. Sellaiset päivät, joista jää hyvä olo pitkäksi aikaa, joiden jälkeen jaksaa taas palata niiden ei-niin-kivojen asioiden pariin. 
Lauantai oli sellainen päivä. Herättiin aikaisin aamulla, sillä meillä oli vauvauinti klo 8.30 (nukuttiin pitkään sitten sunnuntaina.) Kahvit matkamukeihin, uninen vauva turvaistumeen, uniset vanhemmat etupenkille ja nokka kohti uimahallia. 

Mua vähän jänskätti etukäteen että mitä jos a) vauva kakkaa veteen b) ei tykkää vedestä ollenkaan ja saa kunnon raivarit tai c) liukastun ja kaadun kun kannan vauvaa turvakaukalossa altaalle ja vauva lentää veteen. 

Onneksi mikään skenaarioista a-c ei toteutunut, päinvastoin. Lilja rakasti vauvauintia! Kikatti, sanoi nannannaa (ämmä ja mamma on nyt hetkeksi jääneet), pärskytteli vettä niin ettei vanhemmat nähneet mitään kun vettä läiskittiin silmiin jatkuvalla syötöllä, ja oli vain ihan hurjan söpö pikkuisessa kukallisessa uimapuvussaan. Oli ihanaa olla vedessä yhdessä ja hymyillä niin että poskiin sattui.

Vauvauinti oli siis oikein kiva kokemus, päänvaivaa aiheutti ainoastaan uimapuvun pukeminen suihkun jälkeen nihkeän vauvan päälle, lähes mahdoton tehtävä! Uinnin jälkeen käytiin torilla juomassa vuoden ensimmäiset torikahvit ja samalla haettiin ekat kukat takapihalle. Herra A paineli suoraan kukkamyyjän luo kun kuuli mun hihkaisun orvokit nähdessäni, fiksu tuo mun mies.

Kotona olin onnessani kun sain työntää kädet multaan ja istuttaa orvokit, fiilistellä kevättä ja tulevaa kesää. Annoin itselleni luvan laittaa takapihaa kesäkuntoon vaikka asutaankin täällä vain vähän aikaa. Ensimmäiseksi aion siirtää orvokit takapihalle kun olen varma ettei yöpakkasia enää tule - kukkapoloiseni ei saa päästä jäätymään. Haluaisin myös kokeilla kasvattaa tämän kesän yrtit pihalla, yleensä olen ainakin basilikan saanut pysymään hengissä ikkunalaudalla. Joku pieni pöytä olisi myös kiva, ja ehdottomasti lisää lyhtyjä!
Oikea sunnuntai-aamupala: american pancakes vaniljajäätelöllä, kinuskikastikkeella ja mustikoilla. Nam.

Viikonlopun hyvä fiilis on jatkunut tähän harvinaisen kivaan maanantaihinkin. Beibsin hulinavaiheen aiheuttama univelka alkaa selvästikin olla pikkuhiljaa selätetty. Tänään olen pessyt kolme koneellista pyykkiä, viikannut vaatteet kaappiin (viime aikoina ne on tupannut pyörimään kaikkialla muualla kuin vaatekaapissa), kokannut, leiponut pataleipää, vaihtanut lakanat, hoitanut niitä tylsempiä asioita, laittanut siman tekeytymään ja käynyt kaupassa. Hymyilytti myös eilisillan tähtihetki: mun Newbie-vaatehulluus huipentui siihen, kun mun kuva Liljan uusista kevätvaatteista jaettiin Newbien Instagram-tilillä (@newbielovers)! Pieni askel ihmiskunnalle, iso tälle newbiehörhölle. Vähän naurattaa, miten mun arki ja ilonaiheet on muuttuneet tässä viimeisen vuoden aikana, kun nykyään iloitsen neulomisesta, virkkaamisesta, siitä että vauva syö omenasosetta, siitä että pataleivästä tuli täydellinen, enkä malta odottaa että pääsen vappuna syömään herkkuja. Ennen vanhaan oli vappuisin ihan muut jutut mielessä, nyt on laitettu vappuperinteet hieman uusiksi. Mutta mä nautin nyt tästä elämäntilanteesta täysillä, koska kerkeän kyllä vielä moneen kertaan stressaantua opiskeluista ja töistä ja olla kiireinen. Nyt mulla ei ole kiire yhtään minnekään, ja se on aika ihanaa se.
äitiyslomani tähtihetki: vauvanvaatteet läjässä

Ps. Piristin blogin ulkoasua hieman, sillä nyt on k e v ä t !

Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *