Mutta ne tytöt olivat kertoneet surullisiakin juttuja

Tässä katselin elämäni ensimmäistä kertaa Vain elämää -viihdeohjelmaa, tietenkin Terhin päivää. Terhi Kokkonen on lumoava, siitä ei pääse mihinkään. Ultra Bra soi meillä kotona kun olin pieni, kiitos isäni, ja se värittää omalla tavallaan mun lapsuutta.

 Aina musiikkia kuunnellessani muistan, missä olen sitä tiettyä biisiä kuunnellut, mitä elämässä on silloin tapahtunut ja mitä olen tuntenut. Ultra Bra on ehkä lopulta rakkainta ja tärkeintä musiikkia mulle, vaikka musiikin suurkuluttajana on vaikea valita monesta tärkeästä se tärkein. Ultra Bra vaan kerta toisensa jälkeen kietoo mut sisäänsä tavalla, mitä ei mikään muu musiikki saa aikaan. 

On yleinen vitsi, että Vain elämää -ohjelmassa itketään, ja nyt on pakko myöntää nolona et kyllä muakin vähän itketti kun palasi musiikin mukana sinne jonnekin menneisyyteen.

Muutama kesä sitten vietimme hyvän ystäväni kanssa kesäiltaa Turussa normaalin kaavan mukaan. Olin keväällä päässyt vihdoin irti elämääni hallinneesta painajaismaisesta suhteesta, ja vapaus tuntui niin huumaavan hyvältä ettei tosikaan. Ah, vapaus. Meillä oli kylmää valkkaria, aurinkoa, kitaransoittoa ja laulamista. 



Mikä ikävä on punatukkaa!

Kävimme myös ystäväni tutun taidenäyttelyn avajaisissa Linnankadulla, ja avajaisten jälkeen jatkoimme iltaa Aurajoen rannalla viiniä pahvimukeista juoden. Jokiranta on aika avointa seutua, ja silmäpareja on ehkä liian monta puskapissaa ajatellen, joten päädyimme harhailemaan Turun ylioppilasteatterin pihaan.

 Portailla istui kaksi miestä juomassa kaljaa, ja kysyimme heiltä saadaanko tämän kerran käydä teatterissa vessassa. Vastaus kuului "Saatte, mutta teidän pitää esittää jotakin."

Okei! Hetken ideoituamme mä taisin laulaa Florence + the Machinea ja kaverini vetäisi nykytanssishown siihen lonkalta. Pääsimme vessaan. Palasimme takaisin rantaan, kunnes hetken päästä löysimme itsemme taas esittämästä teatterityypeille jotakin, olisiko se ollut niin että tällä kertaa sisäänpääsyn vessaan ostin laulamalla Ultra Brata?

 Jäimme portaille istumaan miesten kanssa, ja pistimme Ultra Bra -coverbändin saman tien pystyyn. Syreenipensaat kukkivat ja tuoksuivat pihassa, jokiranta kuhisi iloisia juhlijoita ja me siellä portailla laulettiin Ultra Brata stemmoineen päivineen, niin että teatterin piha raikasi.

Muistan että toinen miehistä laittoi jälkeenpäin viestiä, että täällä me taas istutaan teatterin portailla, mutta jotakin puuttuu. Mitä kesämuistoja!


Mutta ne tytöt olivat kertoneet
Surullisiakin juttuja
Ja toisaalta illoista rannalla
Jolloin mikään ei voisi olla paremmin





Ps. Missä mun keltainen sadetakki on?!

Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *