I said yes – kosinta

Viime syyskuussa erään työpäivän jälkeen haahuilin lastenvaateosastolla ihastelemassa pienen pieniä vauvan pukineita. Mies soitti ja kysyi olenko jo päässyt töistä, sanoi että hän on jossain lähettyvillä ja voisi hakea mut niin mentäisi yhdessä kaupan kautta kotiin. Vastasin että tottakai, mä odottaessa hypistelen näitä vaaleanpunaisia minivaatteita. Olin kahdeksannella kuulla raskaana, ja mies aika usein haki töistä – ihan vain varmistaakseen etten ainakaan kävele kotiin, kun mahasta huolimatta sitä aika usein harrastin ja sitten valitin harjoitussupistuksia. Kyllä, olen oikea tuittupää välillä.

kihlasormukset

Odottelin aika pitkään, yli tunnin, ja ihmettelin vähän, että missä se urhoni luuraa. Hän soitti että anteeksi kun kesti, hän halusi hakea mulle ruusuja. Mies tuli, antoi ruusut ilman mitään syytä ja ajattelin vain että jokin rakkauspuuska sille iski. Raskausaivoni ottivat vastaan sen mitä sanottiin, eivätkä suodattaneet sitten niin mitään epäilystä herättävää miehen toiminnassa.

 Oltiin viikonlopuksi suunniteltu kivaa tekemistä, kun oltiin molemmat kerrankin samaan aikaan vapaalla. Päätettiin lähteä Porvooseen; varattiin brunssi Cafe Postresista, jonka jälkeen käveltäisiin vanhassa kaupungissa ja haettaisiin Brunbergilta suklaata. Vanhassa kaupungissa sain oikein luvan kanssa pistäytyä söpöissä pikkuputiikeissa, mikä oli sekin hieman epäilyttävää, sillä yleensä mies ei ole meistä se, joka palaa halusta päästä shoppailemaan sisustuskippoja.

Lähdettiin ajamaan kotiin päin, ja satoi aika paljon. Mies kuitenkin halusi välttämättä käydä vielä näkötornissa katsomassa miltä Vanha Porvoo näyttää näin ruskan aikaan. Ei mulla ollut mitään sitä vastaan, pieni sade ei meitä haittaa. Vaapuin mahani kanssa näkötornin juureen ja portaat ylös.

Ehdin ihastella maisemia pienen hetken, kun mies halasi takaapäin ja sulki mun käteen rasian. Olin niin häkeltynyt ja onnellinen ja totaalisesti yllätetty, että menin ihan sanattomaksi. Onneksi sen yhden merkityksellisen sanan sain kuitenkin sanottua.

Kihlat! Kotona odotti alkoholiton kuohuviini ja lisää ruusuja. Suorastaan leijuin (lue: mielessäni, meno mahan kanssa ei millään muotoa muistuttanut leijumista) koko seuraavan viikon. Tai kuukauden. Vasen nimetön tuntui kumman painavalta, ja hymyilin joka kerta sormuksen nähdessäni.

Se päivä oli täydellinen. 

kihlasormukset
kihlasormukset
kihlasormukset
kihlasormus






Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *