Kesä jonka kerran elää saan

Täällä on selvitty sunnuntaisesta säikähdyksestä ja palattu normaaliin arkeen. Kipeitä vielä ollaan molemmat, mistä johtuen pakkaaminen muuttoa varten on hmm, no hieman alkutekijöissään. Eli ei olla siis pakattu vielä ensimmäistäkään laatikkoa, apua! 

Tänne muuttaessa aloitin pakkaamisen varmaan kolme viikkoa ennen, kun panikoin tulevaa muuttoa ja olin visusti päättänyt että selvitään siitä kunnialla. Alle nelikuinen vauva, muutto toiselle paikkakunnalle, mies töissä – missä ihmeen välissä saan pakattua kun pitäisi vauvaa hoitaa? Ja kas, se oli ehkä elämäni helpoin muutto. Mun ohje siis toimivaan muuttoon on hyvin yksinkertainen: valmistaudu ajoissa, pakkaa kaikki mitä voit/ehdit ennen muuttoa ja ole järjestelmällinen. Mulla oli ihan muuttoexcelkin :D Ensin kaverit ihmetteli että olenko seonnut, mutta muutossa pakkaamisen excelöinnin nerokkuus näyttäytyi kaikille. Yksinkertaisesti siis numeroin laatikot, kirjoitin taulukkoon mitä ne sisältää ja mihin huoneeseen ne menee. A on keittiö, B olohuone jne. ja sitten muutossa kantaa laatikot suoraan oikeaan huoneeseen. Vältyttiin laatikkomereltä ja monen viikon tuskailulta että missä mitäkin on. Sen kun tarkisti listasta jos jotain tavaraa tarvitsi akuutisti! Kamat oli purettu ja pahvilaatikot kasattu varastoon ihan parissa päivässä. Nyt kun tätä kirjoitan tähän, mussa alkaa herätä ehkä pienen pieni motivaatio aloittaa pakkaaminen. Ei nimittäin yhtään houkuttele sellainen hermot riekaleina-paniikki-itku-loppuunpalamismuutto, jossa mitään ei ole pakattu ennen muuttoa ja vielä yömyöhällä muistetaan että ainiin, varasto! Hrrrrrrr, ei ei ja ei.

Mutta niin, tänne on iskenyt pieni haikeus siitä että heinäkuu lähenee jo loppuaan. Yritän aina toukokuusta lähtien joka päivä keskittyä tavallista enemmän juuri siihen kuluvaan hetkeen, että varmasti muistaisin nauttia lämmöstä ja lempeästä kesätuulesta. Yleensä toukokuussa on vielä aika kylmä (ja kesäkuussakin), mutta tämä vuosi on ollut poikkeus. Nyt on ollut sellainen oikein vanhanajan kesä! Sellainen kesä, joka tuoksuu vastaleikatulta nurmikolta, mäntysuovalla pestyiltä räsymatoilta, ulkona kuivuvalta pyykiltä, auringolta iholla, mansikoilta, aurinkorasvalta, merivedeltä, metsältä, aamukasteelta. Sellainen kesä, kun syödään paljon jätskiä ja mansikoita, käydään uimassa, kävellään auringossa, ollaan ilman kiirettä, nukutaan parit päiväunet, kuljetaan aamusta iltaan kepeissä kesämekoissa, eikä edes illalla tarvitse laittaa pitkähihaista kun on niin kuuma. Kotityöt kasaantuu kun ei kesältä ehdi miettimään, mutta se ei haittaa, syksyllä on sit taas aikaa nauttia oman kodin rauhasta ja olla kodinhengetär. 


Ehkä tämä haikeus on myös osaksi sitä, että kohta joudun hyvästelemään tämän kodin ja ympäristön. Kun muutettiin tänne, mua ahdisti ja mietin että mitähän tästä tulee. Pihalla oli metrin parin verran lunta, ja lisää satoi hiljalleen yhtä soittoa monta viikkoa. Lumista maisemaa jatkui silmänkantamattomiin, eikä ketään näkynyt missään. Koko kylä tuntui vain uinuvan talviuntaan. 

Nyt kukkapenkissä notkuu hilpeästi ylikasvaneet ruusut, orvokit ja krysanteemit, jotka istutin sinne keväänkorvalla. Lähikaupassa käy iloinen kuhina, kun kesämökkiläiset käyvät siellä tyhjentämässä peruna-, kala- ja siiderihyllyt. Jopa kylän antikvariaattikin näyttää poikkeuksellisen tyhjältä kun mökkikansa on käynyt hamstraamassa vanhoja pannuja ja astioita. Satamakahvilakin on aina tupaten täynnä, enkä yhtään ihmettele – sieltä saa ihan älyttömän hyvät hampurilaiset. Naapurin mummon kanssa tulee juteltua muutaman kerran viikossa, kyläkaupan kassatädit tietävät meidän vauvan nimen, ja tuolla isommassakin kaupungissa tulee joku tuttu joka ikinen kerta vastaan. Järveä pitkin kantautuu iloista pölinää kun kyläläiset käyvät järvessä viilentymässä lähilaiturilla. Ulko-oven voi huoletta unohtaa lukita, ei täällä kukaan tunkeudu sisään, mitä nyt jokunen kissa saattaa käydä takapihalla nuuhkimassa. Muutaman kerran olen antanut kissalle pari palaa leikkelettä, ehkä se käy tarkistamassa josko kukkaruukun juureen olisi tälläkin kertaa eksynyt evästä arvon kissaherralle.

Tulee ikävä tätä rauhaa, kiireetöntä tunnelmaa, ja etenkin takapihalta avautuvaa näkymää järvenselälle. Haluaisin nähdä syksyn täällä, seurata kun puut vaihtavat väriään ja ilma muuttuu kirpeämmäksi. Käydä mustikassa ja sienessä, nähdä Neitvuoren auringonlaskun aikaan. Jos me joskus ostetaan mökki, niin ostetaan se ehdottomasti täältä! 

Täällä asuminen on ollut rikkaus, vaikka ensin ei siltä tuntunutkaan. Jos jotain täällä asuessani olen oppinut, niin sen, etten todellakaan tarvitse isoa kaupunkia elääkseni hyvää elämää. Takaisin luontoon! Niinkun Rousseau joskus totesi (vaikkei ehkä lausahduksellaan tarkoittanutkaan sitä, että kannattaa mielummin asua Anttolassa Helsingin sijaan.) Täällä asuessani olen saanut enemmän aikaan kuin koskaan aiemmin! Toki äitiyslomalla on osuutta asiaan, mutta sitä samaa äitiyslomaa mä Helsingissäkin ehdin elää muutamia kuukausia. Netflix-maratoneista ei ole ollut tietoakaan (lukuunottamatta keväistä Bachlelor-villiintymistä yhden ystäväni kanssa, kun katsottiin jaksot omista kodeistamme sekunnilleen samaan aikaan, kröhöm :D); sen sijaan olen ulkoillut, neulonut, virkannut, maalannut, valokuvannut, kirjoittanut blogia, haaveillut ja kirjoittanut unelmiani ylös, leiponut, kokeillut uusia reseptejä, lukenut. Ja mikä tärkeintä: ollut Liljan kanssa – seurannut kasvua ja kehitystä, leikkinyt, ihmetellyt yhdessä luontoa ja ihan kaikkea jääkaappimagneeteista pyykkipoikiin, nauranut, halaillut ja pussaillut. Ollut läsnä. On ollut ihan mahtavaa viettää suuri osa vauvavuodesta täällä luonnon keskellä, kaukana kaikesta hälinästä. Haluaisin osata säilyttää tämän mielenrauhan, jonka täällä olen saavuttanut, ja pitää kiinni siitä että myös kaupungissakin hakeutuisin enemmän luontoon.


Mutta kaikesta haikailusta huolimatta, odotan myös tulevaa innolla! Onhan kaupunkielämässä puolensa. Ensinnäkin, me muutetaan samaan taloon jossa asuu mun pikkuserkku perheineen. Heillä on myös pieni tyttö, joten Lilja saa uuden leikkikaverin (ja mä äitiseuraa.) Toisekseen, on kivaa aloittaa opiskelu ja tehdä jotakin vain itselleen. Kolmanneksi, Tampere on ihana! Sieltä on myös lyhyt matka perheen ja kavereiden luokse, voi lähteä vaikka päiväksikin vain käymään pikaisesti. 

Onneksi kesää on vielä jäljellä, hyvässä lykyssä vielä syyskuussakin saadaan nauttia lämpimistä syyspäivistä. Elokuussa aion laittaa uutta kotia, sisustaa pienen tytön pientä huonetta, nauttia vielä viimeisistä äitiyslomapäivistä, viettää aikaa perheen kanssa, tutustua Liljan kanssa tulevaan päiväkotiin, käydä isovanhempien mökillä mustikassa ja Turussa moikkaamassa ihania ystäviä, ja valmistautua tulevan syksyn koitoksiin. Ainakin nyt tuntuu siltä, että syksy saa tulla.


Kesä jonka kerran elää saan
Mielestä ei haihdu milloinkaan
Tuo lämmön unelmiin
Ja päiviin syksyisiin


Muistan kesän - Kai Hyttinen

- Essi




Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *