Onko vauva-arjessa aikaa parisuhteelle – rehellinen vastaus

Hei täältä kiireen keskeltä!

Viime aikoissa ei mielessä paljoa ole muu pyörinyt kuin kiirekiirekiire. Normaalisti arki ei ole tällaista juoksemista, mutta juuri nyt kahden täysipäiväisen työn ja päiväkotiarjen yhteensovittaminen tuntuu jokseenkin haastavalta. Ja ainiin, mies lopettelee insinöörintutkintoaan ja mä vasta aloitin opiskelut. Sosiaalisesta elämästä puhumattakaan (mitä se on?)

Havahduin tässä yksi päivä siihen, että mulla on ikävä mun miestä. Vaikka joka päivä nähdään ja asutaan samassa osoitteessa. On vain ollut niin vähän, oikeastaan ei ollenkaan, aikaa olla yhdessä viime aikoina. Samoja ajatuksia oli mieskin päässään pyöritellyt, kun erään harvinaisen kerran istuttiin arki-iltana yhdessä syömään. Jo on aikoihin eletty, perhe syö yhdessä! Totesimme, että nyt on järjestettävä meille jotain kivaa.

Viime lauantaina veimme Liljan tähän lähelle hoitoon muutamaksi tunniksi ja suuntasimme kiipeilemään! Siitä on ikuisuus kun olen viimeksi edes nähnyt kiipeilyseinän, saati kiipeillyt. Oli tosi kivaa ja hauskaa yhteistä tekemistä. Tuntui kuin olisin nähnyt miestäni pitkästä aikaa "Onpa kiva nähdä suakin!". Vaikka vähän surullistahan se on, että koko viikon aikana keretään viettää aikaa yhdessä kokonaiset kaksi tuntia. Mutta se kaksi tuntia voi olla ratkaisevaa jaksamisen kannalta, ja joskus se kaksi tuntia riittää. Me kuitenkin molemmat tiedostamme sen, ettei tämä ole kovin pitkäkestoinen tilanne, onneksi! Joulukuun puoleen väliin mennessä mies on saanut  viimeisetkin kurssinsa suoritettua ja mullakin on toivottavasti töitä puolet vähemmän.


Onko vauva-arjessa (kohta taapero!) sitten aikaa parisuhteelle? Rehellisesti sanottuna, viime aikoina ei ole ollut. Ja se on ollut ihan hirveää! Kieltämättä on ollut välillä sellaisia kauniisti sanottuna paskoja hetkiä kun olen ollut ruuhkabussissa liiskautuneena rattaiden ja bussinseinän väliin, matkaa on vielä yli puolet jäljellä vaikka bussissa ollaan kökötetty jo periaatteessa kotimatkaan kuluvan ajan verran. Tampere kehittyy ja kasvaa, ja ratikka on hieno juttu, mutta voi elämänkevät se tekee työmatkoista aivan mahdottomia. (Meidän auto oli poissa käytössä pari viikkoa teknisen vian vuoksi ja nyt kun se on taas käytössä olen niiiiin helpottunut.) Se vähäinen aika, kun saa olla töiden jälkeen kotona ennenkuin pitää mennä taas nukkumaan, kuluu siis suurimmaksi osaksi bussissa! Argh! Kotona taas odottaa tekemättömät kotityöt, tyhjä jääkaappi ja kouluhommat. Näinä päivinä en ole nähnyt järjenhiventäkään siinä miksi ikinä halusinkaan opiskella ja tehdä töitä samaan aikaan.

No, onneksi ne on vain ohimeneviä hetkiä. Mutta niistäkin pitää sanoa ääneen, muuten meidänkin vauva-arjesta saa aivan vääristyneen ruusuisen kuvan. 

Haikailen välillä jo nyt äitiyslomaan ja siihen leppoisaan päivä- ja viikkorytmiin, kun kalenterin tärkeimmät menot oli perhekerho, muskari ja vauvauinti. Voi että ♡ Silloin ehdittiin myös tehdä perheen kesken vaikka mitä kivaa, vaikka samalla jouduttiinkin hoitamaan aika ikäviä perheasioita.  Siitäkin huolimatta äitiysloma oli kyllä kokonaisuudessaan aivan ihanaa aikaa. Nyt tilanne on hieman toinen, ei ole niitä ikäviä perheasioita, mutta ei toisaalta aikaakaan. Kaikessa on kuitenkin puolensa, ja niin kuin sanoin, tämä ei kestä paria kuukautta kauempaa. 

Ns. Normaalitilanteessa meillä kyllä on aikaa parisuhteelle ja itsellemmekin, mutta täytyy myöntää että välillä me ollaan vähän liian suorituskeskeisiä kumpikin, ja mennään vaan opintopisteet ja raha edellä. Pitäisi muistaa arjessakin se mikä on tärkein. Lisäksi ihan lisähuomautuksena itselleni, ettei siinä ole mitään järkeä että vetää itsensä ihan piippuun töillä ja opiskeluilla. Sen olen tehnyt pari kertaa ennenkin, mutta erona entiseen on se, että nyt tiedostan tilanteen heti enkä vasta jälkeenpäin. Aion heti perehdytyksen jälkeen pitää kiinni siitä, että myös muullekin jää aikaa työn ja opiskelun lisäksi. Työt ei tekemällä lopu, mutta ihmisellä on rajallinen määrä resursseja ja se raja tulee jossain kohtaa väistämättä vastaan.

Tällaista pohdintaa tähän viikon alkuun! Pitää muistaa pitää kiinni omista rajoista ja huolehtia yleisestä jaksamisesta, sekä välillä ottaa aikaa parisuhteelle ja itsellekin. Vaikka se olisi vain sen kiipeilytreffien verran – sekin virkistää huomattavasti.

Ei kommentteja

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *