Tule joulu kultainen



Hei pitkästä aikaa!

Mietin tässä että siinäkö se blogi nyt sitten oli. On ollut niin käsittämättömän väsyttävä, energiaa vievä, pitkä ja pimeä syksy etten välillä itsekään ymmärrä miten tässä vielä seison tolpillani (tai juuri nyt olen sohvalla kääriytyneenä peittoon siihen "mun nurkkaan")! Olen kyllästynyt puhumaan kiireestä, etenkin kun olen peräänkuuluttanut sitä, että elämästä pitää tehdä omannäköinen ja sellainen, ettei tarvitse elää viikonlopusta ja lomasta seuraavaan. Että myös arki on kivaa. Mutta pakko se on avautua, tämä syksy on ollut tosi raskas! En aio sitä kuitenkaan tämän enempää jäädä murehtimaan, oppihan tästäkin taas jotakin. Keväästä saa luvan tulla rennompi ja kiireettömämpi, vaikka kuinka opintopisteet kiiluisivat silmissä ja työt kutsuisivat. On vain kertakaikkiaan jäätävä aikaa myös itselle ja omalle hyvinvoinnille. Ehkä myös uuden elämäntilanteen omaksuminen, ja päiväkodin, töiden ja opiskelun yhteensovittaminen vaati aina veronsa. Nyt kuitenkin tuntuu, että sellainen hyvä rytmi on löytynyt, ja ollaan sopeuduttu uuteen elämään koko perhe.

En edes ymmärtänyt kuinka väsynyt olin, ennen kuin sain hetkeksi pysähtyä ja olla vain. Tässä kohtaa voisin hieman ylistää työpaikkaa, jossa on säännölliset työajat ja  kunnon lomat. Kaupanalalla sitä tottui olemaan jopa jouluaattonakin töissä, ja joululoma oli maksimissaan 3-4 päivää. Nyt viikon joululoma tuntui aivan luksukselta! Joululoman kaksi ensimmäistä päivää meni ihan vain toipuessa tästä syksystä. Loppuloma onkin ollut vain sitä mitä joululoman nyt kuuluukin; lämmintä yhdessäoloa, naurua, päiväunia, kävelylenkkejä, jouluruokaa ja -sauna, lukemista ja yksi kauhuleffa, jonka katsoin puoliksi Marimekon servetin takaa kurkkien - siskoni taas selviytyi koitoksesta tyyny välillä päänsä päällä, välillä näköesteenä. Isä kommentoi että "onko tuo nyt jokin uudenlainen foliohattu." Juotiin punaviiniä, tuhottiin kaksi pussia karkkia ja x määrä suklaalevyjä. Miehen kanssa ehdittiin pitkästä aikaa jutella kunnolla, käydä rauhassa saunassa ja olla kainalossa. Siis miehen kainalo, se on paras paikka maailmassa! Ihan liian vähän olen ehtinyt syksyn aikana käpertyä tuohon lempipaikkaani. Loman lopussa pohjattomasta väsymyksestä ei ollut enää tietoakaan, vaan tilalle oli tullut raukeus. Nyt mieli pursuaa taas ideoita, ja tekisi mieli joka välissä vain kirjoitella listoja ja suunnitelmia. En malta odottaa mitä tuleva vuosi tuo tullessaan, mutta vielä hetken pysyttelen tässä joulun kiireettömässä mielentilassa.



Vaikka joulun ehdottomasti tärkein juttu on se yhdessäolo eikä ne lahjat, niin silti on puhuttava vähän niistäkin! Rakastan antaa lahjoja, mutta tänä jouluna kyllä nimenomaan sain aivan ihania lahjoja. Mieheltä sain Becksöndergaardin 100 % villahuivin, siskolta toivomiani astioita, isäni naisystävä taas oli metsästänyt suhteiden avulla kaksi punaista Marimekon Räsymatto -mukia, joista tuli mun ja miehen uudet joulumukit. Mutta ehkä silti ihanin lahja oli veljeltä saatu lahjakortti, joka oikeuttaa viiden ruokalajin illalliselle Ragussa, jossa veljeni on kokkina. Kuoreen veli oli kirjoittanut "kun tarvitsette taukoa." Voi rakas pikkuveli, nyt kyllä ylitit itsesi. Mitä tyttöön tulee, hän on ollut vissiinkin kiltti, sillä lahjavuori oli sen verran iso ettei kaikki mahtuneet autoonkaan. Isovanhemmat saivat hyvän syyn kutsua meidät pian taas visiitille, heh.


Ja voi niitä isovanhempia, minkä joulun olivatkaan tehneet. Ennen joulua isoäitini soitti ja kysyi varovasti, voitaisiinko tulla heidän luokseen maalle viettämään joulua. "Kun haluaisin tehdä teille sellaisen vanhanajan kultaisen joulun", isoäiti sanoi. Olin niin liikuttunut tästä pyynnöstä, että eihän tuohon nyt ikimaailmassa olisi voinut vastata kieltävästi. Tule joulu kultainen - se oli tämän (ja saa olla tulevienkin) joulun teema. Rintamamiestalo oli puettu joulukuntoon, kuusi oli kiinnitetty kattoon (suursnautseri + 1 v. taapero) ja lumi kimmelsi auringossa jouluaaton aamuna. Takassa paloi tuli, ja sukumme talon tuvassa oli lämmin tunnelma. Vaikka isoisovanhemmat eivät olleet enää fyysisesti paikalla, niin kyllä he siellä olivat. Onneksi isoisoäitini ehti nähdä Liljan vielä ennen kuolemaansa, kun vietimme tuossa samassa talossa juhannusta viime kesänä.


Paluumatkalla kuuntelimme miehen kanssa Jouluradiota ja ajoimme maisemareittiä kotiin, tyttö nukkui päiväunia takapenkillä lahjameren ympäröimänä. Päätimme käydä matkan varrella hieman katselemassa vihkisormuksia, ja luulen että löysin sen mitä etsinkin. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö sormusten sovittelu olisi ollut täydellinen lopetus joululomalle!


Voih, täydellinen joulu. Miten teidän joululoma meni?










Ei kommentteja