Ekologisempia vaihtoehtoja kylpyhuoneessa

Sunnuntai-iltaa!

Täällä ollaan herätty jo kuuden maissa, kun Lilja tepsutti taas tapansa mukaan meidän sängyn viereen pupu kainalossa, asetteli ensin pupun äidin viereen nukkumaan ja sitten vaati itse saada tulla nukkumaan äidin ja iskän väliin. Yleensä saan uudestaan nukuttua tämän söpön herätyksen jälkeen, mutta ei tänään. Vauva myllersi mahassa siihen malliin että unet sai unohtaa! Suosiolla nousin ylös ja siirryin olohuoneen puolelle pohdiskelemaan, että mihin sitä käyttäisi tämän kaiken ajan. On nimittäin harvinaista saada tehdä jotakin ilman keskeytyksiä, ja välillä sitä meinaa mennä oikein lukkoon kun ei tiedä miten päin sitä olisi.

Keittelin aamukaffet siinä seitsemän jälkeen, virkkailin hetken tilaustöitä ja päätin tulla päivittelemään kuulumisia tänne blogin puolelle (julkaisu kuitenkin venyi taas iltaan, kas kummaa). Mitään sen ihmeellisempää ei meille kuulu, muuta kuin että arki on aika kivaa just nyt. Raskausväsymys on helpottanut ja tilalle on tullut _nyt jo_ se perinteinen pesänrakennusvietti. Täällä on tehty vaikka mitä; käytetty kaikki huonekasvit suihkussa, siivottu parveke, silitetty ja ripustettu verhoja, siivottu kaappeja, testattu taloyhtiöltä lainattua ikkunapesuria (on muuten ihan loistokeksintö, kannattaa kokeilla!) suunniteltu kaikenmaailman diy-projekteja ja mitä vielä. Olen viime aikoina iloinnut ihan hirveästi arkisista asioista, muun muassa tiskaamisesta, vessan siivouksesta, pyykinpesusta, pyykkien viikkaamisesta, kasvojen pesusta ja suihkussa käymisestä.

Ööh, mitä?

Salaisuus tähän on panostaminen käyttöesineisiin. En erityisemmin ole "koristeihmisiä", mitä tulee sisustukseen, pukeutumiseen tai vaikka meikkaamiseen. Tykkään selkeästä ja luonnollisesta linjasta. Vaatteissa ja sisustuksessa rakastan luonnonmateriaaleja ja suosin aika neutraalia värimaailmaa. Mun mielestä esimerkiksi vaatteita ei tarvitse olla paljon, mutta ne jotka kaapista löytyy tulisi olla hyvälaatuisia, kestäviä ja yksinkertaisesti niitä lemppareimmista lemppareimpia vaatteita (ai kauhea mikä sanahirviö). Sama pätee kodin käyttöesineisiin – mun mielestä on suorastaan nautinto tiskata puisella tiskiharjalla, käyttää ekologista tiskiainetta (jonka haju ei pistä raskausnenään), pyyhkiä pöytä virkatulla kestorätillä (nämä on vielä virkkuukoukulla odottamassa valmistumistaan), pestä pyykit ekopesuaineella ja sen jälkeen viikata ne meriheinäkoriin muovisen pyykkikorin sijaan. Itsetehty pyykkietikka olisi seuraavaksi kokeilulistalla. Ainoa mikä aiheuttaa päänvaivaa on, että minkä kaikista ihanista eteerisistä öljyistä valitsisin tuoksuksi? Ihan järisyttävän iso ongelma.

Päästäkseni asiaan, olen tässä muutaman kuukauden sisällä siirtynyt shampoissa ja suihkusaippuoissa tyystin palasaippuoihin. Innostus lähti siitä kun sain Ecolifeltä testiin Carita Cosmetiikan palasaippuoita ja deodoranttivoiteen. Suhtauduin aluksi hieman skeptisesti siihen, että hiukset muka saisi puhtaiksi pelkällä palasaippualla. Mulla on ollut käytössä Vihreä Savi -shampoopala, joka sopii hyvin rasvoittuvalle hiuspohjalle. Aiemmin olen joutunut pesemään hiukset ihan vähintään joka toinen päivä, ja yleensä se toinenkin päivä on menty kuivashampoon voimalla. Olen yrittänyt kyllä pestä hiuksia harvemmin, mutta ei töihin vain kehtaa mennä likaisella tukalla. Jouduin nielemään skeptisyyteni kun olin muutaman viikon pessyt hiukset palasaippualla, sillä pesuväli pidentyi ihan älyttömästi, entisestä 1-2 päivän välein pesusta on siirrytty kahtene kertaan viikossa. Hiukset tuntuu erilaisilta, ei sellaisilta nitisevän puhtailta. Ja se kuohkeus! Hyviä hiuspäiviä on nyt paljon useammin kuin ennen. Helmi -hoitoainepala on myös ollut käytössä, mutta täytyy myöntää että Kreikan matkan jälkeen oli pakko turvautua muutaman kerran hopeahoitoaine-naamioon, sillä tukka oli niin keltainen. Mulla on myös todella kuiva tukka, ja tuntuu ettei hoitoainepala riitä ihan sellaisenaan ainakaan vielä – ehkä jos hiukset ensin elpyvät vuosien pesukierteestä?


Toinen ihan superhyvä tuote on Turve aktiivihiili -suolasaippua, jolla pesen kasvot. Aiemmin mulla on ollut käytössä perus (luonnonkosmetiikka) putsari, mutta se ei kertakaikkiaan puhdistanut meikkivoidetta iholta. Piti aina vähintään kahdella vanulapulla pyyhkiä loput meikit pois, ja siltikin jäi vähän sellainen puolipuhdas olo kasvoihin. Tällä muuten lähtee meikki pois ihan yhdellä pesulla, eikä valkoiseen kasvopyyhkeeseen jää mitään ylimääräistä. Ah mikä helpotus arkirutiineihin! Palasaippuoiden lisäksi sain testiin myös deodoranttivoiteen. Voide on alumiiniton ja kemikaaliton. Vaikka raskaus hikoiluttaa enemmän kuin normaalisti, deovoide on ollut ihan huippu. Levittämisen jälkeen tulee sellainen olo kuin olisi laittanut vauvan talkkia kainaloihin (?), joka tapauksessa sellainen kuiva ja raikas tunne. Tuoksu on kiva ja mieto, ei yhtään pistävä. Ainakin ilmastoidussa toimistossa menee työpäivä helposti tällä!

Huono puoli suolasaippuan tultua kuvioihin on se, etten enää tarvitse niin usein näitä mun kestovanulappuja. Virkkailin näitä oikeastaan ensimmäistä kertaa viime kesänä kun "kosin" kaasojani, mutta nyt sain aikaiseksi tehdä itsellekin näitä kunnon pinon. Hyvästi kertakäyttöiset vanulaput! Psst. Näitäkin muuten teen tilauksesta, (vaikkei alunperin se ollut tarkoituksena kun Instagramiin näistä kuvan julkaisin, tilauksia vain tuli) joten jos et itse jaksa ryhtyä virkkailemaan, saa laittaa tilausta tulemaan! Hinta 10 kpl nipulle on 20 € + postikulut.


virkatutpuhdistuslaput

Ps. Tämä ei muuten ollut mikään maksettu tai etukäteen sovittu postaus, halusin ihan vilpittömästi tulla täälläkin kertomaan Carita Cosmetiikan tuotteista. 

*Carita Cosmetiikan tuotteet saatu Instagram-näkyvyyttä vastaan.




Raskauden ärsyttävimmät

Yleensä puhutaan siitä, että raskaana olevat naiset ovat huvittavia. Monet asiat laitetaan helposti raskaushormonien piikkiin ja oletetaan muutenkin että raskaus muuttaa ihmistä niin paljon, että koko persoona muuttuu siinä samalla. Raskaus, synnytys ja vauva/lapsiarki on nyt olettamuksia täynnä muutenkin, mutta nyt jotenkin tuli tarve avautua raskaana olevan näkökulmasta, että mikä muissa ihmisissä ärsyttää.


Ylisuojeleminen/Paapominen


Kaikella rakkaudella, mutta ärsytti ihan suunnattomasti ensimmäisessä raskaudessa kun silloisessa työpaikassani en olisi pyyhettäkään saanut nostaa, enkä nousta edes ensimmäiselle askelmalle tikkailla (ylettääkseni johonkin tuotteeseen, joka oli vähän liian korkealla, 160 cm "pitkä" kun olen.) Siis oikeasti, aika sankari saa olla jos meinaa ekalta rappuselta jotenkin kiepsahtaa maahan niin että sattuu. Tällainen skenaario lähinnä naurattaa kun sitä alkaa kuvitella. Toki ymmärrän ettei korkealle saa kiivetä, etenkään loppuraskaudessa. Mutta kun en saanut edes silloin kun olin hädin tuskin toisella kolmanneksella, kun maha loisti edelleen poissaolollaan. Heti jos katsoinkin tikkaita päin esimies juoksi paikalle kieltämään! Ymmärrän kyllä, olihan se hellyyttävääkin ja hän vain huolehti, mutta samalla pisti ärsyttämään kun oli tottunut tekemään itse. Ajattelin että selviän ehkä hengissä siitä yhdessä askelmasta.

Sama koski nostelua, siis ymmärrän kyllä ettei mitään oikeasti painavaa saa eikä kannatakaan edes yrittää nostaa, sen nyt järki ja kroppakin sanoo. Mutta tsiisus sentään, mä olin ennen ensimmäistä raskautta käynyt kymmenisen vuotta aktiivisesti salilla, mulla oli tosi hyvä peruskunto ja jonkun kevyen pyyhepinon tai pahvilaatikon nostaminen ei tuntunut oikeasti missään. Kantelin niitä yhdellä kädellä todistaakseni, etten todellakaan nostele näitä karkkipussin painoisia kuormia selällä tai sillä raskausvatsalla. Jota ei siis silloin näkynyt ollenkaan. 

Myös vanhemmat sukulaiset harrastivat tätä paapomista. Nostin kahvipannua, ja isoäitini parkaisi että "herravarjele älä nosta mitään ettei mene kesken!". Suuremmalla todennäköisyydellä saisin keskenmenon tuosta äkillisestä huutamisesta kuin sen kahvipannun nostamisesta. Edelleen painotan, huolenpitoahan se vain on, mutta oikeesti. Se että on raskaana ei tarkoita että menee rikki pienestä tuulenhenkäyksestä. Eikä mene vauvakaan, vauvat on aika kestäviä.

Mies osasi onneksi olla suojelevainen ja huolehtivainen järkevissä mittasuhteissa, ja juuri sen verran kuin musta tuntui hyvältä. Osaltaan sitä kaipaakin tietynlaista suojelua ja turvallisuudentunnetta raskaana ollessa, se on ihan luonnollista. Varmasti hormoneilla on myös jotain tekemistä asian kanssa. Mies huolehti etten tekisi liian pitkiä työpäiviä, tuli hakemaan töistä ja mielellään vei töihin aina kun pystyi. Hän tuli lähes jokaiselle neuvolakäynnille mukaan, koska halusi olla mun tukena ja osallistua. Jos olin myöhään liikkeellä jossakin, hän laittoi viestiä onko kaikki ok, ja haluanko että hän tulee hakemaan tai vastaan. Se tuntui kivalta.

Ainoa kerta kun jouduin vähän toppuuttelemaan miestä oli se, kun Turun puukotus tapahtui, ja mies oli sitä mieltä että nyt mun ei ole enää hyvä mennä töihin.. :D Ei naurattanut ketään silloin, mutta kyllä mä kuitenkin ajattelin töissä käydä ihan normaalisti. Myönnän kuitenkin sen, että tarkistin aina onko mattoveitsi jossain käden ulottuvilla, siitä kun tietenkin olisi suuri apu mikäli joku hyökkäisi viidakkoveitsen kanssa Helsingin keskustassa sijaitsevaan kodintekstiileitä myyvään liikkeeseen. Ihan mahdollistahan se olisi, siksi oli hyvä, että muovinen, pinkki mattoveitsi oli osa pelastautumissuunnitelmaani. Toisekseen olin myös käynyt mielessäni läpi pakoreitin, jota seuraisin myymälästä ulos ja keskustan uumeniin. Nämä suojautumisstrategiat tuntuivat rauhoittavan miestä ja pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että voisin jatkaa töissä.



Pysyin pystyssä Kreetan vuoristoissa, vaikka välillä vähän tuulikin.

Julkisissa liikennevälineissä kulkeminen


Etenkin ratikoissa kulkeminen oli todella hermoja raastavaa aina silloin tällöin. Joko 
a) ihmiset ajattelivat että olin silläviisiin lihonut, että muuten suht hoikkaan varteen on vaan ilmestynyt tuollainen järkyttävän kokoinen rantapallo, eivätkä he ollenkaan osanneet varoa ja törmäilivät mahaan/työntyivät ohitseni ja selvästikin ärtyneenä ihmettelivät miksen anna tilaa. No anteeksi nyt vaan, en ajatellut litistää tätä raskausmahaani tähän ratikan kaiteeseen, kiitos vaan. Ja se tuskan määrä, joka ihmisissä herää kun he joutuvat sekunnin tai kaksi odottamaan kun yrität siirtyä pois tieltä.

Tai b) olet yhdeksännellä kuulla raskaana ja nouset puuskuttaen täpötäyteen ratikkaan, ja ainoa reaktio joka kanssamatkustajissa herää on katsoa tiiviisti ikkunaan päin, ettei vain joutuisi nousemaan ja antamaan istumapaikkaa. Raskaana olevat eivät vaadi erityiskohtelua, mutta kyllä hyviin käytöstapoihin kuuluu antaa istumapaikka vanhuksille ja raskaana oleville. Itse olen aina tehnyt niin, ja odotan että mullekin tehdään niin. Lähinnä siis sen takia, että no joo, varsinkin loppuraskaudessa seisominen väsyttää, mutta en tiedä kuinka turvallista se on huojua ja roikkua kiinni tangoissa ruuhkabussissa tai ratikassa. Jos tulee äkkijarrutus, siinä ei paljoa ole tehtävissä.

Kerran jouduin melkein pidättelemään naurua, kun eräs nuorehko nainen niin ponnekkaasti käänsi päätään pois päin minusta, että touhu näytti jo tosi kipeältä. Teki mieli sanoa hänelle, että voit rauhoittua ja olla ihan normaalisti, jään seuraavalla pysäkillä pois. Tulee kuule kohta niin kamala niskasärky sulle, että parempi vaan nyt rentoutua siinä ja lopettaa tuo niskan jännittäminen. 

Hieman jopa hävettää suomalaisten puolesta, kun loppujen lopuksi ainoat jotka antoivat aina istumapaikan (tai tarjosivat sitä), olivat vanhukset, ulkomaalaiset, turistit ja narkkarit. Kerrankin eräänä aamuna matkalla töihin kukaan ei tehnyt elettäkään ratikassa antaakseen istumapaikkaa. Raskaus oli jo siinä pisteessä, että käytännössä ilman vatsalihasten tukea tasapainoilu täydessä ratikassa alkoi olla jo todella vaikeaa, ja oikein mielelläni istuin jos vain istumaan pääsin. Ainoa joka minulle tarjosi paikkaa, oli eräs selvästi aineissa ollut nuori mies, joka singahti seisomaan saman tien minut nähdessään ja kysyi hei haluutsä tulla istumaan, tuu vaan tähän! Kyllä kiitos, ja samalla annoin kyllä pahaa silmää kaikille niille, jotka katsoivat vierestä kasvoillaan vaivaantunut ilme. No kai se nyt hävettää, kun sillä kaikkien parjaamalla narkkarilla on paremmat käytöstavat kuin sulla. 

Täällä Tampereella homma on jo aivan överiä. Tällä viikolla aamun ruuhkabussissa oli aivan järjettömän kuuma, bussi oli ääriään myöten täynnä ja tietenkään missään ei ollut jäljellä istumapaikkoja. Tässä vaiheessa vielä pärjään oikein hyvin seisaaltaan, mutta mieluiten pitäisin kuitenkin jostakin kiinni. Nimittäin ripustauduin yhden tangon varaan, kun kuski oli tyyppiä äkkijarrutus/kiihdytys joka jeesuksen risteyksessä ja käänteessä. Mutta sekös alkoi erästä naista ärsyttää, kun en liikkunut eteenpäin vaan jäin siihen tangon viereen seisomaan. Mun ohi pääsi ihan helposti, ei mitään ongelmaa. Ainoa syy miksen itse mennyt eteenpäin oli se, että seuraava kohta bussissa oli pitkä kaista penkkejä, joiden vieressä ei ollut yhtä ainoaa tankoa josta pitää kiinni, pelkästään niitä katossa roikkuvia liaaneja. Bussikuskikin oikein kuulutti, että tiivistäkää eteenpäin, josta nainen tietysti sai vielä lisäintoa mäkättämiselleen, ja huusi kovaan ääneen että rohkeasti vaan eteenpäin. Mutta kun nyt ei ole rohkeudesta kiinni tämä liikkuminen, vaan ihan siitä etten mä todellakaan mene tuonne kaatumaan bussin lattialle tän mahan kanssa. Jäin seuraavalla pysäkillä pois ja odotin suosiolla seuraavaa bussia. Anteeksi tamperelaiset, mutta aivan järkyttävää käytöstä. En ole kertaakaan nähnyt, että täällä annettaisiin vanhuksille istumapaikka. Tuijotetaan kyllä, mutta ei tehdä elettäkään. Joka ikinen kerta kun olen itse noussut ja antanut paikan vanhemmalle väelle, heidän reaktio on ollut niin yllättynyt, että huomaa kyllä tuollaisen huomaavaisuuden olevan täällä päin harvinaista. Tässä olisi kyllä tsemppaamisen paikka!

Ennakkoluulot ja oletukset


Sen ajatuksen, että raskaana olevat naiset puhuvat vain raskaudestaan, voisi kääntää ihan toisin päin. Törmäsin hirveän usein siihen oletukseen, että haluaisin puhua vain raskaudesta, vauvatarvikkeista ja tulevasta synnytyksestä. Todella usein jouduin muistuttelemaan, että hei, täällä on edelleen se sama Essi kuin ennenkin, mä nyt satun vain olemaan raskaana. Raskaus ei ole lobotomia (hehheh, vaikka välillä siltä tuntuukin kun ei muista mitään), eikä se muuta ihmistä kokonaan joksikin toiseksi. Tottakai se on iso muutos elämässä ja muuttaa ihmistä, mutta ei se pyyhi pois kaikkea mitä on aiemmin ollut. Hassuahan se olisi, jos raskaus ei mihinkään vaikuttaisi, mutta jotenkin se on musta alentavaa olettaa, että joskus fiksu ja hauska ihminen muuttuisi ihan muuksi sillä hetkellä, kun raskaustesti näyttää positiivista. Miksi raskaus joskus nähdäänkin niin negatiivisena asiana?

Tottakai oli ystävällistä kysyä että miten olen voinut ja jutella hetki vaikka siitä, minkälaiset vaunut tilattiin vauvalle. Mutta seuraavaksi voidaankin jo siirtyä johonkin aivan muuhun, koska se oma pää kyllä piti huolen siitä, että mielessä ei paljoa pyörinyt mikään muu kuin raskausviikot, vauvan kehitysvaiheet, se mitä saa ja mitä ei saa syödä/tehdä, raha-asiat, äitiysloma, tuleva synnytys, äitiys, vanhemmuus, vauva-arki, nukkuminen, imetys... Musta oli ihan t o d e l l a virkistävää kuulla mitä mun ystävät puuhasivat ja mitä heille kuului. Oli ihanaa jutella uutisista, uusimmista trendeistä, kulttuurista ja vaikutuksen tehneistä artikkeleista tai kirjoista, joita itse tai ystäväni oli lukenut. Oli niin hauskaa lähteä Seurasaareen kävelylle, käydä jätskillä tai kahvitella. Etenkin äitiyslomalle jäätyäni ramppasin joka päivä jonkun ystävän luona, tai sitten saatiin meille vieraita ja sain hyvän syyn leipoa jotakin. Se oli parasta! Kerrankin oli aikaa nähdä kunnolla ystäviä ja perhettä, kun ei tarvinnut miettiä aikatauluja ja työvuoroja. Joten ei, mä olisin tylsistynyt kuoliaaksi tai tullut hulluksi jos koko sen ajan, kun näin mun ystäviä oltaisiin puhuttu vain vauvoista tai mun raskauskrempoista.


Kuva viime kesältä. Siis ajalta ennen raskauslobotomiaa, jota nyt parhaillaan elän.


Toinen oletus, joka mua ihmetytti ja ihmetyttää edelleen on se, että elämä käytännössä loppuu siihen kun saa lapsia. Siis anteeksi, mutta millaisen lapsuuden te olette eläneet jotka näin ajattelette? Onko teillä ollut jotenkin todella kurja ja ankea lapsuus? Meillä ainakin matkusteltiin, oltiin ulkona, leivottiin, kokkailtiin, kyläiltiin isovanhemmilla ja kummeilla, purjehdittiin, luettiin kirjoja, piirrettiin, maalattiin, katsottiin yhdessä elokuvia, käytiin retkillä, nautittiin luonnosta, juostiin ulkona, keksittiin vaikka mitä omia leikkejä ja projekteja joko parhaan kaverin tai kaikkien pihapiirin lapsien kanssa. Mun arkeni on meidän lapsemme lapsuus. Mä ainakin toivon, että voitaisiin antaa meidän lapsille sellainen lapsuus, josta he saavat kaiken tarvittavan siihen, että heistä kasvaa tasapainoisia, onnellisia ihmisiä, ja jota he voivat muistella hymyssäsuin sitten aikuisina.

Omasta puolestani voin sanoa, että elämä 1,5-vuotiaan kanssa on jo nyt ihan todella hauskaa ja antoisaa. Se lapsiperheiden elämän rankkuus josta aina niin tietäväisesti puhutaan, on sitä, että kaiken yhteensovittaminen on rankkaa. Se rankkuus ei tule siitä, että lapsen kasvattaminen olisi ainoastaan taakka, joka vie elämästä kaiken ilon ja vapauden. Tottakai vauvavuosi on kaikessa intensiivisyydessään rankka, mutta myös todella ihana. Siitä rankan tekee se väsymys, kaikki uusi, muutokset. Ei se vauva itsessään, sehän tuo ihan hirveästi iloa elämään. Lapsen kasvaessa hänen kanssaan voi tehdä vaikka mitä, ja lapsen kanssa on jo ihan erilaista kuin vielä vuosi sitten. Haasteita on varmasti luvassa, en sitä sano, mutta niinhän elämässä muutenkin. 

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä se, minkä jo ensimmäisenä mainitsinkin. Ne on ne raskaushormonit. Voi pyhät pyssyt sentään, että toi lause saa mulla karvat nousemaan pystyyn. Kyllä, se menee hormonien piikkiin että itkee mainoksesta. Mutta ei kaikki vaan mene. Ihan kuin ei saisi olla tunteita ollenkaan niin kuin muilla ihmisillä, oot vain sellainen vauvantekokone jota ei kannata ottaa tosissaan koska raskaushormonit. Huomaan ainakin itsessäni sen, että olen aika paljon pidättäytyvämpi raskaana ollessa. En jaksa yhtään kuunnella miten joku asia, joka muutenkin ottaisi hermoon on nyt vain hormonien aiheuttamaa harhaa. Palataan asiaan sitten syyskuun lopussa kun saan taas olla oma itseni!

Mutta tämän kilometriavautumisen voisin lopettaa nyt tähän, ihailtavaa mikäli jaksoit lukea tänne asti! Ehkä tää oli enemmän terapiaa mulle kuin viihdyttävää luettavaa muille. Lupaan ensi kerralla palata hieman aurinkoisemmissa merkeissä!


Mitä ärsytyksiä sulla on ollut raskausaikana?


Oot niin ihana -vauvakirja + arvonta

Yhteistyössä / Oot niin ihana & Perhekupla

____________


Olen sellainen nainen, joka toisaalta ei halua nurkkiin pyörimään mitään ylimääräistä, mutta toisaalta taas haluaa säästää mitä ihmeellisimpiä juttuja. Meillä on vitriinikaapissa sellainen ulospäin aivan tavallinen pahvilaatikko, joka kuitenkin kätkee sisäänsä mitä kalleimpia aarteita. Muistolaatikosta löytyy kaikkea ravintolakuitista mun ja miehen ensimmäisiltä treffeiltä Liljan sairaalarannekkeeseen Naistenklinikalta. 

Kirjoittaminen on myös yksi tapa säilöä muistoja, sellaisessa muodossa että hetkiin palaaminen on helppoa. Sanat vievät kuukausien ja vuosien taakse, ja usein rakastan jälkeenpäin lukea erityisesti kaikkea silloin kirjoittaessa turhalta tuntunutta; sitä missä olen istunut kun tekstin olen kirjoittanut, mitä musiikkia olen kuunnellut tai minkälainen sää on silloin ollut – sellaisia pieniä hauskoja yksityiskohtia, jotka unohtuvat. Muistot ovat kuin vesi, joka valuu sormien välistä vaikka kuinka yrität saada vettä pysymään käsissäsi. Jäljelle jää vain muutamia pisaroita.

Kaikki vanhemmat tietävät miten hurjaa vauhtia vauvavuosi kuluu. Joskus minuutit tuntuvat loputtoman pitkiltä, etenkin niinä pimeinä aamuyön hetkinä, kun olet juuri saanut unen päästä kiinni ja kun siitä minuutin päästä heräät taas vauvan itkuun. Joskus taas päivät kuluvat niin nopeasti vauvan kehitystä seuratessa, että ne tuntuvat olevan ohi silmänräpäyksessä. Niitä hetkiä et saa enää takaisin, vuodet kuluvat ja lapset kasvavat ja muuttavat joskus pois. Kaikkine sävyineen vauvavuosi on kuitenkin ikimuistoinen kokemus, jonka haluaa taltioida mahdollisimman tarkasti muistoihin, kuviin – ja vauvakirjaan.



Oot niin ihana -vauvakirja


Yhteistyössä Oot niin ihanan kanssa sain meidän uudelle tulevalle pienokaiselle ihan oman vauvakirjan. Oot niin ihana -vauvakirja on kansiomainen, ihan uudenlainen vauvakirja. Sivujen järjestystä voi muuttaa ja väleihin voi lisätä omaa sisältöä esimerkiksi muovitaskuissa. Kirjaan voi ostaa lisämateriaalia ootniinihana.fi, mm. jatko-osan, johon sisältyy ikäsivut 1-7. Monissa vauvakirjoissa kirja päättyy ensimmäiseen ikävuoteen, ja sen vuoksi moni tärkeä muisto saattaa jäädä puhelimen muistion tai kuvavirran varaan. Jatko-osan löydät täältä. 

Vauvakirjan mukana tulee kätevä säilytyslaatikko, joka toimii säilytyspaikkana kirjan lisäksi myös muille vauvamuistoille, esimerkiksi sille alussa mainitsemalleni synnytyssairaalan sairaalarannekkeelle. Meillä tallessa on myös nippu onnittelu -ja syntymäpäiväkortteja, ensimmäinen tutti, tuttinauha ja tietysti kasa valokuvia. Nyt vauvamuistot eivät huku omille teilleen, kun ne löytyvät kaikki yhdestä ja samasta paikasta.

Kirjan ulkoasu on ihanan raikas ja yksinkertaisen selkeä. Sivut on painettu laadukkaasta, paksusta paperista, ja kirja on suurimmaksi osaksi valmistettu Suomessa. Sivuille on jätetty sopivasti tilaa, jotta voit tehdä niistä oman näköiset. Tykkään erityisesti siitä, ettei sivuilla ole liikaa johdattelevia kysymyksiä tai aloitettuja lauseita, vaan voin itse kirjoitella kirjaan tärkeäksi kokemiani asioita. 

Kirja alkaa sivuista mistä kaikki alkoi ja odotus, joten on ihanaa että tämä malttamaton odottaja pääsee jo vähän vauvakirjan täyttämisen makuun. Hetki omaa aikaa; höyryävä kuppi kahvia maitovaahdolla, muutama pala suklaata, minä, mahassa potkiva vauva ja tämä kirja, johon meidän perheen tarina jatkuu.

Oot niin ihana -vauvakirja on persoonallinen ja kaunis lahja esimerkiksi ristiäisiin, babyshowereihin tai ihan vain omalle vauvalle. Kirjan voit tilata täältä (48,50 €).





A R V O N T A


Oot niin ihana jälleenmyy myös by Pinjan silikonikoruja, ja sain tämän neutraalin sävyisen korun teille arvottavaksi. Esikoisen imetysaikana en ollut kuullutkaan imetyskoruista, mutta nyt toisen kanssa aion sellaisen hankkia. Koru antaa imetyksen, sylittelyn tai kantamisen ajaksi pikkukäsille turvallista näperreltävää, jolloin äiti välttyy nipistelyltä ja hiuksista kiskomiselta. Arvontaan voit osallistua Instagramissa tai kommentoimalla tähän postaukseen kenelle koru tulisi. Instagramista minut löytää nimimerkillä Ikkunalaudalla

Arvonta alkaa tänään 29.5. ja päättyy 5.6. klo 20:00, onnea arvontaan!



Kesäinen vohvelikakku

Sinne se viikonloppu taas katosi! Harmillisesti lämpimät säät loppuivat kuin seinään juuri sinä päivänä, kun pitkä viikonloppuvapaani alkoi, mutta sepä ei paljoa haitannut. Vapaa on aina vapaa, satoi tai paistoi. Suomen kesässä on sitä jotakin, eikä sadepäivät tunnu yhtään samalta kuin vaikka marraskuussa. Lisäksi on ihana tunne kun tietää että kesä todellisuudessa on vasta edessä päin, vaikka hetkeksi saatiinkin pieni maistiainen miltä ne helteet tuntuivatkaan.

Kesäloman jälkeen tuntui, että olin kaksi viikkoa putkeen töissä. Olin siis toissa viikolla vain sunnuntaina vapaalla, ja viime viikolla viikonloppu alkoi onneksi jo torstain työpäivän jälkeen. Olin niin vapaapäivän tarpeessa! Töissä alkoi keskittyminen herpaantua ja puhuin asiakkaille mitä sattui. Vapaa oli ihana aloittaa perinteisesti viikkosiivouksella lakanoiden vaihtoineen päivineen. Mikään ei ole parempaa kuin sujahtaa puhtaisiin lakanoihin rättiväsyneenä! Perjantaina kävelin kauppaan muutaman kilometrin matkan, ja takaisin päin tullessa meni ehkä kaksi kertaa sen verran mitä menomatkassa meni. Vatsaan sattui, lantio oli tulessa (liitoskivut?) ja tuntui siltä että meinaa tulla harjoitussupistus jatkuvasti. SELVÄ, kiitos kroppa, aion ottaa rennommin tästä eteenpäin. Lauantaina olin tytön kanssa kahdestaan koko päivän, kun mies kävi tekemässä viimeisen koulujuttunsa, nyt on kaikki tehty ja palautettu! Mikä helpotus itsellenikin, sillä tuntuu että lähes kaikki perheen yhteinen aika on kulunut vain tuohon oppariin. Nyt tulevana viikonloppuna aiotaan tehdä jotain kivaa ja vähän juhlistaa opparin valmistumista. No, tämän jälkeen mies katosi hieman juhlimaan ja palasi vasta myöhään illalla kotiin. Ei siinä mitään, oli juhlansa todellakin ansainnut, mutta ai jestas oli raskasta olla aamusta iltaan energisen taaperon kanssa kahdestaan kotona! Edellisen päivän muutaman kilsan maraton tuntui kropassa, enkä olisi millään jaksanut nostaa tyttöä. Uskoisin että loppuraskaudesta musta ei paljoa tytön hoitajaksi enää ole, tai en ainakaan yksin voi hänen kanssa olla kauaa.

Sunnuntai oli jo parempi päivä, ja ajattelin pitkästä aikaa leipoa jotakin hyvää. Päädyin tällä kertaa kokeilemaan vohvelikakkua. Käytännössä siis paistetaan vohvelit, vatkataan kerma ja lisätään joukkoon vaniljarahka, marjoja päälle ja valmis! Yksinkertaista, helppoa ja hyvää – niin kuin kesäruoka muutenkin.

Vielä kun ilmat lämpenisivät, voisi kattaa kakut ja kahvit ulos. Tällä kertaa siirryttiin kuitenkin sisätiloihin syömään, sillä parvekkeella oli aika koleaa. Ulkona kesä hieman vitkuttelee, mutta sisällä ollaan jo kunnon kesätunnelmissa!

kesakakkukesakakkukesakakku
kesakakku
syringaivulgaris


Vohvelitaikina (ohje täältä)


2 kananmunaa
4 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 rkl sokeria
0,5 tl kardemummaa
50 g voita

1 dl kuohukermaa
1 prk (200g) vaniljarahkaa
tuoreita marjoja

Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja lisää maito joukkoon. Sekoita keskenään kuivat aineet kardemummaa lukuunottamatta ja lisää joukkoon. Sulata voi yhdessä kardemumman kanssa (lämpö voimistaa kardemumman makua). Lisää voi hieman jäähtyneenä taikinaan.

Vatkaa kermavaahto ja sekoita vaniljarahkan kanssa.

Kokoa vohveleista, täytteestä ja marjoista kakku.

Tämä katosi hetkessä parempiin suihin! Tyttö söi kaikki loput pensasmustikat ja suuren osan mansikoista, minä ja mies tuhottiin vohvelipino lähes kokonaan yhden illan aikana, kröhöm. "Kakku" sopisi hyvin esimerkiksi juhannukseen tai ihan muuten vain kesäpäivää kaunistamaan.

kesakakku


Vinkit taaperon kanssa matkustamiseen

Heippa piiitkästä aikaa!

Mun on pitänyt niin monesti tulla blogiin ihan vain kuulumisiakin kertomaan, mutta kesälomareissu ja sen jälkeinen arkeen palaaminen veivät tyystin mennessään. Työt kasaantuivat, siis ne muut työt kuin päivätyöt, ja lisäksi piti siellä ihan varsinaisessa päivätyössäkin käydä. Tuntuu että täällä on painettu hommia 24/7, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa ja to do -lista lyhentyä!

Kesäloma oli ihana. Loman ensimmäisellä viikolla hoidin kyllä paljon juoksevia asioita, mutta se tuntui silti lomalta, etenkin kun tiesi että Kreetan matka lähestyy. Lisäksi loman alkamisen kunniaksi päästiin miehen kanssa treffeille, joista jo tässä edellisessä postauksessa kerroinkin. Oli vain kivaa hankkia kaikkea matkaa varten, pakkailla ja pestä pyykkiä matkalaukkuun. Hypistellä kesämekkoja ja hellehattuja, kun kohta niitä tarvittaisiin! Suomi antoi vielä parastaan, ja iski takatalven juuri siihen lähdön hetkeen. Kun kone nousi ilmaan varhain sunnuntaiaamuna, ulkona taisi olla +2 astetta lämmintä ja edellisenä päivänä satoi räntää. Oli niin lähdön tunnelmaa!

Lapsen kanssa matkustaminen oli juuri sitä mitä odotinkin: ihanaa, palkitsevaa mutta myös ajoittain haastavaa. Ajattelin koota tähän postaukseen muutamia vinkkejä taaperon kanssa matkustamiseen, joita itselle tuli mieleen matkan jälkeen. 


1. Lentomatkat lapsen kanssa


Oli muuten just sellaista kuin odotinkin, eli aika kaaosta. Monet sanoi että hyvin ovat lennot menneet, mutta kaikki lapset on erilaisia, ja mä luulen että meidän neiti on sieltä liikkuvaisimmasta ja energisimmistä päästä. En tiedä, mutta suoraan sanottuna lentomatkat oli reissun uuvuttavin osuus. Lilja hyppi ja pomppi meidän sylissä (alle 2-vuotiaat saa matkustaa sylivauvana, eli ilman omaa paikkaa), hipelöi edessä istuvan matkustajan hiuksia, sai kiukkukohtauksia kun ei päässyt liikkumaan, heitteli tavaroita penkkien alle ja oli muutenkin kaikkea muuta kuin rauhallinen. Sissos sentään sanon minä. Vielä kun tähän ynnää raskausmahan niin avot. Oli tosi rentouttavaa istua siinä se 3,5 tuntia kun joku meinaa jatkuvasti hyppiä mahan päällä. Se kun ei ole kovin hyvä juttu, eikä todellakaan tunnu myöskään kivalta. No, Lilja päätti sitten menomatkalla nukahtaa 10 minuuttia ennen laskeutumista. Kiitos muru, ensin sen 3 tuntia ja 20 minuuttia riehuit, pompit ja venkoilit, sitten nukahdit juuri sopivasti kun päästiin vihdoin koneesta pois. Toisaalta matkalaukkujen hakeminen ja bussikuljetus hotellille sujui jouhevasti kun tyyppi vaan tuhisi mun olalla miehen nostellessa laukkuja. Kotimatkalla taas tiedettiin jo mitä odottaa, ja jotenkin oltiin (ainakin henkisesti) paremmin valmistautuneita. Tällä kertaa Lilja nukahti 1,5 h ennen laskeutumista, joten matka meni huomattavasti sujuvammin.

Vinkkinä siis sanoisin, että ainakin tuon ikäisen kanssa kannattaa heittää ruutuaikarajoitukset hetkellisesti romukoppaan ja ihan ronskisti vaan ladata Viaplay puhelimeen ja jo etukäteen ladata sinne katsottavaa. Lentokoneessa on wifi, mutta eihän se toiminut ollenkaan, tietenkään. Kannataa siis varautua jollain jota voi katsoa offline-tilassa, ja lisäksi varata mukaan kaikenlaista syötävää, kirjoja ja mitä ikinä keksitkin. Tietysti riippuu ihan lapsesta, ehkä kaikki eivät ole tällaisia pyörremyrskyjä kuin meidän taapero!


kreeta
kreeta
kreeta


2. Syöminen


Meidän neitokainen on aina ollut aika nirso ruuan suhteen. Esimerkiksi mitään valmissoseita hän ei suostu syömään, vaan on aina ollut enemmän sormiruokailija. Poikkeus on ainoastaan marja- ja hedelmäsoseet, mutta ei me niitä alettu raahaamaan mukaan. Pakattiin muutama smoothiepussi varuiksi matkalle, ja ne olikin käteviä jos oli tosi kuuma päivä ja tuntui että tyttö meinasi vähän nuupahtaa.

Ravintolassa tilattiin Liljalle lastenannos pastaa jauhelihakastikkeella tai sitten hän söi vain leipää. Kamalan kuuloista, mutta hän on vaan sellainen jolle ei aina ruoka maistu, vaikka edellisenä päivänä olisi syönyt suurella ruokahalulla ihan samaa ruokaa mitä nyt yritetään tarjota. Annettiin meidän annoksista sellaisia juttuja, joita hän ehkä saattaisi syödä, mutta vaihtelevalla menestyksellä niitäkin meni. Hotelliaamupaloilla Lilja söi parhaiten, kun oli tarjolla jugurttia, hedelmiä ja leipää. Ei jaksettu ottaa stressiä ruuasta, sama meininki meillä kotonakin aina on, joskus hän syö, joskus ei. 

Paikallisesta ruuasta ei mennyt vatsa ollenkaan sekaisin, mutta varmuuden vuoksi ostettiin vielä kentältä maitohappobakteereita. Ne jäi käyttämättä, mutta oli ihan hyvä olla.


kreetaelafonissi
kreeta
kreeta
kreeta


3. Mitä mukaan matkalle?


Ensinnäkin, tee lista! Jaa lista matkalaukuttain osiin, ja merkkaa siihen jokainen matkalle lähtijä erikseen. Oli tosi hyvä että pakkasin myös osan miehen jutuista, koska no, miehet ja pakkaaminen ja organisointi. Kyllä te tiedätte. Lista on hyvä tarkistaa vielä ennen lähtöä, ettei joku super olennainen ole vaan ajatuksissaan unohtunut.

Ainakin:

- uimavaippoja
- rantapyyhkeeksi harso (kuivuu nopeasti ja menee pieneen tilaan)
- hellehattu
- SPF 50 aurinkorasvaa
- juomapullo lapselle (ja no aikuisellekin tietysti)
- useammat kengät
- pieneen pussiin pyykinpesuainetta
- muutamia kirjoja/leluja
- tarpeeksi vaatteita
- rento mieli

Uimavaipat löydettiin ihan Prismasta, tosin paikan päältäkin olisi niitä saanut ostettua. Hattu ja aurinkorasva oli tietysti ihan must, yksi minkä olisi voinut tajuta ottaa oli juomapullo! Kaikkea ei vaan voi muistaa. Itse join pelkästään pullotettua vettä (voihan muovin määrä...), sillä ohjeistuksena hanaveden kanssa oli että voi juoda, mutta omaa harkintaa käyttäen. No oman harkinnan mukaan etenkin raskaana ollessa en viitsinyt ottaa mitään riskejä, vaikka muuten aika hövelisti matkalle lähdinkin enkä jaksanut pahemmin stressailla mistään. Kenkiä on hyvä tottakai olla useammat, sillä aina ne toiset on tosi hiekkaiset tai sitten märät. Pyykinpesuaine tuli myös tarpeeseen, sillä ainakin mies pakkasi liian vähän vaatteita mukaan ja joutui turvautumaan nyrkkipyykkiin kesken viikon. Onneksi oli fiksu tuleva vaimo osannut ennakoida ja pakannut mukaan pyykinpesuainetta. Liljalle olisi voinut myös olla vähän enemmän vaatteita, koska vaikka laskin mukamas vaatekerrat tarkkaan että riittää, niin kyllä niitä sitten yllättävän paljon kului. Milloin yllätti kakkaepisodi, milloin oli jugurttia housuilla tai hiekassa koko tyttö päästä varpaisiin. Muutaman paidan ja housut taisin joutua pesemään, muuten oli ihan kivasti vaatetta mukana.


4. Retket


Jos olet ostanut pakettimatkan (niin kuin me), ja matkaan voi lisäksi ostaa retkiä, kannattaa hyvin tarkkaan harkita millaiselle retkelle lähtee ja kuinka paljon bussissa istumista retkeen kuuluu. Me tehtiin viikon aikana kaksi retkeä, joista toinen oli Aurinkomatkojen järjestämä retki Iraklioniin, Kreetan pääkaupunkiin, ja siellä museoon ja Knossoksen palatsille. Retki oli sisällöltään mielenkiintoinen, eikä itse museo ja palatsi mitenkään tuntunut tylsistyttävän tyttöä. Ainoa miinus oli tosiaan ne muutaman tunnin bussissa istumiset, jotka oli samanlaista tuskaa kuin lentomatkat. Ei hyvä, oli hieno reissu mutta oltiin aika uupuneita jälkeen päin koko perhe.

Toinen matka tehtiin Elafonissin mielettömän upealle rannalle Kreetan saaren kaakkoisosaan, jota varten vuokrattiin aamulla auto turvaistuimineen. Tämä oli koko matkan ehdottomasti paras ja mieleenpainuvin juttu! Oli ensinnäkin niiiiiiin iso helpotus retkeillä ihan omalla aikataululla (eikä herätä kuudelta aamulla bussimatkaa varten), ja auton vuokraamisessa oli sekin hyvä puoli että sinne sai hyvin kaikki tavarat mukaan eikä kaikkea tarvinnut raahata käsin. Lisäksi oli ihanaa kun sai pysähtyä milloin huvitti, joko ihastelemaan maisemia ja valokuvaamaan tai sitten syömään silloin kun iski nälkä. Ja mikä parasta, Lilja tietenkin nukahti päiväunille autoon ilman huutoa tai rimpuilua, ja muutenkin hän viihtyi autossa hyvin maisemia katsellen. Suosittelen siis auton vuokraamista!


kreeta
kreeta
kreeta
kreeta
kreeta


5. Muuta yleisluontoista


Sitten ihan yleisesti vinkkinä sanoisin, että ota vaan rennosti. Suunnittele, mutta ota silti rennosti. Kaikkea voi aina sattua, matkalaukut kadota tai voit saada/lapsi saa vaikka ruokamyrkytyksen, mutta siinä menee loma ihan pilalle jos pingottaa liikaa. Turhaan etukäteen murehtia. Ainakin meillä meni kaikki tosi sujuvasti, vaikka välillä tän pallomahan kanssa taaperon perässä juokseminen oli raskasta! Onneksi oli mies mukana ja hoiti suurimman osan tästä juoksemisesta.

Varaa kaikkeen aikaa reilusti. Aloita pakkaaminen hyvissä ajoin ja lähde kentälle ajoissa. Ei ole kiva aloittaa matkaa paniikissa ympäriinsä poukkoillen.

Hotellin valinnasta sen verran, että suosittelen kyllä huoneistohotellia, jonka huoneessa on mahdollista itse lämmittää/tehdä jotain alkeellista ruokaa, laittaa vähän iltapalatarvikkeita jääkaappiin yms. Ostettiin tosiaan jääkaappiin Liljalle maitoa, mehua, vettä ja iltapalaa varten jotain pientä. Hotellin sisäpihalla oli myös iso leikkipuisto, mikä oli ihan huippua. Otettiin usein aamukahvit mukaan aamupalalta ja annettiin Liljan juosta vapaasti puistossa muiden lasten kanssa. Tästäkin jäi jotenkin ihana muisto.

Hyviin matkarattaisiin kannattaa satsata, sellaisiin jotka on kevyet ja menee pieneen tilaan. Me tilattiin ennen matkaa Jollyroomilta nämä Moweon matkarattaat, ja ne on kyllä ollut tosi kätevät matkan jälkeenkin! Laitettiin ne ruumaan, koska mitä me niillä matkustamossa oltaisiin tehty. Tietysti se olisi ollut hieman hankalaa mikäli rattaat olisivat eksyneet matkalla...

Em. syystä kannattaa pakata koko matkaseurueelle käsimatkatavaroihin ainakin vaihtovaatteet, jotta ei tarvitse lomakohteessa hikoilla talvivaatteissa jos matkatavarat katoavat.

Kaiken kaikkiaan oli upea reissu, ja vaikka mukaan mahtui myös hengästyttäviä ja hermoa kiristäviä hetkiä (niin kuin taaperon kanssa muutenkin), oli kuitenkin suuremmassa osassa ne ihanat ja ikimuistoiset kokemukset ♡ Oon niin iloinen että tehtiin tää matka nyt, vielä kun ollaan "kolmistaan" (vaikka mukana olikin pieni salamatkustaja) ja musta on kiva että tyttökin pääsi matkailun makuun jo näin nuorena. Matka oli vahvistus sille, että meidän perhe ainakin reissaa – lapset ei siis tosiaankaan ole este matkustamiselle, ja se oli kiva huomata.





Paras lahja pienten lasten vanhemmille on yhteinen aika

Kaupallinen yhteistyö / Stella kotipalvelut

____________

Olin juuri ollut ensin muutaman tunnin töissä, sitten luennolla yliopistolla ja parhaillaan tallustin päiväkodille päin hakemaan tyttöä. Päivä oli ollut ihan liian pitkä. Harvat tiesivät tuolloin vielä raskaudesta ja olin aivan järkyttävän väsynyt aamusta iltaan. Kengät olivat litimärät, sillä olin astunut loskalätäkköön niin että kenkään holahti oikein kunnolla jäistä vettä. Pitkän päivän jälkeen, nälkäisenä ja totaalisen uupuneena, kengät lotisten tuli sellainen fiilis että nyt en muuten jaksa. Ajattelin soittaa miehelle valittaakseni elämän vääryyksistä (no siis ihan vaan siitä väsymyksestä ja liian pitkästä päivästä), kun blogin sähköpostiin kilahti uusi viesti. 

Stella kotipalveluista kyseltiin, olisinko kiinnostunut tekemään heidän kanssaan yhteistyötä, esimerkiksi kotisiivouksen tai lastenhoitoavun muodossa. Tuntui että Stellalla taisi joku vakoilla mua sillä hetkellä tai vähintäänkin luki mun ajatukset.

Meillä on kyllä aika isokin tukiverkosto ympärillä, mutta ei vaan täällä Tampereella. Muutama hoitopaikka on juu, mutta ei se kuitenkaan ole sama asia kuin vaikka isovanhemmat tai sisko. Ei sitä viitsi aina kavereilta pyytää, etenkin jos heilläkin on lapsia. Yhteinen aika on välillä vähän unohtunut, vaikka sitä vaalitaankin joka välissä, oli se sitten automatka kun tyttö on nukahtanut takapenkille, yhteinen saunahetki tai jokin hyvä sarja iltaisin tytön nukahdettua. Mutta kyllä sitä silti kaipaa ihan sellaista kunnon irtiottoa arjesta, niin että saisi tehdä jotain hauskaa yhdessä ja kerrankin jutella ilman mitään häiriötekijöitä.




Entä jos joudutaan tulemaan kotiin kesken treffien?


Varattiin lastenhoitoaika kesäloman lauantaille, mun kesäloman ensimmäiselle päivälle. Mikä loman aloitus! Mies oli varannut meille kivasta ravintolasta pöydän ja suunniteltiin että sitä ennen käydään jossain kahvilla, ja syömisen jälkeen haahuillaan vaan. Meitä kumpaakin jännitti jonkin verran se, minkälainen tyyppi sieltä ovesta sitten sisään astuu ja kenen kanssa me jätetään meidän kallein aarteemme kokonaiseksi viideksi tunniksi. Mietittiin että tuleekohan tästä mitään ja joudutaankohan me kesken treffien juosta kotiin kun Lilja pistää jonkun shown pystyyn. 

Ihan turhaan murehdittiin, saman tien kun lastenhoitaja tuli, Lilja juoksi innoissaan katsomaan eikä vierastanut hoitajaa ollenkaan. Alettiin heti jutella vaikka ja mistä, ja tuli luottavainen ja lämmin olo lastenhoitajasta. Ei käynyt mielessäkään että jouduttaisiin keskeyttämään treffit. Jonkin aikaa oltiin vielä kotona, kerrottiin mistä Lilja tykkää ja annettiin yleisohjeet ja sitten vain lähdettiin. Lilja itki oven sulkemisen jälkeen noin 10 sekuntia ja sitten tuli hiljaista. Jäätiin oikein kuuntelemaan mutta pakko se oli myöntää, että näin paljon tyttö jäi meitä ikävöimään. :D


Vähän piti pelleillä. Meillä on aina ihan ihme jutut.


Treffit oli tosi onnistuneet ja tuli niin tarpeeseen. Niin kuin oltiin puhuttu, lähdettiin ensin kahville ja jätskille Tallipihalle, minkä jälkeen kipaistiin ennen sulkemisaikaa vielä yhteen ihanaan Tallipihan sisustusputiikkiin. Käveltiin kaikessa rauhassa ravintolalle ja syötiin oikein pitkän kaavan mukaan. Jälkiruoka ei enää mahtunut, mutta oltiinhan me aloitettu treffit jo kesän ensimmäisillä jäätelötötteröillä, niin ei se kovinkaan paljon harmittanut. Meillä kävi älytön tuuri, kun juuri treffipäivälle sattui tosi lämmin sää, ja päätettiin syömisen jälkeen käväistä vielä kävelyllä Hatanpään kartanon ympäristössä. Ihasteltiin pikkuhiljaa kevääseen heräävää luontoa, käveltiin ja juteltiin. Aika alkoi loppua, ja ihmeteltiin miten nopeasti viisi tuntia hurahti. Lähdettiin ajamaan kotiin, ja molemmilla alkoikin jo tulla ikävä Liljaa, vaikka treffit olivatkin olleet super ihanat.

Kotona vastaanotto oli hellyyttävä, kun jo ovelle kiiri iloinen nauru ja tyttö juoksi meidän luokse ja halasi monta kertaa molempia vuorotellen. Ehkä kuitenkin hellyttävintä oli, kun Lilja alkoi itkeä lastenhoitajan lähtiessä. Se jos mikä kertoi kyllä paljon siitä, miten hyvin Lilja oli viihtynyt.

Millainen kokemus lastenhoitajan tilaaminen oli?


Kaiken kaikkiaan siis hyvin onnistunut kokemus, eikä meille ole mitään huonoa sanottavaa Stellan toiminnasta. Kommunikointi on heidän kanssaan sujuvaa, avointa ja ystävällistä. Lastenhoitaja oli kokenut, ammattitaitoinen, lämmin ja helposti lähestyttävä tyyppi. Kesken treffien sain viestin hoitajalta, että kaikki on hyvin, he ovat kävelyllä ja Lilja nukkuu päiväunia. Muuten he olivat syöneet, piirtäneet, lukeneet kirjaa ja leikkineet. Kuulosti siltä että Liljalla oli ollut hurjan kivaa hoitajan kanssa kotona. 

Hoitaja oli siivonnut kaikki paikat leikin ja syömisen jäljiltä, ihan kuin täällä ei mitään 1,5-vuotiasta touhukasta taaperoa olisi ollutkaan! Meillä ei ikinä näytä siltä mikäli tyttö on puuhannut edes vartin lelujensa kanssa.

Yksi kysymys mulle tuli mieleen tämän jälkeen, miksi ihmeessä me ei aikaisemmin olla tultu ajatelleeksi tätä? Ei ole juolahtanut mieleenkään. Ihan vanhempien yleisen hyvinvoinnin, mielenterveyden ja parisuhteen kannalta olisi todella hyvä tasaisin väliajoin päästä vähän tuulettumaan. Yhdessä ja erikseen. Meidän arki on pääsääntöisesti tosi kivaa, ainoa asia mikä siitä tekee haastavaa on aika. Ja tarkemmin sanottuna sen puuttuminen. Olen varmaan aikaisemminkin kirjoittanut, ettei lapsen saamisessa hankalinta ole se itse lapsi (niin kuin monet lapsettomat usein olettaa), vaan se ettei aika riitä kaikkeen. Tuntuu että joka paikkaan pitää juosta, ja etenkin vielä raskausväsymyksissäni jo ihan arkisetkin asiat tuntuivat keväällä välillä ylitsepääsemättömän raskailta. Olisi tehnyt niin hyvää jo vähän aikaisemmin päästä kunnolla treffeille, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ei voi muuta sanoa kuin että suuri kiitos Stella Kotipalvelut <3

Lisäksi vielä treffeistä seuraavalla viikolla Stellalta soitettiin ja kysyttiin oliko kaikki sujunut mielestämme hyvin. Pystyin hetkeäkään epäröimättä kertomaan, ettei mitään negatiivista tullut mieleen koko kokemuksesta. Ihan huippua asiakaspalvelua! 

Miten lastenhoitajan tilaus käytännössä tapahtuu?


Hoitajan tilaaminen on tosi helppoa. Tänne voit jättää yhteystietosi, ja seuraavaksi vain odottelet Stellan yhteydenottoa. Niin kuin kotisiivouksesta, myös lastenhoitopalvelusta voit tehdä kotitalousvähennyksen. Esimerkiksi arkisin (klo 6-18 välillä) lastenhoito maksaa Stellalla kotitalousvähennyksen jälkeen 15,50 €/tunti, ja lauantaisin hinta on 20,5 €/tunti. Ei mielestäni mikään paha hinta siitä, että saa hetken tauon arjen pyörityksestä. 

Monilla onnekkailla on tukiverkosto lähellä, meilläkin oli Helsingissä ja myös Mikkelissä asuessa, mutta on paljon vanhempia joilla ei ole tukiverkostoa ollenkaan syystä tai toisesta. Lastenhoitoapuun turvautuminen on vain ja ainoastaan sijoitus parempaan arkeen, hyvinvointiin ja jaksamiseen. Mielessä kävi myös, että jos mietit yksinhuoltajavanhemmalle lahjaa, niin tässä olisi kyllä ihan huippuidea.


Instagramissa Ikkunalaudalla kerron vielä storyjen puolella fiiliksiä kokemuksesta! 






Miten ensimmäinen ja toinen raskaus on eronnut toisistaan?

Nyt kun raskauden puoliväli on saavutettu, voisin ehkä hieman vertailla ensimmäistä ja toista raskautta keskenään. Nyt myös uskaltaa eri tavalla kirjoitella raskausasiaa kun ultrassa on käyty ja saatiin kuulla että kaikki on pienellä hyvin.


Raskausoireet

Ensimmäisessä raskaudessa mulle tuli vahva tunne, että nyt jokin on muuttunut. Ajatus raskaudesta alkoi hiipiä mieleeni, ja muutamien päivien päästä olin täysin varma, että olen raskaana. Raskaustesti oli vain varmistus omalle ololle, tavallaan positiivinen tulos ei tullut enää yllätyksenä. Tässä toisessa raskaudessa en huomannut mitään erityistä muutosta olossa enkä ollut yhtään varma olenko raskaana vai en testiä tehdessäni. Tällä kertaa testin tulos oli mullekin yllätys!

Ensimmäisessä raskaudessa himoitsin ihan hirveästi avokadoja ja sitruunaa – imeskelin sitruunaviipaleita sellaisenaan ja ihmettelin että mitäs tää nyt on. Sitruuna-avokadovaihe oli vielä siinä vaiheessa kun en aavistanutkaan olevani raskaana. Myöhemmin muistelisin syöneeni kilokaupalla appelsiineja ja kesällä mansikoita, mutta muuten en muista himoinneeni mitään erityisesti, paitsi sushia. Loppuraskaudessa maakellarin tuoksu oli parasta maan päällä, ja mies katsoi mua aina kuin hullua kun ajettiin parkkihalliin ja nuuhkutin multaiselta tuoksuvaa ilmaa, aah! Tässä raskaudessa ei tullut mitään erityistä himoa ainakaan heti alussa, myöhemmin kyllä sushi on taas leijaillut mieleeni ja wasabi on erityisen hyvää. Yleisesti ottaen ruokahalu on valtava ja kaikki maistuu tasaisesti. Kahvi ei ole etonut kummassakaan raskaudessa, mutta puoli kupillistakin pistää hengästyttämään niin ettei enempää pystyisikään juomaan.

Rakenneultran jälkeen kun kävelin ensin kaupungilla ja siitä lähdin bussilla hakemaan tyttöä päiväkodista (onneksi elokuun alusta päiväkotipaikka vaihtuu kodin lähelle), jouduin kävelemään aikamoisen matkan. Lisäksi hyppäsin väärään bussiin päiväkodilta lähtiessä, kun kuvittelin bussin menevän keskustaan. Kyllähän se menikin, mutta kiertäen Hervannan ja Vuoreksen "kautta". Joten eikun bussista ulos ja ihmettelemään että missäs hiivatissa me ollaan. Vielä kaksi bussimatkaa, yksi hyvin jyrkkä ylämäki ja aika monta lisäaskelta myöhemmin päästiin kotiin, ja olin aivan loppu. Alaselkää särki (ja särkee edelleen) ja alavatsa tuntui siltä että kohta tulee harjoitussupistus. Makoilin sohvalla ja kun nousin ylös, tuntui siltä kuin olisin yhdeksännellä kuulla raskaana – ja siihen on tosiaan vielä muutama kuukausi kuitenkin. Selvästi siis aikaisemmin alkaa kroppa reistailla kuin ensimmäisessä raskaudessa. Eikä mikään ihmekään, onhan raskaus keholle kuitenkin fyysisesti kirjaimellisesti todella raskasta.


Keho & Jaksaminen

Toisessa raskaudessa itsestä huolehtiminen on jäänyt ihan olemattomaksi. Salitreenit 0 kpl! Satunnaisia kävelylenkkejä ollaan tehty koko perheen kesken, mutta en ole vielä kertaakaan käynyt yksikseni kävelyllä, salitreenistä puhumattakaan. Välillä oikein tunnen kropassani miten se kaipaa kipeästi liikuntaa & kehonhuoltoa, mutta se vain aina unohtuu ja jää. Niin ei saisi olla! Olisin kiinnostunut osallistumaan äitiysjoogaan, mutta luulen että minulle (ja meille) sopisi paremmin aikatauluista riippumaton vaihtoehto, esimerkiksi Yogaia tai joku muu sovellus, jonka kautta voisi joogata kotona silloin kun itselle parhaiten sopii. 

En tiedä kumpi johtuu kummasta, vai onko nämä kaksi ihan erillistä asiaa toisistaan, mutta tosiaan jaksaminen on ollut aika huonoa koko raskauden. Paino on noussut samaan tahtiin kuin ensimmäisessä raskaudessa, olisiko mulle tullut nyt + 3kg, ja raskauden puoliväli kolkuttelee jo ovella. Olen nukkunut enemmän ja paremmin kuin aikoihin (onneksi Lilja on pääsääntöisesti hyvä nukkumaan), syönyt tarpeeksi ja monipuolisesti, mutta silti vaan väsyttää. Ajatus lenkille lähtemisestä tai mistään fyysisesti kuormittavasta on usein aivan ylitsepääsemätön, enkä tiedä onko treenillä samanlainen piristävä vaikutus kun ei-raskaana ollessa. Tätä epäilystä puoltaa se, että aina jos väliin on sattunut päivä kun jaksan tehdä asioita, esim. siivota kotona noin tunnin, se kostautuu välittömästi seuraavana päivänä aivan järkyttävänä väsymyksenä ja uupumuksena. Olen oppinut siis siihen, että kahtena päivänä peräkkäin ei kannata suunnitella mitään raskasta, koska yhden päivän menemiset ja tekemiset tuntuu aina seuraavana päivänä.

Hemoglobiini oli oikein hyvissä lukemissa viimeksi kun se katsottiin, mutta olen alkanut epäillä onko kehon rautavarastot tyhjentyneet ensimmäisen raskauden ja imetyksen jäljiltä. En usko enää pätkääkään siihen, että hemoglobiini kertoisi yhtään mitään kehon tilasta ja jaksamisesta. Hemoglobiini voi olla täysin normaali rauta-arvon ollessa lähes nolla. Mitä sillä hyvällä hemoglobiiniarvolla tekee, jos rautaa ei kropassa ole nimeksikään? Tietysti yksi syy väsymykselle voi olla myös täysi kalenteri ja touhukas 1,5-vuotias, mutta toisaalta ensimmäisessä raskaudessa tein fyysistä seisomatyötä, kävelin työmatkat, luin kahteen eri pääsykokeeseen, minkä lisäksi elin muuta elämää täysin normaalisti. Vasta loppuraskaudessa alkoi väsymys painaa jo sen verran, etten enää jaksanut ihan kaikkea.


Mieli

Kun saimme tietää ensimmäisestä raskaudesta (tai ennen testin tekemistä jo, kun arvasin olevani raskaana) mieli kyllä myllersi ihan tunnista toiseen. Välillä olin aivan paniikissa ja mietin että mitä hittoa me ollaan menty tekemään, en mä pysty tähän. Välillä taas olin ihan super onnellinen. Tätä vuoristorataa kesti varmaan jonnekin toisen kolmanneksen puolelle asti, kunnes mieli vähän rauhoittui ja tottui ajatukseen. Tässä raskaudessa mieli on ollut yllättävän tyyni, ja uutinen toisesta vauvasta on ollut vain ja ainoastaan ihana. Paniikki on loistanut poissaolollaan, vaikka elämä meni vähän uusiksi, ja häätkin siirrettiin vuodella eteenpäin. Myös kaikki työ- ja opiskelusuunnitelmat sai uuden käänteen, ja taloutta on myös joutunut miettimään vähän uudesta näkökulmasta. Kaikesta huolimatta vauva on oikein tervetullut meidän perheeseen<3

Ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli uutta ja vierasta, joten sitä pelkäsi aivan kaikkea mahdollista. Aika alkuvaiheessa tein jo sen päätöksen, etten lue keskustelupalstoja, pidän kaiken informaatiotulvan niin minimissä kuin suinkin pystyn ja yritän olla stressaamatta. En halunnut missään nimessä hankkia/lainata doppleria kotiin, en halunnut käydä ylimääräisissä ultrissa enkä mitenkään muutenkaan seurata raskautta yhtään sen enempää kuin oli tarpeen. Ja siis älkää ymmärtäkö väärin, mun mielestä jokainen saa tehdä miten tykkää ja miten parhaaksi kokee, mutta itseni tuntien jos en olisi vetänyt tätä linjausta, olisin tullut hulluksi sen stressaamisen ja huolen kanssa! Ei se aina helppoa ollut, mutta sain nauttia ihanasta raskaudesta ja kaikki meni oikein hyvin. Ihan turhaan olisin murehtinut, kun ei ollut mitään aihetta murehtia. Tottakai eri asia olisi ollut jos olisi ilmaantunut jotain epämääräisiä oireita tai neuvolassa olisi tullut ilmi jotakin poikkeavaa, silloinhan oltaiisin otettu asiasta selvää ja kohdattu todellisuus. Mutta se olisi ollut sen ajan murhe, eikä kahteen kertaan murehtiminen olisi auttanut yhtään mitään.

Tässä toisessa raskaudessa on ollut vaikeampaa olla murehtimatta. Raskausoireiden vähäisyys on aiheuttanut huolta – onko kaikki hyvin, onko siellä ketään, mitä jos vauvalla on joku hätänä. Jotenkin kun on jo äiti, ja on saanut kokea yhden hyvin menneen raskauden ja synnytyksen, kun tietää miltä se tuntuu synnytyksen jälkeen saada oma vastasyntynyt vauva syliin – sitä osaa pelätä ihan eri tavalla asioita. Ensimmäisessä raskaudessa sitä pelkäsi tasaisesti kaikkea, mutta tässä toisessa taas pelkää vain niitä olennaisimpia asioita, ja niitä sitten pelkääkin kahta kauheammin. Kun tietää mitä voi menettää. Ensimmäisessä raskaudessa ei oikein osannut kuvitella sitä miltä tuntuu olla äiti, ja miten suurta se rakkaus omaa lasta kohtaan on. Nyt kun sen tietää, on ihan raastavan vaikeaa välillä olla ajattelematta sitä, mitä jos kaikki ei menekään hyvin. Välillä tulee sellaisia hetkiä, että mitä ihmettä me mietittiin kun kerrottiin raskaudesta ennen rakenneultraa?! Välillä ajattelen että mitä jos Lilja istuu syliini vähän liian riehakkaasti ja osuu mahaan jotenkin huonosti, enkä edes huomaa että vauvalla ei ole kaikki hyvin. Seuraavassa hetkessä näen jo seuraavaan jouluun ja siihen hetkeen, kun ollaan kaikki kotona – vauva pienessä korissaan kuusen vieressä, Lilja siinä vieressä ihailemassa pikkusisarustaan ja me vanhemmat katse täynnä rakkautta tuijottamassa tuota näkyä. Yritän pitää mielessä jälkimmäisen, mutta se on välillä tosi vaikeaa.

Miten sulla on eronnut raskaudet toisistaan? Saa jakaa kokemuksia! :)