Mikä on meidän perheen lapsiluku?

Aika pian tytön syntymän jälkeen meiltä alettiin kysellä että "Noh, milloin tulee seuraava?" Ai kamala, saisinko ensin palautua tästä ensimmäisestä raskaudesta! Eikun oikeesti, ei mua haittaa kyselyt ollenkaan, sitä paitsi taisin synnytyksestä seuraavana päivänä sanoa miehelle että mulla on kauhea vauvakuume, vaikka mulla oli siinä vuorokauden ikäinen vauva sylissäni. Ehkä sillä hetkellä mulle vain yksinkertaisesti selkiytyi se, että haluan lisää lapsia. Osaltaan myös sekin voi vaikuttaa, miten mieletön kokemus synnytys oli ja miten hyvä fiilis kaikesta jäi jälkikäteen.


vetokani

Nyt kun esikoisemme on yli 1-vuotias ja osaa kävellä, alkaa sitä miettiä minkälaista arki olisi kahden lapsen kanssa. Millä ihmeellä tuplarattaat saa mahtumaan autoon? Mahtuuko ne isoon farmariin tai citymaasturiin kaiken muun tavaran kanssa? Etenkin Liljan ollessa ihan pieni, tuntui että piti raahata aina puolet omaisuudesta mukana minne menikin. Nykyään selvitään yhdellä kassilla, mutta toista se oli silloin alussa. Miten kauppareissut onnistuisi ilman miestä? Jos tyttö menee autokärryyn istumaan, mihin laittaisin vauvan (kantoreppuun?)? Millä extrakädellä saisin kauppakassit kannettua kotiin? Entä miten aika riittäisi kahteen lapseen, kun nyt jo tuntuu että vaatimuksia olisi 48 tunnin edestä, mutta vuorokaudessa on edelleenkin vain se 24 tuntia. Ja meillä on siis selvennyksen vuoksi ihan vain se yksi alle metrin mittainen tyttö, ei kokonaista komppaniaa. Ihailen vilpittömästi suurperheen äitejä, joilla päivittyy blogi tasaiseen tahtiin ja kuvissa näkyy aina viimeisen päälle siivottu koti. Siis ymmärrän ettei some ole yhtä kuin todellisuus, ja kuvaa varten on varmasti ainakin pikasiivous tehty, eikä kenelläkään ole aina koti viimeisen päälle. Mutta missä välissä he tekevät edes sen pikasiivouksen? Mä en edes muista milloin meidän koti olisi ollut joka huoneesta samaan aikaan siisti. Jos siivoat kaaoksen keittiöstä, kylppäri jää odottamaan huomista. Ja huomenna keittiö on taas ihan saman näköinen kuin ennen siivousta, huoh. Jos yritän imuroida, pikkuneiti menee painamaan imurin pois päältä, päälle, pois päältä - ja lopulta vetää imurinjohdon seinästä. Viesti on selvä: äiti älä siivoa! Ihan todellakin ihmettelen ja ihailen muiden äitien tehokkuutta!

Olen myös miettinyt, miten kroppa kestää toisen raskauden. Mulla on edelleen selkä vähän oikutteleva, ja tuntuu että ryhti on vieläkin aika huono ensimmäisen raskauden jäljiltä. Nyt jos tulisin raskaaksi, en tiedä miten selviäisin arjesta pienen lapsen ja sellaisen pallomahan kanssa! Suunnitelmani on siis treenata selkä ja vatsalihakset kuntoon (vihdoinkin, jos nyt keväällä tosissaan olisi aikaa myös treenille!), jotta voin sitten taas pilata työni tulokset :D  Ja mitä työssäkäyntiin tulee, niin en edelleenkään ymmärrä miten jaksoin käydä loppuun asti töissä ensimmäisen raskauden aikana, kun tein kuitenkin seisomatyötä. Nykyään tilanne on vähän eri, kun teen istumatyötä, mutta silti. Kaikki päiväkotiin viemiset ja hakemiset ja yliopistolla suhaaminen. Ja hei apua, entä se pahoinvointi? Muistan kun alkuraskaudessa iski välillä sellaisia kuvotuskohtauksia, kun istuin vessan lattialla pari tuntia odottaen että olo paranee. Nyt jos alkaisin odottaa toista lasta, ei voisikaan noin vain kadota voimaan pahoin ja syömään pelkkää paahtoleipää, vaan olisi huolehdittava tytöstä ja kaikesta muustakin.

newbietossut
Lisäksi päässä on pyörinyt ajatuksia siitä, miten rakkautta, läsnäoloa ja aikaa riittää kummallekin lapselle tarpeeksi? Miten esikoinen reagoi toiseen lapseen? Kun muistaa miten intensiivistä aika vastasyntyneen kanssa oli, on vaikea kuvitella miten voisi yhtä paljon huomioida vauvaa kun toinenkin lapsi vaatii tietenkin huomiota ja huolenpitoa. Mustasukkaisuuden tunteet pikkusisarusta kohtaan on väistämättä tosi yleisiä, mutta ajatus silti tuntuu näin äitinä pahalta. En haluaisi koskaan aiheuttaa Liljalle oloa, että hän olisi jotenkin vähemmän tärkeä kuin aiemmin. Mutta kai kaikki siitä ajan kanssa järjestyisi, ja Liljakin huomaisi ettei pikkusisarus ole tullut vain viemään häneltä huomiota. Koko kuviota helpottaa myös se, että Lilja toivottavasti toisen lapsen kohdalla on jo sen verran iso, että ymmärtää mitä tapahtuu – että hän saa pikkusiskon tai -veljen, ja että hänestä tulee isosisko.

Mutta mikä se meidän perheen paljon puhuttu lapsiluku nyt sitten on? No, ainakin se toinen lapsi olisi erittäin toivottu. Nyt juuri on vielä vaikea kuvitella sellaista tilannetta, että meillä olisi kolme lasta (tai ajatus tuntuu kaukaiselta), mutta ainakin se toinen. Luulen että vastaus voi muuttua ajanmyötä, kuka tietää vaikka toisen lapsen jälkeen tulisikin olo, että meidän perhe on nyt "kokonainen." Olen aina ajatellut, että haluan useamman kuin yhden lapsen, ettei esikoisesta tule lellitty itsekeskeinen kakara. Anteeksi suora puheeni, mutta mulla itselläni on kaksi sisarusta (+ äidin avioliiton kautta neljä lisää), ja mielestäni siskot ja veljet on suuri rikkaus. Se, ettei ole ainoa lapsi opettaa jakamaan ja antamaan omastaan, se opettaa kärsivällisyyttä, muiden huomioimista ja mikä tärkeintä, pelaamaan viekkaasti lautapelejä. Lisäksi sisarukset on aina tuki ja turva, eikä heitä voi korvata mikään.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki ainoat lapset olisivat k*sipäitä, esimerkiksi miehelläni on kyllä siskopuoli, mutta he eivät ole koskaan asuneet saman katon alla. Eikä miehestä ole tullut itsekeskeistä narsistia, päinvastoin

newbie

Tietenkin täytyy myös muistaa, ettei tätä asiaa voi paljonkaan suunnitella. Sitä voi toivoa vaikka ja mitä, mutta aina on se mahdollisuus, ettei toista koskaan tule. Siinä tapauksessa olen kiitollinen siitä, että meillä on se yksi ihana tyttö, josta varmaan tulee sit kuitenkin överilellitty, kun en osaa hillitä itseäni ja annan tytön elää pumpulissa, köh köh.. Mutta jos en nyt kuitenkaan heittäydy ihan pessimistiksi tässä, vaan ajattelen että kaikki on mahdollista, olisi häiden jälkeen hyvä aika perheenlisäykselle. Ei sen takia, että yritettäisiin mahtua johonkin muottiin, jonka mukaan pitää tehdä asiat tietyssä järjestyksessä ja aikataulussa (sitä paitsi meillähän on jo lapsi), vaan puhtaasti siitä syystä että haluaisin voida nauttia häähumusta ilman pahoinvointia tai huolta raskaudesta ja omasta voinnistani. Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että täysipäiväisen opiskelun, osa-aikaisen työn, ympärivuorokautisen äitiyden ja häiden suunnittelun lisäksi en varmaan kaipaa enää muuta ohjelmaa tuohon keväälle. Häiden jälkeen tilanne on ihan eri, ja lapsi voi tulla kun on tullakseen! En halua pitkittää lapsihaaveita johonkin valmistumisen jälkeiseen aikaan, koska miten silloin olisi yhtään sen parempi hetki. Jos lapsia haluaa tehdä, ne pitää sovittaa nykyiseen elämäntilanteeseen eikä toisin päin. Jos kuitenkin tulisin raskaaksi jo ennen häitä, olisi vauva silti mielettömän tervetullut, tottakai. Sitten pitäisi vain järjestää elämä hieman eri tavalla ja sopeutua uuteen tilanteeseen.

Sellaisia ajatuksia aiheeseen liityen! Kaiken kaikkiaan jännittää tuleva; saadaanko me toista lasta, miten kaikki sujuu ja miten Lilja reagoi uuteen tulokkaaseen? Katsotaan vaan sitten kymmenen vuoden päästä kun meillä juokseekin täällä kahden sijaan viisi lasta..


 Montako lasta teidän perheeseen kuuluu? Ja sitten se mysteeri: miten te useamman kuin yhden lapsen äidit teette sen? Mikä on teidän salaisuus?

4 kommenttia

  1. Meillä on viisi lasta (6v-6kk), kuudes ehkä joskus😉
    Hyvin kerkii tekemään kaikenlaista, apukäsiä löytyy halutessaan ja isommat viihdyttävät pienempiä tarvittaessa.
    Pyykkikoneen lataan jo illalla valmiiksi ja lasten katsoessa piirrettyjä/ syödessä aamupalaa laitan koneen päälle. Lapset heräävät usein eriaikoihin, päikkäriaikaan pyykit kuivumaan. Kuivat pyykit viikkaan iltaisin tai päikkäriaikaan miten ehtiikin. Imurointi ja muu siivoaminen sujuu lasten leikkiessä keskenään, toiseksi pienin joskus auttaa enemmän😊, pienin naureskelee lattialla äidin/siskon touhuille
    Lelunsa lapset keräävät itse pois, pienempien leluista autetaan. Uutta leikkiä eivät saa ennen, kun vanhat on kerätty, jollei uusi leikki sovi vanhaan esim. eläimet ja palikat. Lelut läpinäkyvissä kannellisessa laatikoissa, joissa kuva kyljessä, kertoen pienemmille kun mikä lelu kuuluu mihinkin😊
    Tällä hetkellä toiseksi nuorimmalla on menossa vaateleikki, kiskoo omia puhtaita vaatteitaan pois korihyllystään. Laitan ne iltaisin takaisin, neiti jatkaa seuraavana päivänä tai on unohtanut koko leikin jälkeen hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos kommentistasi! <3

      Hymyillen luin kuvauksen teidän arjesta, ja nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, miten muuten se voisikaan mennä. Ehkä kuvitelmissani kaikki lapset ovat 1-vuotiaita, jotka kaipaavat huomiota ihan nonstoppina, eivät osaa puhua eivätkä ole vielä kovin itsenäisiä. Faktahan on se että lapset koko ajan kasvavat ja oppivat :)

      Poista
  2. Täällä toinen useamman lapsen äiti, meillä -10, -14 ja -17 syntyneet lapset. Voin sanoa, että mulla arki parani ja jopa jollain tavalla helpottui useamman lapsen myötä. Yhden lapsen kanssa helposti meneekin kaikki aika sen yhden höösäämiseen =), mutta kun on monta, niin tulee perspektiiviä asioihin ja perheen dynamiikka muuttuu siten, että siinä useampikin menee samalla vaivalla! Ruokaa vaan vähän isompia määriä täytyy ostaa ja tehdä ja vaatteet huolehtia useammalle, mutta voi, miten ihanaa on, kun heistä on seuraa toisilleen ja he keksivät yhteisiä leikkejä. Siinä pääsee sit usein äitikin helpommalla, kun ei tartte niin paljon viihdyttää ja keksiä tekemistä.

    Ja sitten tietysti tulee se sisarusten välinen kiintymys ja rakkaus, sitä on ihastuttava myös seurata. Kyllä he riidelläkin osaavat, se on ehdottomasti negatiivisin puoli monilapsisessa perheessä, ne ainaiset riidat ja lähes pakkomielteinen tasapuolisuuden vaatimus (ettei toinen saa varmasti yhtään enempää jäätelöä/leluja/huomiota/rakkautta kuin toinen). Mutta se kuuluu pakettiin, en valita.

    Sisarukset on parasta rikkautta, mitä lapsella voi olla, ei pelkästään lapsena vaan myös aikuisiällä. Itse ajattelin paljon myös tätä omaa lapsilukuani pohtiessani, en vain sitä miten minä jaksan tai haluan, vaan mikä on hyväksi lapsilleni. Sinä mainitsitkin hyvin, että lapsi oppii jakamaan sisarusten kanssa eläessään ja mm. taktikoimaan niissä lautapeleissä! :D Ja äidin rakkaus - sehän kaksin-, kolmin- nelin- jne.kertaistuu vaivatta! Itsekin pelkäsin toisen ja kolmannen kohdalla, että miten voin oppia ja ehtiä rakastamaan tätä uutta, mutta mitään ongelmia ei ole ollut!

    Jos sua kiinnostaa lukea lisää monilapsisen perheemme elämästä, niin olen myös uutena mukana Kaksplus-blogeissa ja kirjoitan Mustikkapasta-nimistä blogia.

    Kiinnostava ja kiva blogi sinulla, olen uusi lukija ja tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiitos Anna mielettömästi pitkästä kommentistasti! <3 Tässähän meni ihan pää pyörälle, ja vakuutuin siitä että ei kannata pelätä sitä ettei arki onnistuisi useamman lapsen kanssa. Ja se on muuten ihan totta, että lapsista on seuraa toisilleen – johan sen jo itsekin tiedän kun on omiakin sisaruksia joiden kanssa juostiin ulkona aamusta iltaan silloin kun oltiin pieniä. Ja sadepäivän sattuessa pelattiin niitä lautapelejä, kinasteltiin ja sit taas leikittiin vaikka ja mitä.

      Tunnistan myös tuon tasapuolisuuden vaatimuksen! Etenkin kun lapsia oli kolme, mikään ei ikinä mennyt tasan. Karkkipäivinä piti prikulleen laskea karkit ja jaotella ne paremmuusjärjestykseen että kaikki saa tasapuolisesti kaikkea.. :D

      Ja erityisen totta on juurikin tuo, että sisarukset on sellainen rikkaus, jonka haluan myös suoda lapsilleni!

      Kiitos kyllä, käyn heti tutustumassa blogiisi – ja hei kiva tutustua uusiin Kaksplussan bloggaajiin! :)

      Poista