1-vuotias uhmaikäinen

Lauantaihuomenet!

Kello on 7:15 kun nyt avasin läppärin ja aloin kirjoittaa. Ei voi muuta sanoa, kuin että jo on aikoihin eletty! Minä, Essi Maria, herään lauantaiaamuna kuuden jälkeen itsekseni enkä jää sänkyyn pyörimään. Muu perhe vielä tuhisee tyytyväisenä, Liljakin vain käänsi kylkeä ja höpötti jotain unissaan kun nousin sängystä.

Meni tuossa muutama päivä sitten usko ja toivo romukoppaan, kun oltiin tytön kanssa kahdestaan kotona viettämässä vapaapäivää, ja siinä puolen päivän jälkeen alkoi pientä taaperoani selvästi väsyttää. Haukotteli makeasti ja hieroi silmiään, ja ajattelin että mennäänpäs tästä päiväunille sitten. 40 minuuttia myöhemmin palaamme takaisin olohuoneeseen ja soitan ystävälleni ja aloitan puhelun paasaamalla puoli tuntia siitä, miten lasta voi joskus olla niin vaikea saada nukkumaan! Lopputuloksena oli se, ettei tyyppi nukkunut koko päivänä päiväunia. Kyllä, siis veti samoilla silmillä aamusta iltaan. Eikä ollut muuten yhtään kärttyinen, kumma kyllä. Hauskaa tässä oli se, että illalla nukkumaan mennessä nostin Liljan sänkyyn, hän asettui siihen mukavasti ja noin 30 sekuntia tästä alkoi kuulua pientä kuorsausta. Jaahas, ajattelin, me taidetaan ainakin merkittävästi lyhentää päiväunien pituutta, ja ehdottomasti pitää huoli siitä ettei enää tietyn kellonajan jälkeen mennä päiväunille. Näköjään liian pitkät/myöhäiset päiväunet ovat syypää siihen miksi meillä välillä hyöritään ja pyöritään iltaisin.

Miehellä oli yksi työjuttu perjantaina, ja lähdettiinkin sitten koko perhe käymään Helsingissä vähän ex tempore, kun multa peruuntui yksi koulun kurssi tältä viikonlopulta (kyllä, se olisi ollut perjantaina ja lauantaina, hirveä harmi kun ei ollutkaan.) Edellisen päivän hulinoinnin jäljiltä Lilja palasikin sitten vanhoille tavoilleen ja nukahti peräti kaksi kertaa päivän aikana; ensin päiväunille ja illalla ihan yöunille kun ajettiin kotiin päin.

Noita päiväunia edeltävät neljä tuntia, joka vietettiin tämän mun hyvän ystävän kanssa (joka aiemmin sai kuunnella sitä lapsen uni -paasausta), olikin sitten aika mielenkiintoiset. Tarkoitus oli syödä aamupalaa jossain, käydä katsomassa Lasipalatsin Amos Rexissä Magritten näyttely ja ehkä kipaista muutamassa lastenvaateliikkeessä. Noh, siinä Töölön Fazer Cafessa aamupalan aikana näkikin aikalailla jo, miten loppupäivä todennäköisesti tulee sujumaan :D Lilja kiukutteli ja osoitti mieltään heti jos äiti ei antanut huomiota. Keskustassa hän heittäytyi lattialle siihen kuuluisaan X-asentoon huutamaan naama punaisena, ja syliin nostettaessa tyttö oli selkä kaarella jalat sätkien sellainen pieni pötkylä, josta oli aika vaikea saada kiinni – puuskutin talvivaatteissani ja yritin taistella rakkaan jälkikasvuni isoin harppauksin kehittyvää omaa tahtoa vastaan. Kiukkukohtausta seurasi taas iloinen kikatus, joka läikehti pitkin kauppakeskusta ja etenkin Marimekolla käydessämme. Lilja pisti sellaisen shown pystyyn, johon kaikki myymälän myyjät ja asiakkaat pääsivät osallistumaan.  Hän juoksi äitiä karkuun ja yritti napata etenkin kaiken särkyvän käteensä, viis tyynyliinoista ja keittiöpyyhkeistä, kun tarjolla oli myös maljakoita ja kivan värikkäitä mukeja. Sain aina juuri ja juuri napattua ilkikurisen tytön syliini ennen astia-katastrofia, ja tätä seurasi taas uusi selkä kaarella sätkiminen ja närkästynyt huuto. Jota seurasi naurun remakan säestämä kukkuu-leikki pienestä asiakkaasta ilahtuneiden myyjien kanssa.


Edellä mainituista syistä johtuen tiputin taidemuseon pois ohjelmanumerostamme aika nopeasti, ja lopulta aamupalan lisäksi kävimme pyörähtämässä Kampin Bebes -lastentarvikeliikkeessä – ja siellä Marimekolla. Bebesistä löytyi Liljalle kummitädin sponsoroima ruokaessu ja lisää Sophie la Girafen vartalorasvaa. Marimekolta ostin uudet mukit, sillä Marimekon astioita ei vaan koskaan voi olla liikaa. 

Kun päästiin autolle, ei mennyt varmaan viittä minuuttia kauempaa, kun tyttö oli syvässä unessa takapenkillä. Tietenkin, olisi vain pitänyt hakea välissä auto ja nukuttaa tyttö ajellen korttelin ympäri, kun selvästikin keskustan hälinässä ei uni meinannut sitten millään tulla silmään, ymmärtäähän sen. 

Oli super kiva nähdä ystävää ja käydä vanhoilla kotikulmilla Töölössä, mutta huh, sarjassa "haastavimmat päivät lapsen kanssa" tuo aamupäivä menee kyllä sinne top vitosen joukkoon! Näin jälkeenpäin vaan naurattaa, mutta kyllä se kuntoa vaatii juosta tuolla pitkin käytäviä erään erittäin vilkkaan ja uteliaan pikkutyypin perässä! Sovittiin ystävän kanssa että lähiaikoina vapaan viikonlopun sattuessa pakkaan kasvonaamioni ja pyjamani mukaan, otan junan Helsinkiin ja jätän tytön isänsä kanssa kotiin viettämään isä-tytär-päivää. Tämä mama alkaa nimittäin olla kyllä sen vapaaillan tarpeessa :D Ihan vain jo senkin takia että kerkeisi kunnolla vaihtamaan kuulumisia ja pystyisi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan pidempään kuin sen puoli minuuttia. Ja voin kyllä jo valmiiksi luvata, että yksi yö poissa tytön luota saa varmaan aikaiseksi sellaisen ikävän, että on entistä ihanampi taas nähdä seuraavana päivänä! Oletettavasti kotiin palaa levännyt ja onnellinen äiti, joka on saanut hetken hengähtää arjen pyörityksestä.


Tässä välissä kun tätä olen kirjoitellut, makuuhuoneesta kantautui iloinen pölpötys, ja sängyssä istuikin erittäin aurinkoinen ja iloinen, uniselta tuoksuva tyttö. Ihan eri meininki kuin eilen. Ollaan syöty aamupalaa ja sitten katsottiin jakso Muumeja (koska äiti halusi.) Nyt tyttö on jo tovin taas leikkinyt itsekseen, tutkinut kirjoja ja käynyt välillä nappaamassa aamupalalta syöttötuolille jääneitä mandariinin palasia. Tällä hetkellä hän nostaa paidanhelmaansa ylös, tutkii keskittyneesti napaansa, osoittaa sitä ja sanoo "tätä." Olen viimeisen kolmen päivän aikana sanonut varmaan 150 kertaa napa, mutta Lilja itsepäisesti on sitä mieltä, että se on ihan selvällä suomen kielellä tätä. Ok, selvä juttu. 

Viikonlopuksi ei ole tiedossa m i t ä ä n, ja se on ihanaa. Kävelylenkkejä ulkona, oli sää mikä hyvänsä, jotain hyvää ruokaa, leikkimistä, vaikka niitä päiväunia ja ehkä joku hyvä leffa aikuisten kesken sitten kun tyttö on jo nukkumassa. Jos vain itse pysyn siis hereillä.

Ei kommentteja