Ensimmäiset raskauskuulumiset

Ihan alkuun suuret kiitokset kaikista viesteistä ja onnitteluista, joita lähetitte täällä ja Instagramin puolella vauvauutisen jälkeen – niitä tuli ihan hurja määrä! Olette ihania <3

Niin suuri helpotus kun pääsin vihdoin kertomaan uutiset täälläkin, salailu on ollut välillä aikamoista taiteilua ja on pitänyt miettiä, ettei mene lipsauttamaan jotakin sivu suun! Etenkin kun taas on saanut kokea, mitä raskaus tekee ajatuksenjuoksulle. Täällä on välillä avaimet jääkaapissa ja lompakko vessanpöntössä (no ei nyt sentään), joten saa olla tarkkana kun raskausaivoilla soheltaa menemään. Leipoessani pääsiäisen kunniaksi juustokakkua, huomasin vasta täytettä tehdessäni että ei hiiskatti (nämä kirosanojen vastikkeet ovat kehittyneet 1,5-vuotiaan papukaijan kanssa huippuunsa), unohdin ostaa liivatetta. Eikä kaapissa ollut yhtään, tietenkään. No, ajattelin että maku ratkaisee, ja kaadoin täytteen vuokaan ja lykkäsin kakun pakkaseen jähmettymään. Niinhän siinä siltikin kävi, että reunoja irrottaessa täyte vähän lässähti, mutta pysyi silti joten kuten kasassa. Kakku kuitenkin maistui ja siitä katosikin varmaan puolet ensimmäisen illan aikana – tyttö sai maistaa lusikallisen ja loput mulle ja miehelle. Jonkinlainen kurinpalautus syömisen puolella voisi olla paikallaan nyt pääsiäisen jälkeen..

Mutta vähän on tosiaan ollut hiljaista somen puolella viime aikoina, kun on tehnyt mieli jakaa niitä todellisia kuulumisia ja ajatuksia, mutta ei ole voinut. Periaatteessa oltaisiin voitu jo aikaisemminkin kertoa vauvasta, mutta niin kuin ensimmäisessäkin raskaudessa, haluttiin odottaa tälläkin kertaa niin kauan kuin tuntuu hyvältä kertoa. Viimeksi taisi olla jo rv 20 menossa kun vasta kerrottiin. Toisaalta tuskinpa kukaan nyt on kirjaa pitänyt mun somettamisesta ja bloggaamisesta, mutta itsestä on tuntunut vähän yksitoikkoiselta. 


Miten toinen raskaus on tähän mennessä sujunut?



No, ihan eri tavalla kuin ensimmäinen. Suurin ero on se, ettei pahoinvointia ole ollut juurikaan, mikä on ollut erittäin tervetullutta. Sen sijaan tilalle tuli aivan j ä r k y t t ä v ä väsymys, sellainen väsymys joka saa rojahtamaan sohvalle heti työpäivän jälkeen ja nukahtelemaan pitkin iltaa. Sellainen väsymys joka ei mene nukkumalla tai lepäämällä ohi, vaan tuntuu kuin jatkuvasti olisi vähän kipeä tai tulossa kipeäksi ja veto on aivan totaalisesti poissa. Töissä jaksoin käydä, etenkin nyt kun teen istumatyötä, mutta aika paljon koulujuttuja tuli skipattua kevään aikana ihan suosiolla. Raskaus menee kyllä prioriteeteissa opiskelun edelle, vaikka opiskelu ja itsensä kehittäminen mulle tärkeä osa-alue elämässä onkin. Raskaus on kuitenkin niin ohikiitävä hetki, ja mulla on vielä koko loppuelämä oppia uutta ja valmistua vaikka tuplamaisteriksi jos oikein innostun (todennäköisesti en). Välillä oli päiviä, kun itkin väsymystä jo aamupäivällä, kun en jaksanut leikkiä Liljan kanssa tai hoitaa kotia normaalilla tavalla. Teki mieli vain lykätä ranskalaiset ja kalapuikot uuniin ja katsoa koko päivä Muumeja. Onneksi niinkin pieni, kuin 1-vuotias, aistii jos vanhempia väsyttää. On tuo meidän Lilja vain fiksu tapaus. Kun makasin sohvalla, hän tapitti minua suurilla silmillään ja alkoi lauleskella omia laulujaan, eikä saanut yhtäkään kiukkukohtausta jos en jaksanut ihan joka kerta lukea hänelle kirjaa, kun hän auliisti tuli tökkimään ameeba-äitiään kirjalla päähän.

Väsymys on hieman helpottanut ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, mutta kyllä kieltämättä edelleenkin on aika vähissä sellaiset energiset päivät, jolloin jaksan normaaliin tapaan puuhata. Useimmiten alkaa väsyttää jo 3-4 tuntia heräämisestä, ja on melkein pakko nukkua päiväunet jossain välissä. Töissä ollessa väsymystä ei samalla tavalla huomaa, kai sitä jotenkin tahdonvoimalla jaksaa. Mutta kotona Liljan kanssa ollessa nukutaan kyllä molemmat aina samaan aikaan parin tunnin päikkärit. Hyvä puoli on se, että sen jälkeen taas jaksaa, mutta huono puoli se, että omaa aikaa jää tosi vähän, kun itsekin nukkuu silloin kun lapsi nukkuu, ja illalla minä olen meistä se, jota alkaa usein ensimmäisenä väsyttää. Normaalisti olen luontaisesti taipuvainen valvomaan, mutta nyt on tullut mentyä välillä puoli yhdeksältäkin sänkyyn.


Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, ruokahalu on alusta asti ollut ihan valtava. Ihmettelin kun tammikuun mittaan heräilin jo poikkeuksellisen aikaisin ihan itsekseni, nälkään. Siis viideltä aamulla heräsin siihen tunteeseen, kuin olisin syönyt viimeksi kaksi viikkoa sitten, vaikka iltapalasta oli ehkä 6 tuntia. Hipsin keittiöön tekemään aamuyön aamupalan numero 1, ja numero 2 oli sitten 7-8 aikaan aamulla ennen kouluun tai töihin lähtöä. What about second breakfast? Toisella aamupalalla paistoin itselleni pekoni-tomaattimunakkaan, keittelin ison lautasellisen puuroa tai vetelin kolme leipää ihan helposti. Ei soinut kellot vielä tässäkään vaiheessa, ei.

Välillä on ollut päiviä, kun en ole edes muistanut koko raskautta, ja olen ollut jopa vähän huolissani, että onko siellä mahassa edes ketään kun ei mitään merkittäviä oireita ole väsymyksen lisäksi. Mutta kyllä se oli uskottava, kun nt-ultrassa ensi kertaa näimme villisti huiskivan piskuisen vauvamme. Siellä hän tomerasti yritti väistellä ultralaitetta, häntä tuntui häiritsevän kun sillä tavalla joku alkoi tökkiä hänen elintilaansa. Lilja oli kyllä hauska tapaus, hän kun nukkui sikeästi joka ikinen kerta kun kävimme ultrassa tai kun neuvolassa kuunneltiin sykkeitä. Liljaa sai oikein herätellä ja ravistella, että kätilö saisi kuvattua kaikki rakenteet. Hyvät unenlahjat on kyllä jatkuneet kohdun ulkopuolellakin, mistä olen tietysti kiitollinen.

Uusimpana ja ei-niin-kivana oireena on ilmaantunut närästys. Voi johtua siitä, että sain tytöltä ennen pääsiäistä flunssan, joka on oireillut ihmeellisesti ensin kaktuksena kurkussa, sitten ei hetkeen mitään, sitten palaten takaisin aivastuksina ja velttona olona. Muutama päivä sitten ääni alkoi lähteä töissä, mikä oli kovin kiva juttu, kun teen kuitenkin noin puolet töistäni puhelimessa. Viime yönä heräilin yskimään muutaman tunnin välein, ja olo on ollut kieltämättä sen mukainen. Närästys voi siis johtua myös flunssasta ja siitä, että kurkku on ärtynyt. Sama juttu käy nimittäin joka kerta kun olen flunssassa, olin raskaana tai en. Toivon ainakin että närästys ei nyt ihan vielä tule joka päiväiseksi riesaksi!

Sinä päivänä...


Se taisi olla mies, joka ensimmäisen kerran ajatteli ääneen, että mahdanko olla raskaana. En pitänyt raskautta mitenkään todennäköisenä, sillä syksy oli elämänmuutoksineen ollut niin raskas, etten muista milloin viimeksi olisin ollut niin väsynyt. Ajattelin, ettei sellaisella stressin määrällä, mikä mun kropassa mylläsi, olisi mitenkään mahdollista tulla raskaaksi. Mies kävi jopa ostamassa mulle raskaustestin, jonka jätti odottamaan ruokapöydälle. Testi tuijotti päivä päivältä kuumottavammin, ja häiritsi jokaista aamukahvihetkeäni. Eräs kaunis päivä tammikuun lopussa, miehelle mitään asiasta mainitsematta, menin tekemään testin. Katsahdin testiin, jaaha, yksi viiva. Pesin kädet ja harjasin hiukset ja vaikka mitä, kun testin tekemiseen liittyvä jännitys oli jo kadonnut. Olin ottamassa testiä heittääkseni sen roskiin, kun katsoin epäuskoisena kahta vahvaa viivaa testin ruudussa

Mitä helv ihmettä, voiko testi pitää paikkansa? Oliko se nyt siis kaksi viivaa = raskaana, yksi viiva = no bebe. Miten tää nyt voi unohtua alle kahdessa vuodessa.

Kaivelin ohjeet vielä kertaalleen pakkauksen sisältä ja luin huolellisesti pienen präntin. Kyllä se nyt niin vaan oli, kaksi viivaa tarkoittaa että joku pieni sinne on nyt muuttanut asumaan.

Kävelin keittiöön, nappasin Liljan syliin. Hymyilytti kovasti. Mies tuli keittiöön höpöttäen jotain opparijuttuja. Keskeytin hänet sanomalla "no joo, parempi saada se oppari valmiiksi koska syksyllä meitä on sitten neljä!" Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin olin onnellinen mutta myös hieman paniikissa, nyt olin vain rauhallinen ja onnellinen. Meille tulee vauva! Mieskään ei mennyt lukkoon (niin kuin ensimmäisellä kerralla), vaikka lause saattoi ehkä jäädä hieman kesken ja ajatus oppariin liittyvistä kiemuroista katketa. Muutaman sekunnin ajan hän tuijotti mua hölmistyneenä, ja kun uutinen upposi tajuntaan hän kaappasi mut ja Liljan halaukseen leveästi hymyillen. Taisi opparit olla siltä illalta kirjoitettu.

Vähän nauratti jälkikäteen tämä postaus, nimittäin tuota kirjoittaessani olin jo raskaana, en vain tiennyt sitä. Voisin ehkä ihan omassa postauksessaan palata niihin ajatuksiin, joita tuo tammikuun ensimmäinen teksti nyt herättää. 

Kiinnostaako teitä raskausjutut? Itsellä on mielessä ehkä tuhat ja yksi asiaa joista haluaisin kirjoittaa, mutta saa esittää postaustoiveita! :)

Ei kommentteja