Taaperon ensimmäinen ulkomaanmatka

Ihanaa keskiviikkoa – ja toukokuun alkua!

Meinasin kirjoittaa sunnuntaita, kun tuntuu että pääsiäisen ja vapun jäljiltä on päivät ihan sekaisin. Nyt on ollut juhlaa ja herkuttelua kerrakseen, huh. Meidän vappu meni aika samalla kaavalla kuin pääsiäinenkin; syödessä, nukkuessa, ulkoillessa ja perheen kanssa yhteistä aikaa viettäen. Eilen vappupäivänä lähdettiin katsomaan teekkareiden kastajaisia keskustaan, ja sen jälkeen suunnattiin Tallipihalle lasten vapputapahtumaan. Tapahtumassa oli kaikkea hauskaa tekemistä lapsille, mm. poniratsastusta, hevosajelua, kasvomaalausta, pomppulinna ja esityksiä. Meidän 1,5-vuotiaan lemppari oli ehdottomasti pomppulinna, jossa hän seisoi paikallaan monttu auki ensimmäiset viisi minuuttia ja ajateltiin jo että haluaako hän pois, mutta sitten jutun juju valkeni Liljalle ja hän nauroi niin makeasti hyppiessään että meinasi kyynel tulla meillä vanhemmilla silmään. Lopputuloksena oli siis se, ettei häntä meinannut millään saada enää pois, hih. Lisäksi syötiin tietysti vappumunkit ja juotiin kahvit Tallipihan pihakahvilassa. Jossain kohtaa alkoi ripotella vettä ja tyttökin vaikutti sen verran väsyneeltä että oli parempi alkaa tehdä lähtöä. Lilja nukahtikin ehkä noin minuutissa kun autoon päästiin, ja nukkui muutaman tunnin päiväunet. Loppupäivä meni hyvin rennoissa merkeissä kotosalla.

Nyt kuitenkin pitäisi pistää vipinää kinttuihin, sillä sunnuntaina meillä koittaa lähtö lentokentälle! Varattiin kesälomalle matka Kreikkaan, tarkemmin sanottuna Kreetalle Haniaan. Päätettiin heti alkuun että matkan tulee olla mahdollisimman helppo, sujuva ja rentouttava. Juuri nyt mikään omatoimimatka ei sovi meidän tilanteeseen, joten päädyttiin aika nopeasti selailemaan pakettimatkoja Aurinkomatkojen verkkosivuille. Kimmeltävä turkoosi meri, valkoiset hiekkarannat, vehreys ja kuvien välityksellä tänne (silloin matkaa varatessa) kirpsakkaan pakkasaamuun tuntuva auringon lämpö houkutteli. Sääennusteet ensi viikolle lupaavat Haniaan +20-25, eli juuri sopivasti taaperolle ja raskaana olevalle puuskuttajalle. Ei varmaan tule yllätyksenä, ettei kerrankin haittaa lukea uutisista lähestyvästä takatalvesta ja pakkasista.


 Vappupäivän brunssi – ensi viikolta odotan hotelliaamiaisia!

En ole pakannut vielä yhtään, mutta lähes kaikki tarpeelliset ollaan kyllä hankittu. Lukuunottamatta matkarattaita, joita jännityksellä odotetaan saapuvaksi joko tänään tai huomenna – ne on tilattu kyllä hyvissä ajoin mutta se on aina arpapeliä milloin toimitus saapuu. Rennolla asenteella kuitenkin mennään, ja jos rattaat eivät ehdi ennen matkaa, ostetaan jotkut vararattaat vaikka Prismasta ja pistetään ne sitten kiertoon matkan jälkeen. Liljalle tilasin tuossa jokin aika sitten kasan kesävaatteita matkaa ja tulevaa kesää varten, ja nyt on hellehattua, sandaaleita ja mekkoja kerrakseen. Ainoastaan pieni kysymysmerkki on, mitä itse ajattelin laittaa päälle tämän jostain ilmestyneen pallomahan kanssa. Raskauden puoliväli tuli täyteen viime viikolla, ja nyt ei kyllä enää jää arvailun varaan olenko vain syönyt vähän enemmän viime aikoina vai olenko raskaana. Huomenna siis tiedossa vielä vähän vaateshoppailua itselleni, mutta muuten kaikki alkaa olla hankittuna.



Vähän tietysti jännittää miten tyttö viihtyy lentokoneessa ja miten hän reagoi nousuihin ja laskuihin. Mietityttää myös miten saadaan tuollainen joka paikassa touhuava tättähäärä pysymään sen reilut kolme tuntia paikoillaan. Täytyy varmaan varata kirjoja ja muuta ihmeteltävää jotta selviydytään kunnialla lentomatkoista. Syömisestä en ajatellut myöskään järjestää sen suurempaa stressikohtausta, katson että liha on kypsää ja muutenkin ruoka tuoretta. Hotelli vaikuttaa aivan ihanalta, se on käytännössä rannalla ja kaiken keskellä. Asiakkaiden arvosteluissa paikkaa oli myös kehuttu perheystävälliseksi, mikä on ehdottomasti plussaa. Matkalta odotamme vain rentoa olemista, aurinkoa, rantavedessä polskuttelua ja hyvää ruokaa. 

Olisiko teillä jakaa vinkkejä pienten lasten kanssa matkustamiseen? :)


2 kommenttia

  1. Juuri listasin viimeiseen postaukseen joitakin juttuja taaperoiden kanssa matkustelusta. Sen löydät täältä https://beautybyboman.blogspot.com/2019/05/7-parasta-asiaa-alle-kouluikaisten.html?m=1

    Mutta noin muuten, kannattaa yrittää ajoittaa tytön päikkärit tuohon lentomatkaan. Joko ettei anna aikasemmin nukkua tai sitten herättää vähän kesken unien edellisiltä unilta. 3 tuntia on lyhyt matka. Naposteltavaa, pari kirjaa ja helppoja leluja mukaan niin tuskin tulee ongelmaa. Maitohappobakteerit on myös hyvä antaa säännöllisesti ja ja.. Mitähän vielä? :D ihana huomata ettet turhia tunnu ressaavan, koska oikeesti ei tarviikaan. Taaperot on maailman helpointa reissuseuraa. Aikuiset vaatii paljon enemmän. :D

    Ei muuta kuin ihanaa reissua teille! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon vinkeistä! <3 Mä käyn lukemassa sun postauksen :) Lento on aamulla just sellaseen aikaan et tuskin tyttö nukkuu ainakaan heti, mut päikkärit vois olla hyvä saada ajoitettua lennon ajalle.

    Kiitos! :)

    VastaaPoista