Me muutetaan maalle


Täällä on viime viikot (melkein kuukausi!) elelty ihan täydellisessä blogihiljaisuudessa.

Syy siihen on se, että...

ME MUUTETAAN MAALLE!

Kannattaa todellakin varoa mitä toivoo. Ei siitä kovin kauaa ole kun täälläkin huutelin, että unelmoin asumisesta talossa, jossa on hirsiseinät, ruutuikkunat, lautalattiat, takka, kakluuni, leivinuuni, reilusti enemmän neliöitä, luonnonrauhaa, iso piha...

Ja kohta meillä on ne kaikki!

Mutta. Siinä on aina se mutta. Mua jännittää ja on myös ahdistanut aivan hirvittävästi tulevat muutokset. Kaikista surullisinta on Liljan päiväkodin vaihtuminen. Luontopäiväkodissa on ollut aivan ihanaa, ja se on välittynyt niin kirkkaasti kotiinkin, että tuntuu siltä kuin itse olisin käynyt tuota päiväkotia. Siellä käydessä ja päiväkotiin tutustuessa minulle ei ole tullut kiireen tai stressin tuntua. Päin vastoin, jos itse juoksen hiki hatussa hieman stressaantuneena päiväkotiin (mulla on vaan sellainen omituinen päähänpinttymä, että Lilja pitää aina hakea mielellään 30 min ennen kuin olen luvannut), saavun iloisen hulinan, leikin ja lasten riemunkiljahdusten turvasatamaan. Ei ole kuuna päivänä tullut mieleenkään, että siellä on lapsilla kurja olla. Ja nyt meidän pitää luopua tuosta päiväkodista. Jo tässä kohtaa mulle tulee sellainen olo, että tehtiinkö me oikea päätös.

Ajelen haikeana tuttuja reittejä kauppaan (joita yleensä kiroan), lankaostoksille, päiväkotiin, keskustaan (jota yleensä välttelen), kavereille kahville, kirjastoon. Kävelen puutalolähiössä ja mietin millaista täällä olisi ollut asua, näissä taloissa. Katselen rannassa hiljaisena kaukaisuuteen hymyilen nähdessäni näkötornin vastapäisellä rannalla. Olen aina ollut liian hyvä haikailemaan.

Muistan kyllä senkin, että joka ikinen kerta ison muutoksen tullessa eteen haikailen menneeseen ja haluaisin pysäyttää ajan. Ja joka ikinen kerta muutoksen koittaessa olen siitä kuitenkin innoissani ja otan tulevan avosylin vastaan. Siellä puutalolähiössä kävellessäni nenääni kantautui se iki-ihana puulämmityksen tuoksu. Ja tajuan, että hei, kohta se tuoksu tulee MEILTÄ! Pirkule sentään! Varmaan tulevaisuudessa siitäkin joskus marmatan täällä, kun pitää aina olla niitä halkoja hakkaamassa ja lämmittämässä takkaa. Ja taas joskus muuton koittaessa haikailen tähän hetkeen, kun ei oltu vielä edes muutettu uuteen taloon.

Luulin pitkään, etten hätkähdä muutoksia. Että olen sellainen huoleton juureton ex tempore naikkonen, joka sen kummempia pohtimatta hyppää tuntemattomaan ja porskuttaa eteenpäin. Vaan ei asia ole niin, olen huomannut että todellisuudessa olen aika hidas tyyppi. Tarvitsen muutoksille aikaa. Mun täytyy pohdiskella, sisäistää, tehdä "surutyötä" sen kanssa mistä pitää päästää irti, jotta tilalle mahtuu jotakin uutta ja kiinnostavaa. Instagramiinkin kirjoitin, että olen sittenkin se hullu hirsitalomuija, joka kerran maalle muutettuaan ei lähdekään sieltä enää noin vain pois. Saas nähdä kuin käy.

Mutta vielä hieman niihin maallisempiin asioihin näistä korkealentoisista blogiproosallisista ajatuksista. 

Talo on siis joskus 1800-1900 -lukujen vaihteessa rakennettu. Sähkö- ja puulämmitys. Joka huoneessa takka tai kakluuni, paitsi keittiössä, koska epäilen että keittiö on rakennettu vasta joskus jälkikäteen. Niin kuin kylpyhuone ja saunakin, kuulemma kylppäri on ennen vanhaan ollut piian tupa. Iso piha, pihalla suuren suuri aitta, josta saa vedettyä liukuovet auki ja jossa on kuulemma pidetty monet hauskat rapujuhlat. Matkaa Tampereelle noin puoli tuntia. Samassa muskarissa jatketaan, sentään jokin asia pysyy samana!

 No se hullu tuleva talon emäntä.

Shoppailua vanhan talon tyyliin: tein taas torista kaappilöydön, musta on tullut tässä hyvä! Kaappi irtosi parilla sadalla, ja niin kuin astiakaappimmekin, tämäkin on peräisin Lohjalta. Astiakaappi on Ojamon kartanon peruja, tämä taas haettiin isosta huvilasta läheltä Kirkniemeä. Muuta en saanut selville, kuin että Mannerheim on eläkepäivinään ostanut Kirkniemestä kartanon 1940-luvulla. Ehkä kaappi on joskus toiminut Mannerheimin liinavaatekaappina, tai jotain muuta sellaista.

Ristikkoikkunat, isot huoneet, kaksi kuistia ja eteistä, rakentamaton yläkerta. Ullakko pelottaa mua aivan suunnattomasti, se on muuten vuorenvarma juttu että se ainoa asia, joka tän hirsitalomuijan ehkä saisi muuttamaan pois, on jos yläkerrasta kantautuu vähänkään mitään askeleita muistuttavaa, tai jos ovet alkaa läimähdellä itsekseen kiinni, kynttilät suhahtaa sammuksiin äkillisestä tuulenpuuskasta, tai jos nurkista kuuluu pienintäkään kuisketta... Se on soronoo ja morjens! Siinä kohtaa muutan mieluusti johonkin kliiniseen moderniin valkoiseen kotiin, johon kummitukset eivät edes uskalla tulla. Ei siis parane lukea mitään dekkareita tai vauvapalstan kummitusjuttuja, ei katsoa kauhuelokuvia eikä lukea murha.infosta kotimaisista selvittämättömistä murhista. Ne on nyt multa pannassa ainakin seuraavat 3-4 vuotta, jotka me vielä aiotaan täällä mun opiskelun takia asua.

Naapureina meillä on kanoja. Ostamalla oman kanan pääsee osaksi munaosuuskuntaa. Talon viereen on kesällä tulossa neljä lammasta, joita voi käydä silittelemässä. Omenoita tulee kuulemma syksyisin niin paljon, ettei niitä kaikkia ehdi käyttää. Sama homma taisi olla viinimarjojen kanssa. Joitain kukkia kasvaa pihalla, mutta vuokraemäntä ei ihan tarkalleen muista että mitä. Ja niin se erikoisuus: talo on vuokralla. Samalla hinnalla, millä asutaan täällä kerrostalokopissa, päästään nauttimaan omasta rauhasta.

Kun ajattelen tulevaa kevättä ja kesää ja kaikkia puutarhajuttuja, mun kurkkua kuristaa ehkä hieman vähemmän. Kun ajattelen tulevia lasten leikkejä (Helmi voi osallistua syömällä hiekkaa tms.) omassa pihassa, pystyn jo hengittämään helpommin. Kun kuvittelen meidät vanhemmat takkatulen ääreen höyryävän kahvikupin kanssa, Lilja todennäköisesti uhmakohtauksen saattelemana lattialla x-asennossa maaten ja Helmi sitterissään taas jälleen kerran nipat selässään, olen jo lähes onnellinen.


6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Multa on näemmä jäänyt kauhea kasa kommentteja näkemättä! Tylsä toimimaton blogger.

      Kiitos Jennyfer <3

      Poista
  2. Ihana talo kaikkine vanhoine juttuineen! Huomasin että takkaluukkukin näkyi kuvissa. Päiväkodin vahtuminen on kyllä aina ikävä juttu, mutta tsemppiä siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Hyvin on onneksi sujunut päiväkodin vaihto, vaikka alkuun olikin vähän totuttelua, ehkä enemmän äidillä kuin lapsella :D

      Poista
  3. Hieno ja entistä ajankohtaisempi artikkeli! Moni miettii kaupunkien elinkustannuksia, riskejä, mm. pandemiat, terveellisyys yleensä (ilman laatu, melu, saasteet) ja luonnon ja tilan läheisyyden puute. Selkeä ratkaisu näihin on muutto maaseutumaisempaan ympäristöön.

    Jos luonnon potentiaali Suomen ja suomalaisten hyvinvointiin yleisesti kiinnostaa, tervetuloa fb-ryhmään Suomi-Voimme Hyvin Luonnostamme. Teemat siellä: luontokosketus - ravinto - rakentaminen - talous - yhteisöllisyys. Niistä löytyy se, hyvinvointi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä joka sana :) Emme olisi kiitollisempia voineet olla kun muutimme juuri ennen pandemiaa. Mikäs täällä maalla ja omalla pihalla ollessa. Kiitos kutsusta, käyn tutustumassa!

      Essi

      Poista