Somekateudesta, ilkeistä kommenteista ja vääristyneistä mielikuvista

Viime viikolla tuli instagramissa vastaan sellainen tapaus, jossa yhdistyi vainoamista, kiusaamista, ilkeää kommentointia ja lopulta aika uhkaaviakin viestejä. En avaa tätä tämän enempää, sillä se ei ole mun asia enkä halua toisen puolesta enempää ruotia mitä tapahtui, ihan jo yksityisyyden vuoksi. Mutta juttu sai mut pohtimaan suhtautumistani someen, sen aiheuttamaan kateuteen, vääristyneisiin mielikuviin ja kaikkiin muihin ikäviin lieveilmiöihin.

Mun suhtautuminen someen on aina ollut jotenkin, hmm. Neutraali. Se on kiva juttu, joka parhaimmillaan yhdistää, inspiroi ja tuo iloa. Siellä voi käydä tunnelmoimassa, hakemassa ideoita ja jakamassa ajatuksia. Sieltä saa ihan huippuhyvää kohdistettua vertaistukea, se on upea paikka verkostoitua ja ehkä parhaiten somen hyvät puolet huomaa näin äitiyslomalla, kun ei säännöllisesti pääse esimerkiksi työpaikalle tai muualle aikuisten seuraan. Kun elää sellaisessa vauva-, taapero- ja perhekuplassa neljän seinän sisällä, ja päiviä rytmittää ainoastaan lasten päiväunet, ruoka-ajat ja ulkoilut. Kerran viikossa muskari, sekin alle tunnin. Sen vastapainoksi on ihanaa päästä hetkeksi jonnekin "muualle", omaan hengähdyspaikkaan, jossa voi avautua tai olla hiljaa, ihan tarpeesta riippuen. 

Itse en ihme ja kumma ole joutunut kohtaamaan henkilökohtaisesti somen ikävää puolta. En ole suoranaisesti mitään ihan törkykommentteja tänne bloginkaan puolelle saanut, vaikka luulin että niitä auttamatta tulisi ihan vain jo sillä verukkeella, että "bloggaaja tuo itsensä esille ja tekee itsestään julkisen, jolloin on oikeus puhua paskaa". En instagramissakaan muista saaneeni mitään negatiivissävytteisiä viestejä tai kommentteja, en ainakaan mitään mikä olisi mieleen jäänyt. Ainoa huono kokemus oli silloin, kun olin juuri synnyttänyt ja Helmi joutui teho-osastolle, ja joku käsitöiden perään kyselijä suuttui kun en vastannut päivässä. Mutta siinäpä se. 

Erään ystäväni kanssa kahvitellessani oikein syvennyttiin pohtimaan, miten on mahdollista etten ole saanut yhtä ainoaa inhottavaa kommenttia minnekään. Itse olen sitä mieltä, että pidän ehkä liiankin matalaa profiilia ja silottelen mielipiteitäni. En jaa täällä mitään ihan älyttömän henkilökohtaisia juttuja ainakaan kovin usein, en tuo esiin epäsuosittuja mielipiteitäni eikä kirjoitustyylini ole erityisen provosoiva. Melkein lisäsin tähän, että yksi syy voisi olla myös se, että blogia lukee vanhempieni lisäksi vain muutama ystäväni, mutta analytiikka kertoo toista. Kyllä täällä lukijoita käy! Tai sitten syynä on se, että mobiililaitteella kommentointi blogissani on lähes mahdotonta ja pahansuovat kommentit ovat kadonneet taivaan tuuliin?


Some ja sen ei-toivotut lieveilmiöt

No mutta kuitenkin. Ehkä tästä syystä en aiemmin ole liiemmin uhrannut ajatusta sille, mitä kaikkea some voi kaiken hyvän lisäksi tuoda tullessaan – kateutta, kiusaamista, vainoamista, se voi jopa olla syynä välien viilenemiseen ystävän kanssa. Tuntuu jopa vähän hoopolta miten sinisilmäinen olen aiemmin ollut, en ole älynnytkään mitä kaikkea myrskyä kauniiden kuvien ja hyväntahtoisten kommenttien takaa voi paljastua. Vaikken itse ole kokenut mitään edellämainituista, on sen sijaan nyt ihan viime aikoina korviin kantautunut vähän väliä joitain someselkkauksia; pahan puhumista selän takana, toisen lyttäämistä, vertailua, arvostelua, juoruilua. Viimeisimpänä tämä viimeviikkoinen keissi, joka sai jo aika suuret mittasuhteet, eikä jäänyt enää vain viattomaksi kommentoinniksi instagramissa, vaan homma levisi jo oikeankin elämän puolelle.

Otin tämän seurauksena puheeksi somekateuden omassakin instagramissani, sillä ihan itsestäänselvää on, että tuo mainitsemani tapaus johtui ilman muuta kateudesta. Varmasti taustalla oli muutakin, jotain ongelmia omassa henkilökohtaisessa elämässä, jotka vain entisestään pahensivat asiaa. Sain keskustelunavaukseeni lukuisia viestejä, joissa myöskin ihmeteltiin mitä kaikkea kateus voikaan saada aikaan. 

Yhdessä viestissä eräs seuraaja kertoi, että sen jälkeen kun hän oli alkanut saada lisää seuraajia ja kaupallisia yhteistöitä instagramissa, hänen ystävänsä ei ollut kestänyt tätä ja käytännössä katkaissut välit. Siis apua, instagramin takia. Ehkä se ystävä ei sitten koskaan ollutkaan ystävyyden arvoinen. Eräs toinen seuraaja kertoi, että hänen ystävä oli myöntänyt olleensa kateellinen, mutta päässyt kateudesta eroon sitten kun oli itsekin alkanut saada enemmän suosiota omalla tilillään. Kolmannessa viestissä kerrottiin, ettei oikein uskalla tai viitsi hehkuttaa mitään tai tuoda esille onnellisia asioita elämässä, ettei kenellekään tulisi paha mieli. Neljännessä viestissä eräs seuraaja kertoi, että hänen tehtyä muutaman kaupallisen yhteistyön, hän alkoi saada muutamalta kaverilta ihmeellistä epäsuoraa kommenttia siitä, miten kaupalliset yhteistyöt vaikuttaa vain epätoivoisilta yrityksiltä saada rahaa ja tavaraa. Kommentit oli huonosti verhottu passiivis-aggressiiviseen muka-huolestuneeseen sävyyn, joista paistoi läpi kateus. Sain tämän tyylisiä viestejä kymmenittäin! Se avasi ihan uuden maailman, mitä en ollut aiemmin nähnyt.


Somekulttuuri kaipaa käytöstapoja

Olemmeko siis edelleenkin ala- tai yläasteella? Olenko sittenkin 9-vuotias, enkä 29-vuotias? Somessa kiusataan, juorutaan, jätetään ulkopuolelle, arvostellaan suoraan ja epäsuorasti, lytätään, levitetään huonoa ilmapiiriä eteenpäin. Kuulostaa ihan siltä, mitä itse jouduin kokemaan ollessani vielä peruskoulussa! Ala-asteella eräs silloinen "kaverini" oli niin mustasukkainen, että varasteli minulta ja kerran lavasti toisen samalla luokalla olleen tytön varkaaksi. Hän ei sietänyt sitä jos en joka päivä leikkinyt hänen kanssaan, ja toisinaan hän suunnitteli ilkeitä kepposia joilla saisi mun nolattua koulussa tai julkisella paikalla. Mussa ei omasta mielestä ollut mitään aihetta kateuteen. Mulla oli muutama hyvä kaveri, keskiverto koulumenestys enkä ollut luokan suosituin tyttö. Jopa niinkin nuorena kuitenkin tajusin, että kaikki johtuu siitä että tytöllä ei ollut kotona kovin hyvä olla vanhempien avioeron takia, ja se näkyi hänen käytöksessään. Silloin ala-asteellakin se tuntui mielestäni utopistiselta, miten joku voi käyttäytyä noin, mutten koskaan kuvitellut, että vielä 29-vuotiaanakin kirjoitan tällaista blogipostausta.

Mikä kumma saa aikuisen ihmisen kirjoittelemaan kaiken maailman pa*kaa blogien kommenttikenttiin ja vauvapalstalle? Instagramiin, jopa omille tutuille tai kavereille? Onko taustalla masennus tai jokin mielenterveyden häiriö? Kateus, joka on saanut valtavat mittasuhteet? Niin syvä pettymys omaan elämään, ettei kertakaikkiaan kykene käsittelemään hankalia tunteita, joita muut ihmiset saavat aikaan? Jos hetkeksi istahdan keittiöpsykologin tuoliini, diagnosoisin tälle jo aiemmin mainitulle tyypille jonkin sortin synnytyksen jälkeisen masennuksen (hänellä on myöskin alle vuoden ikäinen vauva), mikä ilmenee hieman erikoisella tavalla. Tietenkään kaikissa tapauksissa ei ole kyse masennuksesta. Voi olla, että sosiaalisissa taidoissa on puutteita tai sitten on pahoja ongelmia oman itsetunnon kanssa. Tai jotain muuta. En voi kerta kaikkiaan kuvitella, että normaali tasapainoinen ihminen jaksaisi tuhlata aikaansa moiseen höpönlöpöön.

Vaikka kuinka piiloutuisit anonymiteetin taakse, joudut silti itse elämään oman pahan olon ja sen aiheuttamien tekojen kanssa. Vaikka saisitkin hetkellisesti aiheutettua huonon mielen jollekin tuntemattomalle somessa, todennäköisesti se toinen jatkaa elämäänsä seuraavana päivänä yhtä onnellisena kuin aina ennenkin, kun taas sinä joudut edelleen hampaat irveessä selaamaan sitä samaa somehelvettiä. Tervettäkö? Ei se olo helpota, vaikka kuinka yrittäisit purkaa sitä muihin, kun se todellinen ärsytyksen aiheuttaja löytyy omien korvien välistä.


Kateus on luonnollinen tunne, jota pitäisi osata käsitellä

Kateus on tietenkin täysin luonnollinen tunne. Se joka sanoo, ettei koskaan tunne kateutta, valehtelee. Minäkin tunnen joskus kateutta. Aika harvoin nykyään, mutta toisinaan edelleen. Olen kateellinen heille, jotka saavat halata anoppiaan lämpimästi ja voivat kysellä noloja tarinoita miehensä lapsuudesta anopiltaan. Minulta on tämä viety, enkä sille mitään voi. Se tosiasia, ettei Lilja ja Helmi koskaan pääse tapaamaan toista isoäitiään, kirpaisee mua joka kerta kun asiaa ajattelen. Olen kateellinen myös vähemmän tärkeistä asioista, mutta elämän suuret vastoinkäymiset ovat kyllä kieltämättä pistäneet asioita silviissiin perspektiiviin, etten ihan hirveästi jaksa kuluttaa aikaa sen miettimiseen, mitä muilla on ja mitä mulla ei ole. Sen sijaan keskityn siihen mitä mulla on ja mitä voisin saada. Ja kas kummaa viime vuosina niitä hyviä asioita onkin tullut aika rytinällä, joten siinä on kyllä jotain perää, että ajattelemalla positiivisesti saat todennäköisemmin ihania juttuja elämääsi.

Ja vaikka kateus ON inhimillistä, sitä pitäisi kuitenkin osata käsitellä terveellä tavalla. Jos tunnet kateutta tai muita hankalia tunteita esimerkiksi toisen somepäivitysten takia, pysähdy miettimään mikä tunteen taustalla on. Ärsyttääkö tyyppi vain siksi että se valittaa? Vai siksi että se hehkuttaa jotain mitä sulla ei ole? Saavuttiko se jotain mitä haluaisit saavuttaa? Onko sen elämä sellaista mistä unelmoit? Seuraavaksi kannattaa pohtia sitä, pitäisikö sun muuttaa elämässä jotakin, luopua jostakin ja tehdä tilaa uudelle, ehkä kenties käsitellä jotakin asiaa joka on jäänyt menneisyydessä käsittelemättä...

Homma toimii myös toiseen suuntaan. Ihan kaikkea ei kannata ottaa kuuleviin korviinsa mitä muut sanoo. Nimittäin kyllä sitä kaikenlaista hiihtäjää ja kommenttia tähän maailmaan mahtuu. Itse käytän sellaista systeemiä, jota voisin nimittää vaikka sosiaalisten suhteiden ympyräksi. Ympyrän keskiössä on perhe sekä kaikista läheisimmät ja rakkaimmat sukulaiset ja ystävät. Heidän mielipidettä arvostan, oli se sitten kehu tai rakentavaa palautetta, heidän neuvojaan kuuntelen ja heille uskallan kertoa kaiken ja sanoa suoraan mitä sydämellä on. Kun mennään ympyrän reunojen yli, siellä on no more f*cks to give -alue. Siellä on siis tuntemattomat, ja some. Jos somessa joku huutelee jotain idioottimaista, se menee mulla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. On jopa hellyyttävää, jos joku puolituttu on joskus epäsuorasti yrittänyt kommenteillaan pahoittaa mun mielen, koska se on vain sanahelinää ja energian tuhlausta. Tiivistettynä siis, kuuntelen oikeastaan niiden kaikista läheisimpien mielipiteitä itsestäni, ja oletan muiden ihmisten tekevän samoin. En koskaan kommentoi kenellekään puolitutulle mitään asiatonta, en neuvo enkä jaa omia mielipiteitäni jos ei sitä erikseen pyydetä, koska ajattelen, ettei se ole mun asiani näin tehdä. Miksi ihmeessä hän mua kuuntelisi? Miksi mä käyttäisin energiaani ohjeistaakseni tuntemattomia?
Ote erittäin salaisista puhelimen muistiinpanoistani.

Suosittelisin siis, että miettii näin aikuisena ihmisenä hieman omaa toimintaansa, periaatteitaan, paikkaansa tässä maailmassa, sitä, minkälaisen kuvan annat itsestäsi muille, minkälaisen esimerkin annat omalle lapsellesi ja etenkin: minkälaisena ihmisenä voit hyväksyä itsesi ja seistä omien sanojesi ja tekojesi takana. Mä tykkään itsestäni näin, enkä koe tarvetta arvostella muita enkä myöskään itseäni. En kaipaa muiden mielipiteitä enkä hyväksyntää. En myöskään odota, että muut tarvitsevat sitä minulta.

Mitä siis tehdä, jos muiden tilit aiheuttavat jatkuvasti kateutta? Somessa on pyörinyt syömishäiriöliiton kampanja, joka kehottaa olemaan seuraamatta sellaisia tilejä/blogeja, jotka aiheuttaa pahaa mieltä tai vaikean olon. Mun mielestä erittäin hyvä ohjenuora ihan noin muutenkin somemaailmaan: älä seuraa jos ärsytän, aiheutan sietämätöntä kateutta tai muita hankalia tunteita. En tee sitä tahallani, joten kaikenlainen ärsyyntyminen ja mielipaha on sun oma valinta.

Mitä ajatuksia aihe herättää? Ootko kohdannut somevihaa tai -kateutta? Saa jakaa ajatuksiaan suuntaan tai toiseen, kaikki mielipiteet on sallittuja! 

-Essi


Ps. Kommentointi ei toimi aina mobiililaitteilla, joten kannattaa kopsata kommentti ennen kuin julkaiset! Voit kokeilla uudestaan eikä kirjoitus häviä bittiavaruuteen.

6 kommenttia

  1. Olipa hyvä teksti ja hyvää pohdintaa aiheesta! Mulle on myös jäänyt mieleen neuvo, että jos some aiheuttaa vähänkään ärtymystä, pahaa mieltä, puhumattakaan kiukusta tai masennuksesta, tai jos huomaa kadehtivansa muita somen välityksellä, on se merkki somen liikakäytöstä. Ja silloin pitää vähentää, ja reilusti. Mielummin olla irti kokonaan ainakin jonkin aikaa.

    Kateus on ihmisen perustunne, ja me ollaan sosiaalisia eläimiä, juoruilu ja pahankin puhuminen on meillä verissä. Sille ei kai vain voi mitään, mutta aina voi yrittää pitää omalta osaltaan huolen, ettei osallistu ilmapiirin myrkyttämiseen somessa tai muutenkin. Ja kateuttakin on monenlaista. Mä en oo myöskään koskaan kadehtinut jonkun materiaalista hyvää, varsinkaan mitään yhteistöitä yms., mutta avoimesti myönnän kadehtivani heitä, joiden lapsilla on mahdollisuus istua ukkinsa sylissä. Oma isäni kuoli ennen kuin lapseni syntyivät, ja se tekee kipeää aina vaan. Sellaisia asioita voikin mielestäni kadehtia, se on mielestäni erilaista kateutta ja ennemminkin surua elämän epäoikeudenmukaisuuden ja sattumanvaraisuuden edessä. Mutta jos kadehtii toisten elämää sellaisena kuin se somessa näyttää (eli siis aina pelkkää valheellista kuvaa), toisen saamia etuja tms., on se merkki omasta pahasta olosta ja tyytymättömyydestä omaan elämäänsä.

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista Anna!

      Ja osanottoni. Varmaan meillä on aika samanlaiset ajatukset tästä. Voin niin samaistua just tuohon, että kateus on nykyään enemmänkin sellaista surua, joka pysyy kyllä tiukasti mukana varmaan koko lopun elämän. Joskus se suru vaan näyttäytyy kateutena, kun näkee jotain sellaista, jota ei itse voi koskaan enää saada.

      Ja todella hyvä neuvo tuo tauon pitäminen! Se voisi monelle tehdä erittäin hyvää.

      Essi

      Poista
  2. Samoja asioita olen itsekin mietiskellyt, että miksi pitää olla niin ilkeä somessa. Osa on varmaan ilkeä vahingossa, juuri mm. mainitsemasi kateuden vuoksi, mutta on kumma jos jonkun lähtökohtainen tarkoitus on vain satuttaa taustalla vain järkyttävä määrä vahingoniloa siitä, mitä ilkeät kommentit voivat aiheuttaa. Ehkä siinä voi kokea jotain voimaantumisen tunteita, kun saa hallita toisen tunteita. Toisaalta taas et voi nähdä, miten kommentti vaikuttaa. Se on erityispiirre tässä someaikakaudessa, kun asioita voi sanoa miljoonalla eri äänenpainolla, ja somessa ei voi tietää, milloin toinen on iloinen, järkyttynyt, vihainen, pettynyt jne. koska sitä ei voi aistia. On vain kirjaimia näytöllä, jotka voivat tarkoittaa niin eri asioita riippuen siitä, kuka sen lukee. Ehkä jopa kuvitellaan, että kommentit eivät voi vaikuttaa, koska niihin ei saada välitöntä vastareaktiota.

    Toisaalta taas olen itse saanut tuntea viime aikoina todellisia PMS-henkisiähelvettejä, jonka vuoksi uskon, että varsinkin lisääntymisiässä olevat naispuoliset henkilöt saattavat muuttua kuukaudessa pariksi päiväksi tai pidemmäksikin aikaa aivan eri ihmiseksi, jolla omat epävarmuudet on potenssiin tuhat. Mutta niinä päivinä on tarpeeksi kestämistä tässä todellisessa elämässä, eli en ole itse someen mennyt purkamaan sisäistä aikapommia. Tietenkään kaikilla naisilla ei ole PMS-oireita lainkaan, good for them.

    Ja onhan siellä vielä se tyytymättömyys omaan elämään, jota pitää purkaa muihin tuota kautta, ettei kaikki toivo elämästä häviä pois. Jos on täysin tyytyväinen, niin ei ole tarvetta ilkeisiin kommentteihin, tai näin ainakin uskoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että joskus ilkeä kommentti ei ole tarkoitettu ilkeäksi kommentiksi, vaan se on tulkittu vain väärin. Ja totta toikin, kai siinä ilkeässä kommentoinnissa on se viehätys, että saa "hallittua" toista ja toisen tunteita. Mutta yleensä tosiaan ne tasapainoiset ja terveet ihmiset saattaa joo hetkellisesti pahoittaa mielensä, mutta sitten jatkaa elämää. Sen kun saisi iskostettua kiusaajien mieleen, että heidän negatiiviset kommentit aiheuttaa eniten pahaa oloa heille itselleen!

      Hormonit kyllä tekee paljon. Mulla se näyttäytyy myös joskus alakuloisena olona, mutta oon aina ollut perusluonteeltani sellainen, että haen muista ihmisistä tukea ja seuraa ja vertaistukea (ja samaa annan heille), enkä huonon päivän sattuessa halua purkaa heihin pahaa oloa. Jos siis on epävarma olo, avaudun siitä kavereille tai somessa, ja aina oon saanut hyviä ajatuksia ja näkökulmia omaan paskaan päivään. :D Suosittelen muillekin.

      Ja joo, tähän tyytymättömyyteen sanoisin että ne, jotka kuluttaa aikaansa kiusaamalla somessa muita, voisivat käyttää sen ajan oman elämänsä parantamiseen. Ihan varmasti auttaisi paremmin siihen omaan oloonkin!

      Essi

      Poista
  3. Kirjoitat hyvin kateudesta, se tuntuu olevan oikea kansansairaus.

    On hyvä muistaa kuitenkin että kaikkia negatiivisia reaktioita somessa ei pidä laittaa kateuden piikkiin. Esimerkiksi itselläni menee täysin maku johonkin sometiliin jos näen että tilinpitäjän lapsia käytetään liikaa kaupallistamiseen. Olen hyväksynyt sen että aidoilla lapsilla lastentuotteiden mainostaminen on nykyaikaa, eikä sitä vastaan kannata taistella edes. Olen itsekin monet asiat instagramin ja äititilien kautta ostanut ja hyväksi havainnut. Onhan instagramissa mainostaminen tehokkaampaa ja henkilökohtaisempaa kuin vanhat 90- luvun Anttilan mainoskatalogit, jotka kerran viikkoon tipahtavat luukusta. Itselleni oma lapseni on arvokkainta mitä olen ikinä "omistanut" ja siksi ajatuskin hänen hyväksikäyttämisestään jonkun tuotteen mainoksena tuntuu vaan kaukaiselta. Varsinkaan kun en tiedä, haluaako lapsi olla tuhansien pällisteltävänä somessa. Siksi itseltäni lähtee melko keveästi seurannasta nykyään tilit, joissa huomaan kaupallisten yhteistöiden valtaavan feedistä tilaa kasvavassa määrin - vaikka tykkäisin tilistä sinänsä. Varmasti kateellisia ihmisiä löytyy tilien takaa pilvin pimein, mutta on hyvä muistaa että kateuskortin vilauttaminen kaikkeen on käsien pesemistä myös joskus ihan paikallaan olevasta kritiikistä. Että kyllä, somessa kirjoitetut törkyviestit perustuvat varmasti kirjoittajan omaan pahaan oloon aina, mutta asioiden kyseenalaistaminen ja kritiikki ei.

    VastaaPoista
  4. Ja mitä tuohon eräällä sometilillä tapahtuneeseen häiriköintiin tulee, niin se on kyllä ihmeellistä miten häiriintyneesti joku ihminen jaksaa kiusata tilinpitäjää. Toivottavasti hän joutuu siitä vastuuseen. Itselleni nousi kuitenkin suuri myötähäpeä myös tavasta jolla asiaa tilillä käsiteltiin keskisormet pystyssä..

    VastaaPoista