Miksi aloitin dieetin

Olen oikeastaan alun perin blogiakin alkanut pitää säännöllisesti vasta tultuani äidiksi. Huomasin nopeasti, että vauvaryhmissä on, tai ainakin tuohon aikaan oli, ihan hirveä kissatappelu-kuka on paras äiti-kuka on oikeassa -viidakkomeininki. Siis olin aivan järkyttynyt, nuorehko kokematon tuleva äiti kun olin. En kauaa vauvaryhmissä viihtynyt, koska ajattelin että se altistaa epäterveille ajatuksille. Päätin, että haluan nauttia raskaudesta ja äitiydestä ilman turhia paineita, ja mielestäni onnistuin siinä melko hyvin. Toki mullakin on ollut joitain asioita, jolloin olen kyseenalaistanut olenko hyvä äiti, mutta niitä on loppujen lopuksi harvassa. Turha itsensä soimaaminen ei hyödytä ketään, kaikista vähiten lapsia.

Yritän aina kaikissa kanavissani tuoda esille sitä ajatusta, että äiti saa olla itselleen lempeä. Kun on itselleen kiva ja salliva, on sitä myös muille. Kun odotukset itseä kohtaan on taivaissa, alkaa aivan varmasti ärsyttää kun muut päästää itsensä helpommalla. Kiristyvät vaatimukset ja niiden ristitulessa vanhempana oleminen saa kenen tahansa pään sekaisin. Vanhemmuuskin on nykykulttuurissa suorittamista, ja sen aiheuttaa mielestäni vanhemmat itse. Somessa kaivataan lempeämpää ääntä, ja mä haluan omalta osaltani olla muistuttamassa, ettei lapsen saaminen tarkoita sitä, että yhtäkkiä pitäisi olla täydellinen, rikas, menestynyt, kaunis, treenattu, sivistynyt, korkeakoulutettu, määrätietoinen superihminen. Pitäisi osata ajatella aina kaikkea kaikkien näkökulmasta, olla aito ja rehellinen kuitenkaan ketään loukkaamatta. Sä saat olla keskeneräinen ja kasvaa yhdessä sun lapsen kanssa. Ei kehitys lopu siihen että saa lapsen, ei silloin kukaan ole "valmis".


What is your excuse?

Ihan ensimmäisiä muistikuvia, mitä multa on vauvaryhmistä vuodelta 2017, oli joku keskustelu raskauskiloista ja raskaudesta palautumisesta. Monia huoletti raskauskilot, jatkuva nälkä ja muuttuva kehonkuva. Ymmärrän sen, mutta en sitä, miten ankarasti äidit itselleen ja toisilleen puhuivat. Ihanne tuntui olevan se, että mitä nopeammin synnytyksen jälkeen on takaisin omissa mitoissaan, se voittaa kilpailun. Siis minkä kilpailun, ketä vastaan? Minkä pokaalin siitä saa? Mua harmitti ja ärsytti ne keskustelut. Teki mieli mennä sinne mölisemään, että m i t ä  h e l k k a r i a  te sitä peiliä ja vaa'anlukemaa tuijotatte, teidän sisällä kasvaa pieni ihminen ja se tarvitsee ravintoa kasvaakseen. Tolla stressaamisella te stressaatte myös vauvaa ja aiheutatte kaikille muillekin ulkonäköpaniikin. Siis edelleen toistan, mä ymmärrän sen ettei mieli meinaa pysyä mukana kun niin moni asia muuttuu ja oma peilikuva voi tuntua tosi vieraalta, ja sh-tausta on tietenkin asia erikseen. Oli mustakin hankalaa muistaa että hei, mulla on tää maha – ja sitten törmäilin seiniin enkä huomannut aina jos paita lepatti mahan päällä ja kuljin tuolla alavatsa paljaana. Oli myös hassua elää ilman vatsalihaksia, ja kieltämättä joskus mietin että tuleekohan mun kropasta enää ikinä entistä tän plussapallovaiheen jäljiltä. Joka tapauksessa inhosin sitä ajatusta, että ne jotka ei palaudu synnytyksestä kahdessa viikossa on jotenkin epäonnistuneita. Mikä on sun tekosyy siihen, että synnytit kaks viikkoa sitten etkä vieläkään ole palautunut vaan olet tollanen pullamössö? A r g h. Öhmm, se että synnytin toisen ihmisen, capish?

Olen siis aina yrittänyt suhtautua armollisesti kaikkiin raskauden tuomiin muutoksiin ja kummallisuuksiin, ruokahimoista ällötyksiin, loputtomaan nälkään, jatkuvaan pissahätään ja siihen, että tekisi mieli syödä hiekkaa ja parkkihalli tuoksuu hyvältä. Olen ottanut sen matkana, joka on ainutlaatuinen, kestää lopulta ihan pienen hetken elämästä (vaikkei aina siltä tuntunutkaan), ja josta kannattaa yrittää mahdollisuuksien mukaan nauttia niin paljon kuin pystyy. Kyllä luonto hoitaa ja aika auttaa. Se on toiminut mulla, vaikka kuulostaakin ehkä vähän joltain hippiaatteelta. Kun suhtaudun palautumiseen rennosti, kroppa on myös rento eikä ala elää omaa elämäänsä. 

Omena-banaani-mustikka-kaurasmoothie marjajauheella coming right up! *Tuotteet saatu yhteistyössä Fiksuruoka.fi:stä (tämä postaus ei ole osa kaupallista yhteistyötä).

Meidän edellinen blenderi meni harmikseni muutossa rikki, ja jotenkin kaasot ja heidän puolisonsa kuulivat toiveeni ja 30v. synttärilahjasta paljastui aivan ihana Smegin vaalea blenderi!! Tällä tehdyt smoothiet maistuu varmasti parhaimmalta!

Kroppa palautuu, lihakset eivät

Nyt, yksitoista kuukautta synnytyksen jälkeen, alkaa raskauskilot olla jotakuinkin mennyttä, mutta lihakset ei kyllä imettämällä tai odottamalla itsekseen kasva. Tissien paikalla on tyhjät pussit, takapuoli roikkuu, kroppa on pehmeä vääristä paikoista ja ryhti on kuin vanhuksella. Ulkonäölliset muutokset ei ahdista mua, koska asialle voi tehdä jotakin. Se mikä mua pelottaa, on että keho ei toimi ja menee rikki. Koska siltä musta on alkanut vähitellen tuntua: alan hajota! Selkä on toispuoleisesti ollut jumissa keväästä lähtien, eikä siihen hieronnat paljoa ole auttanut. Imetys, vauvavuoden yöheräilyt, levon puute, lasten kanniskelu ja nostelu, liikkumattomuus ja totaalinen hyvinvoinnin laiminlyönti – ei kai sitä muuta voi odottaakaan. Luulen että ongelman saisi korjattua ihan sillä, että muistaisi kehonhuollon, kävisi säännöllisesti kävelylenkeillä ja tekisi kevyttä treeniä yläkropalle. Se on mun resepti ollut aina toimivaan kehoon: liike.

Vaikka tiedän mitä pitäisi tehdä, mun on ollut vaikea aloittaa treenaamista. En ole koskaan tykännyt treenata kotona, jotenkin en vain pääse siihen treenifiilikseen yks kaks samassa paikassa jossa rentoudun, hoidan lapsia, teen töitä ja hoidan kaiken muunkin. Olen aina ollut enemmänkin sellainen salipirkko. Kivat treenivaatteet, hyvät musat kuulokkeisiin, raikasta vettä ja treenaamaan hyvälle salille (eli Elixialle..). Treenin jälkeen suihkuun, saunaan ja syömään monipuolinen, palauttava ateria. 

Nyt pitäisi sitten treenailla jossain vaipanvaihdon, siskosten kinastelujen, ruoanlaiton, pyykkäämisen ja siivoilun välissä, monessa osassa ja kuitenkin tehokkaasti ja tavoitteellisesti? Ei, siis ei herätä ollenkaan mielenkiintoa sellainen "voit treenata missä vaan ja milloin vaan" -mentaliteetti. Mä haluan kunnon ohjelman, aikataulun, oman ajan ja paikan ja keskittymisen. Arjessa, jossa mitään ei saa tehdä alusta loppuun asti ilman keskeytyksiä, haluan edes yhden jutun tehdä kunnolla ja se on TREENI! Jos jostain olen turhamaisen tarkka niin sitten se on siitä.

Siispä ilmoitin miehelle kainosti, että hei joo ilmoittauduin sellaselle dieetille joka kestää 30 päivää. Nyt olen sitten sen "varjolla" välillä ilmoittanut meneväni pihalle treenaamaan tai lenkille. Mies ei ole edes kysellyt mitään kun olen punninnut niitä kuivia kanoja ja parsakaaleja. No ei, tällä dieetillä ei todellakaan ole pakko syödä kuivasti ja tylsästi jos yhtään mielikuvitusta löytyy! Niin ja sivuhuomautuksena, mies olisi aivan varmasti jo aiemminkin patistanut mut yksinäni lenkkipolulle jos olisi tiennyt, että haluan niin tehdä. Tämä on ollut ihan yksin mun ongelma, etten ole muka "löytänyt aikaa" tai "saanut rauhassa treenata".



Miksi aloitin dieetin?

Lähdin siis mukaan Ilona Siekkisen 30 days challenge -dieetille. No miksi? Kuulostaa hassulta, että liputan kaikkea muuta kuin kurinalaisia ja ankaria tapoja (mun mielestä "pulla päivässä pitää pyllyn pyöreänä" on maailman paras elämänohje) ja sitten itse alankin noudattaa tarkkaa dieettiä. 

Aloitin dieetin, sillä tarvitsin selkeästi potkun persuksille, jotta sain itseni liikkeelle ja aloittamaan taas omasta hyvinvoinnistani huolehtimisen. Happy wife, happy life ja sitä rataa. Voin olla niin paljon parempi äiti ja vaimo ja ihan vain Essi, kun saan säännöllisesti lyhyitä omia hetkiä, jolloin huolehdin vain itsestäni, eikä se ole ollenkaan itsekästä. Piti näköjään vähän maksaa euroja, jotta sain "syyn" tehdä tämän. Vaikka kyllähän sen oman jaksamisen pitäisi jo riittää syyksi.

Painoa mun ei tarvitse varsinaisesti pudottaa, mutta halusin silti kokeilla jotain tiettyä ruokaohjelmaa nähdäkseni syönkö liian vähän vai paljon vai sopivasti. No, niinkuin arvelinkin, olen syönyt kertakaikkisesti aivan liian vähän. Liian yksipuolisesti, liian vähän, liian harvoin. Sehän on naisille hyvin tyypillinen ongelma, ja kroppa käy säästöliekillä eikä silloin kukaan ainakaan laihdu tai kiinteydy. Kaiken a & o on toimiva aineenvaihdunta, eikä se toimi syömällä vain leipää pitkin päivää. Nyt dieetin aloitettuani olen syönyt varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni säännöllisesti kaksi lämmintä ateriaa päivässä lähes kahden viikon ajan, hurraa! Olin ajautunut johonkin ihmeelliseen kunhan lapset syö ei mulla väliä -toimintamalliin, jossa söin itse lounaaksi keksin ja kahvia, kun lapset toki söi ihan suositusten ja lautasmallin mukaan. Ihan kamalaa, oli aikakin jo tehdä muutos.

Dieetin myötä energiaa on enemmän, mieli tasaisempi ja jaksan paremmin. Monipuolinen ja säännöllinen ateriarytmi yhdessä treenin kanssa on myös parantanut unenlaatua. En heräile niin helposti ja aamulla tuntuu, että on oikeasti levännyt. On myös tosi piristävää, että arjessa on joku juttu, joka on vain mulle. Lapset ja työt vei liikaa aikaa, kaiken ajan. Pitää järjestää vähän aikaa myös itselle, ei sitä muuten oikeasti kukaan jaksa. En tiedä yhtäkään äitiä joka ei joskus tarvitsisi hengähdystaukoa, joten sitä ei täten tarvitse enää taivastella, jos äiti haluaa hetken olla erossa lapsistaan. Se on ihan normaalia ja sallittua, eikä siinä ole mitään hävettävää. Ei ne lapsetkaan jaksa jatkuvasti katella äidin naamaa, varmaan ihan hyvää tekee kaikille osapuolille pieni rutiinien tuuletus. Suosittelen siis ihan jokaiselle kokeilemaan jonkinlaista dieettiä tai treeniohjelmaa jos sellainen yhtään kiinnostaa. Tai edes lähtemään sinne lenkille ja syömään vähän säännöllisemmin.


Sellaisia ajatuksia äitiydestä, hyvinvoinnista ja itsestä huolehtimisesta tällä hetkellä. Toivottavasti säkin muistat pitää itsestäsi huolta, oot ansainnut sen, oli lapsia tai ei.

Energistä viikonloppua!

Essi

Ps. Nyt on muuten instagramin puolella 
kunnon hulinat 4500 seuraajan kunniaksi! 
Siellä on luvassa useampi arvonta ja 
upeita palkintoja kotimaisilta pienyrittäjiltä, 
kannattaa käydä osallistumassa täällä

Vinkkejä päiväkodin aloitukseen x 10

Aina ajankohtainen aihe: päiväkodin aloitus. Muistan kun esikoinen oli menossa päiväkotiin, ja mun päätä särki kun yritin miettiä kaikkea mitä pitäisi tietää, tehdä, hankkia, mihin pitäisi varautua, miten kaikki sujuu ja tuleeko tästä mitään ja miljoona muuta asiaa. Se oli ihan hirveää! Yritin googletella asiaa, mutta en löytänyt kaupungin varhaiskasvatuksen sivuilta juuri mitään järkevää to do -listaa päiväkotielämää varten, ja niissä blogipostauksissa jotka aiheeseen liittyen löysin, puhuttiin vain siitä että käykää tutustumassa ja nimetkää kaikki vaatteet. Tavallaan siinä ne tärkeimmät, mutta päivähoidon aloitukseen liittyy paljon muutakin, ja kokosin nyt aivan kaiken mitä mieleeni juolahti tätä kirjoittaessa.

Meillä on nyt päiväkotielämää takana noin kaksi vuotta laskentatavasta riippuen. Esikoinen meni päiväkotiin jo alle 1-vuotiaana, minun aloittaessa opiskelut yliopistossa. Päiväkoti oli yliopiston lähellä, ja päiväkotipäiviä kertyi lopulta vähemmän ja lyhyempiä kuin olin aluksi pelännyt. 2-3 päivää viikossa, noin 4-6 h kerrallaan. Ensimmäisestä päiväkodista esikoinen siirtyi lähemmäs kotia aivan ihanaan luontopäiväkotiin, jota ikävöin vieläkin välillä, vaikka vaihdosta on reilusti yli puoli vuotta. Ehkä vähän noloa ja hölmöä joo, mutta se oli vaan niin kiva päiväkoti. Nykyisessä päiväkodissa Lilja aloitti muuton jälkeen maaliskuussa, ja kerkesi käydä siellä pari viikkoa kunnes koronan takia tutustuminen loppui ihan seinään. Nyt elokuussa Lilja palasi päiväkotiin, ja se on sujunut jälleen kerran paremmin kuin hyvin.
Mitä päiväkotia aloittaessa sitten kannattaisi muistaa, tehdä ja hankkia? Näin neuvoisin kolmen vuoden takaiselle itselleni:


1. Päiväkotihakemus 

Selvitä kaikki mahdolliset asiat ja kysy rohkeasti jos jokin asia mietityttää. Hae päiväkotipaikkaa heti kun aloitusajankohta on tiedossa. Yleinen käytäntö taitaa olla, että paikkaa tulisi hakea vähintään neljä kuukautta ennen aloituspäivää. Esimerkiksi me ollaan tehty Helmille jo päiväkotihakemus, vaikka aloitus on vasta aikaisintaan loppuvuodesta.


2. Päiväkotivaatteet 

Päiväkodissa kannattaa olla aina vähintään 2-3 (meillä aina kolme) vaatekertaa varalla, koska vahinkoja sattuu ja silloin on hyvä olla kuivaa ja puhdasta vaatetta kaapissa odottamassa. Meillä ei ole erikseen päiväkotivaatteita, vaan samoja käytetään kotonakin. Ainoastaan sisätossut, kuravermeet ja saappaat on kaksin kappalein, koska ihan kaikkea ei jaksa raahata päivittäin kodin ja päiväkodin väliä. Ehkä ihan niitä parhaimpia vaatteita en päiväkotiin laittaisi, en sen takia etteikö vaatteissa saisi leikkiä vapaasti ja pitäisi varoa sotkemista, vaan siksi että päiväkodissa valitettavasti vaatteet saattaa vaihtua tai kadota, nimikoinnista huolimatta. Vaatteissa tärkeintä on mukavuus, jotta lapsen on kiva leikkiä, touhuta ja ulkoilla.

 

3. Panosta ulkovaatteisiin

Lapsella on tärkeää olla säänmukaiset, lämpimät ja mukavat ulkovaatteet. Hyvä välikausihaalari, lämpökerrasto, lämmin talvihaalari ja kestävät kuravaatteet. Kurahaalarit voi vetää välikausihaalarin päälle kun on märkä sää mutta ei sada kaatamalla, sateella taas on hyvä olla myös sadetakki tottakai päällä. Yleensä vk-haalarit pitää myös jonkin verran vettä. Kurahanskoja kannattaa olla päiväkodissa ainakin kahdet, koska jos päivän aikana ulkoillaan kahdesti ja ensimmäisellä ulkoilulla hanskat kastuu, on hyvä olla kuivat varalla. Sadehattu on myös hyvä olla, ettei pipo kastu.

Hyvien sisä- ja ulkovaatteiden lisäksi pakkaa tarpeen mukaan lapselle:
  • oma juomapullo kesäisin
  • aurinkorasva kesäisin
  • sisätossut
  • oma unilelu, turvariepu tms. jokin tuttu esine kotoa
  • xylitol-pastillit
  • teippivaipat (on helpompi vaihtaa vaippa, kun ei tarvitse riisua housuja pois - helpottaa työntekijöitä)

4. Nimikoi kaikki

Niin kuin jo sanoin, nimikoi kaikki sukista juomapulloon ja reppuun. Meillä on käytössä vaatteille tarkoitettu tussi, joka pysyy pesusta huolimatta, sekä erikseen tilatut nimikointitarrat. Tarrat on tosi hyviä, ja pysyy vaatteessa kuin vaatteessa. Sukatkin kannattaa tosiaan nimikoida, tarran tai tussin lisäksi esimerkiksi apteekista saatavalla ihoteipillä, sekin on kuulemma kätevä. Nimikoi myös vaippapakkaus, Herra Hakkarais -pastillit, kaikki.


5. Puhu lapselle tulevasta muutoksesta

Ihan pieni lapsi ei välttämättä ymmärrä tarkalleen mitä tapahtuu, mutta ymmärtää hänkin että jokin muuttuu. Lähes 3-vuotiaalle lapselle on paljon helpompaa selostaa, miten ensi viikolla mennään päiväkotiin, ja siellä pääsee tekemään kaikkea hauskaa ja leikkimään muiden lasten kanssa. Näillä saatesanoilla kerroin Liljallekin päiväkotiin paluusta, ja vitsit miten iloinen tyttö siellä odottikaan kun menin ensimmäisen päivän jälkeen hakemaan. Nyt ongelmaksi on muodostunut uhma + väsymys + se ettei Lilja haluaisi lähteä kotiin..


6. Käy tutustumassa päiväkotiin 

Nyt koronan aikaan en tiedä miten tämä tehdään, olen lukenut ettei vanhempia päästetä päiväkotiin sisälle ollenkaan. Mutta jos edes pihalla pääsisi tutustumaan etäältä päiväkodin työntekijöihin, katsomaan pihapiirin ja yhdessä lapsen kanssa tunnustelemaan uutta leikkipaikkaa. Me ollaan käyty Liljan kanssa yhdessä tutustumassa päiväkodissa etukäteen, katsottu leikkihuoneet, nukkumapaikka, ruokailutila ja oma lokero. Olen puhellut samalla että tänne pääset kohta leikkimään, ja niinhän siinä on lopulta käynyt että perinteisesti lapsi vaakatasoon ja kyljestä kantaen rimpuilevana autoon, kun ei haluaisi lähteä kotiin ollenkaan. 

Vanhemmalle on myös tietysti tärkeää nähdä millainen tunnelma päiväkodissa vallitsee ja minkälaisia työntekijät ovat. Meillä on käynyt hyvä tuuri päiväkotien kanssa, ja jokaisessa on ollut aivan ihanat hoitajat ja opettajat, oli sitten kunnallinen tai yksityinen päiväkoti kyseessä. Ennen luontopäiväkotiin siirtymistä Liljan oli tarkoitus mennä toiseen paikkaan, joka olisi ollut ihan kodin vieressä, mutta siellä oli kireä ja kiireinen tunnelma, ihan järkyttävän suuri ryhmäkoko ja liian vähän aikuisia lapsiin nähden. Ei haluttu miehen kanssa laittaa lasta sinne, ja keksittiin toinen ratkaisun. Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi on tietysti ihan eri tilanne päiväkotien kanssa, eikä uutta paikkaa tosta noin vain saa. Aina ei ole vaihtoehtoja, mutta pointtini tässä ehkä on se, että jos on vaihtoehto niin kannattaa siihen tarttua.

7. Lempeä aloitus 

Lempeä aloitus tutustumisen ohessa on muutenkin minusta tärkeä. En heti laittaisi lasta suoraan täysipäiväisesti hoitoon, oli kyse sitten perhepäivähoitajasta tai päiväkodista. Meilläkin kun lapset on pääasiassa kasvatettu ihan vain kotona vanhempien voimin, kun tukiverkko on aika kaukana, on iso muutos mennä hoitoon. Mahdollisuuksien mukaan siis yrittäisin aloittaa ihan pienen lapsen kanssa esimerkiksi 15pv/kk sopimuksella tai tietyllä tuntimäärällä päivässä tms. Meillä Liljalla on aina ollut tuo osa-aikainen sopimus, ja muu elämä on järjestetty sen mukaan. Koen että näin ollaan saatu hyvä tasapaino arkeen, kun ei tarvitse täysin jättäytyä pois opinnoista tai työelämästä lasten ollessa pieniä, lapsi pääsee touhuamaan kaikkea mielekästä ja leikkimään muiden lasten kanssa, mutta aikaa on myös olla yhdessä arkenakin ja nauttia lapsiperheen elämästä.

Vastaus ikuisuuskysymykseen, voiko esikoisen laittaa päiväkotiin jos äiti on kotona kuopuksen kanssa, on mielestäni että voi tottakai laittaa. Ymmärrän sen pointin, että näin lapsi saattaa viedä paikan joltain toiselta, joka sitä kipeämmin tarvitsisi, mutta varhaiskasvatus on mielestäni jokaisen lapsen oikeus. Siinä mielessä tulee olla itsekäs ja ajatella oman lapsen parasta, ettei jätä paikkaa hakematta siksi ettei joku toinen saa paikkaa. Ainakin meidän perheessä huomaa selvän eron varsinkin nyt kahden lapsen kanssa, että esikoisen päiväkotipäivät tekee hyvää kaikille.


8. Yritä noudattaa päiväkodin rytmiä kotonakin

Herätys samoihin aikoihin, aamupalat, ulkoilut, ruokailut, päiväunet. Leikkiä, lukemista ja muuta puuhaa. Nyt kun Lilja on taas päiväkodissa, häntä selvästi kiinnostaa taas entistä enemmän lukeminen, kun saa päiväkodissa touhuta lasten kanssa ihan tarpeeksi. Kotona hän kaipaa vastapainoksi enemmän rauhaa ja sellaisia juttuja, joita vain äidin kanssa tehdään. Leipomista, kotitöitä, puutarhassa puuhailua ja muuta perusarkea. Kaupassakäynti on Liljan viikon kohokohta.

Samankaltainen rytmi kotona ja päiväkodissa auttaa lasta sopeutumaan, lapset kun muutenkin rakastavat rutiineja, toistoa, ennakoitavuutta – sitä tunnetta että tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Jotkut lapset kaipaavat paljon syliä ja läheisyyttä päiväkotipäivien jälkeen, joten kannattaa varata aikaa siihen kotiin tultaessa. Meillä Lilja tulee kotiin ja jatkaa leikkejään Helmin kanssa, syödään yhdessä välipalaa ja mennään pihalle. Illat rauhoitetaan ja mennään ajoissa nukkumaan. Vaikka päiväkodissa on kivaa, on se myös varmasti kuormittavampaa lapselle kuin kotona oleminen.
Tältä meidän päivärytmi näyttää... tai ehkei ihan sittenkään.


9. Päiväkotireppu

Me yritettiin ensin selvitä ilman varsinaista päiväkotireppua (ja vauvavuonna ilman hoitolaukkua), mutta huomattiin jossain kohtaa, että kyllä se reppu vaan helpottaa arkea. Mun oma mielipide on, että päiväkotireppu on ensisijaisesti isiä varten. Anteeksi nyt sukupuolittunut yleistys, mutta koska miehet ei usein muista juuri mitään (anteeksi rakas), on ihan todella hyvä että on vain yksi tietty juttu, joka pitää muistaa ja jonka voi vaan napata aamulla mukaan. Muuten ei olisi lapsella päiväkodissa vaihtovaatteita, puhdasta juomapulloa, vaippoja yms. Samoin kun haen lapsen päiväkodista, kuljetan repussa likaiset vaatteet ja juomapullon kotiin. Reppu saa siis äänen meidän perheeltä.


Fjällrävenin Kånken sopii tähän tarkoitukseen loistavasti.

vinkkejapaivakodinaloitukseen

10. Rento asenne 

Kyseessä on kuitenkin iso muutos sinun ja lapsen elämässä, joten yritä suhtautua asiaan mahdollisimman rennosti. Jos kaikki ei heti suju, ei se mitään, se on täysin luonnollista. Anna aikaa muutokselle, uusi arki kyllä alkaa muotoutua omalla painollaan. Jos et ehdi ihan kaikkea hankkia aloitukseen mennessä, ehtii ne myöhemminkin. Tulee myös helposti ostettua turhaa kun ei ihan vielä tiedä mikä käytännössä osoittautuu tarpeelliseksi.

Meillä päiväkotihommat on mennyt varmasti osittain siksi suht helposti ja sujuvasti, koska Lilja on luonteeltaan ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, sellainen jolle päiväkotielämä sopii luontaisesti hyvin. Häntä harvemmin mikään jännittää, hän menee ja tekee. Mulla on siis kokemusta vain suhteellisen sosiaalisen lapsen tutustuttamisesta päiväkotiin, katsotaan miten pienen Helmin kanssa sujuu. Helmi on sen verran rauhallisempi tapaus kuin isosiskonsa, etten tiedä vaatiiko häneltä päiväkoti alkuun enemmän totuttelua, voi olla. Itseä ainakin jännittää taas jo kovasti ajatus Helmin laittamisesta päiväkotiin, vaikka se tuttua onkin.

Joten ymmärrän kyllä hyvin jos aloitus surettaa, jännittää ja tekee haikean olon. Mutta lupaan, se menee ohi viimeistään siinä vaiheessa kun kannat sitä rimpuilevaa lasta pois päiväkodista ja mietit, että kenelle tämä nyt olikaan vaikeaa.

Kovasti tsemppiä päiväkodin tänä syksynä aloittaneille ja aloittaville, se menee varmasti hyvin. :)


Essi

Meillä on uusi vauva

Muutama viikko sitten saimme ihania uutisia: meille tulee vauva.

Se on karvainen, se naukuu, leikkii helisevillä palloilla ja rakastaa silityksiä: se on kissavauva! Anteeksi jos otsikko säikäytti, mun oli ihan pakko vähän juksata! 

Olen aina sanonut, että kun muutan pois kotoa asumaan yksin, otan kissan. Siitä on reilu kymmenen vuotta, kun muutin eikä minulla ole koskaan ollut kissaa. Elämäntilanne ei ole ollut siihen sopiva, mutta nyt kun asumme isossa talossa maalla, alkoi tuntua lähes velvollisuudelta ottaa kissa. Kyllähän kunnon maalaistalossa pitää kissa olla!



Uusi perheenjäsen muutti meille toissa viikon lauantaina. Automatka meni hyvin kantokopassa pyyhkeen päällä. Vähän jännitti tottakai, mutta kissa ei ollut hätääntynyt tai voinut pahoin, nukkui vain suuren osan matkasta. Kotona hän piiloutui ensin ruokasaliin myyntiä odottavia lastenvaatteita täynnä olevien Ikea-kassien taakse, sitten sohvan alle ja viimeiseksi saunaan lämminvesivaraajan taakse. Ensimmäiset viisi päivää kisu asusteli vallan saunassa. Vietiin sinne lautasella vauvakissan ruokaa, mikä varmasti herätti uudessa asukkaassa luottamusta, ja vähitellen saatiin kaikki vuorollamme lupa silittää sitä.
Kuudentena päivänä lähes säikähdin, kun näin silmäkulmastani jotain mustaa keittiön ovenraossa. Meillähän on kissa!

Kissa viimein uskaltautui pois piilopaikastaan, ja söi iltaruokansa keittiössä, kahdesta pienestä iltapalaansa tuhoavista mölyapinasta huolimatta. Sen jälkeen hän lähti vaeltamaan talossa ja tutkailemaan paikkoja. Tytöille itasatua lukiessani kissa uskalsi tulla viereen mun ja Liljan silitettäväksi, ja Helmin "paijattavaksi" (Helmin otteet on hieman kovakouraiset). 

Ilta jatkui helinäpallolla leikkiessä, sohvan selkämystä pitkin kiipeillessä, tuvan takan päällä istuessa ja torkuilla pehmeällä olkkarin matolla. Tavallista kissanelämää siis. Lasten mentyä jo nukkumaan, keittiönpöydän ääressä istuessani, kisu ehti heti tehdä muutaman perinteisen kissatempun: läppärin näppäimistön päällä kävely ja hoomanin silmien eteen parkkeeraaminen (jotta juuri hän saisi huomiota, ei läppäri) sekä leikkeleen kerjääminen. Kumpikin onnistui, koska en voinut vastustaa pieniä nappisilmiä ja surkeaa naukumista. Pakkohan sitä oli yksi (tai kaksi) leikkeleviipaletta antaa.


Kisulin ruokapurkki ja hienot ruokakupit

Lilja on kissasta niin onnellinen ettei tiedä miten päin olisi. Hän ei millään malttaisi antaa kissan olla, vaan haluaisi leikkiä, silittää ja nostaa kissaa syliin jatkuvasti. Olen yrittänyt selittää, että kissaa vielä vähän jännittää uusi koti, joten pitää antaa sen olla. Lilja on aina välillä tottelevaisesti hillinnyt intoansa, mutta ihan joka kerta se ei ymmärrettävästi onnistu. On kuitenkin tosi kiva, että kissa antaa Liljan viihdyttää itseään eikä Helminkään kovakouraisemmat silittelyt kissaa säikäytä.

Tänään aamupäivästä meidän talouden vauvat, kissavauva ja Helmi, leikkivät jopa yhdessä. Kisu sai kunnon hepulin ja juoksi ympäri olkkaria, jahtasi omaa häntäänsä ja yritti saada Helminkin leikkiin mukaan. Helmi nauroi ja heitti kissalle helinäpalloa. Äiti katseli vierestä ja sydän suli, aika liikkistä.

Toivon myös, että kissa pitäisi sisälle syksyisin pyrkivät hiiret poissa, ja hiirulaiset pysyttelisivät suosiolla jossakin lattian alla tai ullakolla. Kannattaisi ainakin pysytellä, sillä meidän saunassa asuu hirveä peto.

Puhun kissasta, sillä mieheni ei tapansa mukaan ole saanut päätettyä sopiiko ehdottamani nimi hänelle, minkä nimen hän haluaisi ehkä antaa ja minkä nimen hän lopulta haluaisi antaa ja onko se sellainen, joka myös minulle sopisi. Joskus ajattelen, että mieheni on kuin entti Taru Sormusten herrasta -kirjoista. Pohtii kaikkea tuskastuttavan pitkään.

Mietin ensin nimeä Teppo, mutta koska kissa on suomenruotsalaisesta perheestä, hän on nyt silmissäni ilmiselvästi Torsten Torvald. Sopivan mahtipontiselta kalskahtava nimi pienelle mustalle kissalle.

Katsotaan mihin lopputulokseen mies hiljalleen pohdinnoissaan päätyy, mutta minä kutsun kissaa ainakin toistaiseksi Torsteniksi. 


Puss och kram,
Torsten

Mistä lapsen välikausivaatteet

Olen tänään esikoisen ollessa päiväkodissa kaivellut kaikki kaapit, varastot ja laatikot läpi ja tehnyt kartoitusta tyttöjen välikausi- ja talvivaatteista. Jotenkin sitä eleli pitkään sellaisessa "kuukauden" kestäneessä kesäputkessa, eli toukokuusta elokuuhun, ja nyt onkin syksy jo ovella eikä meillä ole vieläkään tytöille kaikkia välikausivaatteita hommattu, paniikki! Se on muuten jännä, miten lasten kanssa alkaa elää aina muutaman askelen edellä, koska ei voi jättää kaikkea viime tinkaan. Kun ensimmäinen kunnon viileä syyspäivä koittaa, silloin ei auta enää lähteä kaupoille kun pitäisi varusteet olla jo.

valikausihaalari

Asusteet & villavaatteet

Merinovillaiset kypärämyssyt tilasin viime viikolla Gugguun dropista tytöille, ja yhdet toisetkin lämpöiset pipot on tulossa, niistä vielä lisää myöhemmin. Lisäksi ajattelin neuloa Helmille tällaisen samanlaisen villamyssyn, jonka neuloin viime loppukesästä vastasyntyneelle. Muutama Metsolan pipo myös odottelee varastossa, joten eiköhän me syksystä ja talvesta näillä selvitä. Sinänsä en ole kovin merkkiuskollinen, pipo voi olla valmiina ostettu tai itse tehty, kunhan se on lämmin eikä kutita. 

Pipoja pitää olla useampi, koska ainakin meillä ne mystisesti tekee katoamistemppuja viikoittain. Pipot löytyy milloin mistäkin, milloin kenenkin jäljiltä. Autosta, päiväkotirepusta, sohvan alta (Helmin tekosia), kuistilta, hoitolaukusta yms. mutta ei koskaan sieltä missä niiden pitäisi sillä hetkellä olla. Lisäksi pipot kastuu ja likaantuu, joten on hyvä olla aina toinen varalla.

Talvihaalarin alle tulee kummallekin Ruskovillan laadukkaat villahaalarit, koska ne on käytössä olleet hyväksi havaitut, lämpimät ja kestävät. Esikoiselle mietin että pitäisikö olla erikseen villapaita ja -housut, mutta mennään haalarin kanssa vielä tämä talvi.

Rukkaset on kummallekin tytölle Reimalta, mutta alle tulevia merinovillaisia lapasia tai sormikkaita en löydä enää mistään varastoistani, minne ihmeeseen ne on kadonneet? Varmaan jokin villakauluri/ohut kypärämyssy olisi myös hyvät olla. Helmillä on kummitädin ompelema puuvillainen kypärämyssy, mutta se alkaa varmaankin olla jo pieni.

metsolapipo
valikausivaatteet
valikausivaatteet

Välikausihaalari

Se tärkein, eli haalari herättää eniten kysymyksiä! Haalarissa tärkeimmät ominaisuudet on mukavuus sekä veden- ja tuulenpitävyys. Toki myös kiva ulkonäkö on plussaa, mutta ennen kaikkea haluaisin ostaa laadukkaat haalarit, jotta pienemmän haalarin voisi kierrättää eteenpäin ja esikoisen haalari jäisi kuopuksen käyttöön sitten muutaman vuoden päästä. 

Kummallakin tytöllä on Mini Rodinin Picot, mutta luulen että tarvitaan vielä Liljalle päiväkotiin jokin softshell-haalari viileämpiin syyspäiviin, kun Pico on ehkä hieman liian pieni Liljalle jos alle alkaa lisäämään enemmänkin kerroksia.

Lekmeriltä katselin Kulingin valikoimaa, ja ainakin ulkonäkö miellyttää silmää. Kulingilta meillä on esikoiselle sadevaatteet, saappaat ja merinolapaset, ja niihin olen ollut tosi tyytyväinen. On säilyneet hyväkuntoisina pitkään ja menee varmasti seuraavallekin lapselle. Reimalta meillä oli viime talvella välikausihaalari, mutta se on vielä liian iso Helmille ja taas Liljalle jo liian pieni. Täytyy siis vielä katsella haalareita ja tehdä pikaisesti joku päätös asian suhteen. Tuntuu että olen jo aivan myöhässä näiden kanssa, vaikka on mukamas vasta elokuu!


Takki on kummallekin haalarin lisäksi niille päiville, kun ei ihan haalaria vielä tarvita, mutta on kuitenkin sen verran viileää ettei pelkällä pitkähihaisella enää pärjää. Takki on kätevä myös kauppareissuille ja kyläilyyn, kun istutaan autossa ja ollaan vain vähän aikaa ulkona.

valikausivaatteet
valikausivaatteet

Välikausikengät

Kenkiäkin olisi hyvä olla useammat, sillä ne on kovassa kulutuksessa kun päiväkodissa ja kotona paljon ulkoillaan. Helmi ei vielä kävele, mutta kohta varmaan senkin aika koittaa kun joitain ensikenkiä pitäisi harkita. Liljalta on säästössä pehmeät sisäkengät, mutta ulkoiluun ei ole mitään varastossa. Liljalle tarvitsisi hankkia ainakin isommat talvisaappaat sitten myöhemmin syksyllä. Muutamat välikauden kengät meiltä löytyy Liljalle, yhdet päiväkotiin ja ulkoiluun, maiharit taas oli vaan niin päheet ettei äiti voinut vastustaa. Voidaan Liljan kanssa samistella sitten syksymmällä ;)

Vielä puuttuu siis kummallekin talvikengät ja lapasia, sekä Liljalle päiväkotiin softshell-haalari. Loppujen lopuksi ihan hyvältähän tilanne näyttää, vaikka joitain yksittäisiä juttuja puuttuukin.

Onko sulla jo kaikki välikausivaatteet hommattuna syksyä varten? Mitäs pidät meidän likkojen syystyylistä? :)

Essi

valikausivaatteet

11 kuukautta – toinen vauvavuosi kohta ohi

Tekisi mieli kirjoittaa capslockilla koko kappale, mutta se olisi häiritsevää. 

Olen palannut!

Koronakevät, hääjärjestelyt ja ehkä myös puhtaasti lomantarve sai tekemään päätöksen, että blogi hiljenee hetkeksi. Mietin jopa, että lopettaisin kokonaan bloggaamisen, mutta en sitten kuitenkaan, on tämä sen verran kivaa puuhaa ja jotenkin niin rakas juttu itselle. Syksyn lähestyessä, häähumun ja kesäloman jälkeen, alkoi taas into palata kirjoittamiseen ja tässä sitä ollaan. 

Syksyn suunnitelmiin kuuluu siis opiskelut vauva-arjen ohella (kohta taaperoarjen), bloggaaminen ja mielellään myös omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Töihin olisi tarkoitus palata vasta ihan loppuvuodesta tai viimeistään tammikuussa. Saa nähdä, mitä opinnoista tulee kun jaloissa pyörii pieni vauva-taapero = vaapero (esikoinen käy kolmena päivänä viikossa päiväkodissa) ja kotityöt ja muutkin pitäisi hoitaa. Se vaatii hyvää suunnittelua ja varautumista yllättäviin tilanteisiin, mutta toivon että uusi arki lähtee tästä hyvin rullaamaan.

Toissapäivänä meidän perheen kuopus, Helmi, täytti jo 11 kuukautta. Mihin kummaan katosi tämä vauvavuosi? Kohta on siis toinenkin vauvavuosi jo takana, huh. On ollut ihanaa, kamalaa, rankkaa, rakkaudentäyteistä, upeaa, kivaa, vauhdikasta – vuoristorataa. Alkuun jännitti miten sitä pärjää synnytyksen jälkeen heikossa kunnossa kahden kanssa. Sitten päätettiin repäistä muutto alkuvuoteen ja samalla meni vaihtoon päiväkoti ja monet muut asiat. Juuri kun oltiin vähän totuteltu uuteen elinympäristöön ja arjen rutiineihin, tuli korona ja pisti taas kaiken uuteen uskoon. 

Häiden kanssa venkslattiin että pidetäänkö vai ei, siirretäänkö koko juhlaa vai pidetäänkö vain vihkiminen. Samalla on Helmin kanssa tehty hampaita, aloitettu kiinteiden maistelut, lähdetty ryömimään, opeteltu isosiskon kanssa miten leikitään yhdessä (ei oteta toisen kädestä lelua ja muut loppuunkuluneet lauseet lapsiperheessä) ja otettu vastaan esikoisen melkoiset uhmakohtaukset. On pidetty mielessä, että lapsi ainakin kokee kotinsa turvalliseksi kun kerran uskaltaa uhmailla oikein olan takaa, ollaan hengitelty syvään ja laskettu kymmeneen. On menetetty hermoja ja ärähdelty, vaikkei saisi. Ihmisiä mekin ollaan. 

Mutta huh, aikamoinen vuosi on ollut 2020 tähän mennessä!


Helmi 11 kk:


Osaa taputtaa ja vilkuttaa sellaista vauvavilkutusta (kädet nyrkkiin ja auki, maailman söpöintä).

Osaa syödä itse sormiruokaillen, mutta lusikan käyttö ei ihan vielä ole auennut Helmille

Syö itse smoothiepussista smoothiekorkin avulla (nuo korkit on ihan huiput, suosittelen kaikille!).

Osaa ryömiä ja kontata hurjaa vauhtia.

Osaa nousta tukea vasten polvilleen ja haparoiden seisomaan.

Osaa sanoa äittä. <3

Yhdeksännellä kuulla raskaana

11 kuukautta myöhemmin

Käyttää vaatekokoa 74, siirrytään jo pian 80 kokoon. Onneksi äiti on ostanut jemmaan Newbien ihanuuksia seuraavassa koossa. Myös isosiskon vanhat hyväkuntoiset vaatteet on säästetty!

On tehnyt kaksi pientä hammasta alas. Tästä on jo useampi kuukausi aikaa, ja näyttäisi siltä että Helmi on sitä mieltä ettei enempää hampaita vauva tarvitse.

Rakastaa edelleen äidinmaitoa ja imetyshetkiä, vaikka ne ovat yhä harvemmassa.


On ollut viimeksi 8kk lääkärineuvolassa, joten tuoreita paino- ja pituustietoja ei ole. Seuraava neuvola on vasta 1-vuotisneuvola, sillä kaikki on mennyt Helmin kehityksessä hyvin eikä huolenaiheita ollut.

Tylsistyy kun isosisko on päiväkodissa, ja seuraa paljon tiiviimmin äitiä ja hermostuu helpommin. Kun isosisko tulee kotiin, alkaa iloinen jokellus ja käsien viuhtominen!


Rantsussa hiekkaleikeissä

Saman vastaanoton saa isi tullessaan töistä kotiin, Helmi silminnähden ilahtuu kun pääsee isin sylkkyyn.

Rakastaa lukea kirjoja, niin kuin isosiskonsakin. Lempikirjat on Oppi & Ilon vauvan sanakirjat, Puppe-kirjat ja kaikki eläinkirjat. Katsotaan yhdessä eläintä ja äiti kertoo että kissa sanoo miau, ja Helmi jää monttu auki tuijottamaan äitiä ja miettimään asiaa pitkäksi aikaa.

Sellainen on meidän rakas Helmi 11 kuukautta. Tässä kun kirjoittelen, tulee omenoiden tuoksu sisään tuolta takapihan rinteessä notkuvista vanhoista omenapuista. En tiedä onko omenat mistään kotoisin, mutta sen tiedän että omenapiirakkaa on leivottava heti ensitilassa.

Kiva oli palata tänne, toivottavasti viihdytte meidän seurana syksyn menossa mukana!


Meidän päivittäisiä touhuja voit seurata myös Instagramista.