1 - v u o t i a s

lastensynttarit

Meidän 1 - v u o t i a s

Meidän perheen kuopus Helmi on nyt 1-vuotias! Niin vain sujahti toinenkin vauvavuosi ohi, ja selvittiin siitä mielestäni kunnialla. Nyt kun vauvavuosi on takanapäin, tuntuu olo jopa vähän tyhjältä. On niin tottunut olemaan sellaisessa selviytymismoodissa, että tuntuu hassulta elää normaalia arkea ilman yöheräilyjä tai muita kommelluksia.

Täältä voit käydä lukemassa synnytyskertomuksen osa 1 osa 2

Juhlat 1-vuotiaalle järjestettiin tosiaan viikonloppuna, ja juhlat olivat tosi onnistuneet. Kaikki meni sujuvasti ja kivuttomasti, paitsi että itse synttärisankari oli hieman voipunut 1v- rokotusten jäljiltä. Siitäkin huolimatta Helmi jaksoi hyvin juhlia, kunhan piti kiinni normaalista päivärytmistä ja etenkin päiväunista.
Pienelle synttäritytölle iski väsy.

Vieraat tulivat kahdessa osassa, mikä oli turvallisuussyistä hyvä, mutta myös siitä kiva että ehti paremmin vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa. Tarjoilut riittivät enkä kokenut stressiä juhlien järjestämisestä, kun toinen kakku tilattiin ulkopuolelta ja muiden leipomusten kanssa sain siskon meille apuun. Vikat vieraat lähtivät joskus alkuillasta, ja osa vieraista jäi yöksi. Istuttiin aikuisten kesken vielä iltaa lasten mentyä nukkumaan. Avattiin punaviinipullo, sytytettiin kynttilät ja naurettiin vedet silmissä yömyöhään. En muista milloin olisin nauranut niin makeasti! Teki hyvää, koko viikonloppu.


Tytöt sai kummatkin ihania lahjoja, vaikka sanoinkin että tärkein lahja on se, että nähdään pitkästä aikaa läheisiä. Yksi mieleenpainuvimmista lahjoista oli yhteislahjana toivottu Parolan rottingin lasten lumikenkätuoli. Tuolia voi käyttää kummatkin tytöt, ja sitä ei muuten myydä ikinä pois! Musta oli ihana ajatus tukea kotimaista yritystä. Tuoli on todella laadukkaan oloinen, ja kestää varmasti käytössä ikuisuuden. Lapset saivat myös paljon vaatteita, kirjoja ja leluja. Äitini ei päässyt tällä kertaa osallistumaan juhliin, mutta lähetti tytöille postissa yllätyspaketin, josta paljastui aivan ihanat virkatut pehmolelut. Äitini on aina ollut taitava käsistään, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että hän ylitti itsensä! Pehmolelut on upeat. Helmin kummitäti myös ompeli itse lahjaksi leggingsit ja kauniin frillapaidan, lisää hänen töitään voit käydä ihastelemassa täällä.

Mutta minkälainen 1-vuotias meillä sitten asuu?

Helmi on edelleen perusluonteeltaan hyväntuulinen ja rauhallinen vauva. Hän rakastaa tutkia paikkoja, ja konttaakin salamannopeudella huoneesta toiseen niin, ettei äiti pysy perässä. Helmi nousee tukea vasten tomerasti seisomaan, mutta ei ole vielä lähtenyt kävelemään. Lilja taisi olla vähän vajaa 1 v 1 kk ottaessaan ensiaskeleet. Hauskaa nähdä, tuleeko pikkusisko perästä.

Hampaita Helmillä on alhaalla kaksi. Lisää hampaita on odoteltu kuukausia, mutta ei näy eikä kuulu. Olenkin nauranut, että Helmin mielestä kaksi hammasta riittää vallan mainiosti. Ruoka maistuu Helmille edelleen a i n a. Ainoa asia mikä ei niin ole hänen mieleen, on parsakaali. Muuten aivan kaikki uppoaa hyvin, ja todella harvoin jää lautaselle jotakin syömättä. Helmistä banaani on maailman suurin herkku. Äidin hommaa on helpottanut suuresti se, että ollaan syöty samaa ruokaa koko perhe nyt jo jonkin aikaa. En mausta ruokaa tuhdisti ja suolan voi lisätä jälkikäteen jos sitä haluaa. Puuron syötän edelleen aamuin illoin, mutta kiva kun lounas, päivällinen ja välipalat menee jo itse syöden. Toki sotkukin on sitten sen mukainen.

1-vuotissyntymäpäivän aamuna Helmi päätti ilahduttaa äitiä sanomalla ensimmäisen kerran selvästi 

"äiti"

sen kuuleminen oli pysäyttävää. Aikaisemmin suusta on tullut yksittäisiä tavuja ja jokellusta, isi on ishhh ja äiti on ollut äitä. Mutta nyt sain kuulla ensimmäisen kerran pienen suusta äiti. <3

Miten meillä menee kahden vauvavuoden jäljiltä?

Kävin kysymässä mieheltä "Ollaanko me eron partaalla?"
Mies katsoo mua kysyvästi ja vastaa että no toivottavasti ei.
Kysyn että mites sun mielestä meni toinen vauvavuosi, oliko helpompaa vai rankempaa kuin kuvittelit?
"Helpompaa", tulee suora vastaus sen enempää miettimättä.

En enää sen tarkemmin muista, mutta taidettiin tehdä toisenkin lapsen kohdalla sopimus, että vauvavuonna ei erota. Ei erottu ei ja tosi hyvin meillä menee satunnaisia pikkuriitoja lukuunottamatta. Nekin kuuluu elämään. Kuitenkin aina nukkumaan mennään sovussa.

Vauvavuosi on raskas, todella intensiivinen, ns. epänormaali ajanjakso elämässä. Heti kun lapsi lähtee kävelemään ja oppii puhumaan edes jonkin verran, lapsen hoito helpottuu huomattavasti. Samalla sen huomaa että voi vähän hengähtää ja taputtaa itseään olkapäälle; selvisit siitä, nyt saa vähän rentoutua. Se kaikista rankin vaihe on ohi. Vaikka toki tulevaisuudessa siintää vaikka mitä vaiheita höystettynä esikoisen uhmalla, mutta enää en ole a) raskaana b) juuri synnyttänyt voimaton ihmispötkelö, jonka pitäisi huolehtia kahdesta alle 3-vuotiaasta lapsesta, hoitaa koti ja siinä sivussa parisuhdekin pitäisi muistaa.

Kaikista edellämainituista syistä johtuen suosittelen kaikille raskaana oleville tai juuri pienen vauvan kanssa kotona oleville, että tehkää hyvät ihmiset sama sopimus puolisonne kanssa. Erota ehtii myöhemminkin, jos sille ihan todella tarvetta on. Tiedän ettei eropäätöstä koskaan tehdä heppoisesti, mutta vauvavuosi on sellainen koettelemus, oli vauva "helppo" tai vähemmän helppo, että sen aikana ei kannata tehdä mitään niin suuria päätöksiä. Eri asia on päihdeongelmat tai perheväkivalta tai muut tilanteet joita en nyt osaa kuvitella, mutta jos asiat ovat olleet hyvin ennen lasta ja vauvavuonna tuntuu siltä ettei auta kuin erota, kannattaa ehkä vielä hetken katsoa.

Kuulostaa siltä kuin meillä olisi ollut todella rankkaa, mutta ei ollut. Ajoittain oli rankempia jaksoja, mutta näin kokonaisuutena ajattelen, ettei ollut niin paha kuin etukäteen kuvittelin. Vaikkei kaksi lasta mene siinä missä yksi työn määrän puolesta, menee se kyllä parisuhteen kannalta. Yhden lapsen kanssa löytyi jo ne meidän perheet tavat olla perhe, toimia ja pyörittää arkea. Yksi lapsi siihen lisää pisti tietysti hieman kuvioita uuteen uskoon, kaikki kun täytyy tehdä tuplana, mutta muuten en koe että sen suurempia mullistuksia toinen vauva olisi meidän elämään tuonut. Molemmat tytöt saa aina kunnon hepulin kun iskä tulee töistä kotiin ja ilta menee yhdessä ollessa (silloin kun mies ei opiskele) ja tehdessä juuri sitä mistä aina haaveiltiinkin: ihan niitä tavallisia asioita perheenä.

Tuntuu että tästä asiasta riittää juttua enemmänkin, joten voisin tehdä vielä oman postauksen jossa vertailen vauvavuosia keskenään. Plussat ja miinukset, mikä oli parasta ja vaikeinta.

Juuri nyt en voisi olla kiitollisempi näistä kahdesta ihanasta lapsesta, jotka meille on suotu. 

Essi





Ei kommentteja