Isänpäiväviikonlopun tunnelmia

Tässä viikonlopussa on ollut monta juhlan aihetta. Tietysti isänpäivä ja kauniit aurinkoiset kelit, mutta myös Yhdysvaltain presidentinvaalin lopputulos! Olin yksi niistä, jotka tsekkasivat vaalitilanteen vartin välein, vaikka tiedostan, ettei se tarkistelu täältä Suomesta käsin muuta vaalitulosta suuntaan tai toiseen. Joe Biden on pitkän linjan poliitikko, ja on siten tehnyt myös valtavan määrän virheitä uransa aikana. Hänellä, niin kuin ei kenelläkään muullakaan, ei ole helpot ajat edessä, mutta silti usko häneen on tuhatkertainen edeltäjäänsä verrattuna. 

Kirjoitinkin tässä taannoin, että narsistin kanssa deittailu tuntuu samalta, kuin olisi uhmaikäisen lapsen kanssa, jolla on kuitenkin aikuisen miehen valta ja fyysinen voima. Kiukustuessaan narsisti osaa olla kyllä samaan aikaan sekä pelottava, uhkaava että arvaamaton, mutta myös ihan hiton nolo ja naurettava, sillä hänen puheissaan tai käytöksessään ei ole päätä eikä häntää, ja hän tuntuu elävän jossain ihan omalla planeetallaan. Oikeastaan juuri näillä sanoilla voisi kuvailla myös Trumpin "edesottamuksia" ja käytöstä presidenttinä – aivan päätöntä touhua. 

Jos nyt vaikka aloitettaisiin palauttamalla maan johtoon länsimaisen demokratian elementtejä, ja seuraavaksi toivoisin järkevää lähestymistä ilmastotoimiin, mm. liittymistä takaisin kansainvälisiin ilmastosopimuksiin.. Bidenistä presidenttinä en osaa sen enempää kommentoida, mutta hyvää hänessä on se, että hän ei ole Trump, vai mitä?

Mutta, se siitä politiikkaränttäyksestä. Meidän viikonloppuun kuului vaalitunnelmien lisäksi pizzaperjantain viettoa ja yhteensä kolme pellillistä pizzaa, lasten huonekalujen kalkkimaalausta (tästä tulossa postaus myöhemmin tällä viikolla), käsitöitä, pihahommia ja ulkoilua, kakun leivontaa ja kuvitelkaa, oikean kirjan lukemista! En edes muista milloin olen lukenut jotain muuta kuin jotain kasvatukseen tai opiskeluun (tai Yhdysvaltojen presidenttikisaan) liittyvää. 

soodamassakoristeet

Viime viikolla puhelimeen kilahti vihdoin viesti, että viikkoja sitten varaamani Eeva Kolun esikoisteos, Korkeintaan vähän väsynyt, on noudettavissa kirjastosta. Riensin lasten kanssa kirjastoon, ja illalla ahmin ensimmäiset sata sivua ihan ultranopeasti. Vaikken ole lukenut kirjaa vielä loppuun, olen nyt jo monta kertaa nauranut ja hymissyt ääneen, kirjoittanut kohtia ylös ja saanut useita ahaa-elämyksiä. On vain niin ilahduttavaa huomata, kun joku muu ajattelee täysin samalla tavalla kuin itse. Tai kun joku toinen osaa pukea omat ajatukset ymmärrettäviksi lauseiksi, siinä missä itse olen vain pyöritellyt ajatuksia päässäni saamatta niistä oikein kiinni. 

Eevan kirja on herättelevä kuvaus nykyajan vaatimuksista ja niiden ristiriitaisuuksista/mahdottomuudesta, työn luonteesta (nykyään harvoin ollaan yhdessä työpaikassa koko työuraa) ja ennen kaikkea uupumuksesta, mihin edellämainitut kohdat valitettavan usein johtaa. Jos joskus ajattelin, mikä minusta tulee isona ja mitä ryhdyn tekemään elämälläni, niin nykyään ajattelen että mikä minusta isona ei tule ja mitä pitäisi jättää tekemättä. Tuntuu, että nykyään pitäisi olla sekä kotiäiti, varhaiskasvattaja, puoliso että työntekijä, ja mielellään vielä pyörittää jotain sivubisnestä varsinaisen päätyön ohella. Siis tottakai ennenkin on tehty lapset ja huolehdittu kodista ja töistä, eletty ruuhkavuosia. Mutta nykyään tuntuu että vaatimukset joka suunnassa vain kasvavat kasvamistaan, mutta tunnit vuorokaudessa pysyvät samana. Mietin joka päivä, miten voisin yksinkertaistaa elämääni ja tehdä vähemmän.

Isänpäivää meillä vietettiin muuten aika perinteisesti, mutta pappaa ei nyt koronan takia käyty moikkaamassa. Toivottavasti nähdään pian! Tämä tässä koronatilanteessa on kyllä ihan paskaa, ettei uskalla omaa perhettään tai sukulaisiaan nähdä. Etenkin kun on päiväkoti-ikäinen lapsi, joka muutenkin tuo kaikki pöpöt kotiin. 

Joka tapauksessa, aamulla "yllätettiin" (kröhöm, mies oli varmaan herännyt jo ennen meitä, mutta esitti nukkuvaa, ja lisäksi hän kyllä kuuli kaikki lasten kiljumiset keittiöstä ja Liljan höpötyksen miten tehdään isille aamupalaa) iskä aamupalalla, johon kuului munakas, croissant, appelsiinimehu jäillä ja kahvi maitovaahdolla. Lahjaksi tehtiin tosiaan lasten kanssa soodataikinakoristeet, joista kerroin edellisessä postauksessa. Lisäksi annettiin Liljan päiväkodissa tekemä hieno kortti ja kasa miesten kosmetiikkaa. Mies oli asiaankuuluvasti hieman liikuttunut, häkeltynyt ja onnellinen. Päivällä syötiin kakkua ja juotiin kahvit, minkä jälkeen mentiin ulkoilemaan. Mies haravoi ja minä istutin kukkasipulit maahan. Lilja haravoi omalla pienellä vaaleanpunaisella haravallaan ja Helmi nukahti lämpöpussiin rattaisiin.

kukkasipuleidenistutus

Pidin tietoisesti somen kiinni sunnuntaina, koska halusin välttää puhelimen turhaa näpertämistä ja keskittyä olennaiseen. Näin teen automaattisesti välillä muutenkin arjessa, mutta erityisesti juhlapäivinä on kiva unohtaa hetkeksi kaikki muu.

Sellainen sekalainen kattaus kuulumisia tällä kertaa, nyt on aamukaffet juotu ja päivän askareet kutsuu! Vi hörs!

Essi

Ei kommentteja