Junassa matkustaminen taaperon kanssa

Koska sitä aikaa ei koskaan ole liikaa, päätin että nyt saa riittää. Nimittäin se, että odotan kun on hyvää aikaa nähdä ystäviä ja sukulaisia. Se hyvä aika on suhteellisen harvoin, ja äkkiä menee vuosi taas ohi tässä odotellessa. Sovittiin hyvän ystäväni kanssa kaffetreffit Turun päähän, ja pyysin siskoltani voidaanko Liljan kanssa tulla yöksi. Tottakai voitiin!

Olin vielä lauantaina töissäkin, ja työpäivä meni ihan hujauksessa. Mies heitti meidät + Marimekon kassit juna-asemalle ja lähdettiin tytön kanssa pikkuretkellemme asettuen junan leikkitilaan. Ostin höyryävän kuuman kahvin junan tarjoilukärrystä ja istuin siinä pikkuruisella kärpässienijakkaralla katsellen Liljan leikkejä. Ai että miten vapautunut, onnellinen ja seesteinen olo mulle tuli, kun tiesin että pääsen näkemään rakkaita ihmisiä rakkaassa kaupungissa!

Ollaan kerran tai pari matkustettu tytön kanssa junassa kahdestaan, mutta tuolloin Lilja oli vielä niin pieni, että matkat meni suurimmaksi osaksi nukkuessa. Sain rauhassa lukea uutisia ja tuijotella junan ikkunasta seesteistä metsämaisemaa. Nyt kun tyttö on oppinut kävelemään, mietin että miten ihmeessä me selvitään mitenkään muulla tavalla matkustaen kuin autossa tytön nukkuessa...

Mutta siis oikein hyvin meni, meillä oli tosi mukava ja leppoisa matka. Varasin istumapaikan junan toisesta kerroksesta ihan leikkitilan vierestä. Lähistöllä on isompi vessa, jossa pääsee vaihtamaan vaippaa, ja junaosaston kummassakin päässä portaiden edessä on suljettava portti. Leikkitila oli ihan ok, ehkä joitain leluja olisi voinut olla taaperoikäisille lapsille, mutta olihan meillä oma pupu ja lempikirjat mukana. Tilasta löytyi kyllä muutamia vauvakirjojakin, mutta eniten Liljaa tuntui kiinnostavan liukumäki, joka oli ikävä kyllä hänelle vielä hieman liian jyrkkä, mutta se ei menoa haitannut. Lilja hilasi itsensä liukumäestä 1/3 ylöspäin ja laskeutui sen 20 cm iloisesti kikattaen alas. Miten pienestä voikin toinen tulla iloiseksi! Lapsen kanssa kyllä oppii ihan eri tavalla kiinnittämään huomiota kaikkiin pieniin hauskoihin juttuihin, jotka ehkä ennen olisi jäänyt huomaamatta. Onko tää nyt sitä kun puhutaan että pitäisi pysähtyä nuuhkuttelemaan ruusupensaita? 


Oltiin tosiaan yö mun siskon luona, ja tytön mentyä nukkumaan juteltiin siskon kanssa varmaan kolme tuntia kaikesta maan ja taivaan väliltä, perus! Kello lähestyi jo kahta, kun oli pakko luovuttaa ja kömpiä itsekin nukkumaan. Aamulla syötiin kaikki rauhassa aamupalaa, jonka jälkeen minä ja Lilja suunnattiin idylliseen Portsaan ystäväni luokse kahville. Kylläpä tosiaan hymyilytti ihan vain olla Turussa ja kulkea tuttuja katuja, ai että. Jokin siinä Turun ilmapiirissä on sellaista, joka saa mut tuntemaan kuin olisin palannut kotiin. Lisäksi Portsan pastelliset puutalot herättää mussa aina kovan hingun laskea säästöjä, selata asuntoja Oikotieltä ja ehkä alkaa varata aikaa pankkiin.. :D Jos löytyisi sellainen täysin rempattu sataneliöinen puutalo parilla takalla ja kivalla sisäpihalla, kiitos? Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa rakasta ystävää, kahvitella ja jutella oikein ajan kanssa. Ja tosiaan, mikä koti! Otin kuvia vähän joka nurkasta ihan vain siksi, että pääsen näyttämään niitä miehelle ja vakuuttamaan hänet siitä, että kun mun koulu on käyty me muutetaan sit Turkuun. 

 
 
 

Kotimatka sujui myöskin oikein hyvin, Lilja sai leikkitilassa uusia kavereita. Kaksi söpöä tyttöä, jotka Liljan nähdessään tulivat heti halaamaan ja totesivat ääneen "ihana pieni vauva!" Tytöt ottivat Liljan mukaan leikkeihin, viihdyttivät ja huolehtivat että Liljalla on aina kirja pikkukätösissään. Jossain kohtaa alkoi meidän neitiä väsyttää, ja menin nukuttamaan häntä (ehkä hieman epäuskoisena) rattaisiin. Ensimmäiset viisi minuuttia oli aikamoista venkoilua ja huutamista, mutta kappas – yks kaks tyttö oli nukahtanut pupu kainalossaan. Loppumatkan mä todellakin luin niitä uutisia ja katselin maisemia! Kun alettiin lähestyä Tamperetta, mietin että herätänkö tytön kesken päiväunien vai mitä teen. Nostin hänet unisena syliin, kannoin ylös, puin meidät molemmat ja kannoin edelleenkin nukkuvan pienokaisen takaisin rattaisiin. Ehkä vähän tuuletin pääni sisällä!

Mies tuli hakemaan meitä taas asemalta, ja tuntui kuin olisin ollut viikon poissa, vaikka oltiin alle vuorokausi reissussa. Ikäväkin kerkesi jo tulla, kaikilla osapuolilla. Yhteenvetona sanoisin siis, että erittäin onnistunut junamatka, toivottavasti tulevatkin matkat menee yhtä sujuvasti. Ja niitä matkoja saa mun puolesta tästä lähtien ollakin enemmän!

Ei kommentteja