Miksi äitiyden ja opiskelun yhdistäminen on vaikeaa?


Terveisiä vaan täältä tytön huoneen lattialta. Kello tulee kohta yksi yöllä, nojaan tässä seinään yhden tyynyn varassa, ainoa valo tulee läppäristä, jonka valo heijastuu mun silmiin ja voisin kuvitella että näytän juuri nyt ihan peuralta ajovaloissa. Sen verran pitkä päivä on takana, että varmaan vähintäänkin hiukset hapsottaa ja silmät harittaa. Sain äkillisen inspiraation kirjoittaa "äitiyspäiväkirjaa", sillä mua vähän alkoi naurattaa jo tämä tilanne ja mun touhu.

Ihan ensimmäisenä: miksi ihmeessä mä istun täällä kovalla lattialla läppäri sylissä kello yksi yöllä?

Toiseksi: miksen ole nukkumassa niin kuin muukin perhe, miksi opiskelen keskellä yötä??

Kolmanneksi: niinkun että mitä helkkaria nyt ihan oikeesti???



Vastatakseni ensimmäiseen kohtaan; istun täällä lattialla evakossa, sillä toisesta kohdasta johtuen (muukin perhe nukkuu), en viitsi enää lukea makuuhuoneessa, jossa tyttö nukkuu yleensä minun kanssa, enkä olohuoneessa, jossa mies nukkuu parhaillaan. Nukahti muuten taas telkkarin ääreen, tapa jota en ymmärrä! Katson televisiota ehkä tunnin tai pari viikossa, joskus harvoin enemmän jos intoudun katsomaan Netflixistä jotain tarkoin valikoitua ja harkittua sarjaa. Telkkarin loimotukseen nukahtamisessa on mun mielestä jotain tosi nihkeetä. Tämä ihmeellinen perhepeti-mies-karkoitettu-sohvalle-systeemi on saanut alkunsa siitä, kun tyttö on ollut kovassa flunssassa eikä pienen tukkoisen nenänsä kanssa ole oikein saanut nukuttua muuten kuin äidin vieressä. Syksyllä olin niin väsynyt, että olin vain yksinkertaisesti laiska, ja löysin itseni yö toisensa jälkeen tytön kanssa nukkumasta meidän sängystä, vaikka järkevämpää olisi ehdottomasti ollut nostaa tyttö omaan sänkyynsä heti kun flunssa on kaikonnut tiehensä. Nyt välillä tyttö nukkuu omassa sängyssään, mutta tuntuu heräävän siihen, ettei äiti ole vieressä, kjeh. Ihan itseäni saan tästä kiittää. Vieressäni nukkuessaan tyttö nukkuu kuin tukki, ja saadaan nukkua koko yö ilman keskeytyksiä, koko perhe. Tulipa pitkä kappale perhepedissä nukkumisesta. Mutta niin, siinä syy miksi olen kiilusilmineni täällä tytön huoneessa opiskelemassa.

Toiseen (ja kolmanteen) kysymykseen vastaus on yksinkertainen: opiskelen yöllä siksi, etten ehtinyt päivällä, ja koska olen periksiantamaton hölmö, en suostu luovuttamaan vaan luen loppuun sen mikä jäi alkuillasta kesken. Eli tarkemmin sanottuna EU:n taloudelliset voimavarat, ja sokerina pohjalla: EU:n hanke- ja ohjelmarahoitus. Jep, I know, kuulostaa aivan älyttömän houkuttelevalta ja mielenkiintoiselta aiheelta – etenkin näin klo 0:53 perjantain vastaisena yönä, sissos sentään! Miksi en sitten päivällä ehtinyt? Koska olin aamukymmenestä pari tuntia eteenpäin kunnallisoikeuden luennolla, (jossa luennoitsija on muuten erittäin miellyttävä vanhempi herra, mutta joka ei tunnu sitten millään pääsevän itse aiheeseen kiinni), minkä jälkeen pidin ansaitun lepotauon yliopiston kahvilassa tomaatti-mozzarella leivän ja kahvikupillisen kanssa. Tosin senkin aikana luin artikkelia "Suomen sillat tulevaisuuteen". Jokseenkin mahtipontinen otsikko, sanoisin. Tauon jälkeen suuntasin toimistolle, jossa tein työvuoron klo 12.30-19.00. Taas jälleen kerran, tehokkuusajatteluni kapsahti omaan nilkkaani, kun ajattelin, että parempi yhdistää pätkäkoulupäivä ja työpäivä, niin ei tytölle tule liikaa päiväkotipäiviä ja itse saan enemmän vapaapäiviä. No juu, mutta entä kun tentti ei mene läpi ja joudut pikauusimaan seuraavana vapaapäivänä? Miten tässä näin kävi?

Jos ihan rehellisiä ollaan, tämä tentti johon nyt luen, on sinänsä minusta mielenkiintoisesta aiheesta, mutta joka vaatisi enemmän kuin opiskelua vain iltaisin – väsyneenä ja aivot sadoista keskeytyksistä riekaleina. Tarvitsisin säännöllisesti useamman tunnin jaksoja, jolloin voisin uppoutua lukemiseen, ilman yhtäkään keskeytystä. Ilman puhelimessa vilkkuvia ilmoituksia (helppo järjestää, laita puhelin piiloon), ilman tytön vahtimista (ei niin helppo järjestää). Esimerkiksi tämän tentin suorittaminen on venynyt syksystä, sillä minulla ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa suorittaa tätä. Ja nyt kun on, en päässyt tenttiä ensimmäisellä kerralla läpi, sillä niin kuin sanoin, tentissä pärjääminen vaatisi ehkä hieman enemmän sitä laadukasta opiskeluaikaa. Toivon todellakin että tämän viikon "retriitti" aiheen parissa riittää, ja huominen tentti menee vihdoin purkkiin. Jos ei, sitten sanon että voihan vihko sentään.

Toisaalta, sekään ei maailmaa kaada. On oltava itselle armollinen, ja hyväksyttävä ettei kaikki aina onnistu, vaikka kuinka haluaisi. Meillä on ollut tässä aika paljon kaikkea, ja saan olla ylpeä jokaisesta ansaitusta opintopisteestä. Siitäkin huolimatta tietysti kismittää, ettei tentti mennyt läpi, ja että täällä yöllä luen kaikenmaailman kokonaisveroasteista sun muista! 




Miksi siis äitiyden ja opiskelun yhdistäminen on haastavaa? 


No, vastaus tässä on varmasti jo tullut osittain selville.

1. Ajanpuute. Kaikkeen menee lapsiperheen arjessa aina ihan julmettomasti aikaa. Herääminen, aamupalan syöminen, pukeminen, lähteminen, lähteminen ja lähteminen. Kyllä, kolme kertaa, sillä se on asia johon voi varata 30min. tai mieluiten ehkä kuitenkin 1,5 h. On vain aika suolaista herätä viideltä aamulla, jotta ehtisi juoda aamukahvinsa rauhassa ja saisi vielä aikatauluun sen lähtökaaoksen sisällytettyä. Vaatteiden vaihtaminen – tämä vaatisi ihan oman postauksen, johon te kaikki kynnelle kykenevät rakkaat 1-vuotiaat voisitte käydä vastaamassa: MIKSI pukeminen on lapsesta niin kamalaa? Ja nenän pyyhkiminen. Ja viimeisenä, nukahtaminen. Joskus se käy viidessä minuutissa, toisinaan siihen menee pari tuntia. Tätä tosin en ihmettele, meillä kaikilla on joskus vaikeuksia nukahtaa tai jostain syystä levoton olo. Se levoton olo vain tuppaa iskemään lapselle juuri silloin, kun itseä väsyttää niin ettei meinaa pystyssä pysyä, tai silloin, kun olen suunnitellut opiskelevani yöllä, heh.

2. Keskeytykset. Jos yrittää opiskella kotona, opiskeluun käytetyn ajan tehokkuus on ehkä jotain 30 % luokkaa. Joko tyttö tepsuttaa jatkuvasti mun luo kertoilemaan jotain tärkeitä juttujaan, kiikuttaa kirjan luettavaksi, tulee repimään lahkeesta koska haluaa syliin, tulee viereen katsomaan itseään peilistä ja kikattamaan peilikuvalleen/jutustelemaan itselleen, tulee nappaamaan muistiinpanot ja levittelee ne lattialle jne. Sitten on niitä tilanteita, kun mies huutaa "Essi tuu katsomaan!", ja tottakai juoksen ilomielin paikalle, sillä en halua missata mitään tärkeää. Tänään uutiskynnyksen ylitti pimeässä hohtava tutti. Mies: "Kato, se hohtaa pimeässä!!!!" Hei great! Siis olihan se tärkeä juttu, enkä olisi halunnut jäädä paitsi. Mutta olihan se silti taas uusi keskeytys, tosin siis korostan vielä että ihan omasta puolestani keskeytin opiskelun. Sitten kaikki hauskat jutut, jotka kantautuvat korviini olohuoneesta, ja mun on aivan pakko mennä katsomaan mikä tyttöä ja miestä niin naurattaa. Olen siis myös itseni pahin vihollinen, kun haluaisin kaiken, mutta en haluaisi jäädä myöskään mistään tärkeästä hetkestä tytön elämässä paitsi. Niin tärkeää opiskelu ei kuitenkaan ole.

3. Väsymyksestä ja keskeytyksistä heikentynyt aivotoiminta. Raskaus ja siihen liittyvät heräilyt, synnytys, vauvavuosi, unettomat yöt, katkonaiset yöunet, kaikki vaiheet jne. Alla oli jo jonkin verran univelkaa ja lievää uupumusta havaittavissa edes ennen kuin opiskelu alkoi. Siihen päälle uusi työpaikka, kuukauden intensiivinen perehdytys, erehdyksessä tehdyt työvuorolistat (laitoin itselleni ihan liikaa työvuoroja), uusi arki päiväkodin, työn, opiskelun ja äitiyden välillä tasapainoillen. Kyllä, mun muisti ja yleisesti aivokapasiteetti on ollut kortilla! Onhan se nyt sanomattakin selvää, että jos täällä yöt kukutaan ja päivisin juostaan päiväkodista kouluun ja töihin ja vielä kotiin opiskelemaan ettei ajatus kulje ihan normaaliin tapaan. Unohtelen asioita, höpöttelen ihan hassuja, ajatus pätkii, on vaikea muistaa mitä oli tekemässä ja miksi, ja etenkin: mitä kannattaisi nyt tehdä ja mitä ei. Sellainen yleinen elämänhallinta hämärtyy, kun on liikaa kaikkea. Yrittää vaan muistaa ne "tärkeimmät" juoksevat asiat, mutta siinä sivussa huomaa, että ne oikeasti tärkeät ja hyvinvointia/jaksamista lisäävät asiat, kuten ystävät, parisuhde, oma aika, liikunta, monipuolinen ruokavalio ja ne hyvät yöunet unohtuu.

Uusi arki on vaatinut paljon totuttelua ja hakemista, huonoja valintoja, uudelleen organisointia, omien ja perheen yhteisten rajojen hakemista. Se on vaatinut jaksamista, malttia, kykyä sietää keskeneräisyyttä. Nyt alkaa vähitellen onneksi tuntua, että asiat järjestyvät, ja yrityksen ja erehdyksen kautta on myös oppinut mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Olen myös vihdoin päässyt siitä alun shokista ja pienestä paniikista eroon, ja osaan ottaa rennommin asiat. Jos joku homma ei mene putkeen, niin sitten ei mene. Ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin läheiset ja perhe. Opiskelu on omaksi iloksi, ja ehkä sen avulla päädyn johonkin huippukivaan työhön, josta toivottavasti myös maksetaan näiden kello yhden opiskeluiden arvoista palkkaa (...)

Pienestä avautumisesta huolimatta, ei tämä niin vakavaa ole. Pilkettä silmäkulmaan ja menoksi! Tai oikeammin, nyt ei mennä minnekään muualle kuin nukkumaan, tuonne pienen ihanan tuhisevan tytön (jolla on pimeässä hohtava tutti) viereen. Siis hyvää yötä!

3 kommenttia

  1. Toivottavasti saat levättyä jossain vaiheessa. Ei kannata polttaa itseään loppuun. Jos mahdollista, niin ehkä niistä opintopistetavoitteista vois yrittää keventää? Tsemppiä ja voimia. 💜

    VastaaPoista
  2. Hei, tämä postaus osui kyllä tänne. Keskeytykset on niin totta kotiopiskelussa, ja kun keskeytetään, niin menee taas aivan hulluna aikaa, että saa kerättyä ajatuksen. Huomaa varsinkin tässä, kun yrittää lopputyötä kirjoittaa. :D Aloitin opiskelun silloin, kun odotin jo lasta, nyt kun se täyttää viisi, niin alkaa olla hommat paketissa. Yhdessä vaiheessa itsekin kuljin töissä samaan aikaan, se oli asteen liikaa ehkä? Mulla kesti aikani tottua nimenomaan opiskeluun; ennen yliopistoa kaikki kokeet peruskoulussa ja lukiossa oli mennyt lukematta läpi- tyylillä, mutta yliopistossa oli pakko opetella opiskelemaan! Viime vuonna, kun suoritin ihan hulluna, yli 100 opintopistettä vuodessa, niin mietin usein, että miksi vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Ajanpuute kyllä vaivasi. Lohduttauduin ajatuksella, että uusintatentit on tehty meitä varten. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä niin samaistun! Itse kanssa lukio kiitettävästi läpi (lähes) lukematta, tosin opiskelemaan opin kun hain oikikseen tässä välissä. Silti - on se opiskelu sellanen homma että ottaa aikansa löytää rytmi :D Ja hahah, sähköiset uusinnat etenkin on parasta, ne mahdollistaa tän ajoittaisen ylisuorittamisen :D Onneksi ei nyt jatkuvasti elämä ole sitä että lapsen huoneen lattialla lukee tenttiin, mutta välillä se voi näköjään sitäkin olla...

      Poista