Kevätistutuksia

Keskiviikkoheipat!

Meillä on tänään ollut tytön kanssa vapaapäivä, ja tietenkin vapaapäivän kunniaksi minä heräsin ennen seitsemää, tyttö aika tarkalleen seitsemältä. Mutta mikäs siinä, eipä ainakaan kerkeä vapaapäivä karata ohi! Syötiin yhdessä kunnon aamupala koko perhe ennen kuin mies lähti töihin yhdeksäksi. Kun mies puki kenkiä jalkaan, Lilja tuli eteiseen, otti toisen iskän kengistä käteen, sanoi "keekä" ja laittoi sen omaan pikkujalkaansa. Tämä kirvoitti sellaiset kikatukset että oksat pois, ja mies totesikin ettei haluaisi lähteä töihin kun kotona on tälläinen meininki! Näissä pienissä hetkissä se onnellisuus piilee, niitä on mukava muistella jälkeenpäin ja ne tuo aina hymyn huulille. Ei se onni sen ihmeempää ole, enkä ainakaan itse kaipaa mitään sen suurempaa kuin pikkutytön joka osaa sanoa jo keekä. Maailman suloisin tapaus!

Me jäätiin sit kotiin tytön kanssa sovittelemaan ensin kaikki mahdolliset kengät läpi, minkä jälkeen tämä äiti päätti että kevät on nyt. Kaivoin kaapista kukkaruukut ja mullat, kokosin kaikki huushollin viherkasvit ruokapöydälle (onneksi on nyt tämä uusi hieno isompi pöytä!) ja pistin mullanvaihtokekkerit pystyyn. Eilen kaupasta kotiin kiikuttamani helmililja muistuttaa ihanasti tulevasta pääsiäisestä ja viiden päivän pääsiäislomasta. Miksei pääsiäistä voisi fiilistellä etukäteen vähän niinkuin jouluakin? Basilikan uskalsin myös laittaa jo multaan, kun sen verran lämpimästi aurinko jo paistaa päivällä että ehkä se säilyy hengissä. Basilikahan ei yhtään tykkää kylmästä ja vetoisesta kasvupaikasta, ja sen voin sanoa että kylmä ja vetoinen tämä meidän koti on ollut viimeiset kuukaudet! Kaikki muut kodin viherkasvit saivat tuoreet mullat ruukkuihin, ja samalla totesin että olisipa meillä kasveille vähän lisää tilaa täällä. Aika rajoitetusti on nimittäin paikkoja kasveille, kun tuo 1-vuotias tättähäärä tykkäisi niin kovasti vähän auttaa äitiä multapuuhissa ja tutustua kasveihin. Instagramissa joku kommentoi, että heillä nuorin on 1,5 -vuotias ja nyt uskalsi laskea testimielessä yhden kasvin maan tasalle. Seuraillaan tilannetta ja katsotaan, voiko kasvi jäädä turvallisesti uuteen sijoituspaikkaansa vai pitääkö evakuoida vielä ylemmälle tasolle. Aion saman operaation toteuttaa meilläkin, kun muutaman kuukauden päästä meilläkin on täällä jo 1,5 -vuotias!


Totesin muuten taas, miten terapeuttista tuo kasvien kanssa puuhaaminen on. On niin ihanaa työntää sormet multaan ja viisveisata mustista kynnenalusista! Jotain taikaa noissa kasveissa on. Tämän päiväisestä innostuneena selasin vähän Pinterestiä ja haaveilin parvekeistutuksista. Tänä vuonna haluaisin kokeilla sekoitella eri värejä ja lajikkeita keskenään, kun yleensä olen pitäytynyt aika tylsissä vaihtoehdoissa ja käyttänyt vain muutamaa väriä ja pistänyt yhden kasvin per ruukku. Parvekkeelle haluaisin myös vähän tunnelmavalaistusta valoketjuista ja lyhdyistä. Aion myös kokeilla istuttaa isompaan kukkalaatikkoon yrttejä ja salaatteja ja katsoa miten ne tuolla meidän parvekkeella viihtyvät. Meillä paistaa aurinko suoraan parvekkeelle ehkä vasta joskus puolilta päivin tai iltapäivästä, tosin kesästä en tiedä kuinka paahtava tuo lasitettu parveke sitten on. Voi olla että hyvinkin viihtyvät yrtit! Olisi ihana käydä napsimassa suoraan omalta pikku "kasvimaalta" kesäruokaan tuoreet basilikat ja timjamit.

Mutta nyt kesätunnelmointi sikseen, täytyy tästä lähteä tytön kanssa käymään keskustassa passikuvassa, sillä me varattiin muutama päivä sitten etelänmatka toukokuulle! Juuri nyt ulkona näyttää uhkaavasti siltä, että siellä sataa jotain epämääräistä valkoista. Kyllä muuten lämmittää mieltä seuraavat viikot ajatus auringosta, lämmöstä ja hiekkarannoista. Matkasta lisää myöhemmin, me lähdetään nyt!

Ei kommentteja