Ensimmäiset raskauskuulumiset

Ihan alkuun suuret kiitokset kaikista viesteistä ja onnitteluista, joita lähetitte täällä ja Instagramin puolella vauvauutisen jälkeen – niitä tuli ihan hurja määrä! Olette ihania <3

Niin suuri helpotus kun pääsin vihdoin kertomaan uutiset täälläkin, salailu on ollut välillä aikamoista taiteilua ja on pitänyt miettiä, ettei mene lipsauttamaan jotakin sivu suun! Etenkin kun taas on saanut kokea, mitä raskaus tekee ajatuksenjuoksulle. Täällä on välillä avaimet jääkaapissa ja lompakko vessanpöntössä (no ei nyt sentään), joten saa olla tarkkana kun raskausaivoilla soheltaa menemään. Leipoessani pääsiäisen kunniaksi juustokakkua, huomasin vasta täytettä tehdessäni että ei hiiskatti (nämä kirosanojen vastikkeet ovat kehittyneet 1,5-vuotiaan papukaijan kanssa huippuunsa), unohdin ostaa liivatetta. Eikä kaapissa ollut yhtään, tietenkään. No, ajattelin että maku ratkaisee, ja kaadoin täytteen vuokaan ja lykkäsin kakun pakkaseen jähmettymään. Niinhän siinä siltikin kävi, että reunoja irrottaessa täyte vähän lässähti, mutta pysyi silti joten kuten kasassa. Kakku kuitenkin maistui ja siitä katosikin varmaan puolet ensimmäisen illan aikana – tyttö sai maistaa lusikallisen ja loput mulle ja miehelle. Jonkinlainen kurinpalautus syömisen puolella voisi olla paikallaan nyt pääsiäisen jälkeen..

Mutta vähän on tosiaan ollut hiljaista somen puolella viime aikoina, kun on tehnyt mieli jakaa niitä todellisia kuulumisia ja ajatuksia, mutta ei ole voinut. Periaatteessa oltaisiin voitu jo aikaisemminkin kertoa vauvasta, mutta niin kuin ensimmäisessäkin raskaudessa, haluttiin odottaa tälläkin kertaa niin kauan kuin tuntuu hyvältä kertoa. Viimeksi taisi olla jo rv 20 menossa kun vasta kerrottiin. Toisaalta tuskinpa kukaan nyt on kirjaa pitänyt mun somettamisesta ja bloggaamisesta, mutta itsestä on tuntunut vähän yksitoikkoiselta. 


Miten toinen raskaus on tähän mennessä sujunut?



No, ihan eri tavalla kuin ensimmäinen. Suurin ero on se, ettei pahoinvointia ole ollut juurikaan, mikä on ollut erittäin tervetullutta. Sen sijaan tilalle tuli aivan j ä r k y t t ä v ä väsymys, sellainen väsymys joka saa rojahtamaan sohvalle heti työpäivän jälkeen ja nukahtelemaan pitkin iltaa. Sellainen väsymys joka ei mene nukkumalla tai lepäämällä ohi, vaan tuntuu kuin jatkuvasti olisi vähän kipeä tai tulossa kipeäksi ja veto on aivan totaalisesti poissa. Töissä jaksoin käydä, etenkin nyt kun teen istumatyötä, mutta aika paljon koulujuttuja tuli skipattua kevään aikana ihan suosiolla. Raskaus menee kyllä prioriteeteissa opiskelun edelle, vaikka opiskelu ja itsensä kehittäminen mulle tärkeä osa-alue elämässä onkin. Raskaus on kuitenkin niin ohikiitävä hetki, ja mulla on vielä koko loppuelämä oppia uutta ja valmistua vaikka tuplamaisteriksi jos oikein innostun (todennäköisesti en). Välillä oli päiviä, kun itkin väsymystä jo aamupäivällä, kun en jaksanut leikkiä Liljan kanssa tai hoitaa kotia normaalilla tavalla. Teki mieli vain lykätä ranskalaiset ja kalapuikot uuniin ja katsoa koko päivä Muumeja. Onneksi niinkin pieni, kuin 1-vuotias, aistii jos vanhempia väsyttää. On tuo meidän Lilja vain fiksu tapaus. Kun makasin sohvalla, hän tapitti minua suurilla silmillään ja alkoi lauleskella omia laulujaan, eikä saanut yhtäkään kiukkukohtausta jos en jaksanut ihan joka kerta lukea hänelle kirjaa, kun hän auliisti tuli tökkimään ameeba-äitiään kirjalla päähän.

Väsymys on hieman helpottanut ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, mutta kyllä kieltämättä edelleenkin on aika vähissä sellaiset energiset päivät, jolloin jaksan normaaliin tapaan puuhata. Useimmiten alkaa väsyttää jo 3-4 tuntia heräämisestä, ja on melkein pakko nukkua päiväunet jossain välissä. Töissä ollessa väsymystä ei samalla tavalla huomaa, kai sitä jotenkin tahdonvoimalla jaksaa. Mutta kotona Liljan kanssa ollessa nukutaan kyllä molemmat aina samaan aikaan parin tunnin päikkärit. Hyvä puoli on se, että sen jälkeen taas jaksaa, mutta huono puoli se, että omaa aikaa jää tosi vähän, kun itsekin nukkuu silloin kun lapsi nukkuu, ja illalla minä olen meistä se, jota alkaa usein ensimmäisenä väsyttää. Normaalisti olen luontaisesti taipuvainen valvomaan, mutta nyt on tullut mentyä välillä puoli yhdeksältäkin sänkyyn.


Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, ruokahalu on alusta asti ollut ihan valtava. Ihmettelin kun tammikuun mittaan heräilin jo poikkeuksellisen aikaisin ihan itsekseni, nälkään. Siis viideltä aamulla heräsin siihen tunteeseen, kuin olisin syönyt viimeksi kaksi viikkoa sitten, vaikka iltapalasta oli ehkä 6 tuntia. Hipsin keittiöön tekemään aamuyön aamupalan numero 1, ja numero 2 oli sitten 7-8 aikaan aamulla ennen kouluun tai töihin lähtöä. What about second breakfast? Toisella aamupalalla paistoin itselleni pekoni-tomaattimunakkaan, keittelin ison lautasellisen puuroa tai vetelin kolme leipää ihan helposti. Ei soinut kellot vielä tässäkään vaiheessa, ei.

Välillä on ollut päiviä, kun en ole edes muistanut koko raskautta, ja olen ollut jopa vähän huolissani, että onko siellä mahassa edes ketään kun ei mitään merkittäviä oireita ole väsymyksen lisäksi. Mutta kyllä se oli uskottava, kun nt-ultrassa ensi kertaa näimme villisti huiskivan piskuisen vauvamme. Siellä hän tomerasti yritti väistellä ultralaitetta, häntä tuntui häiritsevän kun sillä tavalla joku alkoi tökkiä hänen elintilaansa. Lilja oli kyllä hauska tapaus, hän kun nukkui sikeästi joka ikinen kerta kun kävimme ultrassa tai kun neuvolassa kuunneltiin sykkeitä. Liljaa sai oikein herätellä ja ravistella, että kätilö saisi kuvattua kaikki rakenteet. Hyvät unenlahjat on kyllä jatkuneet kohdun ulkopuolellakin, mistä olen tietysti kiitollinen.

Uusimpana ja ei-niin-kivana oireena on ilmaantunut närästys. Voi johtua siitä, että sain tytöltä ennen pääsiäistä flunssan, joka on oireillut ihmeellisesti ensin kaktuksena kurkussa, sitten ei hetkeen mitään, sitten palaten takaisin aivastuksina ja velttona olona. Muutama päivä sitten ääni alkoi lähteä töissä, mikä oli kovin kiva juttu, kun teen kuitenkin noin puolet töistäni puhelimessa. Viime yönä heräilin yskimään muutaman tunnin välein, ja olo on ollut kieltämättä sen mukainen. Närästys voi siis johtua myös flunssasta ja siitä, että kurkku on ärtynyt. Sama juttu käy nimittäin joka kerta kun olen flunssassa, olin raskaana tai en. Toivon ainakin että närästys ei nyt ihan vielä tule joka päiväiseksi riesaksi!

Sinä päivänä...


Se taisi olla mies, joka ensimmäisen kerran ajatteli ääneen, että mahdanko olla raskaana. En pitänyt raskautta mitenkään todennäköisenä, sillä syksy oli elämänmuutoksineen ollut niin raskas, etten muista milloin viimeksi olisin ollut niin väsynyt. Ajattelin, ettei sellaisella stressin määrällä, mikä mun kropassa mylläsi, olisi mitenkään mahdollista tulla raskaaksi. Mies kävi jopa ostamassa mulle raskaustestin, jonka jätti odottamaan ruokapöydälle. Testi tuijotti päivä päivältä kuumottavammin, ja häiritsi jokaista aamukahvihetkeäni. Eräs kaunis päivä tammikuun lopussa, miehelle mitään asiasta mainitsematta, menin tekemään testin. Katsahdin testiin, jaaha, yksi viiva. Pesin kädet ja harjasin hiukset ja vaikka mitä, kun testin tekemiseen liittyvä jännitys oli jo kadonnut. Olin ottamassa testiä heittääkseni sen roskiin, kun katsoin epäuskoisena kahta vahvaa viivaa testin ruudussa

Mitä helv ihmettä, voiko testi pitää paikkansa? Oliko se nyt siis kaksi viivaa = raskaana, yksi viiva = no bebe. Miten tää nyt voi unohtua alle kahdessa vuodessa.

Kaivelin ohjeet vielä kertaalleen pakkauksen sisältä ja luin huolellisesti pienen präntin. Kyllä se nyt niin vaan oli, kaksi viivaa tarkoittaa että joku pieni sinne on nyt muuttanut asumaan.

Kävelin keittiöön, nappasin Liljan syliin. Hymyilytti kovasti. Mies tuli keittiöön höpöttäen jotain opparijuttuja. Keskeytin hänet sanomalla "no joo, parempi saada se oppari valmiiksi koska syksyllä meitä on sitten neljä!" Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin olin onnellinen mutta myös hieman paniikissa, nyt olin vain rauhallinen ja onnellinen. Meille tulee vauva! Mieskään ei mennyt lukkoon (niin kuin ensimmäisellä kerralla), vaikka lause saattoi ehkä jäädä hieman kesken ja ajatus oppariin liittyvistä kiemuroista katketa. Muutaman sekunnin ajan hän tuijotti mua hölmistyneenä, ja kun uutinen upposi tajuntaan hän kaappasi mut ja Liljan halaukseen leveästi hymyillen. Taisi opparit olla siltä illalta kirjoitettu.

Vähän nauratti jälkikäteen tämä postaus, nimittäin tuota kirjoittaessani olin jo raskaana, en vain tiennyt sitä. Voisin ehkä ihan omassa postauksessaan palata niihin ajatuksiin, joita tuo tammikuun ensimmäinen teksti nyt herättää. 

Kiinnostaako teitä raskausjutut? Itsellä on mielessä ehkä tuhat ja yksi asiaa joista haluaisin kirjoittaa, mutta saa esittää postaustoiveita! :)

Meille tulee vauva!

Tammikuun alussa ihmettelin kummallista väsymystä, valtavaa ruokahalua ja herkistynyttä mieltä. Syy näille oireille selvisi kuun lopussa, kun saimme tietää että meille tulee vauva. ♡ 

Vaikka kokonaisvaltainen väsymys kiusasikin koko ensimmäisen kolmanneksen, syy väsymykseen oli mitä ihanin. Pieni kutkuttava salaisuus, joka oli vain meidän tiedossa sai hymyilemään vähän väliä. Meidän oma rakas pieni perhe ei olisikaan enää syksyllä niin pieni, kun meitä olisi yksi lisää! 

Kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin, ja malttamattomana odotetaan rakenneultraa, joka häämöttää toukokuun alussa. Tyttö tai poika, sillä ei ole väliä, kunhan pieni on terve ja hänellä on kaikki hyvin. Vauva oli tosiaan pienimuotoinen yllätys, mutta olemme silti ihan älyttömän onnellisia – tervetuloa pikkuinen!

Perhekuvassa kaikki koossa – kaikki neljä!

Lilja ihmettelee tulevaa pikkusisarustaan <3

Kuvista suuri kiitos mielettömän lahjakkaalle Maiju Emilialle – näistä jäi meille aivan ihana muisto. Kiitos kun vangitsit niin hyvin sen odottavan, rakastuneen tunnelman näihin kuviin.

Söpöt mokkapaladonitsit

Nyt on takana niin ruokapainoitteinen viikonloppu, että koko ensi viikon saa syödä kevyemmin (ja terveellisemmin) näiden herkkujen jäljiltä! Herkuttelu on ihanaa, mutta vielä ihanampaa on tasapaino. Kyllä ne arkiruoatkin taas maistuu kun on pistetty muutamana päivänä pöytä koreaksi.

Perjantai alkoi vapaapäivällä, ja oli niin mukavaa olla taas tytön kanssa kahdestaan kotona. Enimmäkseen päivä meni tytön kanssa leikkiessä, nukkuessa päiväunia ja ulkoillessa. Lilja on oppinut ihan hirveästi uusia sanoja, ja oppii joka päivä vähintään yhden uuden sanan. Siis on aivan uskomatonta seurata miten nopeaan tahtiin tuollainen pieni vaahtosammuttimen kokoinen ihmisvauvani kehittyy. Sanavaraston karttuessa myös kommunikoinnista on tullut ilmanmuuta vuorovaikutteisempaa kuin ennen, vaikka aina Lilja on toki hyvin ymmärtänyt puhetta. On vaan niin erilaista kun saa jonkun suht selkokielisen vastauksen takaisin! Tai selkokielisen ja selkokielisen, meillä on vähän sellainen oma kieli, kun osasta sanoja puuttuu ensimmäinen tavu, joissain sanoissa konsonantit on vähän sinne päin ja niin edelleen, mutta asia tulee kuitenkin ymmärretyksi. Eilisen uusi sana oli omena, joka tosin aluksi oli amema. Mietin hetken että mitäs tuo tyttö nyt toistelee, kunnes huomasin että hän osoitti kirjasta omenan kuvaa. Aa, omena! Sitten hän sanoikin jo omena. Ihan huippua. 

Loppupäivän siivoilin vähän, virkkasin vähän ja iltapäivästä leivoin aivan superhyviä mokkapaladonitseja. Reseptin sain ystävältäni, joka oli bongannut ohjeen jostakin lehdestä (Kodin kuvalehti?). Joka tapauksessa, koska olin kuolannut näitä jo pienen tovin nähtyäni kuvan näistä ystäväni Instagramissa, oli pakko päästä itsekin kokeilemaan! Ja hyvä ohje muuten olikin, nimittäin pari viime kertaa kun olen tehnyt mokkapaloja, olen onnistunut jotenkin sössimään niiden kanssa. En ymmärrä miten se on mahdollista, kun olen leiponut mokkapaloja äitini kanssa niin kauan kuin muistan. Nyt viime kerroilla olen vain napannut googlehaun avulla ohjeen jostakin, ja on kyllä mennyt metsään ja pahasti. Pohja on ollut liian ohut tai kuorrute ollut liian juoksevaa. 

Tällä ohjeella pohjasta tuli sopivan jämäkkä ja kuohkea,  ja kuorrute oli juuri oikean makuista ja oikealla tavalla tahmaista!



Mokkapaladonitsit 16 kappaletta


Taikina

75 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 dl kevytkermaa

Kuorrute

100 g voita
6 dl tomusokeria
3/4 dl kahvia
1/2 dl kaakaojauhetta
strösseliä, nonparelleja tai muita koristeita


1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja kermaa.

2. Laita taikina kertakäyttöiseen pursotuspussiin. Voitele donitsipellin kolot ja pursota taikinasta rinkulat koloihin.

3. Paista donitseja 200 asteessa noin vartti. Poista donitsit vuoasta ja paista loput taikinasta samaan tapaan. Voitele vuoka paistokertojen välissä. Anna jäähtyä.

4. Mittaa kuorruteainekset kattilaan ja kuumenna sekoitellen, kunnes seos on tasaista. Älä anna voin kiehahtaa, sillä se vaikeuttaa kuorrutteen jähmettymistä. Jäähdytä kuorrutetta kylmässä vesihauteessa välillä sekoitellen, kunnes se paksuuntuu.

5. Rakenne on sopiva, kun kuorrute valuu "vaivalloisen hitaasti" donitsin päältä. Lusikoi kuorrutetta runsaasti donitsien päälle ja anna sen valua itsestään reunoille. 

6. Kuorruta pari donitsia kerrallaan ja ripottele sitten heti pinnalle strösseliä, nonparelleja tai molempia.

Käytin kuohukermaa ja ihan tavallista pursotuspussia. Ei kaikelle kertakäyttöiselle! Mulla tällä ohjeella tuli 12 donitsia, en tiedä sitten teinkö vähän pulskemman puoleisia rinkuloita vai miksi tuli vähemmän. Joka tapauksessa, nam!


Tänään palmusunnuntaina ollaan käyty äänestämässä, nautittu kauniista aurinkoisesta säästä, käyty virpomassa ja oltu vain. Vaikka ollaan tehty se linjaus, ettei kasvokuvia laiteta enää Liljasta someen, niin nyt on vain pakko tehdä poikkeus! Tälläinen ihana pikku trulli kävi virpomassa alakerran naapureilla<3

Lahjavinkki: Virkattu norsuvaunulelu

On kyllä niin perinteinen kevätsää taas meillä täällä Tampereella että oksat pois. Mihin se ihana lämmin tuulahdus keväästä jo katosi? Kevät keikkuen tulevi ja niin edelleen, mutta silti. Jotenkin sitä joka vuosi onnistuu unohtamaan että se takatalvi todennäköisesti iskee jossain kohtaa kevättä. Päiväkotitamineisiinkin olin jo muutamana päivänä pakannut mukaan kevyemmän välikausihaalarin, kun oli niin lämpimät säät. Onneksi en vielä pakannut toppavaatteita kaapin perukoille! Jotain hyvää siinäkin, ettei kevätsiivoukselle ja järjestelyille ole ollut viime aikoina liiemmin aikaa. Mun mielestä joka kevät on ihana aloittaa tekemällä kunnon suursiivous; huiskia talven pölyt pois, tuulettaa lampaantaljat ja siivota kunnolla vaatekaapit ja eteinen. Uurastuksen kruunaa puhtauttaan kiiltelevä koti ja leikkokukat maljakossa, nenässä vienosti tuoksuva mäntysuopa, kupillinen kuumaa kahvia ja teetä ja jos oikein hyvin käy, ehkä pala kakkua. Kevätsiivous on jonkinlainen tilinpäätös talvelle ja askel kevääseen ja kesään. Yleensä samaan syssyyn on myös virkistävää järjestää pienimuotoinen kotispa, pätkäistä hiukset lyhyemmiksi, pistää kasvonaamio ja lakata varpaankynnet. Hiukset olen kerennytkin tässä välissä käydä napsimassa, mutta en muista milloin olisin viimeksi laittanut kasvonaamion saati lakannut kynnet!

Syy tämän juhlallisen kevätrituaalin lykkäämiseen on yksinkertaisesti se, että viime viikot ovat olleet taas kummallisen täynnä ohjelmaa. Kummallisen siksi, etten ymmärrä miten se kalenteri aina täyttyy ääriään myöten vaikka joka kerta uupumuksen iskiessä lupaan itselleni että tästä lähtien pidän huolen siitä, että on myös aikaa rentoutua ja levätä. Katin kontit, taas olen juossut paikasta ja kaupungista toiseen, tehnyt työt ja yrittänyt siinä sivussa opiskella. Onneksi nuo juoksemiset on pääsääntöisesti kivoja juttuja, kuten ystäväni baby showerit Turussa ja viime perjantainen Otavamedian blogipäivä Helsingissä. Mutta kuulkaas kyllä käy kunnolle tälläinen sinkoilu! Nyt onkin helpotus kun tiedossa on rento viikonloppu ystävän kyläillessä meillä. Puhuttiin että tehdään vain ja ainoastaan kaikkea rentoa ja kivaa, esimerkiksi lykätään lapset HopLoppiin ja juodaan itse siinä sivussa rauhassa kahvit ja vaihdetaan kuulumisia. Lisäksi ajattelin leipoa jotakin hyvää, ja ehkä loihtia ihanan brunssin viikonlopun kunniaksi. Saunassakin olisi kiva käydä, ja mikäli sää sallii (tuonne sohjoon en nokkaani pistä), voisi käydä ulkoilemassa tuossa lähirannassa ja metsässä.

Virkatut norsuvaunulelut vauvalahjaksi


Yksi itselle tärkeä juttu hyvinvoinnin kannalta on (niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin) k ä s i t y ö t. Siis jos aivan rehellisiä ollaan, en ennen äitiyslomaa ollut koskaan virkannut mitään, ja neuloin myöskin elämäni ensimmäiset villasukat vasta vuosi sitten maaliskuussa. Minulle siis kävi oikein perinteiset, ja hurahdin äitiyslomalla kutomiseen ja virkkaamiseen. Monille käy sama hurahdus, mutta kohde voi olla ihan mitä vaan keramiikasta makrameehen. Nyt en voi kuvitella miten olen aikaisemmin pystynyt elämään ilman kaikkea näpertämistä! Mitä ihmettä mä olen vapaa-ajallani ennen tehnyt?! Kiireen takia on tänä vuonna käsityösaldo jäänyt harmittavan vähäiseksi, mutta nyt olen saanut taas heräteltyä virkkausinnostusta, kun sähköpostiin on alkanut kevään tulleen kilahdella vaunulelutilauksia.


Innostuin jopa niinkin paljon, että tein Instagramiin kohokohtiin osion "norsuvaunulelut", jonka alta löydät hinnaston ja kuvia värivaihtoehdoista. Tällä hetkellä suosituimmat ovat vaaleanpuna-harmaa-valkoinen ja minttu-harmaa-valkoinen, mutta tilauksia on tullut myös muilla väreillä. Itse ajattelin seuraavaksi kokeilla vaaleanpuna-beige-valkoista vaaleilla puuhelmillä. Myös eri ruskean/beigen sävyistä voisi tulla todella herkullinen väriyhdistelmä. Olenkin taas ravannut aika ahkeraan tuossa lähilankakaupassa, jonka myyjä muistaa minut ja norsuvaunuleluni. Kauppaan voisikin tehdä ihan oman hyllyn mua varten, jota käyn sitten tasaiseen tahtiin tyhjentämässä... Teen norsuja tosiaan tilauksesta, mutta jos olet yhtä innokas virkkaaja kuin minä, ohje vaunuleluun löytyy täältä.

Pienemmän vaunulelun hinta on 10 € postikuluineen, isompi lelu on 30 € + postikulut 4 €, kun se ei yleensä mahdu menemään kirjeenä. Tilauksia voi laittaa tulemaan blogin sähköpostiin ikkunalaudalla@outlook.com, tai sitten Instagramissa viestillä. Tällä hetkellä tilauksissa on aikamoinen jono, mutta olen yrittänyt vähän lasketun ajan/kiireellisyyden mukaan leluja tehdä. Norsuvaunuleluja on tilattu ystävälle babyshower- tai ristiäislahjaksi, tai ihan muuten vain vauvalahjaksi. Minusta on ihana ajatella että voin käsitöilläni ilahduttaa muita ja että niistä on iloa pikkuruisille vastasyntyneille vauvoille, jotka silmät suurina tuijottavat vaunuissa keikkuvia norsuja. Ihka ensimmäinen vaunulelu, jonka tein Liljalle, onkin hyvässä tallessa laatikossa muiden vauvajuttujen kanssa, ja sillä on kyllä niin paljon tunnearvoa etten varmaan koskaan halua luopua siitä.

Nämä mintunsävyiset lelut lähtivät viime sunnuntaina uuteen kotiinsa, isompi vaunuihin ja pienempi turvakaukaloon koristeeksi.