Miten ensimmäinen ja toinen raskaus on eronnut toisistaan?

Nyt kun raskauden puoliväli on saavutettu, voisin ehkä hieman vertailla ensimmäistä ja toista raskautta keskenään. Nyt myös uskaltaa eri tavalla kirjoitella raskausasiaa kun ultrassa on käyty ja saatiin kuulla että kaikki on pienellä hyvin.


Raskausoireet

Ensimmäisessä raskaudessa mulle tuli vahva tunne, että nyt jokin on muuttunut. Ajatus raskaudesta alkoi hiipiä mieleeni, ja muutamien päivien päästä olin täysin varma, että olen raskaana. Raskaustesti oli vain varmistus omalle ololle, tavallaan positiivinen tulos ei tullut enää yllätyksenä. Tässä toisessa raskaudessa en huomannut mitään erityistä muutosta olossa enkä ollut yhtään varma olenko raskaana vai en testiä tehdessäni. Tällä kertaa testin tulos oli mullekin yllätys!

Ensimmäisessä raskaudessa himoitsin ihan hirveästi avokadoja ja sitruunaa – imeskelin sitruunaviipaleita sellaisenaan ja ihmettelin että mitäs tää nyt on. Sitruuna-avokadovaihe oli vielä siinä vaiheessa kun en aavistanutkaan olevani raskaana. Myöhemmin muistelisin syöneeni kilokaupalla appelsiineja ja kesällä mansikoita, mutta muuten en muista himoinneeni mitään erityisesti, paitsi sushia. Loppuraskaudessa maakellarin tuoksu oli parasta maan päällä, ja mies katsoi mua aina kuin hullua kun ajettiin parkkihalliin ja nuuhkutin multaiselta tuoksuvaa ilmaa, aah! Tässä raskaudessa ei tullut mitään erityistä himoa ainakaan heti alussa, myöhemmin kyllä sushi on taas leijaillut mieleeni ja wasabi on erityisen hyvää. Yleisesti ottaen ruokahalu on valtava ja kaikki maistuu tasaisesti. Kahvi ei ole etonut kummassakaan raskaudessa, mutta puoli kupillistakin pistää hengästyttämään niin ettei enempää pystyisikään juomaan.

Rakenneultran jälkeen kun kävelin ensin kaupungilla ja siitä lähdin bussilla hakemaan tyttöä päiväkodista (onneksi elokuun alusta päiväkotipaikka vaihtuu kodin lähelle), jouduin kävelemään aikamoisen matkan. Lisäksi hyppäsin väärään bussiin päiväkodilta lähtiessä, kun kuvittelin bussin menevän keskustaan. Kyllähän se menikin, mutta kiertäen Hervannan ja Vuoreksen "kautta". Joten eikun bussista ulos ja ihmettelemään että missäs hiivatissa me ollaan. Vielä kaksi bussimatkaa, yksi hyvin jyrkkä ylämäki ja aika monta lisäaskelta myöhemmin päästiin kotiin, ja olin aivan loppu. Alaselkää särki (ja särkee edelleen) ja alavatsa tuntui siltä että kohta tulee harjoitussupistus. Makoilin sohvalla ja kun nousin ylös, tuntui siltä kuin olisin yhdeksännellä kuulla raskaana – ja siihen on tosiaan vielä muutama kuukausi kuitenkin. Selvästi siis aikaisemmin alkaa kroppa reistailla kuin ensimmäisessä raskaudessa. Eikä mikään ihmekään, onhan raskaus keholle kuitenkin fyysisesti kirjaimellisesti todella raskasta.


Keho & Jaksaminen

Toisessa raskaudessa itsestä huolehtiminen on jäänyt ihan olemattomaksi. Salitreenit 0 kpl! Satunnaisia kävelylenkkejä ollaan tehty koko perheen kesken, mutta en ole vielä kertaakaan käynyt yksikseni kävelyllä, salitreenistä puhumattakaan. Välillä oikein tunnen kropassani miten se kaipaa kipeästi liikuntaa & kehonhuoltoa, mutta se vain aina unohtuu ja jää. Niin ei saisi olla! Olisin kiinnostunut osallistumaan äitiysjoogaan, mutta luulen että minulle (ja meille) sopisi paremmin aikatauluista riippumaton vaihtoehto, esimerkiksi Yogaia tai joku muu sovellus, jonka kautta voisi joogata kotona silloin kun itselle parhaiten sopii. 

En tiedä kumpi johtuu kummasta, vai onko nämä kaksi ihan erillistä asiaa toisistaan, mutta tosiaan jaksaminen on ollut aika huonoa koko raskauden. Paino on noussut samaan tahtiin kuin ensimmäisessä raskaudessa, olisiko mulle tullut nyt + 3kg, ja raskauden puoliväli kolkuttelee jo ovella. Olen nukkunut enemmän ja paremmin kuin aikoihin (onneksi Lilja on pääsääntöisesti hyvä nukkumaan), syönyt tarpeeksi ja monipuolisesti, mutta silti vaan väsyttää. Ajatus lenkille lähtemisestä tai mistään fyysisesti kuormittavasta on usein aivan ylitsepääsemätön, enkä tiedä onko treenillä samanlainen piristävä vaikutus kun ei-raskaana ollessa. Tätä epäilystä puoltaa se, että aina jos väliin on sattunut päivä kun jaksan tehdä asioita, esim. siivota kotona noin tunnin, se kostautuu välittömästi seuraavana päivänä aivan järkyttävänä väsymyksenä ja uupumuksena. Olen oppinut siis siihen, että kahtena päivänä peräkkäin ei kannata suunnitella mitään raskasta, koska yhden päivän menemiset ja tekemiset tuntuu aina seuraavana päivänä.

Hemoglobiini oli oikein hyvissä lukemissa viimeksi kun se katsottiin, mutta olen alkanut epäillä onko kehon rautavarastot tyhjentyneet ensimmäisen raskauden ja imetyksen jäljiltä. En usko enää pätkääkään siihen, että hemoglobiini kertoisi yhtään mitään kehon tilasta ja jaksamisesta. Hemoglobiini voi olla täysin normaali rauta-arvon ollessa lähes nolla. Mitä sillä hyvällä hemoglobiiniarvolla tekee, jos rautaa ei kropassa ole nimeksikään? Tietysti yksi syy väsymykselle voi olla myös täysi kalenteri ja touhukas 1,5-vuotias, mutta toisaalta ensimmäisessä raskaudessa tein fyysistä seisomatyötä, kävelin työmatkat, luin kahteen eri pääsykokeeseen, minkä lisäksi elin muuta elämää täysin normaalisti. Vasta loppuraskaudessa alkoi väsymys painaa jo sen verran, etten enää jaksanut ihan kaikkea.


Mieli

Kun saimme tietää ensimmäisestä raskaudesta (tai ennen testin tekemistä jo, kun arvasin olevani raskaana) mieli kyllä myllersi ihan tunnista toiseen. Välillä olin aivan paniikissa ja mietin että mitä hittoa me ollaan menty tekemään, en mä pysty tähän. Välillä taas olin ihan super onnellinen. Tätä vuoristorataa kesti varmaan jonnekin toisen kolmanneksen puolelle asti, kunnes mieli vähän rauhoittui ja tottui ajatukseen. Tässä raskaudessa mieli on ollut yllättävän tyyni, ja uutinen toisesta vauvasta on ollut vain ja ainoastaan ihana. Paniikki on loistanut poissaolollaan, vaikka elämä meni vähän uusiksi, ja häätkin siirrettiin vuodella eteenpäin. Myös kaikki työ- ja opiskelusuunnitelmat sai uuden käänteen, ja taloutta on myös joutunut miettimään vähän uudesta näkökulmasta. Kaikesta huolimatta vauva on oikein tervetullut meidän perheeseen<3

Ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli uutta ja vierasta, joten sitä pelkäsi aivan kaikkea mahdollista. Aika alkuvaiheessa tein jo sen päätöksen, etten lue keskustelupalstoja, pidän kaiken informaatiotulvan niin minimissä kuin suinkin pystyn ja yritän olla stressaamatta. En halunnut missään nimessä hankkia/lainata doppleria kotiin, en halunnut käydä ylimääräisissä ultrissa enkä mitenkään muutenkaan seurata raskautta yhtään sen enempää kuin oli tarpeen. Ja siis älkää ymmärtäkö väärin, mun mielestä jokainen saa tehdä miten tykkää ja miten parhaaksi kokee, mutta itseni tuntien jos en olisi vetänyt tätä linjausta, olisin tullut hulluksi sen stressaamisen ja huolen kanssa! Ei se aina helppoa ollut, mutta sain nauttia ihanasta raskaudesta ja kaikki meni oikein hyvin. Ihan turhaan olisin murehtinut, kun ei ollut mitään aihetta murehtia. Tottakai eri asia olisi ollut jos olisi ilmaantunut jotain epämääräisiä oireita tai neuvolassa olisi tullut ilmi jotakin poikkeavaa, silloinhan oltaiisin otettu asiasta selvää ja kohdattu todellisuus. Mutta se olisi ollut sen ajan murhe, eikä kahteen kertaan murehtiminen olisi auttanut yhtään mitään.

Tässä toisessa raskaudessa on ollut vaikeampaa olla murehtimatta. Raskausoireiden vähäisyys on aiheuttanut huolta – onko kaikki hyvin, onko siellä ketään, mitä jos vauvalla on joku hätänä. Jotenkin kun on jo äiti, ja on saanut kokea yhden hyvin menneen raskauden ja synnytyksen, kun tietää miltä se tuntuu synnytyksen jälkeen saada oma vastasyntynyt vauva syliin – sitä osaa pelätä ihan eri tavalla asioita. Ensimmäisessä raskaudessa sitä pelkäsi tasaisesti kaikkea, mutta tässä toisessa taas pelkää vain niitä olennaisimpia asioita, ja niitä sitten pelkääkin kahta kauheammin. Kun tietää mitä voi menettää. Ensimmäisessä raskaudessa ei oikein osannut kuvitella sitä miltä tuntuu olla äiti, ja miten suurta se rakkaus omaa lasta kohtaan on. Nyt kun sen tietää, on ihan raastavan vaikeaa välillä olla ajattelematta sitä, mitä jos kaikki ei menekään hyvin. Välillä tulee sellaisia hetkiä, että mitä ihmettä me mietittiin kun kerrottiin raskaudesta ennen rakenneultraa?! Välillä ajattelen että mitä jos Lilja istuu syliini vähän liian riehakkaasti ja osuu mahaan jotenkin huonosti, enkä edes huomaa että vauvalla ei ole kaikki hyvin. Seuraavassa hetkessä näen jo seuraavaan jouluun ja siihen hetkeen, kun ollaan kaikki kotona – vauva pienessä korissaan kuusen vieressä, Lilja siinä vieressä ihailemassa pikkusisarustaan ja me vanhemmat katse täynnä rakkautta tuijottamassa tuota näkyä. Yritän pitää mielessä jälkimmäisen, mutta se on välillä tosi vaikeaa.

Miten sulla on eronnut raskaudet toisistaan? Saa jakaa kokemuksia! :)


Ei kommentteja