Nyt mä en enää jaksa, nyt on sun vuoro

Tiedättekö sen tunteen kun menet illalla lukemaan sänkyyn ennen nukkumaanmenoa ja havahdut siihen että olet lyönyt itseäsi kirjalla päähän kun olet nukahtanut kesken lukemisen? Toinen ehkä hieman modernimpi klassikko on se, kun selaat puhelinta ja pudotat puhelimen kipeästi suoraan nenään. Naurattaa kun joskus on vaan pakko ennen nukkumaanmenoa selata vielä joku juttu, vaikka keikut unen ja valveen rajamailla ja tökit puoliunessa toinen silmä kiinni puhelimen näyttöä ja klikkailet just sitä mainosta josta aukeaa ponnahdusikkuna tms. 

Se taas ei paljoa naurattanut, kun lauantaina ajoin Turusta Tampereelle kaksi lastani kyydissä ja meinasin nukahtaa rattiin. Mulla oli just toi fiilis mitä kuvasin, erona vain se, että olin auton ratissa. Piti oikeasti tehdä töitä että pysyin hereillä, läiskin itseäni naamaan, lauloin, join vettä, avasin ikkunan, ajattelin että "kohta se peura hyppää tuolta tielle" jotta saisin vähän adrenaliinia kroppaan ja olisin paremmin hereillä. Pysähdyin pariinkin otteeseen ja kävelin ulkona, vielä puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa kävin varmuuden vuoksi hakemassa kahvin. No, missään kohtaa ei tilanne kuitenkaan mennyt niin pahaksi, että olisin meinannut oikeasti nukahtaa rattiin, mutta se on hirveä tunne kun tiedät että jos et nyt reagoi niin kohta muuten nukahdat. Jos olisi ollut yhtään pidempi matka jäljellä kotiin kuin tuo puoli tuntia, olisin varmaan vaan pysähtynyt nukkumaan. Niin ja kyllä yksi peuraperhe hyppäsikin tielle muutaman auton päässä, ja koko letka joutui äkkijarruttamaan, minä mukaanlukien. Jos en olisi ollut tarkkana, olisin kohta ollut keula rutussa joko peuran tai toisen auton perässä, huh.

Kuukauden vanha (maito)vampyyri.

Isosisko halusi koristella vauvan syksyn lehdillä. Isosiskolla on muuten kumisaappaat väärin päin jalassa.

He olivat aika ihanat yhdessä.

Olin tosi väsynyt, koska tein minireissun viikonloppuna tyttöjen kanssa Turkuun, ja oli ihana reissu kyllä! Viikonloppuun mahtui siskon näkemistä (Lilja oli aiiiiivan pähkinöinä kun sai viettää aikaa tätinsä kanssa), yhdet babyshowerit brunsseineen ja vielä treffit yhden toisen ihanan kaverin kanssa. Raskauden aikana, etenkin loppuraskaudesta, en oikein jaksanut tehdä mitään. Saati reissata yhtään minnekään, joten nyt on niin kiva nähdä ystäviä ja perhettä. Mies ei tällä kertaa tullut siis mukaan, koska hän on reissannut niin paljon viime aikoina ja sanoin hänelle että kyllä mä pärjään. Hyvin pärjäsin joo, mutta vauva tietysti valvotti niin että vielä kolmelta yöllä istuin sängyllä vauva sylissä katsoen Netflixistä Outlanderia. Ja seuraavana aamuna piti herätä aikaisin, koska oli ohjelmaa.

No, onneksi selvittiin kotiin ehjin nahoin, mutta oli aika hirveä ajomatka. Olin niin väsynyt, että melkein heti kotiin tultuani kaaduin sänkyyn ja torkahdin. Jostain kumman syystä kuitenkin nousin ylös mennäkseni miehen ja Liljan kanssa saunaan, VIRHE! Jos olisin tiennyt minkälainen yö on tiedossa, olisin nukkunut siihen asti kunnes miehen pitää mennä nukkumaan ja oikeasti alkaisi mun vahtivuoro vauvan kanssa.

Vauva nimittäin järjesti sellaisen shown kipeän mahansa tai jonkun muun syyn takia, että meinasi iskeä epätoivo. Vauva on muuten aika helppohoitoinen yksilö, mutta hänelle iskee välillä näitä masuvaivoja, ja sitten muuten ei nuku kukaan. Tai Lilja nukkuu, mutta minä eikä mies nuku. Päivisin vauveli vetelee sujuvasti hirsiä vaikka kuinka monta tuntia putkeen, mutta aina joskus klo 22 illalla alkaa ihmeellinen pöhinä, jalkojen sätkiminen ja sellainen närkästynyt itku. Se ei ole nälkäitkua, vaan jotain muuta. Hän parkaisee kerran ja jättää sen siihen, mutta jos häntä ei nosta syliin, itku tietysti jatkuu. Ja sitten herää myös esikoinen. Se on hirveän kiva tilanne, kun yrität hyssytellä itkevää vauvaa ja Lilja paukauttaa huoneensa oven auki ja pupu kainalossa tulee unenpöpperössä olohuoneeseen ja toteaa että "vauva ikkee". No niin tekee, voi kiesus! 

Yleensä mä olen hoitanut yöt, koska mies käy töissä. Mutta tuolloin viime lauantai-sunnuntai välisenä yönä oli pakko mennä herättämään mies ja pyytää että hän katsoisi vauvaa välillä, koska olin tosiaan edellisenä yönä nukkunut sen 3,5 h. Näin tehtiin, mutta enhän mä saanut nukuttua kun kuulin vauvan itkun makuuhuoneeseen, ja tietysti korvatulpat oli loppu. Yritin hetken saada unenpäästä kiinni, huonolla menestyksellä, kunnes luovutin ja menin takaisin vauvan luokse. Olin niiiiiin sekaisin ja väsynyt, että alkoi jo tosissaan hermoa kiristää. Miehellä vähän sama homma, kun turhautti kun ei voinut mitenkään auttaa. Siinä me sitten molemmat naamat harmaina yritettiin keksiä miten tuon rakkaan beben saisi rauhoittumaan. Olisiko ollut joskus 4-5 välillä kun ihme tapahtui ja päästiin nukkumaan, tosin en tarkalleen tiedä milloin vauva nukahti, sillä itselläni oli kaapista löytyneet lapsen peltorit korvilla ja olin täydessä unessa. :D

Että näin. Aamulla onneksi nukuttiin pitkään, eikä Lilja poloinenkaan uskaltanut meitä kovin aikaisin herättää. Hän oli varmaan herännyt omassa rytmissään ja kömpi sitten varovaisesti meidän viereen jatkamaan unia. Ihana naapurimme vei Liljan päivällä ulos leikkimään (naapurilla on Liljaa hieman vanhempi tyttö) ja saimme sitten miehen kanssa hetken hengähtää. Vauva tietysti nukkui ihan tyytyväisenä, olihan hän mekastanut koko yön, vähemmästäkin väsyttäisi. Sujahdettiin miehen kanssa peiton alle ja siinä hänen kainalossaan ajattelin, että onhan tämä välillä rankkaa, mutta en silti haluaisi vaihtaa tätä mihinkään. Paitsi ehkä ajoittain hyviin yöuniin.

Meidän rakkautenhetelmä.

Pieni ruusunnuppu, eli Ulpu (vauvan työnimi), täytti perjantaina kokonaisen kuukauden. Jos se meno vähän rauhoittuisi tästä, tai sitten ei. Horror yön jälkeen viime yö taas meni hyvinkin rauhallisesti, ja sain nukkua 1.30-7 ja 7.30-11. Oli aika luksusyöunet siihen nähden, miten toissayö meni. 

Sellaisia tuntemuksia ja tarinoita vauvaperheen elämästä! Ensi kerralla palaan postaustoiveen kera, nyt oli pakko päästä purkamaan huonosti nukuttujen öiden aiheuttamia fiiliksiä (=traumaa). On muuten kerrankin sellainen tilanne, että pää pursuaa postausideoita, ja teiltäkin on tullut vaikka mitä kivoja postaustoiveita täällä ja instan puolella. Kun ehtisin tänne blogiin vähän useammin! Aika ihmeellistä, että pää pursuaa yhtään mitään näiden yöunien jälkeen, mutta eikös ne taiteilijatkin aina menesty parhaiten silloin kun rypevät elämäntuskassa.

Translation: I can't get no sleep. Tittitii, tittittidii...

Instagramista puheenollen, mut löytää sieltä yllättävästi nimimerkillä Ikkunalaudalla. Nyt on storyn puolella käynnissä pieni nimen arvuuttelu, sillä niiden eilisten päiväunien aikana keksittiin miehen kanssa vihdoinkin nimi vauvalle! Hyviä arvauksia on jo tullut roppakaupalla, ja lupasinkin pienen palkinnon oikein arvanneelle. Sitä en tiedä mitä palkinto sisältää, mutta keksin jotain kivaa! Sen verran voin paljastaa, että tällä hetkellä tasan yksi on arvannut oikein. Jos 10 arvaa oikein, mulle tuleekin sit hieman enemmän postitettavaa. Käy laittamassa arvauksia kehiin! Tännekin saa blogin kommenttiboksiin laittaa, jos et ole Instagramissa. :)


1 kommentti