Mitä löytöjä tein käsityömessuilla


novitaseitsemanveljesta

Lauantai-iltaa!

Viime viikonloppuna oli vihdoin kauan odotetut Tampereen käsityömessut, jonne suunnistettiin yhdessä rakkaan käsityöintoilija-ystäväni kanssa. Mietin vähän etukäteen, että mitenhän tässä käy, kun keskeneräisiä tilaustöitä ja -projekteja on ihan riittämiin, ja olisi nuo omatkin lapset vaatetettavana. Vauvalle en ole ehtinyt neuloa sukan sukkaa tässä muutaman kuukauden aikana! Ja sitten vielä lähden messuille kuikuilemaan kaikkia ihania lankoja ja kankaita, joista saan kehiteltyä uusia projekteja jo kilometrin pituiselle to do -listalleni, fiksua.

Itse messuilla oli kyllä aivan valtavasti kaikkea. Lankoja, kankaita, puutöitä, askarteluvälineitä, ideoita, inspiraatiota ja no – ihmisiä. En ihan odottanut sellaista väenpaljoutta, mutta näköjään me koko Suomen kädentaitajat osataan tuppautua samalla kellonlyömällä yhteen messuhalliin. Hienoa toki! En tiedä olenko väärässä, mutta mun mielestä taito tehdä käsillään on nostanut suosiotaan viime aikoina. Ei ole enää yhtään mummoilua neuloa tai virkata – päinvastoin. Vai onko se vain aina ollut niin, että äitiyslomalla hurahdetaan ompeluun tai tartutaan puikkoihin, perustetaan oma yritys ja pistetään työelämä uusiksi. Siltä se ainakin omalla kohdalla näyttää, en tiedä palaanko enää edes "oikeisiin töihin". Se olisi toisaalta unelmani, olla osa-aikaisesti kotiäiti, käsityöläinen ja jonkinäköinen sometyöläinen-vaikuttaja-bloggaaja-opiskelija, eli kunnon sillisalaatti. Aika näyttää mitä tapahtuu!


Vauveli nukkui melkein koko messujen ajan, ihan lopussa vasta heräsi syömään ja nukahti sitten uudestaan. Ihana käsityövauva.

Mutta palataanpas taas itse asiaan, lähti ajatus rönsyilemään. Olin ajatellut etukäteen, että hamstraan messuilta ainakin lankoja, ja sen kyllä teinkin. En mitään turhaa, kaikki kyllä tulee varmasti käyttöön, tai oikeastaan on tullut jo. Se olisi huonoa lankahamsteriutta jos ostelisi vaan ja langat lojuisivat kuitenkin kaapin perällä. Näin ei tässä taloudessa ole. Novitan luonnonvalkoisesta seiskaveikasta tulee eräälle ihanalle ystävälle pajuneliöpeitto, jonka ystäväni tilasi nähtyään vauvalle tekemäni peiton. Valkoisen lisäksi otin myös kahta eri ruskeaa ja yhden harmaan sukkalangaksi. Artesaania nappasin kaksi kerää mukaani, oli niin herkulliset sävyt. Niistä saattaa syntyä jokin pipon tapainen, ehkä sitten puuvillavuorella jos lanka kutittaa kovasti. Harmaasta Isoveli-langasta teinkin jo neulepannan, samanlaisen kuin olen aiemminkin tehnyt beigenä.

novitaseitsemanveljesta
novitaartesaani

Muutamia heräteostoksiakin tuli tehtyä. Tämän puisen kehikon ostin sillä ajatuksella, että teen tähän kranssin ympärille paksusta villa/hahtuvalangasta. Myös huopapalasta ajattelin taiteilla joulukoristeita, ehkä jonkinnäköisen viirin ja muutaman kuusenkoristeen. Puiset virkkuukoukut on jo viuhuneet täällä kovaa vauhtia, ja ne ovat ihanat muuten, mutta kaipaisin niihin samanlaista "kavennusta" kuin metallisissa on. Mulla meinaa pyöriä välillä koukku kädessä ja virkkaaminen on hitaampaa kuin metallisella. Ehkä se on vain tottumiskysymys, mutta joka tapauksessa puiset on siitä kivemmat, että ne ovat kevyemmät ja tietenkin ympäristöystävällisemmät, voisi ainakin kuvitella. Mulla on koukut niin kovassa käytössä ja pyörivät täällä aina ties missä, niin oli ehkä aika ostaa kakkoskappaleet varalle. Tupsut tulee pipoihin, jotka ajattelin tässä jossain välissä neuloa tytöille.


Hauska juttu vielä tähän loppuun, jaoin sitten nimittäin kaikelle kansalle instagramissa sukunimeni. Eihän se nyt mikään suuren suuri salaisuus ole ja varmasti helppo selvittää ihan vaikka googlaamalla, mutta se tapa millä sen tein oli sellainen että naurattaa vieläkin. Piti instassa vetää kynällä yli sukunimi, ja tarkistin moneen kertaan ennen julkaisua etten ole vahingossa liikutellut kuvaa viivan alla. No pentele sentään kun kuva sit kuitenkin oli jotenkin muka liikkunut kun julkaisin. Insta on aiemmin tehnyt saman Canvassa tehtyjen kuvien kanssa, mikä on ärsyttävää kun yrittää tehdä vaikka jotakin yhteistyötä ja jäät junnaamaan kuvanmuokkauksen kanssa. No kuitenkin, julkaisin kuvan, jossa olin alleviivannut sukunimeni paksulla viivalla. Että katsokaa kaikki, MINÄ olen nyt täällä käsityömessuilla kuulkaas. Siinä vaiheessa kun 1500 ihmistä oli katsonut storyn, koin parhaaksi vain antaa vahingon olla. Sainkin kymmeniä viestejä, joissa kiiteltiin päivän nauruista. Olkaa hyvät. Itselleen nauraminen on parasta (ja hyvä taito osata).


Hilpeyttä aiheuttanut instakuva. Nyt osasin yli-, en alleviivata nimeni.

Mukavaa viikonloppua! Nyt on hyvä aika kaivaa käsityöprojektit lankakoreista, vielä ehtii saada rakkaudella käsintehdyt joululahjat valmiiksi.

Ei kommentteja