Ensimmäinen bridezilla -hetkeni ja se täydellinen morsiuspuku

Olen odottanut tätä päivää kärsivällisesti siitä lähtien, kun eräänä sateisena syyskuisena päivänä lähdimme mieheni kanssa viettämään leppoisaa lauantaita Porvooseen. Kävimme syömässä brunssia, pistäydyimme parissa sisustusputiikissa Porvoon vanhassa kaupungissa ja nautimme tunnelmasta vaikka vähän tihuttikin vettä. Tavallisesta lauantaipäivästä tulikin aika ikimuistoinen, kosinnasta voit käydä lukemassa lisää täältä. Kävin muuten itsekin kuikuilemassa tuon vanhan postauksen, olipa ihana lukiessa palata tuohon päivään. Olin silloin (ja olen edelleen) niin onnellinen että hymyilin monta viikkoa!

Päätimme hyvin nopeasti että haluamme kesähäät, mutta koska olin kosinnan aikaan kahdeksannella kuulla raskaana, kesään oli alle vuosi ja ajatus häiden järkkäämisestä arvaamattoman vauva-arjen keskellä tuntui vähän raskaalta, päätimme lykätä häitä vuodella. Häiden piti siis olla kesällä 2019, mutta tulinkin joulukuussa 2018 uudestaan raskaaksi. Joten nyt vihdoin kesällä 2020 on meidän häät, tätä on odotettu! Olen sinällään aika malttamaton luonne, mutta vanhemmiten olen oppinut olemaan kärsivällisempi ja nauttimaan myös odotuksesta. Siitäkin huolimatta odotus on ollut aika pitkä, enkä ole nyt meinannut millään päästä sellaiseen ihanaan pumpuliseen häähumuun enää mukaan.


Mutta tänään oli tosiaan odotettu päivä, sillä olin varannut hääpuvun sovituksen. Edellisen kerran olin ollut sovittamassa Helsingissä vähän ennen toista raskautta, eikä silloin lopulta tuntunut että "se oikea" mekko olisi löytynyt. Oli monta ihan kivaa, mutta ei sellaista josta olisi tullut vahva tunne että tämä se on. Tällä kertaa sovittamaan mennessäni tiesin jo vähän paremmin mitä en ainakaan haluaisi.

Viime sovitus meni vähän niin ja näin muutenkin. Olin varannut sovitukset hyvissä ajoin ja järjestänyt työvuorotkin niin, että pääsen sovittamaan viikonloppuna kun kaikki kaasotkin pääsevät mukaan sovitukseen. Päivää tai kahta ennen sovitusta mies ilmoittaa, ettei hän voikaan hoitaa Liljaa tuona päivänä, koska hänellä on joku tärkeä ryhmätyö-koulujuttu juuri silloin. Olin niin raivona– lähinnä miehen koulukavereille jotka eivät olleet ajoissa saaneet katsottua aikatauluaan ja ilmoittivat ihan viime tingassa että nyt on viimeinen päivä tehdä ryhmätyö että saadaan ajoissa palautettua. Siis voi hitto että pistää vihaksi vieläkin kun ajattelen asiaa. :D Nooooh, sain sitten paniikissa järjestettyä Liljalle hoitopaikan sovituksen ajaksi, mutta se vain teki päivästä aika stressaavan, kun piti ensin hiki hatussa juosta viemään lapsi hoitoon ja sitten ajaa sata lasissa sovitukseen että ehdin. Olin ehkä muutaman minuutin myöhässä, mutta en ollut ehtinyt sen kummoisemmin meikata tai laittaa hiuksia, olin hiestä märkä ja olo oli vaan kaikkea muuta kuin sellainen, että haluaisin mennä sovittamaan pukuja. Ärsytti koko show aikataulujen kanssa, koska silloin harvoin kun mulla olisi joku oma meno, ei sekään sitten onnistu niin kuin olen suunnitellut! Oli tietysti loppujen lopuksi ihana päivä, ja käytiin kaasojen kanssa vielä syömässä sovituksen jälkeen.

Tälle päivälle olin ajatellut, että herään rauhassa, laitan itseni ihmisen näköiseksi ja sitten hiplaamaan hääpukuja. Nooo, mies ilmoitti että lähtee myös mukaan, eli Liljakin tulee. Mulla oli yks kaasoista mukana, ja hänen kanssa oli siis tarkoitus mennä hääpukuliikkeeseen ja ottaa Helmi mukaan, mies ja Lilja sitten omille teilleen. Ihan hyvä suunnitelma, mutta lähdöstä tuli sellainen perus lapsiperheen lähtö, jossa kaikki sinkoilee joka suuntaan ja sählää ja sohlaa, Lilja uhmailee ja kiukuttelee, Helmillä on nälkä, vaipat pitää vaihtaa, vaihtovaatteet kummallekin, entä vaipat – voi hitto, Liljan vaipat loppu, niin mites se oma naama ja hiukset? Paljonko kello on? Hitosti liikaa, kohta ollaan myöhässä. Saatiin kuin saatiin koko kööri autoon ja pakattua ja Liljakin pihan toiselta laidalta napattua autoon, kunnes itse autoon istuessani ihmettelin, mitä lämmintä valuu mun housuille. Termosmuki on auki ja kuuma kahvi lainehtii laukun pohjalla ja on levinnyt myös mun valkoisille housuille ja vaalealle villakangastakille. Fucking great!!!!!!!!!


Ryntäsin sisälle ja alkoi rehellisesti sanottuna itkettää! Naurattaa vähän jälkikäteen, mutta silti ymmärrän itseäni, koska siis vaan otti niin paljon päähän, että taas kun lähden sovittamaan hääpukuja, olen yltä päältä kahvissa, kyyneleet tahrinut meikin ja ripsarit on pitkin poskia, kaikki mun tavarat on kahvissa ja kello on jo niin paljon että aivan varmasti myöhästytään. Onni on ihana mies, joka rientää sisälle kaivelemaan mun laukusta litimärkiä seteleitä ja huulipunia ja alkaa kuivata niitä ja kaikkea muuta sillä aikaa kun mä vaihdan housut. Teki mieli marttyyrina sanoa, että ei tarvitse lähteä ollenkaan, tilaan vaikka wish.com:sta mekon. :D Lampsin autoon ja mökötin puolet automatkasta, mutta vähän alkoi naurattaa kun mies ilveili taustapeilin kautta ja sanoi kaikkea hölmöä, kun tiesi miten mut saa nauramaan. No joo, onhan toi aika kiva, senhän kanssa mä tässä naimisiin menen, enkä sen mekon. Tuli sellainen olo, että ahaa, jos tää meno jatkuu niin oon kunnon bridezilla. En kyllä luonteeltani ole yhtään tällainen, mutta varmaan pitkä odotus ja vähän mönkään mennyt edellinen sovitus latasi päivään paljon odotuksia.

Kuin ihmeen kaupalla oltiin lähes tasalta perillä, meikki näytti olevan ihan ok ja olin jo unohtanut kahviepisodin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun sain sovitusmerkit käteeni ja pääsin hiplailemaan mekkovalikoimaa, en muistanut aamuista lähtöpaniikkia enää ollenkaan. Aiemmin sovittamassa käydessäni multa kysyttiin minkä tyylistä mekkoa etsin, ja sitten omien kuvausten mukaan muutama mekko tuotiin mulle sovituskoppiin. En siis aiemmin ole itse suoraan päässyt valitsemaan sovitettavia mekkoja, mikä oli ehkä hieman erikoista. Nyt sain plarata kaikessa rauhassa mekot läpi ja valita sieltä ne, joihin iskin silmäni.

Sovitin yhteensä viittä mekkoa, joista toinen oli heti sellainen, että tiesin sen olevan se mitä etsin. Tuli kylmät väreet, ja olin ihan varma että tässä mekossa haluan astella alttarille! Tiesin, että on ihan turhaa sovittaa muita mekkoja, mutta sovitin ne silti varmuuden vuoksi. Vielä lopuksi sovitin mekkoa uudestaan ja tein ostopäätöksen! Pyörin peilin edessä kuin mikäkin prinsessa ja hymyilin kuin naantalin aurinko. Räpsittiin mekosta muutamat kuvat ja videot, ja lyötiin kaason kanssa yläfemmat mekon löytymisen kunniaksi! 

sneak peek

Kaikki meni siis lopulta oikein hyvin, enkä voisi valintaani tyytyväisempi olla. Ehkä pikkuisen voisin jotain treeniä tässä kevään aikana tehdä, lähinnä yläkroppaan, mutta muuten mekko istuu täydellisesti. Huh helpotus! Nyt voi ruksia yhden tärkeän jutun häiden to do -listalta, ja seuraavaksi keskitytään enemmän häiden ohjelmaan, koristeluihin ja muihin käytännön asioihin.

Ja hei! Tänään on helmikuun viimeinen ja karkauspäivä! Ainakin yhdet kihlat bongasin tänään somesta, onko siellä joku joka on uskaltautunut kosimaan tänään? Vai saitko hamekangasta? Onko siellä muita kesän 2020 morsiamia?


Leppoisaa viikonloppua toivottelee bridezilla-Essi


Ei kommentteja