Kotiäidillä ei ole sairauslomaa

Parasta just nyt:


- Ollaan käymässä Mikkelissä, koska saadaan vihdoin hoidettua yksi kauan taakkana ollut taloasia kuntoon. Tosi sekavat fiilikset, kun ei millään voi uskoa että tämä piina nyt oikeasti päättyy! Anteeksi kryptisyys, pointti on se, että yksi todella iso huolenaihe meidän elämästä poistuu ihan just.
- Se, että ollaan ylipäätään täällä reissussa. Kun pääsi talosta (huom. ei kodista) pois, huomaan miten rentoutunut olen. Ruoka maistuu, naurattaa enemmän, en ole niin säikky. Kyllä vain kirkastuu se, ettei hiirten kansoittama "koti" tunnu ollenkaan kodilta...
- Vaikka Helmi hulinoi öisin, on ollut ilo huomata miten helppo hänet on silti nukuttaa tai saada nukahtamaan! Helmi on täysin ehdollistunut tuolle korille jossa aina nukkuu. Korissa on siis sellaiset keinuvat jalat alla, ja kotona ollessa heijailen muutaman kerran jos ei meinaa uni tulla. Nyt otettiin reissuun kori mukaan, koska se on vaan kaikista helpoin laittaa sängyn viereen, etenkin kun Lilja nukkuu meidän välissä. Vaikka koria ei pysty keinuttelemaan, Helmi nukahtaa heti kun hänet laskee koriin. Parasta! Sentään jotain positiivista sanottavaa meidän nukkumisesta tällä hetkellä. :D
- Uutiset Natan raskaudesta ja sitä seuranneet blogikirjoitukset – vaikka Natan näkökulma äitiyteen onkin se, että "oh fuck en ole koskaan halunnut saada lapsia ja nyt olen raskaana", uskon että Natan pohdinnat (=pelot) raskaudesta, äidiksi tulemisesta ja vauva-arjesta kuvaa aika hyvin sitä miltä kaikista tuntuu kun ne kaksi viivaa ensimmäisen kerran piirtyy raskaustestin ikkunaan. Ja vaikka olen niitä viivoja tuijotellut jo kahdesti, ei siihen totu varmaan ikinä! Kyllä sitä toisellakin kerralla oli aika puulla päähän lyöty kun bebe päätti ilmoittaa tulostaan, vaikka oltiinkin sillä mentaliteetilla että tulee jos on tullakseen. Joka tapauksessa, onnea Nata!

Nyt kun tähän alkuun on saatu tällaista positiivista latausta ja jonkinlaista kiitollisuuspäiväkirjaa rustattua, voidaankin hypätä sinne valittamisen syvään päätyyn ja avautua aiheesta sairastaminen lasten kanssa. Mitä se on? Onko se mahdollista? No oman kokemuksen mukaan, ei – ei ole. Lilja on pian 2,5-vuotias, enkä ole kahteen ja puoleen vuoteen saanut parannella itseäni flunssista. Silloin kun olin viime keväänä raskaana ollessani norossa, oli ihan pakko maata raatona sängyn pohjalla. Tasan vuorokauden. Mutta kaikissa muissa tilanteissa olen jatkanut elämääni ihan niin kuin muinakin päivinä, joten flunssa tai joku muu kuumeyskänuha-kyhäelmä ei ole vaikuttanut menoon yhtään mitenkään. Olen vain parantunut siinä ohessa, tai sitten olen itsepintaisesti ollut välittämättä orastavasta kaktuksesta kurkussa ja käskenyt flunssaa pysymään poissa. Toisin sanoen heti kun pääsen kunnolla rentoutumaan, mulle iskee joku megaflunssa – samalla tavalla kuin tunnollisille työntekijöille viikonlopun tai loman koittaessa.

Ja niin kävi nytkin. Heti kun astuimme perhetuttujemme kynnyksen yli aloin niiskuttamaan taukoamatta. Tuloksena aivan järkky flunssa, joka ehkä nyt kotiinpaluun häämöttäessä huomenna alkaa helpottamaan! Kai se oli sitäkin, että kun sai vähän lisäapua lastenhoitoon annoin itselleni luvan olla kipeä. Ja voi veljet, olen nukkunut myöhään, juonut aamuisin pari kuppia kahvia, virkannut keskeytyksettä jopa kymmenen minuuttia putkeen (en ymmärrä itsekään miten saan tilaustyöt joskus tehtyä tämän kaiken keskellä), käynyt saunassa, pariin otteeseen kuumassa suihkussa ilman jalassa roikkuvaa lasta (Lilja usein haluaa tulla mukaan käymään luiskussa = suihkussa), syönyt kunnolla ja katsonut televisiosta tosi tv-ohjelmaa ja liikuttunut. Tämä on mulle lomaa! Flunssasta huolimatta.


Näin jälkikäteen kun muistelen aikaa ennen lapsia, se tuntuu joltain mikämikämaalta, jossa pystyi ottamaan oikein lomaa töistä sitä varten että sai sairastaa. Pyydettiin miestä tuomaan kaupasta herkkuja ja vapistiin peiton alla Netflixiä katsellen ja kuumaa teemukia puristaen. Mitattiin kuumetta vähän väliä ja huokailtiin tuskastuneena.

Kaikki tuollainen tuntuu nyt ihan ihmeelliseltä haihatukselta. Miten olen joskus edes viitsinyt valittaa kipeästä olosta, kun silloin olen saanut ihan luvan kanssa olla kipeä – ja siitä on vielä herranjestas maksettukin! Miten hitossa olen kehdannut närkästyä, kun mies on tuonut väärän merkkistä suklaata kotiin. Nyt unelmoin siitä, että saisin flunssassa ylipäätään maata vaakatasossa muutaman tunnin, mistään suklaista ja pitkistä yöunista puhumattakaan. Ehei, ihan yhtä lailla on hoidettava lapset ja koti (siis ne välttämättömät kotityöt, en nyt todellakaan imuroi kipeänä tai muuta yhtä typerää) halusin tai en. Koska täysimetän Helmiä, en voi valitettavasti ulkoistaa yösyöttäjä miehen hoidettavaksi, hänellä kun ei viimeisimmän tiedon mukaan ole tissejä joista imettää enkä tällä hetkellä saisi mitään pumpattua kun yöunet on mitä on. Olo on kuin sellaisella tyhjiin imetyllä pussilla, joka kaivetaan viinitonkan sisältä viimeisten pisaroiden toivossa. Jep, vertasin itseäni viinitonkkaan, ja kyllä, ei ole toivoakaan että saisin juuri nyt koko yön kymmenelle herätykselle pumpattua maitoa tarpeeksi.

Me vanhemmat olemme siis tällaisia hardcore -sairastajia. Multitaskaamme kaikkea muutakin, niin miksei tätäkin. Flunssa sujahtaa hyvin sinne ruuanlaiton, pyykinpesun ja vaipan vaihtojen sekaan. Yksi tosi huono puoli tässä on vain se, että parantuminen on aika hidasta, kun ei missään välissä saa sitä kaivattua lepoa, jotta pääsisi taas iskuun ja jaksaisi pyörittää arkea. 


Yksi juttu mikä mua jokin aika sitten vähän ärsytti ja huvitti samaan aikaan, oli kun mies oli flunssassa ja tuli työterveyslääkäristä saikkulappu kourassa kotiin. Lääkärirouva oli oikein painottanut, että sanoo kotiin sellaiset terveiset, että mies ei saa nyt sitten oikeasti tehdä mitään tai rasittaa itseään "ei vaikka se puoliso kuinka käskyttäisi sua". Kyllä, juuri näillä sanoilla kuulemma! Siis anteeksi mitä?! Teki mieli ottaa ja lähteä käymään sillä samaisella lääkärillä ja hieman valaista tätä asiaa. Mä olin ihan yhtä flunssainen kuin mies, ja nyt mun pitäisi sitten hoitaa yksin kaikki, jotta mies saa levätä kunnolla. Ei mutta kyllä se flunssa on tietysti virallisempaa, kun siitä on ihan mustaa valkoisella. Mietin, että kirjoittaisikohan se lääkäri mullekin vähän sairauslomaa?

No, kai se tästä pikku hiljaa helpottaa kun lapset kasvaa. Mun köhiessä ja niiskuttaessa Lilja totesi, että "äiti on kipeä, äidin täytyy käydä lääkärissä". Jotenkin se naurattaa kun oma 2-vuotias sanoo niin kirkkaalla ja tietäväisellä äänellä kaikenmaailman ohjeistuksia. Paras on se, jos meinaan riemastua kun mies ja lapset huutaa kaikki samaan aikaan ja mulla alkaa kädet ja aivokapasiteetti loppua kesken kaikille vastatessa/kaikkia auttaessa, ja sitten Lilja jossain kohtaa sanoo napakasti "Äiti, RAAAAUUUHOITU" ja laskee pienen kätensä mun käsivarrelle ja katsoo nappisilmillään. Siinä ei ihan tosi voi muuta tehdä kuin rauhoittua, hengittää syvään ja todeta oman lapsen olevan itseä viisaampi.

Tätä se perhe-elämä kaikessa vaativuudessaan ja ihanuudessaan on. 

Fiksu 2-vuotiaani lempipuuhassaan – oppimassa taas uusia juttuja kirjoista. Lapsille todellakin kannattaa lukea ahkerasti!

2 kommenttia

  1. Mikä se taakkana ollut taloasia on ja miten se tulee kuntoon, se ei nyt oikein selviä tästä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi ärsyttävä salamyhkäisyyteni, mutta siis liittyy erääseen kuolinpesään, joka on ollut meidän hoidettavana ja maksettavana. Saatiin talo nyt reilun kahden vuoden jälkeen myytyä, joten iso huoli katosi samalla. :)

      Essi

      Poista