Yöheräilyt suoraan sanottuna v*tuttaa

Huhhuh, en pidä kiroilusta ja koitan välttää sitä, mutta nyt oli pakko. Ei mikään vaan kuvaa sitä tunnetta yhtä hyvin kuin suoranainen v*tutus, kun heräät kuudennen (tuhannen) kerran aikavälillä 23-04. Etenkin kun kroppa ja aivot huutaa unta viikkojen valvomisen jälkeen, ja joka kerta on vaikeampi ja vaikeampi herätä. Kun painan illalla ensimmäisen kerran pään tyynyyn, ajattelen ensin "aaaaaah, ihanaa", kunnes sellainen pieni ahdistus alkaa taas vyöryä mieleen. Turha edes nukahtaa, kun kohta pitää kuitenkin herätä. Miten mä jaksan huomisen ja taaperon uhmakiukkukohtaukset. Pitäiskö mun nyt keskellä yötä laittaa viestiä, etten pääsekään sovitulle menolle? Jos kello on nyt yksi yöllä, montako kertaa pitää vielä herätä ennen aamukahdeksaa?

Jos ihmettelet että vastaan viestiin keskellä yötä tai näytän jatkuvasti olevan aktiivinen Instagramissa, se johtuu siitä että olen hereillä yleensä klo 1, 3, 5, 7 ja 9. Tai vaihtoehtoisesti klo 24, 00.40, 1.30 jne... Olen siis aina tavoitettavissa! Hehe! 

Täysin harhaanjohtava kuva.

Pahinta näissä yöheräilyissä on tietysti itse se herääminen, kun tuntuu siltä että on juuri laittanut silmät kiinni ja sitten vierestä kuuluu "ääää-ä-ä" ja ajattelet "ei ole todellista". Toiseksi pahinta on tässä vaiheessa se raivo, mikä syttyy kun heräät aamuviideltä aivan lopen uupuneena miljoonannen kerran. Silloin alkaa ärsyttää kaikki, myös vauva. Viime aikoina olen alkanut välillä sanomaan ääneen Helmille, että "kuules öisin nukutaan, ei sulla VOI olla taas nälkä" ja joskus jopa kiroan kun on vaan niin uskomattoman vaikeaa saada itsensä väkisin sängystä ylös. Se tuntuu pahalta. Koska ei se vauva sitä tahallaan ärsyttääkseen tee, eikä se ole vauvan vika. Tai joo on, vauvahan siinä herää, mutta ei hän sille voi mitään. Ainakin Helmi kehittyy normaalisti, se on selvää. Mutta mun puolesta voisi jo riittää tämä kehitysvaihe, on nimittäin tullut harvinaisen selväksi, että meillä hulinoidaan nyt! Ärtymyksestä ja hermostumisesta tulee tietysti jälkikäteen huono omatunto ja paha mieli, ja kun katson kopassaan suloisesti tuhisevaa vauvaa en voi ymmärtää, miten hetkeä aikaisemmin olin tälle ärsyyntynyt. Ja tätä kehää kierrän koko yön, kunnes koittaa seuraava päivä, ja tunnen itseni huonoksi äidiksi ja turhasta valittajaksi.

Asiaa ei auta yhtään se, että olen oikeastaan koko sen ajan ollut kipeä, kun ollaan muutettu uuteen kotiin. Siihen päälle jotain saamarin jyrsijöitä sisätiloissa ja kamppailu sen suhteen, pitäisikö nyt muuttaa pois vai katsoa vielä poistuuko ongelma. Ihan hirveä tilanne pääkopalle kestää! Päässä surisee ja humisee väsymyksen ja nuhan takia, joka tuntuu nyt levinneen poskionteloihin. Soitin alkuviikosta ihan tokkuraisena terveyskeskukseen, että pitäisikö tulla käymään, kun olen ollut niin pitkään jo kipeä. Hoitaja sanoi vain, että käy ostamassa nenäsumutetta. Selvä! Apteekissa huomasin ajattelevani, että jäänköhän nyt väsyneenä nenäsuihkeeseen koukkuun? Se tästä nyt vielä puuttuisi.

elämäneliksiiri

Lisäksi tilanne tuntuu kamalalta myös esikoisen kannalta. Vaikka ihmeellisesti jaksan fyysisesti liikuttaa itseäni ja tehdä asioita, ei ajatus ole mukana ollenkaan. Tuntuu etten ole yhtään läsnä, vaan mun keskittymiskyky on aivan nolla. Lilja yrittää viritellä mun kanssa keskustelua tai leikkiä, ja huomaan vastaavani pahasti viiveellä, ehkä viisi minuuttia myöhässä. Siinä kohtaa Lilja ei enää edes muista mistä puhutaan. Pelkään, etten tule muistamaan tästä ajasta kauheasti mitään ja samalla menetän osan Liljan lapsuudesta. Todennäköisesti näin onkin, jos tätä heräilyä jatkuu vielä pitkään.

On tämäkin ihmiskoe. Varmaan siinä kohtaa yöt helpottaa, kun olen jo ihan luovuttamassa. Oikeastaan sekään ei juuri nyt paljoa jaksa lohduttaa, että tämä on vain vaihe, ja vaiheet alkavat ja päättyvät. Kaiken järjen mukaan tämäkin vaihe siis menee ohi, ainakin esikoisella aikanaan meni. Mutta kun helpottaisi jos tietäisi tarkan päivän, mihin asti pitäisi jaksaa. :D Sitä odotellessa mies keräsi tänä aamuna pisteet kotiin, kun ehdotti, että jos hän voisi nukkua töiden jälkeen päikkärit ja sitten valvoa Helmin kanssa seuraavan yön, jotta mä saisin nukkua. Hyvä etten alkanut itkeä helpotuksesta ehdotuksen kuultuani! Taas rakastuin mieheen ehkä vähän lisää.

EDIT//
Aloin kirjoittamaan tätä pari päivää sitten, ja nyt vasta pääsin julkaisemaan. Musta tuntuu, että noista tuhannesta heräämisestä voi vähentää yhden, jos paria viime yötä katsoo. Ehkä tämä alkaa mennä ohi, ehkä? Olen varovaisen toiveikas. Mun jaksamista taas auttoi tällä viikolla se, että muutama yö sitten mies otti vahtivuoron yöheräilyistä, tai sovittiin että hän valvoo välin 23-04 ja mä loppuyön. Heräsin siis neljältä kun oli "vuoronvaihto" ja oma "kipinävuoro" alkoi, mutta aamukahdeksalta herättyäni tajusin, etten ollut herännyt kertaakaan neljän ja kahdeksan välillä. Siis mitä luksusta oli nukkua peräti neljä tuntia yhteen soittoon, kun on herännyt jo ties kuinka pitkään lukemattomia kertoja joka yö! Oli ihan uudesti syntynyt olo, ja viimeisenä parina päivänä olen ollut ehkä hieman enemmän oma itseni. Tänään jopa käytiin lasten kanssa omalla pihalla puuhastelemassa, tai siis Helmi nukkui päiväunia, mä join kahvia ja Lilja keräili kiviä ämpäriin. Nautittiin auringonpaisteesta ja syötiin välipalaksi voileipiä. Miten hyvältä muuten maistuu kahvi ja välipala ulkona nautittuna? Samalla vähän mallailin mihin voitaisiin laittaa kesäksi hiekkalaatikko ja keinu. Huomaa ettei hiiristä ole kuulunut mitään moneen viikkoon, ja alan lämmetä taas tälle talolle. Pidetään sormet ristissä.

Tätä kirjoittaessa vauva nukkuu (taas) päiväunia takan lämmössä ja me mennään pian Liljan kanssa lukemaan Pupu tupunaa peiton alle, ja katsotaan jos Liljallekin tulisi uni silmään.

Jos seuraavalla kerralla lurittelisin jotain muuta, kuin valitusvirsiä?

2 kommenttia

  1. Tsemppiä yöheräilyyn ja onneksi vähän on helpottanut. Kohta sun lapset muuttaa kotoa ja nää yöt on enää haikea muisto vain =) Mutta aloin kommentoimaan sitä, että meilläkin on talossa aina välillä hiiriä. Juoksentelee pitkin välikattoa niin että pienten jalkojen rapina vaan käy! Ollaan välillä viety myrkkyä vintille ja on auttanut mutta tänä talvena taas on kuulunut rapinaa katon päästä päähän, vitsaillaan et siellä ne juoksee toisessa päässä taloa asuvien sukulaisten luo. Yritän ajatella et jossain kai täytyy niidenkin elää, viattomien luontokappaleiden. Tosin mukava jos viihtyisi jossakin muualla kun just meidän talossa =). Mutta siis yritän sanoa, että kyllä niitä hiiriä kaikkialla on, ei ole katastrofi jos tulee sisällekin välillä, sen takia kannata vaipua epätoivoon tai stressaantua muuttoajatuksilla.
    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
  2. Hei Essi! Olet siis kaupunkilaistyttö joka on muuttanut maalle :) Itse olen asunut oikeastaan aina maaseudulla, lukuun ottamatta opiskeluaikoja Tampereella. Ja valtaosin vanhoissa taloissa. Tarkoitukseni ei ole pelotella, mutta kokemuksesta kerron joitakin totuuksia maalla elämisestä. Kuten Annakin kertoi, vanhoihin rakennuksiin liittyy hiiret olennaisena osana. Niitä ripi-ripi ääniä kuuluu välikatolta miltei joka vuosi johonkin aikaan. Varsinkin, jos rakennusta on korjattu lisäämällä lämmöneristystä sisäpuolelle, on samalla luotu hiirille hienot olosuhteet kulkea rakenteissa. Erittäin todennäköisesti hiiriä vierailee tiskipöydän kaapeissa, jonne viemäreiden läpimenoista niillä on helpot reitit. Hiirihän kulkee yllättävän pienistä aukoista; jos pää mahtuu raosta, muu ruumis tulee kyllä perästä! Samoin vanhoissa rakennuksissa, erityisesti hirsistä tehdyissä, tapahtuu rakenteissa elämistä ja monesti nurkissa ja oven pielissä on pieniä rakoja, jotka kyllä riittävät hiirelle. Kotihiiret ovat epämiellyttäviä ja -hygieenisiä, mutta jos sakkiin on sattunut metsähiiriä, on myyräkuumeen uhka todellinen. Eli torjuntaa on tehtävä jatkuvasti! Ja mieluiten pyydyksillä, sillä myrkyttämällä saattaa saada aikaan hajuhaitan jos jyrsijä kuolee jalkalistan taakse ja mätänee sinne. Haju on sanoinkuvaamaton ja saattaa kestää viikkokausia.
    Kerroit aikaisemmin, että lähistöllä on eläinsuojia, ainakin kanala. Niissä tuppaa elämään myös rottia, joten ei ole poissuljettua, että sellainenkin piipahtaa kylässä. Varsinkin, jos ruokit lintuja, ruokintapaikalle niitä helposti ilmaantuu.
    Kerroit myös, että olet sairastanut muutosta lähtien. Mieleen tulee heti, että eihän vain kyse ole homeesta. Onko varma , ettei talossa ole vesivahinkoa tai tehty korjauksia väärin? Kuvista päätellenhän taloa on korjattu ainakin osittain.
    Mutta takaisin hiiriongelmaan. Totuushan on , ettei niistä pääse vanhoissa rakennuksissa, ja erityisesti maatalousympäristössä, koskaan täysin eroon. Se on vain hyväksyttävä. Tai sitten vain muutettava toisenlaiseen ympäristöön.
    Maalla asumisen hyvät puolet voittavat kuitenkin monin kerroin huonot puolet, joten tsemppiä!

    VastaaPoista