5kk neuvolakuulumiset

Edellisestä postauksesta on kulunut viikko, mutta tuntuu kuin en olisi kuukauteen käynyt tänne päivittämässä mitään! On se kuulkaa vain niin, että mitä hektisempää arki on, sitä ihanampaa on päästä välillä tekemään edes hetkeksi jotain omaa, ihan omassa rauhassa. En joskus nuorempana ymmärtänyt, kun blogeja lukiessani monet kirjoittivat blogin olevan pakopaikka, mutta nyt ymmärrän. Ihan kuin kirjat ja lukeminen, myös kirjoittaminen ja oma blogi on selkeä yksi paikka, jonne pääsee "pakoon" omaa elämää. Kuulostipa kauhealta. Ei nyt pakoon, mutta hetkeksi jonnekin muualle, niin saa ajatukset järjestykseen ja jää jokin muistijälkikin tästä ajasta. Väsymyksen riuduttamiin aivoihin en nimittäin luottaisi, mikäli haluan jotain tästä ajasta jatkossa muistaa.

Helmin 5kk neuvola venähti pahasti muutosta johtuen, sillä uudella paikkakunnalla ei saanutkaan neuvolaa tietenkään heti varattua. Jouduttiin jonkin aikaa siis odotella, mutta viime perjantaina päästiin vihdoin käymään. Kiinnosti hirveästi tietää, kasvaako Helmi tasaisesti ja ihan mielenkiinnosta olen myös seurannut Helmin kehitystä suhteessa Liljan kehitykseen. 

Kaikki oli onneksi hyvin. Helmi on oppinut kääntymään ja istumaan tuettuna. Hän alkaa tarttua esineisiin ja tuijottaa leluja silmät suurina. Hän saa kunnon naurunpuuskia kun isosisko tulee juttelemaan ja naurattamaan. Helmi jumaloi isosiskoaan, ja haluaisi jatkuvasti seurata Liljan tekemisiä. Äiti ja isä ovat ihan tylsiä, heille ei irtoa yhtään niin leveitä hymyjä kuin siskolle.



Helmin kanssa aloiteltiin soseiden maistelut reilu pari viikkoa sitten, ja syöminen on sujunut vaihtelevalla menestyksellä. Helmi on siinä mielessä samanlainen kuin isosiskonsa, että ei ole mikään suursyömäri, mutta toisaalta taas se ero on, että hän syö ylipäätään jotakin. Liljan vauva-aikana ehkä eniten päänvaivaa tuotti nimenomaan syöminen. Siis kun Lilja ei syönyt käytännössä mitään. Marjasoseet oli ainoa, mikä meni joten kuten. Mutta aivan kaikki muu perunasta porkkanaan, kalasta kanaan ja lihaan ei kelvannut neidille. Suu pysyi tiukkana viivana, tai sitten jos onnistuin taistelemaan jotain suuhun, se kolattiin kyllä tehokkaasti heti ulos. Sormiruokailu oli meidän pelastus, se ei ollut mikään trendikkyyskysymys eikä mikään kasvatuksellinen periaate – se ajatus että ruoka olisi ollut alusta asti itsetehtyä lensi romukoppaan vähitellen kun huomattiin ettei vauvan ruokkiminen ollutkaan niin helppoa. En edelleenkään kovin lämmöllä muistele tuota kiinteiden aloitusta Liljan kanssa, niin kuin varmaan huomaatte.

Helmille maistuu parhaiten äidin tekemä omenasose – ei missään nimessä kaupan valmis, jota yritin tarjota viikonloppuna reissussa ollessamme. Kaurapuuro äidinmaidon kanssa menee välillä, ja porkkanakin maistui alkuun. Yritän olla turhautumatta, vaikkei syöminen heti onnistuisi. Ainakin huomattavasti paremmin se on sujunut kuin Liljan kanssa! Ja Liljakin on nyt, melkein 2,5-vuotiaana, alkanut syödä ykskaks tosi reippaasti. Voisin itkeä onnesta, kun tyttö vetelee aamuisin kokonaisen lautasellisen puuroa, lounaalla riisiä ja kanaa ja välipalaksi ruisleipää ja banaania. Lilja ei ole vuoteen suostunut edes maistamaan kanaa. Nyt kuitenkin ihme on tapahtunut, ja vihdoin meidän perheen ruokailussa on jotakin järkeä ja säännönmukaisuutta! Aiemmin on tuottanut tuskaa miettiä aina kahdet ruuat: ne, joita koko perhe syö ja jota myös taaperon pitäisi syödä, ja ne, joita Lilja suostuu syömään kun ensin on yritetty antaa sitä "tavallista ruokaa".

Mutta takaisin Helmiin! Helmi on sitten viime neuvolan kasvanut taas hienosti. Painoa on nyt 6800g ja pituutta 64,2cm. Siskoonsa verrattuna Helmi on kasvanut pituutta vähemmän, mutta reisimakkaroita on kasvateltu sitäkin ahkerammin. Lilja on aina ollut aika hoikan puoleinen, vaikkei Helmikään mikään iso vauva ole.


Helmiä on alkanut viime päivinä itkettää jos katoan hetkeksi näköpiiristä. Muistan hyvin, että Liljallakin oli jossain kohtaa tällainen vaihe, ja silloin asiaan auttoi se, kun selitti että äiti tulee kohta takaisin, äiti käy vain hakemassa sinulle peiton tms. Lisäksi Helmi viihtyisi nyt enemmän sylissä, ja nauttii kun lauletaan, lorutellaan ja tanssitaan yhdessä. Tässä kohtaa voisin alkaa lukea Helmillekin oman iltasadun, kun nyt ehkä semmoinenkin voisi alkaa jo eri tavalla kiinnostaa. Ronja Ryövärintytär taitaa olla vielä vähän liian rankkaa kamaa viiskuiselle, mutta jos aloitellaan jostain vähän kevyemmästä. Liljan tämän hetken iltasatuhitti on kaikki Pupu Tupunat, sekä Oletko varma, äitikarhu? -kirja. Itsekin tykkään kovasti kummastakin.

Äidin pieni rakas Helmi. Kohta jo puolivuotias. Puolet vauvavuodesta takana, puolet jäljellä, ja etenkin se jälkimmäinen puoli viuhuu silmissä niin hurjaa vauhtia ohi että hirvittää. Pian saa jo alkaa suunnitella 1-vuotissynttäreitä! Ja juhlista puheenollen, olen tähän asti ollut sitä mieltä, että tarvitseeko sitä juhlia jokaista vauvan kuukautta erikseen, mutta nyt olen lämmennyt ajatukselle pienistä puolivuotisjuhlista. Voisin ainakin leipoa jonkun kakun muun perheen iloksi, ostaa kortin muistoksi ja ottaa tietysti jotkut hauskat kuvat merkkipäivän kunniaksi.

Sellaisia vauvakuulumisia tällä kertaa, palataan taas pian. ♡

1 kommentti

  1. Hei, pakko kysyä kun suunnittelette häitä, että mietityttääkö koronavirustilanne? Jos kaiken suunnitellun joutuukin perumaan tai vieraat eivät uskalla paikalle tai ei ole viisasta kokoontua.

    VastaaPoista