Kroppa ennen lapsia vs. kahden lapsen jälkeen

Otin muutama viikko sitten kuvat itsestäni yhtä yhteistyötä varten, ja tässä taas puhelimen kuvakansiosta turhia poistellessani tulin katsoneeksi kuvia uudestaan. Ajattelin, että näytänpä muuten hyvältä – onnelliselta ja tasapainoiselta, iloiselta omalta itseltäni. Valoisuus ja kuvanmuokkaus piilottaa hyvin väsymyksen merkit, mutta kyllä se onni väsymyksenkin takaa paistaa selvästi.

Joskus nuorena aikuisena olin epävarma, niin kuin varmasti monet muutkin. Pidin kyllä yleisellä tasolla ulkonäöstäni ja vartalostani, mutta aina oli hirveästi jotain korjattavaa, ja ajattelin peilikuvaani todella paljon enemmän kuin nyt. Se johtuu tietenkin suurimmaksi osaksi siitä, ettei minulla kahden lapsen äitinä ole aikaa seistä peilin edessä itseäni ihmettelemässä, ja toisekseen vaikka niin tekisinkin, viereen juoksisi saman tien iloisena naurava Lilja kummastelemaan mitä se äiti puuhaa. Hän katsoisi peiliin ja sanoisi "äiti ja Liija!" Hän näkee sen olennaisen, toisin kuin minä, joka saattaisi arvostella mielessään löysää vatsaa ja pari kokoa isompaa takapuolta jos vertaa aikaan ennen lapsia. Varmaan ainoa kerta kun Lilja on kiinnittänyt ulkonäkööni huomiota, on kun meikkasin pitkästä aikaa ja Lilja totesi vain "äiti sinulla on silmät". Haha! Ripsiväri tekee ihmeitä.

Ennen lapsia kävin salilla 3-4 kertaa viikossa, tein seisomatyötä, kävelin ja lenkkeilin paljon, joogasin välissä kotona ja siihen kaikki arkiliikunta päälle. Harvemmin olin paikallaan. Nyt kyllä hengästyttää kun mietinkin tuota liikunnan määrää, ottaen siis huomioon, että seisoin ja kävelin töissä päivän aikana kahdeksan tuntia (miinus tauot) viitenä tai kuutena päivänä viikossa. Noin vuosi ennen ensimmäistä raskautta hengästyin pienestä, en palautunut vaikka salitreenistä olisi kulunut jo viikko, jalat oli jatkuvasti pökkelön tuntuiset kaikesta seisomisesta, nukuin 10-12h yössä ja silti vain väsytti. Itketti kaikki, mielialat heitteli ja yleisesti ottaen ei ollut kovinkaan hyvä olo. Päätin, että lopetan salilla käynnin ja kaiken rankan liikunnan. Työn lisäksi en tehnyt mitään muuta kuin venyttelin kotona. Päätin, että treenaamaan voin mennä vasta, kun oikeasti olo tuntuu erilaiselta ja kevyemmältä.


Ensimmäisen raskauden jälkeen

Aika tarkalleen vuosi siihen meni, että olo oli parempi. Menin salille, ja se tuntui aivan mahtavalta! Ihan erilaiselta kuin aiemmin. Vuoden aikana paino oli pudonnut, varmaankin koska lihasmassaa ja lievästä ylikunnosta johtuva jatkuva turvotus oli kadonnut. Kroppa näytti omaan silmään oikeastaan aika hyvältä, ja olo oli silti rentoutunut vaikka olisikin tehnyt kunnon treenin.

Nooo, tätä iloa kestikin peräti kaksi kuukautta, kunnes tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Elämä heitti kuperkeikkaa ja kaikki ulkonäköön ja treenaamiseen liittyvät ajatukset pyyhkiytyivät mielestä. Raskauden ajan kävin kyllä kävelyillä, mutta ihan vain henkisen hyvinvoinnin takia – ja koska voin paremmin kun pidin kunnostani huolta myös raskauden aikana.

Raskauskiloja kertyi 12kg, joista puolet katosi heti synnytyksen jälkeen, loput ihan maksimissaan puoli vuotta synnytyksestä. Kroppa palautui raskaudesta hienosti, ainoastaan pieni erkauma jäi vatsalihaksiin. Sitäkin treenailin, ja Liljan täyttäessä vuoden mahduin jo heittämällä kaikkiin vanhoihin vaatteisiini.

Aloittaessani työt uudessa työpaikassa, työpaikalla oli eräs päivä Elixian työntekijä tekemässä työntekijöille ilmaisia kehonkoostumusmittauksia. Menin jonoon, sillä ihan mielenkiinnosta halusin nähdä, mitä mittaus sanoo. Eihän ne tosiaankaan mitään tarkkaa tulosta anna, mutta ehkä suuntaa-antavia lukemia kuitenkin. Painoa oli saman verran kuin ennen raskautta, ja rasvaprosentti oli jotakin 23% luokkaa muistaakseni. Hauska yksityiskohta oli se, että mittauksen mukaan mun aineenvaihdunta oli 16-vuotiaan tasolla! Haluan edelleen uskoa siihen valheeseen. :D


Toinen raskaus

Toinen raskaus oli ensimmäiseen verrattuna ihan erilainen, niin kuin olen täälläkin kertonut. Väsytti aivan tuhottomasti, eikä kuormittava elämäntilanne auttanut asiaa yhtään. Kaikki krempat ja kivut alkoi paljon aiemmin kuin ensimmäisessä raskaudessa, eikä ylimääräinen liikunta tullut kuuloonkaan. Sukkapuikkokipuja, liitoskipuja ja ties mitä muita ilmaantui heti, kun yritin kävellä edes R-kioskille ja takaisin. Matkaa oli ehkä 500m suuntaansa. Sanomattakin selvää, etten ollut yhtään niin hyvässä kunnossa kuin ennen ensimmäistä raskautta.

Miltä se kroppa nyt sitten näyttää? No suoraan sanottuna ei kovin hyvältä. Raskausarpia tuli tällä kertaa muutama kylkiin, mikä on erikoista, sillä ei ne mun raskauskilot kylkiin tulleet vaan jonnekin aivan muualle! Vatsa ei ole mikään iso, mutta kummallisen mallinen. Alavatsa meinaa vähän roikkua väärässä paikassa, ja navan kohdalta iho menee omituisen näköisesti, mikä johtuu varmaankin erkaumasta. Rinnoista en edes aloita, ne on sellaiset maidontuotantotehtaat. Napa on ottanut osumaa, eikä varmaan koskaan enää näytä samalta kuin ennen. Raskauskilot eivät toden totta ole karisseet samaan tahtiin kuin ensimmäisen raskauden jälkeen, vaan istuvat sitkeästi etenkin takapuolessa ja reisissä. Viimeksi hiukset lähti ja iho voi huonosti, tällä kertaa hiukset ovat pysyneet päässä eikä ihossa ole sen kummempia muutoksia. Hurraa!

 *Mekko saatu Me&I International

Ajatuksia ulkonäöstä nyt

Vaan kaikesta tästä huolimatta tunnen itseni kauniiksi ja pidän itsestäni. Eikä se silti tarkoita sitä, ettenkö haluaisi treenata ja pitää vähän morsiusdieettiä tulevia häitä ajatellen. Olisi ihan höpönpöppöä sanoa, ettenkö välittäisi enää ollenkaan ulkonäöstäni. Kyllä välitän, mutta se on täysin toisarvoista monen muun asian mennessä edelle. Syönkö yhdessä esikoisen kanssa palan mutakakkua kermavaahdolla? No tottakai! Viikkoja jatkuneiden yöheräilyiden jälkeen, molempien lasten ollessa samaan aikaan päiväunilla, alanko tehdä treeniä vai makaanko kerrankin vaakatasossa sohvalla kahvikupin ja suklaarivin kera? Kyllä ne treenit jää. Ihan siksi, että olisin samassa tilanteessa kuin silloin vuosia sitten ennen lapsia, jos alkaisin nyt väkisin treenata. Kun ei mulla ole juuri nyt olemattomien yöunien takia aikaa palautua treenistä, eikä näin väsyneenä varmaan edes kannattaisi treenata. Treeni antaa myös energiaa, mutta nyt ollaan väsymyksen kanssa siinä pisteessä, että ensin pitäisi saada levättyä ja malttaa ottaa tosi rennosti joka välissä kun se vain on mahdollista. Tunnen kyllä itseni ja rajani, treenaamattomuuteni ei johdu laiskuudesta. Tässä kohtaa myöskin imetys aika varmasti vaarantuisi, jos alkaisin treenata näillä energioilla. 


Tämäkään ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi välillä tehdä parempiakin valintoja. Niinä päivinä, kun ei väsytä niin paljoa eikä jääkaapissa ole mutakakkua, voin lähteä lasten kanssa pihalle ulkoilemaan ja surauttaa sen jälkeen raikkaan smoothien välipalaksi. Yöheräilyjen vähentyessä ja unenlaadun parantuessa voisi olla ihan paikallaankin aloittaa kevyitä kotitreenejä. Oikeastaan haaveilenkin siitä juuri nyt. Kroppa on jumissa ja tukossa ja kaikki tekeminen tuntuu aika raskaalta, ainakin siihen kuntotasoon verrattuna, joka mulla ennen on ollut.

Ehkä se tärkein pointti tässä mun kirjoituksessa oli se, että kyllä, kaiken voi saada. Ei ehkä vaatekokoa 32 ja mutakakkua yhdessä, mutta ihan normaalin vartalon ja normaalin ruokavalion herkkuineen kyllä. Sitä täydellisen treenattua ja litteää vatsaa en ehkä hetkeen saa, mutta jos nyt hieman paremman ryhdin, enemmän tukea keskivartaloon ja muutaman kilon kevyemmän kropan. 



Ei kommentteja