Puolivuotias



Viimeiset reilu puoli vuotta on mennyt kuin hujauksessa, nopeammin kuin koskaan! Jos yhden lapsen kanssa aika kuluu tiuhaan tahtiin, kahden lapsen kanssa se menee vielä nopeammin. Ihan muutaman päivän päästä Helmi täyttääkin jo 7 kk, mutta kirjoittelen lähinnä itselleni ylös näitä neuvolakuulumisia, koska niitä on aivan ihana lueskella sitten joskus jälkikäteen! 

6 kk neuvolasta onkin siis jo vierähtänyt tovi, ja neuvolaan päästiin koronasta huolimatta. Soittelin vielä terveysasemalle aamulla ennen aikaa, että onko neuvolaa vai onko se peruttu. Ei ollut, sillä meidän pikkukylässä ei ole ainakaan varmistettuja koronatapauksia.

Neuvolassa oli jälleen kaikki hyvin. Painoa ja pituutta oli tullut hienosti, ja Helmi kasvaa omalla käyrällään tasaisesti. Istumisvalmiudet on tosi hyvät, ja tyttö istuukin todella mielellään sylissä ja tutkailee leluja. Syöttötuolissa ollaan istuttu jo muutama viikko, syömisen ajan. En turhaan halua pitkiä aikoja istuttaa ns. väkisin, ettei tee huonoa selälle. Helmi on löytänyt jalkansa, ja neidin näkeekin nykyään selällään ainoastaan peppu pystyssä pienessä kippurassa, sillä jalat on napattu kätösiin ja sukat viuhuvat jaloista jatkuvasti ties minne. Ihan viime päivinä Helmi on alkanut toden teolla jokellella ja höpötellä. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli tässä pari päivää sitten, kun oltiin koko perhe keittiössä. Helmi oli pitkään hiljaa ja yks kaks kajautti kovaan ääneen jonkun äää-blää-blääää -jokelluksen, joka jostain syystä sai Liljan purskahtamaan kunnon nauruun. Sitten Helmi alkoi nauraa ihanaa vauvan nauruaan ja ei siinä voinut muuta kuin yhtyä itsekin nauruun, ja niin nauraa hekotettiin koko perhe niin että keittiö raikasi. Siinä tuli jotenkin niin vahva yhteenkuuluvuudentunne, me olemme perhe!



Puine -verkkokaupasta tilatut kuukausitaulut.

Varpaat tutkailussa.

Helmi osaa pyöriä itsensä ympäri lattialla ollessaan, ja kääntyy mahalta selälle ja selältä mahalleen molempiin suuntiin. Jos isosiskoonsa tulee, ei aikaakaan niin kohta jo ryömitään joka paikkaan. Tai siis lähinnä peruutellaan kaappien ja pöytien alle ja itketään sitten siellä kun ei pääse enää liikkumaan. Lilja skippasi konttausvaiheen ja oppi kävelemään vähän reilu vuoden ikäisenä, tosin alkoi sitten samalla myös kontata. Liljan ollessa 9 kk oltiin muuttamassa Tampereelle, ja muistan pakatessani sen, että Lilja juuri ennen muuttoa oppi nousemaan tukea vasten seisomaan ja halusikin sitten vähän "auttaa" äitiä pakkaamisessa. Muutama kuukausi ja hyvässä lykyssä Helmi juuri kesän korvalla osaakin nousta vasten tulikuumia kakluunin ovia! Tosin toivon, ettei muutaman kuukauden päästä tarvitse paljoa kakluunia lämmitellä, mutta mistäs sitä Suomen kesästä koskaan tietää. 

Turvakaukalo sekä kehto on jääneet auttamatta liian pieneksi. Kehdosta luovuttiin toissapäivänä, kun totesin, että Helmin pää kolisee jo kehdon laitaan eikä nukkumisesta siellä tule mitään. Harmi, sillä Helmi oppi itse heiluttamaan itsensä kehdossa uneen! Nyt pinnasängyssä hän meinaa vispata jalkoja samaan malliin, mutta hermostuu kun mitään ei tapahdukaan. Pinnasängyssä on nukuttu nyt pari yötä, mutta ihan hyvin se on silti mennyt, vaikka ennakkoon ajattelin että mitähän tästä tulee.

Helmi syö todella reippaasti aivan kaikkea mitä hänelle antaa. Tämä on itselle niin suuri saavutus (lapset eivät ole äidin jatke, mutta tästä olen ylpeä!), sillä Liljan kanssa soseiden syöminen oli sama, kuin olisi yrittänyt laittaa hammastahnaa takaisin tuubiin – aivan mahdotonta. Lilja alkoi syödä kiinteitä vasta, kun valmiudet sormiruokailuun oli kehittyneet. Eli Lilja ei käytännössä syönyt soseita lainkaan, ja kun tätä neuvolassa ihmeteltiin, teki mieli sanoa että kuule tuuppa ite kokeilemaan. Nyt Helmin kanssa kiinteitä aloitellessa mietin, että teinkö Liljan kanssa jotain väärin. Mutta ei, tein kaiken samalla tavalla mutta tyttö vaan yökki kun yritti jotain syöttää. Ainoa ero mitä tein, oli että aloitin Helmin kanssa kiinteät vasta 5 kk iässä, Liljan kanssa jo nelikuisena. Virhe, sanon minä. Ei ollut siihen valmis, ja huono aloitus varmasti teki jatkosta hankalampaa. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että jos vauva on täysimetyksellä ja kasvaa maidolla hyvin, eikä hänellä ole refluksia tai koliikkia, ei ole mitään tarvetta aloittaa maisteluita 4 kk iässä. Jokainen äiti tietysti tuntee lapsensa parhaiten ja tekee niin kuin parhaaksi näkee, mutta itse sain sen verran itsevarmuutta äitinä vasta nyt toisen lapsen kanssa, että uskalsin tehdä enemmän oman pääni mukaan. Ja se kannatti! Kiinteiden aloituksesta voisin kirjoitella vielä lisää myöhemmin – mitä syötiin, kuinka usein ja miten se sujui. 


 Vauvakirjan täyttelyä.

Yhdessä tytöt ovat kyllä aikamoinen parivaljakko. Helmin elämän kirkkain valo ja tärkein ihminen ei suinkaan ole äiti, vaan Lilja. Lilja on aina saanut parhaimmat naurut, leveimmät hymyt ja innokkaimmat jalkojen vispaukset. Nyt Helmi on myös ymmärtänyt sen, mikä pikkusiskona olossa on hienointa: isosiskon kiusaaminen. Helmi tarttuu Liljan hiuskiehkuroihin heti kun vain siihen tulee mahdollisuus, jolloin Lilja kavahtaa ja kyllästyneesti tuhahtaa "vauva älä!!". Helmi myös yrittää napata kaiken Liljan kädestä ja rakastaa muutenkin ihmetellä juuri nimenomaan Liljaa. Lilja taas sen sijaan on havahtunut siihen karmeaan tosiasiaan, että Helmi saattaa leikkiä hänen leluillaan. Voi sissos sentään ja herravarjele. Tästä on seurannut se, että Lilja on tarvinnut viime viikkoina extrahuomiota, ja on korostanut että lelut ovat hänen. Mutta toisaalta, Lilja on myös edelleen niin hellyyttävän huolehtiva isosisko, vaikka pikkusisko välillä häntä ärsyttäisikin. Lilja huolestuu jos Helmi itkee ja sanoo, että "Ei hätää vauva, minä olen täällä! Olen tulossa!" ja kipittää Helmin luokse viihdyttämään. Lilja haluaa ehdottomasti myös joka ruokailulla syöttää vauvaa. Tällöin Lilja raahaa jakkaran vauvan syöttötuolin viereen ja ensin seuraa tarkkaavaisesti miten äiti syöttää, ja sen jälkeen tekee itse perässä. Ja vaikka lelut on kova paikka Liljalle, niin alkushokin jälkeen hän on välillä alkanut viedä lelujaan vauvalle ihmeteltäväksi. Edistystä on siis havaittavissa, ja Lilja on selvästi tajunnut, että jaettu ilo on paras ilo.


Kaiken kaikkiaan näiden siskosten juttuja on aivan ihana seurata. En tiedä pystynkö enää päästämään Liljaa päiväkotiin sitten taas kun on sen aika! Saati itse palaamaan töihin. Jos olisikin mahdollista, että olisin kotiäiti seuraavat... kymmenen vuotta?

Ei kommentteja