11 kuukautta – toinen vauvavuosi kohta paketissa

Tekisi mieli kirjoittaa capslockilla koko kappale, mutta se olisi häiritsevää. 

Olen palannut!

Koronakevät, hääjärjestelyt ja ehkä myös puhtaasti lomantarve sai tekemään päätöksen, että blogi hiljenee hetkeksi. Mietin jopa, että lopettaisin kokonaan bloggaamisen, mutta en sitten kuitenkaan, on tämä sen verran kivaa puuhaa ja jotenkin niin rakas juttu itselle. Syksyn lähestyessä, häähumun ja kesäloman jälkeen, alkoi taas into palata kirjoittamiseen ja tässä sitä ollaan. 

Syksyn suunnitelmiin kuuluu siis opiskelut vauva-arjen ohella (kohta taaperoarjen), bloggaaminen ja mielellään myös omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Töihin olisi tarkoitus palata vasta ihan loppuvuodesta tai viimeistään tammikuussa. Saa nähdä, mitä opinnoista tulee kun jaloissa pyörii pieni vauva-taapero = vaapero (esikoinen käy kolmena päivänä viikossa päiväkodissa) ja kotityöt ja muutkin pitäisi hoitaa. Se vaatii hyvää suunnittelua ja varautumista yllättäviin tilanteisiin, mutta toivon että uusi arki lähtee tästä hyvin rullaamaan.

Toissapäivänä meidän perheen kuopus, Helmi, täytti jo 11 kuukautta. Mihin kummaan katosi tämä vauvavuosi? Kohta on siis toinenkin vauvavuosi jo takana, huh. On ollut ihanaa, kamalaa, rankkaa, rakkaudentäyteistä, upeaa, kivaa, vauhdikasta – vuoristorataa. Alkuun jännitti miten sitä pärjää synnytyksen jälkeen heikossa kunnossa kahden kanssa. Sitten päätettiin repäistä muutto alkuvuoteen ja samalla meni vaihtoon päiväkoti ja monet muut asiat. Juuri kun oltiin vähän totuteltu uuteen elinympäristöön ja arjen rutiineihin, tuli korona ja pisti taas kaiken uuteen uskoon. 

Häiden kanssa venkslattiin että pidetäänkö vai ei, siirretäänkö koko juhlaa vai pidetäänkö vain vihkiminen. Samalla on Helmin kanssa tehty hampaita, aloitettu kiinteiden maistelut, lähdetty ryömimään, opeteltu isosiskon kanssa miten leikitään yhdessä (ei oteta toisen kädestä lelua ja muut loppuunkuluneet lauseet lapsiperheessä) ja otettu vastaan esikoisen melkoiset uhmakohtaukset. On pidetty mielessä, että lapsi ainakin kokee kotinsa turvalliseksi kun kerran uskaltaa uhmailla oikein olan takaa, ollaan hengitelty syvään ja laskettu kymmeneen. On menetetty hermoja ja ärähdelty, vaikkei saisi. Ihmisiä mekin ollaan. 

Mutta huh, aikamoinen vuosi on ollut 2020 tähän mennessä!


Helmi 11 kk:


Osaa taputtaa ja vilkuttaa sellaista vauvavilkutusta (kädet nyrkkiin ja auki, maailman söpöintä).

Osaa syödä itse sormiruokaillen, mutta lusikan käyttö ei ihan vielä ole auennut Helmille

Syö itse smoothiepussista smoothiekorkin avulla (nuo korkit on ihan huiput, suosittelen kaikille!).

Osaa ryömiä ja kontata hurjaa vauhtia.

Osaa nousta tukea vasten polvilleen ja haparoiden seisomaan.

Osaa sanoa äittä. <3

Yhdeksännellä kuulla raskaana

11 kuukautta myöhemmin

Käyttää vaatekokoa 74, siirrytään jo pian 80 kokoon. Onneksi äiti on ostanut jemmaan Newbien ihanuuksia seuraavassa koossa. Myös isosiskon vanhat hyväkuntoiset vaatteet on säästetty!

On tehnyt kaksi pientä hammasta alas. Tästä on jo useampi kuukausi aikaa, ja näyttäisi siltä että Helmi on sitä mieltä ettei enempää hampaita vauva tarvitse.

Rakastaa edelleen äidinmaitoa ja imetyshetkiä, vaikka ne ovat yhä harvemmassa.


On ollut viimeksi 8kk lääkärineuvolassa, joten tuoreita paino- ja pituustietoja ei ole. Seuraava neuvola on vasta 1-vuotisneuvola, sillä kaikki on mennyt Helmin kehityksessä hyvin eikä huolenaiheita ollut.

Tylsistyy kun isosisko on päiväkodissa, ja seuraa paljon tiiviimmin äitiä ja hermostuu helpommin. Kun isosisko tulee kotiin, alkaa iloinen jokellus ja käsien viuhtominen!


Rantsussa hiekkaleikeissä

Saman vastaanoton saa isi tullessaan töistä kotiin, Helmi silminnähden ilahtuu kun pääsee isin sylkkyyn.

Rakastaa lukea kirjoja, niin kuin isosiskonsakin. Lempikirjat on Oppi & Ilon vauvan sanakirjat, Puppe-kirjat ja kaikki eläinkirjat. Katsotaan yhdessä eläintä ja äiti kertoo että kissa sanoo miau, ja Helmi jää monttu auki tuijottamaan äitiä ja miettimään asiaa pitkäksi aikaa.

Sellainen on meidän rakas Helmi 11 kuukautta. Tässä kun kirjoittelen, tulee omenoiden tuoksu sisään tuolta takapihan rinteessä notkuvista vanhoista omenapuista. En tiedä onko omenat mistään kotoisin, mutta sen tiedän että omenapiirakkaa on leivottava heti ensitilassa.

Kiva oli palata tänne, toivottavasti viihdytte meidän seurana syksyn menossa mukana!


Meidän päivittäisiä touhuja voit seurata myös Instagramista.













Ei kommentteja