Miksi aloitin dieetin

Olen oikeastaan alun perin blogiakin alkanut pitää säännöllisesti vasta tultuani äidiksi. Huomasin nopeasti, että vauvaryhmissä on, tai ainakin tuohon aikaan oli, ihan hirveä kissatappelu-kuka on paras äiti-kuka on oikeassa -viidakkomeininki. Siis olin aivan järkyttynyt, nuorehko kokematon tuleva äiti kun olin. En kauaa vauvaryhmissä viihtynyt, koska ajattelin että se altistaa epäterveille ajatuksille. Päätin, että haluan nauttia raskaudesta ja äitiydestä ilman turhia paineita, ja mielestäni onnistuin siinä melko hyvin. Toki mullakin on ollut joitain asioita, jolloin olen kyseenalaistanut olenko hyvä äiti, mutta niitä on loppujen lopuksi harvassa. Turha itsensä soimaaminen ei hyödytä ketään, kaikista vähiten lapsia.

Yritän aina kaikissa kanavissani tuoda esille sitä ajatusta, että äiti saa olla itselleen lempeä. Kun on itselleen kiva ja salliva, on sitä myös muille. Kun odotukset itseä kohtaan on taivaissa, alkaa aivan varmasti ärsyttää kun muut päästää itsensä helpommalla. Kiristyvät vaatimukset ja niiden ristitulessa vanhempana oleminen saa kenen tahansa pään sekaisin. Vanhemmuuskin on nykykulttuurissa suorittamista, ja sen aiheuttaa mielestäni vanhemmat itse. Somessa kaivataan lempeämpää ääntä, ja mä haluan omalta osaltani olla muistuttamassa, ettei lapsen saaminen tarkoita sitä, että yhtäkkiä pitäisi olla täydellinen, rikas, menestynyt, kaunis, treenattu, sivistynyt, korkeakoulutettu, määrätietoinen superihminen. Pitäisi osata ajatella aina kaikkea kaikkien näkökulmasta, olla aito ja rehellinen kuitenkaan ketään loukkaamatta. Sä saat olla keskeneräinen ja kasvaa yhdessä sun lapsen kanssa. Ei kehitys lopu siihen että saa lapsen, ei silloin kukaan ole "valmis".


What is your excuse?

Ihan ensimmäisiä muistikuvia, mitä multa on vauvaryhmistä vuodelta 2017, oli joku keskustelu raskauskiloista ja raskaudesta palautumisesta. Monia huoletti raskauskilot, jatkuva nälkä ja muuttuva kehonkuva. Ymmärrän sen, mutta en sitä, miten ankarasti äidit itselleen ja toisilleen puhuivat. Ihanne tuntui olevan se, että mitä nopeammin synnytyksen jälkeen on takaisin omissa mitoissaan, se voittaa kilpailun. Siis minkä kilpailun, ketä vastaan? Minkä pokaalin siitä saa? Mua harmitti ja ärsytti ne keskustelut. Teki mieli mennä sinne mölisemään, että m i t ä  h e l k k a r i a  te sitä peiliä ja vaa'anlukemaa tuijotatte, teidän sisällä kasvaa pieni ihminen ja se tarvitsee ravintoa kasvaakseen. Tolla stressaamisella te stressaatte myös vauvaa ja aiheutatte kaikille muillekin ulkonäköpaniikin. Siis edelleen toistan, mä ymmärrän sen ettei mieli meinaa pysyä mukana kun niin moni asia muuttuu ja oma peilikuva voi tuntua tosi vieraalta, ja sh-tausta on tietenkin asia erikseen. Oli mustakin hankalaa muistaa että hei, mulla on tää maha – ja sitten törmäilin seiniin enkä huomannut aina jos paita lepatti mahan päällä ja kuljin tuolla alavatsa paljaana. Oli myös hassua elää ilman vatsalihaksia, ja kieltämättä joskus mietin että tuleekohan mun kropasta enää ikinä entistä tän plussapallovaiheen jäljiltä. Joka tapauksessa inhosin sitä ajatusta, että ne jotka ei palaudu synnytyksestä kahdessa viikossa on jotenkin epäonnistuneita. Mikä on sun tekosyy siihen, että synnytit kaks viikkoa sitten etkä vieläkään ole palautunut vaan olet tollanen pullamössö? A r g h. Öhmm, se että synnytin toisen ihmisen, capish?

Olen siis aina yrittänyt suhtautua armollisesti kaikkiin raskauden tuomiin muutoksiin ja kummallisuuksiin, ruokahimoista ällötyksiin, loputtomaan nälkään, jatkuvaan pissahätään ja siihen, että tekisi mieli syödä hiekkaa ja parkkihalli tuoksuu hyvältä. Olen ottanut sen matkana, joka on ainutlaatuinen, kestää lopulta ihan pienen hetken elämästä (vaikkei aina siltä tuntunutkaan), ja josta kannattaa yrittää mahdollisuuksien mukaan nauttia niin paljon kuin pystyy. Kyllä luonto hoitaa ja aika auttaa. Se on toiminut mulla, vaikka kuulostaakin ehkä vähän joltain hippiaatteelta. Kun suhtaudun palautumiseen rennosti, kroppa on myös rento eikä ala elää omaa elämäänsä. 

Omena-banaani-mustikka-kaurasmoothie marjajauheella coming right up! *Tuotteet saatu yhteistyössä Fiksuruoka.fi:stä (tämä postaus ei ole osa kaupallista yhteistyötä).

Meidän edellinen blenderi meni harmikseni muutossa rikki, ja jotenkin kaasot ja heidän puolisonsa kuulivat toiveeni ja 30v. synttärilahjasta paljastui aivan ihana Smegin vaalea blenderi!! Tällä tehdyt smoothiet maistuu varmasti parhaimmalta!

Kroppa palautuu, lihakset eivät

Nyt, yksitoista kuukautta synnytyksen jälkeen, alkaa raskauskilot olla jotakuinkin mennyttä, mutta lihakset ei kyllä imettämällä tai odottamalla itsekseen kasva. Tissien paikalla on tyhjät pussit, takapuoli roikkuu, kroppa on pehmeä vääristä paikoista ja ryhti on kuin vanhuksella. Ulkonäölliset muutokset ei ahdista mua, koska asialle voi tehdä jotakin. Se mikä mua pelottaa, on että keho ei toimi ja menee rikki. Koska siltä musta on alkanut vähitellen tuntua: alan hajota! Selkä on toispuoleisesti ollut jumissa keväästä lähtien, eikä siihen hieronnat paljoa ole auttanut. Imetys, vauvavuoden yöheräilyt, levon puute, lasten kanniskelu ja nostelu, liikkumattomuus ja totaalinen hyvinvoinnin laiminlyönti – ei kai sitä muuta voi odottaakaan. Luulen että ongelman saisi korjattua ihan sillä, että muistaisi kehonhuollon, kävisi säännöllisesti kävelylenkeillä ja tekisi kevyttä treeniä yläkropalle. Se on mun resepti ollut aina toimivaan kehoon: liike.

Vaikka tiedän mitä pitäisi tehdä, mun on ollut vaikea aloittaa treenaamista. En ole koskaan tykännyt treenata kotona, jotenkin en vain pääse siihen treenifiilikseen yks kaks samassa paikassa jossa rentoudun, hoidan lapsia, teen töitä ja hoidan kaiken muunkin. Olen aina ollut enemmänkin sellainen salipirkko. Kivat treenivaatteet, hyvät musat kuulokkeisiin, raikasta vettä ja treenaamaan hyvälle salille (eli Elixialle..). Treenin jälkeen suihkuun, saunaan ja syömään monipuolinen, palauttava ateria. 

Nyt pitäisi sitten treenailla jossain vaipanvaihdon, siskosten kinastelujen, ruoanlaiton, pyykkäämisen ja siivoilun välissä, monessa osassa ja kuitenkin tehokkaasti ja tavoitteellisesti? Ei, siis ei herätä ollenkaan mielenkiintoa sellainen "voit treenata missä vaan ja milloin vaan" -mentaliteetti. Mä haluan kunnon ohjelman, aikataulun, oman ajan ja paikan ja keskittymisen. Arjessa, jossa mitään ei saa tehdä alusta loppuun asti ilman keskeytyksiä, haluan edes yhden jutun tehdä kunnolla ja se on TREENI! Jos jostain olen turhamaisen tarkka niin sitten se on siitä.

Siispä ilmoitin miehelle kainosti, että hei joo ilmoittauduin sellaselle dieetille joka kestää 30 päivää. Nyt olen sitten sen "varjolla" välillä ilmoittanut meneväni pihalle treenaamaan tai lenkille. Mies ei ole edes kysellyt mitään kun olen punninnut niitä kuivia kanoja ja parsakaaleja. No ei, tällä dieetillä ei todellakaan ole pakko syödä kuivasti ja tylsästi jos yhtään mielikuvitusta löytyy! Niin ja sivuhuomautuksena, mies olisi aivan varmasti jo aiemminkin patistanut mut yksinäni lenkkipolulle jos olisi tiennyt, että haluan niin tehdä. Tämä on ollut ihan yksin mun ongelma, etten ole muka "löytänyt aikaa" tai "saanut rauhassa treenata".



Miksi aloitin dieetin?

Lähdin siis mukaan Ilona Siekkisen 30 days challenge -dieetille. No miksi? Kuulostaa hassulta, että liputan kaikkea muuta kuin kurinalaisia ja ankaria tapoja (mun mielestä "pulla päivässä pitää pyllyn pyöreänä" on maailman paras elämänohje) ja sitten itse alankin noudattaa tarkkaa dieettiä. 

Aloitin dieetin, sillä tarvitsin selkeästi potkun persuksille, jotta sain itseni liikkeelle ja aloittamaan taas omasta hyvinvoinnistani huolehtimisen. Happy wife, happy life ja sitä rataa. Voin olla niin paljon parempi äiti ja vaimo ja ihan vain Essi, kun saan säännöllisesti lyhyitä omia hetkiä, jolloin huolehdin vain itsestäni, eikä se ole ollenkaan itsekästä. Piti näköjään vähän maksaa euroja, jotta sain "syyn" tehdä tämän. Vaikka kyllähän sen oman jaksamisen pitäisi jo riittää syyksi.

Painoa mun ei tarvitse varsinaisesti pudottaa, mutta halusin silti kokeilla jotain tiettyä ruokaohjelmaa nähdäkseni syönkö liian vähän vai paljon vai sopivasti. No, niinkuin arvelinkin, olen syönyt kertakaikkisesti aivan liian vähän. Liian yksipuolisesti, liian vähän, liian harvoin. Sehän on naisille hyvin tyypillinen ongelma, ja kroppa käy säästöliekillä eikä silloin kukaan ainakaan laihdu tai kiinteydy. Kaiken a & o on toimiva aineenvaihdunta, eikä se toimi syömällä vain leipää pitkin päivää. Nyt dieetin aloitettuani olen syönyt varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni säännöllisesti kaksi lämmintä ateriaa päivässä lähes kahden viikon ajan, hurraa! Olin ajautunut johonkin ihmeelliseen kunhan lapset syö ei mulla väliä -toimintamalliin, jossa söin itse lounaaksi keksin ja kahvia, kun lapset toki söi ihan suositusten ja lautasmallin mukaan. Ihan kamalaa, oli aikakin jo tehdä muutos.

Dieetin myötä energiaa on enemmän, mieli tasaisempi ja jaksan paremmin. Monipuolinen ja säännöllinen ateriarytmi yhdessä treenin kanssa on myös parantanut unenlaatua. En heräile niin helposti ja aamulla tuntuu, että on oikeasti levännyt. On myös tosi piristävää, että arjessa on joku juttu, joka on vain mulle. Lapset ja työt vei liikaa aikaa, kaiken ajan. Pitää järjestää vähän aikaa myös itselle, ei sitä muuten oikeasti kukaan jaksa. En tiedä yhtäkään äitiä joka ei joskus tarvitsisi hengähdystaukoa, joten sitä ei täten tarvitse enää taivastella, jos äiti haluaa hetken olla erossa lapsistaan. Se on ihan normaalia ja sallittua, eikä siinä ole mitään hävettävää. Ei ne lapsetkaan jaksa jatkuvasti katella äidin naamaa, varmaan ihan hyvää tekee kaikille osapuolille pieni rutiinien tuuletus. Suosittelen siis ihan jokaiselle kokeilemaan jonkinlaista dieettiä tai treeniohjelmaa jos sellainen yhtään kiinnostaa. Tai edes lähtemään sinne lenkille ja syömään vähän säännöllisemmin.


Sellaisia ajatuksia äitiydestä, hyvinvoinnista ja itsestä huolehtimisesta tällä hetkellä. Toivottavasti säkin muistat pitää itsestäsi huolta, oot ansainnut sen, oli lapsia tai ei.

Energistä viikonloppua!

Essi

Ps. Nyt on muuten instagramin puolella 
kunnon hulinat 4500 seuraajan kunniaksi! 
Siellä on luvassa useampi arvonta ja 
upeita palkintoja kotimaisilta pienyrittäjiltä, 
kannattaa käydä osallistumassa täällä

Ei kommentteja