Huomenna äiti ei enää suutu

Jos pitäisi valita 4kk hulinat tai tämä vaihe, en osaisi sanoa kumpi on raskaampi. Tämä ei ole tuttua esikoisen ajoilta, sillä silloin ei ollut sisarusta sekoittamassa pakkaa. Tavallaan näiden asioiden kirjoittaminen ei ole kovin helppoa, koska ei ole helppoa myöntää olleensa vähän puusilmä tai tehneensä virheitä, varsinkaan tässä vanhempien kyttäämiskulttuurissa.  Mutta niin kuin jo aiemmin taisin kirjoittaa, tässä kasvetaan yhdessä lapsen kanssa ja opitaan virheistä.

Meillä on ollut aika tuliset tunnelmat kotona viime kuukaudet, jos näin voi sanoa. Tunteet heittelee laidasta laitaan, kaikkeen sanotaan ei, tehdään kaikkea kiellettyä, kiusataan pikkusiskoa, kiljutaan niin kovaa kuin keuhkoista lähtee, lällätellään, heittäydytään maahan, taannutaan vauvaksi, ei yhtäkkiä osatakaan joitain asioita joita ennen osattiin... Kyllä, meillä todellakin asuu uhmaikäinen.

Esiuhma silloin joskus valovuosia sitten sai lähinnä nauramaan. Toisen mahtipontiset maahan heittäytymiset ei aiheuttaneet kovin suurta vaikutusta vaahtosammuttimen kokoisena. Rimpuilevan 1-vuotiaan kantaminen on ihan helppo nakki verrattuna kohta 3-vuotiaan rimpuiluun, siinä saa jo hikoilla! 1-vuotiaan uhmakohtauksen sai helposti laannutettua kääntämällä huomio muualle, ja sellainen esiuhmaaminen nyt muutenkin oli paljon pienimuotoisempaa kuin tämä nyt iskenyt Uhma isolla u:lla. Voi luoja sentään.

MLL:n sivuilla sanotaan lapsen uhmasta sisaruksen syntyessä näin:

  • "On luonnollista, että lapsi on mustasukkainen, kun perheeseen syntyy uusi vauva.
  • Mustasukkaisuuden osoittamisen tapaan ja voimakkuuteen vaikuttavat mm. lapsen ikä, kehitysvaihe, temperamentti, perheen elämäntilanne, vanhempien tapa toimia ja uuden vauvan temperamentti.
  • Mustasukkaisuus ilmenee eri tavoin: lapsi on yleisesti itkuisempi ja levoton, saa kiukkukohtauksia pienistäkin syistä, nukahtaminen on vaikeaa, lapselle tulee pissa- ja kakkavahinkoja, hän yrittää satuttaa vauvaa tai äitiä tai pyytää, että vauva vietäisiin pois tai hän tekee tihutöitä tai vetäytyy sivuun.
  • Lapsi saattaa taantua ja haluta hoivaa. Hyväksy se ja hoivaa välillä isompaakin kuin pientä vauvaa. Vanhempaa lasta voi huomaamattaan pitää vauvan synnyttyä isompana kuin hän onkaan.
  • Isomman lapsen tunteet ovat ristiriitaisia; ylpeys, ilo, pelko ja harmi vuorottelevat.
  • Isomman lapsen pitää saada kokea olevansa edelleen hyvä ja rakastettu ja tärkeä osa perhettä."

Vauvan liikkeellelähtö voi aiheuttaa esikoisessa samanlaisen reaktion kuin vauvan syntymä 

En jotenkin tässä kaaoksessa ollut osannut yhdistää näitä asioita toisiinsa, mutta tottavie allekirjoitan tämän. Helmihän lähti liikkeelle tuossa muutama kuukausi sitten, ja sen jälkeen arki on tuntunut olevan kaaosta. Siis tuntuu siltä, kuin päässä soisi viisi eri radiokanavaa, kaikkialla kaatuu tai menee rikki asioita, isosisko on käynyt potalla huomaamattani ja vauva on kontannut vessaan ja uittaa parhaillaan sormiaan potassa (yes tositarina...) vauva huutaa, onko isosisko asialla, mietin. Sisarukset tappelee, huomaan että vauva ärsyttää isosiskoa tahallaan laittamalla duplon tämän naamaan. Menen heti väliin ennen kuin isosisko ehtii antaa takaisin. Pitäisi lähteä jonnekin sovittuun, mutta eteinen raikaa en halua pukea! en halua jäädä kotiin! en halua lähteä! vauva jää tänne kotiin! Sitten otetaan taas pikkusiskon kädestä jotain ja molemmat itkevät kuorossa. Niin tavallista sisarusten kinastelua, mutta niin raskasta vanhemmille.

Lilja 9kk, äidin koko maailman keskipiste – ja nyt niitä onkin kaksi.

Pahinta tässä kaikessa hulinassa on se, että omat hermot alkavat pikkuhiljaa kiristyä. En usko että tähän auttaisi nyt mikään treffi-ilta, vahva tukiverkko tai yhtään mikään muukaan ulkopuolinen. Tämä on meidän perhe ja arki, ja arki tuntuu nyt kestämättömältä. Tähän meidän arkeen olisi helpotus jos tulisi nyt jokin muutos. Yleensä ongelmakohdan löytäminen auttaa ongelman selvittämisessä. Nyt tuntuu jopa vähän tyhmältä saada vasta nyt tämä ahaa-elämys, että vauvan liikkeellelähtö voi aiheuttaa mustasukkaisuutta, mutta hyvä että edes nyt sen ymmärrän.

Isosisko siis kaipaa nyt paljon huomiota ja rakkautta, ei enää yhtään enempää kieltämistä, komentamista ja rajoja. Myönnän että olen ollut niin loppu tähän ainaiseen kiukutteluun, että olen jumiutunut liiallisen kieltämisen noidankehään. "Älä tee sitä, älä mene sinne, älä koske siihen, älä älä älä". Esikoisen jatkuva temppuilu on myös saanut mut ajattelemaan, että hän tekee sen kaiken tahallaan vain koska on uhmaiässä. Mun oma asenne on ollut myös aivan väärä koko tähän tilanteeseen. Se on ollut sellainen itseään ruokkiva kierre; kohtelen olettamusten mukaan lasta, vaikka pitäisi tietää asioita, ei olettaa. Kaiken kukkuaraksi yleensä siinä kohtaa, kun mies on tullut töistä kotiin, olen ollut monesti aivan viulunkieli ja ärähtänyt ihan turhista asioista hänellekin. Että tervetuloa kotiin vaan. En tehnyt tätä edes neljän kuukauden hulinoiden aikaan!

Kun vauva lähtee liikkeelle ja isosisko reagoi olemalla mustasukkainen ja hankala

On helpompi suhtautua tähän vaiheeseen uudella tavalla, uudesta näkökulmasta, kun tietää mistä kaikki johtuu. Osa käytöksestä johtuu tietenkin myös ihan puhtaasti uhmaiästä, ja ehkä onkin nyt hyvä aika kerrata, miten uhmaikäisen kanssa kannattaisi toimia. 

Isosisko kaipaa enemmän huomiota, rakkautta, kahdenkeskistä tekemistä ja varmasti aikuismaisempaa ja rauhallisempaa suhtautumista hänen uhmailuihin. Meillä Lilja on välillä taantunut vauvan tasolle, jotta saisi samanlaista huomiota ja yhtä paljon kuin vauva. Itse en näe että vauva saisi yhtään sen enempää huomiota kuin isosiskonsa, mutta en minä voi tietää miten isosisko sen kokee. Selkeästi hänen mielestään vauva saa vaan positiivista huomiota, ja kun isosisko temppuilee ja kiukuttelee huomionkipeänä, hän saa tottakai negatiivista huomiota ja ihmettelee miksi näin. Kun ei tuon ikäinen ymmärrä tai muista kovin hyvin miten hän on hetki sitten käyttäytynyt, hän näkee vain nyt sen että vauva saa olla sylissä ja äiti nauraa vauvan kanssa. Tuntuu varmasti tosi pahalta. Yritän tästä lähtien ymmärtää tätä paremmin. Nyt merkkaan myös kalenteriin ihan varta vasten sellaisia hetkiä, jolloin tehdään jotain kivaa ihan vain kahdenkesken, joko äidin tai isin kanssa. Ei sen tarvitse olla aina mitään sen ihmeellisempää, kunhan Lilja saa jakamattoman huomion hetkeksi.

Viimeiset raskauskuvat ennen Helmin syntymää.


Jos itse hermostun, niin hermostuu lapsikin. Yritä pysyä rauhallisena ja ohjaa ajatuksia ja tunteita toiseen suuntaan. Kun alan olla ns. tauon tarpeessa ja odottaa miestä kotiin, alkaa mun looginen ajattelu kärsiä pahasti. Kun oma tunteiden säätely heikkenee, on vaikea sitä lapsellekaan opettaa vaikka se mun tehtävä olisikin. Kun kuitenkaan kukaan ei ole kone, vaan olemme inhimillisiä virheitä tekeviä ihmisiä. En varmasti ole ainoa, joka on väsyneenä ja ylikuormittuneena lapselleen ärähtänyt, mutta silti se tuntuu niin suurelta epäonnistumiselta. Lapsi kun näkee kaikesta huolimatta vanhempansa vain täydellisinä ja jumaloi heitä, ei voi siitä mitata millään tavalla onko onnistunut äitinä tai vanhempana. On itse muistettava, että on tässä se aikuinen eikä kannata tuohtua vaikka olisikin päivän kymmenes (tai kahdeskymmenes..) uhmakohtaus meneillään. Olemalla rauhallinen saa lapsenkin helpommin rauhoittumaan.

Sanoita lapsen tunteet. Mikä harmittaa, suututtaa, ärsyttää? Miksi olet surullinen? Miksi pitää nyt pukea vaatteet, mennä syömään? Pieni lapsi ei ymmärrä kovin pitkiä selostuksia asioista, sen olen huomannut. Lyhyet ja ytimekkäät käskyt ja selostukset toimii parhaiten. Meillä asiasta toiseen siirtyminen on joskus aika vaikeaa. Käytän paljon sellaista ensin-sitten -puhetta. "Ensin puetaan vaatteet päälle, ja sitten mennään ulos seikkailemaan". Niin saan lapsen huijattua en pue vaatteita päälle -uhmaraivarista pukemaan vaatteet nanosekunnissa ja sinkoamaan ovesta ulos. 

Säännöllinen päivärytmi, johdonmukaisuus. On mun tehtävä tuoda turvaa ja järjestystä lapsen päivään ja elämään. Minä huolehdin että asiat tehdään silloin kun on niiden aika, eikä sitä voi lapsi päättää. Olen viime aikoina alkanut väsyä taisteluun, ja väsyneenä tehnyt sen virheen, että olen esimerkiksi kysynyt haluaako lapsi tulla syömään. Ei se ole lapsen päätettävissä, vaan minä kerron milloin on ruoka-aika, lapsi voi päättää sen sijaan mitä ja kuinka paljon syö. Tämän huomasin aiemmin kesällä kun syömisen kanssa oli paljon ongelmia. Nyt taas syöminen on helpottunut, mutta kaikki muu sen sijaan on yhtä vänkäämistä. Toistuva päivärytmi helpottaa vähän tätä siirtymien kanssa kiukuttelua, kun lapsikin tietää jo mitä on tulossa. Jos lapsella on liikaa valtaa päättää, on se lapselle liian pelottavaa. Vaikka siis toinen inttäisi joka asiaan kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä en tahdo! ei se välttämättä tarkoita sitä ollenkaan. Se on vain sen oman tahdon harjoittelua.

Vaikka välillä (usein) kinastellaankin, on pikkusisko siitä huolimatta todella rakas isosiskolle.

Harjoitellaan päätöksen tekoa pienemmässä mittakaavassa, esimerkiksi Lilja saa päättää mitkä vaatteet puetaan, mikä smoothie ostetaan, kumpaan leikkipuistoon mennään jne. Maailmassa, jossa aikuinen päättää lähes kaiken, on lapselle tärkeää päästä päättämään edes jostakin. Lapsella on ihan lakiinkin kirjattu oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Mun mielestä 3-vuotiaalle vaatteiden ja smoothien valitseminen on juuri tätä.

Tuntuu siltä kuin jo nyt olo olisi vähän helpottanut, vaikka mikään muu ei ole muuttunut kuin oma ymmärrys ja asenne lasta kohtaan. Toivon todellakin että uusista toiminta- ja ajatusmalleista olisi hyötyä, sillä useana iltana olen mennyt suruissani nukkumaan potien huonoa omaatuntoa siitä että olen ärähtänyt päivällä lapselle. Tiedän, ihan inhimillistä, mutta eipä sitä kovin ylpeäkään itsestään voi olla. Toivottavasti Lilja huomaa, että hän on edelleen ihan yhtä rakastettu ja tärkeä kuin aina ennenkin.

Ps. Eilisen 1v. synttäripostauksen kuvat tekivät itsestään katoamistempun, tai ainakin mulle ne näkyi pelkkänä pikselirakeena! Julkaisen sen uudestaan kunhan saan kuvat ladattua uudelleen.

Essi

Ei kommentteja