Lapsen yksityisyys somessa


Lapsen yksityisyys – siinä aihe jota olen itse paljon pohtinut, joka on tärkeä ja koskettaa kaikkia vanhempia, mutta josta puhutaan kuitenkin mielestäni liian vähän. Kirjoittelin muutama viikko sitten postauksen asioista, joita en julkaisisi lapsestani someen. Sen jälkeen on välähdellyt muuallakin ajatuksia lapsen yksityisyydestä, ja jälleen tunsin tarvetta kirjoittaa.

Jos lähdetään sieltä pessimistisestä päästä liikkeelle. Netti on täynnä tuntemattomia ihmisiä, eikä ikinä voi tietää millä asialla kukakin täällä, tässäkin blogissa, liikkuu. Voi olla stalkkereita, jotka selvittävät kuvien ja tekstin kautta kotiosoitteen, voi joutua identiteettivarkauden kohteeksi, luottokortilta voidaan varastaa rahaa, puhelimeen, tietokoneelle tai sovellukseen saatetaan hakkeroitua, ihan mikä tahansa skenaario on periaatteessa mahdollinen. Lasten kuvat saattavat päätyä kyseenalaisille sivustoille, niitä voi katsoa sellaiset ihmiset, joiden tarkoitusperät eivät ole hyvät. Kun lapsi kasvaa, häntä saatetaan kiusata vanhemman somekäyttätymisen ja sinne lataamien kuvien vuoksi. Lasta saattaa itseään suututtaa, kun huomaa mitä vanhemmat on hänestä nettiin kirjoittanut tai minkälaisia kuvia julkaissut. Lapsi saattaa suuttua siitä, että hänestä on ylipäätään julkaistu kuvia somessa, joko suoraan tai osittain peitettynä, tai siitä, että hänen tekemisiään tai sanomisiaan, oli ne sitten negatiivisia tai positiivisia asioita, on kerrottu someen. Lapsi kasvaa isoksi, ja tuntee kuin hänen yksityisyydestään olisi viety jo valmiiksi pala pois – eikä sitä saa palautettua enää täysin ennalleen. Miksi ihmeessä niin moni, minä mukaan lukien, laittaa lapsestaan kasvokuvia ja muita tietoja sosiaaliseen mediaan?

Niin kuin sanoin, sitä olen pohtinut todella paljon itsekin. Aluksi meillä oli miehen kanssa sopimus, että vauvasta voidaan laittaa kuvia someen, sillä vauvat eivät ole niin tunnistettavissa. Vauvat käyttäytyvät aika samalla tavalla, eivät puhu, vaikka eroja on paljon, kehitysvaiheet muistuttavat paljon toisiaan. Vauvavuonna vanhemmat kaipaavat vertaistukea enemmän kuin koskaan. Yleensä somettelu liittyy enemmän vanhempaan ja vanhemmuuteen, ei niinkään suoraan lapseen: "Miten te pärjäätte yöheräilyjen kanssa, mitä kiinteitä vauvalle saa antaa ja milloin ne aloitetaan, miten puetaan syysvauva". Lapsen kasvaessa hänestä kehittyy yksilö, oma persoona. Hänellä on oma temperamentti, hassut tavat ja omat jutut, lapset eivät enää muistuta toisiaan niin kuin vauvana, he ovat jo selvästi tunnistettavissa. He elävät omaa lapsuuttaan, josta vuotaa sanoja, tekoja, kuvia, ääniä, videoita, äärettömästi paloja nettiin. 

1-vuotispäivä koitti, ja lopetin kasvokuvien jakamisen somessani. Yritin kuvata aina lasta niin, ettei hän ole tunnistettavissa. Vähitellen kuitenkin käänsin kelkkani, ja aloin kuvata meidän elämää suoraan sellaisena kuin se on, kasvokuvineen päivineen. Vaikka tämä toimintatapa tuntui luontevalta, tiedostin myös että liikun harmaalla alueella. Laki ei suoraan sano, että älä julkaise lapsesta kuvia someen, vaan että jokaisella, myös lapsella on oikeus yksityisyyden suojaan. Blogini vahvin teema on ehdottomasti perhe/lifestyle, ja meidän valinta (siis mieheni ja minun), on ollut että lapsista voi käyttää etunimiä ja julkaista kasvokuvia, kunhan kuvat täyttävät määrittelemämme kriteerit.

Olen siis pitkään pyöritellyt tätä yksityisyysasiaa mielessäni, enkä siltikään osaa lopullista päätöstä asian suhteen tehdä, vaan keikun jatkuvasti siinä rajalla, että julkaistako vai ei. Kirjoittaako vai ei. Seuraavia kohtia olen asian suhteen pohtinut.

Lapsi ei ole täysin yksityinen niin kauan kuin vanhemman elämä on esillä somessa

Minusta tämä vain menee näin. Niin kauan kuin vanhempi on tunnistettavissa somesta, on jollain tapaa lapsikin "vähemmän pimennossa", vaikkei lapsen kasvot näkyisikään kuvissa. Lapsi tuskin kulkee yksin tuolla kaupungilla, josta hänet voi joku tunnistaa, vanhemman sen sijaan tunnistaa helposti jos hän on kasvonsa somessa näyttänyt. Yksityisyys ei tietenkään ole vain sitä, ettei joku tunnista sinua kaupungilla, vaan se on myös ehdottomasti sitä, ettei henkilötietoja, kasvokuvia tai muitakaan tietoja sinusta löydy somesta. 

Tässä yhteydessä yksityisyydellä tarkoitan ehkä enemmän sellaista fyysistä turvaa, en niinkään oman identiteetin koskemattomuutta sosiaalisessa mediassa. Mitä tietoja minusta on näkyvillä netissä? Ajattelen tämän niin, että jos joku oikein kovasti haluaisi meidät löytää, hän tekisi sen nimenomaan minun kauttani. Laiha lohtu on, että on varmaan todennäköisempää voittaa lotossa kuin että näin kävisi. Mutta onhan se toki mahdollista. Aivan kaikki on mahdollista.

Osittainen rajaus ei riitä

Kokeilin pienen hetken lapsen kasvojen peittämistä jollain omenan kuvalla tms. mutta se alkoi heti tuntua hölmöltä ja vähän turhalta. Kyllähän sen lapsen tunnistaa ellen sitten peitä koko päätä. Saman tien olisin voinut laittaa kaiken yksityiseksi ja lopettaa blogin, ja jakaa kuvat ilman rajaamista vain läheisilleni. Vähemmän radikaalia on kuvata lasta vain takaa päin, mutta periaatteessa edestä otettu kuva/sivuprofiili paljastaa jo mielestäni tarpeeksi, eli liikaa yksityisyyttä ajatellen.

En arvostele heitä, ketkä näin tekee. Itselle se vaan tuntuisi riittämättömältä toimintatavalta, jos olisin tehnyt sen päätöksen, että lapseni on täysin yksityinen minusta erillinen henkilö somessani. Siinä tapauksessa en laittaisi kuvia blogiin tai muihin kanaviini lapsesta lainkaan. En ole siis sitä mieltä, että kaikki tai ei mitään, vaan minun mielestäni on olemassa myös kolmas vaihtoehto: rajatusti ja kunnioittaen. Tästä olen siis epävarma, onko tämäkään oikein vai ei.

Kuvat vai teksti

Kuvissa voi näkyä lapsi istumassa tietyt vaatteet päällään vastavalossa pellon reunassa. Ihan kuin jostain lastenvaatemainoksesta, josta ei siitäkään pysty kovin paljon itse lapsesta päättelemään mitään. Teksteissä sen sijaan lapsesta tulee kerrottua valtavasti asioita, jos siis vaikuttajista puhutaan. Lapsen oppii melkein kuin tuntemaan. Vaikka lapsen kasvoja ei kokonaan näkyisi, tunnistaisin lapsen kyllä jos tunnistaisin hänen vanhempansa, ja tajuaisin että tiedän tuosta lapsesta ihan järkyttävän paljon. Joskus tuntuu, että teksti on paljon henkilökohtaisempi kuin kuva. Jos siis rajaisin lapseni pois somekanavistani, en myöskään kirjoittaisi lapsistani juurikaan mitään. 

Kun selaan instagramiani viikon taaksepäin, Liljasta näkyy syyskuun ajalta yksi kuva, jossa kerron hänen pitävän yksisarvispaidasta ja pehmeästä collegemekosta. Elokuun lopussa hänestä näkyy kuva merinovillainen pipo päässä, eikä mitään muuta kommenttia häneltä ole kuin "Lilja approves". 20. elokuuta olen kertonut, että Lilja on pitänyt pikkusiskoaan sylissä. Minun nähdäkseni omat linjaukseni täyttyvät somekäyttäytymisessäni, mutta riittääkö se? 

Onko vanhempien rajanvedolla mitään väliä, jos perustuslakia tiukasti tulkittuna lapsen yksityisyys tarkoittaa sitä, ettei huoltajalla ole siihen mitään sananvaltaa? Tällöin lakiin tulisi tehdä lähivuosina tarkkarajainen lisäys, jossa perustuslakia päivitettäisiin sellaiseen muotoon, että se kieltäisi tyystin kaiken lapseen liittyvän julkaisun somessa. Tätä voisi jatkaa oikeastaan siihenkin asti, ettei lapsia saisi enää käyttää malleina mainoksissa, oli kyse sitten ketjuliikkeestä, kirjaston seinälle kiinnitetystä muskariesitteestä tai suomalaisesta pienyrittäjästä. 

Kuka tätä asiaa valvoisi? Mikä olisi tästä rangaistus? Lapsi voi haastaa vanhempansa oikeuteen yksityisyytensä rikkomisesta, mutta sittenkö vasta rikos konkretisoituisi, kun lapsi on vanhempi? Jos linjaa haluttaisiin tiukentaa, eikö yksityisyyden rikkomiseen tulisi puuttua jo paljon aikaisemmin? Aikamoisen vahingon voi saada aikaiseksi, jos vaikka 15 vuoden ajan julkaisisi lapsestaan aivan kaiken someen. Ja puhun sellaisista vaikuttajista, joilla on satojen tuhansien lukijakunta, joiden kirjoitukset nousevat iltapäivälehtien otsikoihin, joiden sanomisia ruoditaan keskustelupalstoilla, jotka tekevät somea päätyönään. Entä mikrovaikuttajat, kuten minä? Kuka minua valvoo? Tässä kohtaa ajatusketjua päädyn siihen, että jokainen vanhempi tekee oman ratkaisun, ja toimii niin kuin kokee olevan lapselleen hyväksi.

Aika karu ajatus muuten on, että oma lapseni haastaisi minut oikeuteen hänen yksityisyytensä rikkomisesta. Siinähän punnittaisi minun sananvapautta ja hänen yksityisyydensuojaansa, mikä tuntuu todella absurdilta itsestä, sillä kaikki varmaan näkevät, kuinka paljon lapsiani rakastan. Ehkä siksi tämä aihe herättääkin niin vahvoja tunteita, kun he, jotka julkaisevat lapsestaan kuvia nettiin, ei varmasti ikimaailmassa haluaisi tahallaan aiheuttaa lapselleen vahinkoa. Ehkä kyse on enemmänkin ajattelemattomuudesta tai siitä, ettei osata ottaa huomioon asian kaikkia puolia. Tai ei osata nähdä, mitä seurauksia omalla toiminnalla voi olla.

Kun muutkin, niin minäkin

Emme voi mennä ajassa taaksepäin. Välillä näkee sellaista ajattelua, että hyvä se on nyt olla varovainen tuolla interwebsissä, kun ei sitä koskaan tiedä mitä siellä tapahtuu, parasta vaan pitää ne paperiset pankkitunnukset ja olla kertomatta minnekään luottokortin numeroa, osoitetta, koko nimeä, oikeaa syntymäpäivää tahi mitään muutakaan henkilötietoa. Ja tarkoitan siis nyt turvattua pankkiyhteyttä, en sitä että roskapostista löytyneeseen sähköpostiin vastaat mitkä on pankkitunnuksesi. Se on asia erikseen. Mutta kun fakta vain on se, että some ja asiointi verkossa on tullut jäädäkseen, maailma muuttuu, elämämme on nyt erilaista kuin 90-luvulla. Pitää vain löytää ne omat tavat toimia uudenlaisessa maailmassa. 

Samalla sosiaalinen media on väistämättä osa ihmisen elämää, jollain tavalla. Ennen kokoonnuttiin kylille, nykyään yhteisöllisyys tuntuu olevan enemmän somessa. Valitettavaa ehkä, mutta ihminen on sosiaalinen olento, ja on luonnollista haluta jakaa pala omaa elämää someen "kun kaikki muutkin niin tekevät". Tämä ei tietenkään osoita mitenkään sitä, että olisi edelleenkään aukottomasti hyväksyttävää näyttää lastaan somessa. Silti ymmärrän niin hyvin sen, että näytetään. Vaatisi varmasti vielä lisää keskustelua ja herättelyä aiheesta, jotta uusi normaali olisi se, että lasta ei näytetä somessa. 

Lisäksi mitä tuohon somekäyttäytymiseeni tulee, olen yrittänyt pitää sen linjan, että minä olen oman someni keskiössä, ei mun lapset. Vaikka lapseni siellä paljon näkyvätkin, yritän kuitenkin kirjoittaa tätä blogia ja pitää instagramia siitä näkökulmasta, että se kertoo Essin, ei Essin lasten elämästä. Lapset kuitenkin ovat iso osa elämääni, joten jos päättäisin pitää heidät täysin poissa somesta, en haluaisi myöskään antaa mihinkään asiaan ns. omakohtaista kokemusta. Blogia voi pitää tietysti näyttämättä lapsen kasvoja, mutta niin kuin aiemmin sanoin, se ei minusta riitä täydelliseen yksityisyyden suojaan.

Haluan ajatella, että somessa on myös hyvää

Toivon, että harvassa on ne, jotka stalkkaavat, kyttäävät ja hakkeroivat. Toivon, ettei meidän tuikitavallinen nelihenkisen perheen elämä vaippoineen ja iltasatuineen ole niin järisyttävän koukuttavaa ja jännittävää, että joku haluaisi tehdä meille pahaa. Kuinka todennäköistä on, että riski konkretisoituu?

Kun puhutaan someilmiöistä, ihan muutama yksittäinen kommentti saattaa saada aikaan järkyttävän kohun, instastoryja jaetaan, kirjoituksia kirjoitetaan ja aiheesta kohistaan päivätolkulla. Syntyy helposti vaikutelma, että suuri ihmisjoukko ajattelee nyt asiasta x väärin, ja heidät pitää lynkata. Vaikka todellisuudessa on ehkä saatu aikaiseksi paljon melua tyhjästä, ja pari yksittäistä negistelijä-anonyymia kihisee onnessaan kun on saanut somekansan raivoon. 

Pointtini on se, että nykyään yritän suhtautua rauhallisemmin kaikkiin ns. somepestyihin mielipiteisiin. Kun puhutaan lasten yksityisyydestä ja kaupallisista yhteistöistä, tunnutaan usein heti astuvan siihen jorpakkoon, jossa oikein makustellaan sillä, miten vaikuttaja rahankiilto silmissään käyttää häikäilemättömästi lapsiaan hyväksi kaupallisessa yhteistyössä. Kyllä, sellainen vaikuttaja, joka laskuttaa pari tonnia per yhteistyö on ehkä eri asia, jos yhteistyöt toteutetaan vain ja ainoastaan lapsen somepreesensiä hyväksikäyttäen. Sellaiset tonnit on todella harvassa, mutta silti sama ennakkoluulo tuntuu koskevan aivan kaikkia vaikuttajia, myös sitä äitiä joka saa asustesetin tai vaippapakkauksen lapsilleen näkyvyyttä vastaan – saamatta siitä itse penninpyörylää. Tottakai siinä säästää sen vaippapakkauksen verran rahaa, mutta väittäisin, että todella harva mikrovaikuttaja tekee kaupallisia yhteistöitä rahankiilto silmissään. Mun mielestä tämä on asia, jossa on lähtenyt se somemielipide ns. laukalle. Usein kyse on harrastusmielessä ylläpidetystä instatilistä, jossa tehdään satunnaisia yhteistöitä. Ei yksikään äiti tai isä ajattele, että myynpä lapseni yksityisyyden saadakseni vaippapaketin. On todella typerää edes ajatella näin. On toki eri asia, onko instatilillä 1000 vai 100 000 seuraajaa. Jos lukisin itseni ammattibloggaajaksi, ja minulla olisi esimerkiksi instagramissa kymmeniä tuhansia seuraajia, todennäköisesti harkitsisin hyvin tarkkaan julkaisenko lapsestani mitään somekanaviini. 

Mitä blogiin ja sen kannattavuuteen tulee, niin itse en huomannut mitään eroa siinä, näytänkö lapsen kasvokuvia täällä vai en. Lukijämääräni on nousseet tasaisesti, ehkä suuremman ryntäyksen aiheutti toinen raskaus ja raskauteen liittyvät postaukset. Se, mikä taas blogiin saa palaamaan on säännöllinen postaustahti, houkuttelevat otsikot ja itseä kiinnostavat aiheet. Harvemmin se kiinnostava aihe tuntuu olevan nimenomaan sen jonkun tuntemattoman bloggaajan lapsi

Asiallista keskustelua kaivataan

Yhteenvetona: en tiedä mikä olisi oikein. Onko asia tosiaan niin mustavalkoinen, ettei lapsen etu toteudu jos vanhempi julkaisee lapsestaan hyvällä maulla pieniä palasia arjesta someen? Onko lapsi osana somea automaattisesti huonoa vanhemmuutta, vanhemmuuden laiminlyöntiä? Kaipaisin asiasta hyvää ja rakentavaa keskustelua, koska syyttely tai vähättely ei koskaan johda yhtään mihinkään. Sillä ei saa minkäänlaista muutosta aikaiseksi – asia joka ei tahdo mahtua ilkeiden kommenttien kirjoittelijoiden pieneen päähän.

Vielä loppuun se, mikä myös mietityttää. Sanotaan, että lapsesta on ok julkaista kuva someen jos saa siihen lapselta luvan. Tietystikään 3-vuotiaalta saatu lupa ei tarkoita mitään, mutta entä 10-vuotiaalta? Sen ikäinen ymmärtää jo mikä some on ja mitä siellä tehdään. Mutta ymmärtääkö 15-vuotiaskaan ihan todella, mikä voima somella voi olla? Itse sanoisin, että 18-vuotiaskin on vielä ihan pentu. Tässä tietysti sekoittuu jo vanhemman käyttäytyminen somessa suhteessa siihen, miten opastaa lasta olemaan osa sosiaalista mediaa. On eri asia, tekeekö päätöksen vanhempi vai lapsi itse, mutta onhan alle 18-vuotiaskin edelleen vanhemman vastuulla. On siis vanhemman vastuulla suojella ja pitää huolta lapsesta, sekä taata lapselle hyvä ja turvallinen lapsuus. Toteutuuko nämä asiat, jos lapsi on somessa, joko vanhemman tai lapsen itsensä toimesta?

Näitä asioita pohdiskellessa alan taas kallistua siihen suuntaan, että lapsia voisi näyttää vähemmän somessa, etenkin kun kuopuksenkin ensimmäinen syntymäpäivä on jo pian. Toki samalla se myös tarkoittaa, että jos blogia kirjoitan jatkossakin, se tulee olemaan varmasti aika erilainen kuin nyt. Ei välttämättä huonompi, mutta erilainen sisällöltään ja kohderyhmältään. 

Upeaa jos jaksoit lukea rönsyilevän ajatusten sekamelskani tänne asti, jätä ihmeessä kommentti jos tämä herätti ajatuksia. Blogger on vähän hankala mobiilissa, ja kommentit ei näy minulle reaaliajassa. Varmin tapa tällöin on laittaa viestiä instassa tai kirjoittaa sähköposti.


Essi

Ei kommentteja