Varma epäonnistuminen – maisterintutkinto vauva ja taapero jaloissa pyörien?

opiskelulastenkanssa

Aihe josta multa on pyydetty postausta varmaan ensimmäisen kerran jo 1,5 vuotta sitten, mutta josta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa: miten onnistuu opiskelun ja äitiyden yhdistäminen? Aiemmin en saanut ajatuksiani koottua mihinkään muuhun muotoon kuin että ei onnistu, opiskelu pienten lasten kanssa on hullun hommaa. Älä edes yritä!

Totesin että tähän kysymykseen vastaaminen on turhaa silloin kun olen raskaana ja jaloissa pyörii taapero. Niin kuin olen kertonut, mun tapauksessa toinen raskaus aiheutti niin lamaannuttavan väsymyksen, että nukahdin sänkyyn istualteen kun yritin lukea tenttiin. Sain suurin piirtein läpsytellä itseäni kasvoihin että pysyin joten kuten hereillä. Kevään opintopistesaldo jäi ennen äitiyslomaa aika köyhäksi, mutta en jaksa sättiä siitä itseäni. Kukaan ei ole täydellinen, ja tein parhaani.

Nyt kuitenkin kuopus on jo täyttänyt vuoden ja esikoinen palannut kolmena päivänä viikossa päiväkotiin, ja olen pystynyt palaamaan opintojen pariin tänä syksynä. Miltä se on tuntunut? Aionko jatkaa opintoja vai torppaanko koko hankkeen heti alkumetreillä? Mitäs sitten kun kuvioon lisätään vielä maisterikursseja työn ohessa suorittava aviomies?

Opintoihin paluu hävetti

Ihan ensiksi tuntui ihan hirveältä kirjautua yliopiston palveluihin sisään, koska joka paikasta oli salasana vaihtunut ja kaikki mahdolliset ohjelmat ja järjestelmät vaihtuneet. Tunsin itseni niin kalkkikseksi, kun luin kaiken maailman ohjeita ja plarasin tuhanteen kertaan rivejä läpi, ja silti teki mieli vain itkeä ja polkea jalkaa lattiaan kun en tiennyt mitä piti tehdä. Kiroilin kuin merimies ja jollain ihmeen kaupalla sain ilmoittauduttua kursseille, vaihdettua salasanat ja laitettua parit sähköpostit eteenpäin.

Lisäksi edelleen hävetti se, miten vähän sain lopulta suoritettua keväällä opintoja! Ilman raskauttakin varmasti on monia, jotka ei vain saa aikaiseksi, syystä tai toisesta. Ei sitä pitäisi hävetä, vaan todeta että elämä on odottamatonta, ja rohkeasti hypätä takaisin opintojen maailmaan ja pyytää apua. Luulen että häpeä on ihan omassa päässäni, koska en saanut edistettyä opintoja niin paljon kuin olin suunnitellut.

Edellä mainitusta syystä aloitin varovasti tässä ensimmäisessä periodissa kahdella kurssilla, joissa kummassakin kyllä on aika paljon lukemista, mutta niin kaikessa oikeustieteeseen ja talouteen liittyvissä aihekokonaisuuksissa tuntuu aina olevan, siltä ei voi välttyä. Kiitos koronan, kaikki on etänä, ja lukemisen vastapainoksi on ollut myös muutamia live-luentoja sekä valmiiksi tallennettuja luentoja. Kaikkea materiaalia pystyy katsomaan myös jälkeenpäin, jos vaikka sattuu käymään niin, ettei säännöllisen vauvelin rytmi olekaan juuri sinä päivänä niin säännöllinen, ja luento menee ohi. 

Miten opiskelu käytännössä onnistuu

Käytännössä opiskelut siis sujuvat niin, että katson joko live-luentoa tai tallennetta, yleensä esikoisen ollessa päiväkodissa ja kuopuksen nukkuessa päiväunia. Lukemisen olen jättänyt enimmäkseen iltaan, eli siihen hetkeen kun lapset menevät nukkumaan. Olen iltaihminen, ja saan kaikista parhaimmat ja luovimmat ideani iltaisin tai öisin. Ajatus kulkee parhaiten iltaisin, vaikka takana olisikin vauhdikas päivä lasten kanssa. Päivisin lukemisesta ei tulisi yhtään mitään, koska keskeytyksiä on päivän aikana miljoona. Tosin tänään on ollut siitä erikoinen päivä, että luin tosi intensiivisesti koko aamupäivän ja tein samalla muistiinpanoja. Kun vertaan siihen raskauden aikaiseen lukemiseen, tämä on noin 300 % tehokkaampaa. Pääasia on se, että päivästä riippuen tekee sen mitä on itselleen luvannut, mutta jos energiaa riittää johonkin ylimääräiseen, käyttää sen ehdottomasti hyödyksi!

opiskelulastenkanssa

opiskelulastenkanssa

Aika veitsenterällä opiskelut siis lasten takia ovat, koska tilanne olisi ihan toinen jos esimerkiksi a) lapset heräisivät kukonlaulun aikaan ja olisin todella väsynyt koko päivän b) lapset eivät nukkuisi öitä kunnolla vaan heräiltäisiin useita kertoja yössä c) esikoinen ei kävisi päiväkodissa d) kuopus olisi luonteeltaan sellainen, ettei jaksaisi leikkiä hetkeäkään yksin tai olisi muuten ns. temperamenttisempi tapaus. Helmihän on sellainen iloinen viilipytty ettei tosikaan, joten hänen kanssaan opiskelut (eli luentojen seuraaminen ajatuksella) on onnistunut koko syksyn vaivattomasti. Kun kummatkin lapset on kotona, opiskelu ei onnistu. Tai ehkä onnistuisi, mutta en halua elää tätä aikaa vain nenä kiinni kirjassa vaan olla läsnä lapsilleni. Mä mielummin nipistän aikaa opiskelulle yöunista kuin lasten kanssa vietetystä ajasta. 

Tällaiset kurssit onnistuu vielä näin, kun on mahdollisuus opiskella viikossa 3-4 päivänä ja lisäksi viikonloppuisin (ja iltaisin) kun mies on kotona. Periaatteessa heti jos kursseihin sisältyisi paljon konkreettista tekemistä, palautettavia tehtäviä tai ryhmätöitä, vaikeutuisi opinnot huomattavasti. Silloin opiskelu veisi varmasti moninkertaisesti aikaa ja vaatisi sitä, että mies katsoo iltaisin lapsia kun opiskelen. Olen tutustunut siis kurssien sisältöön ja valinnut tälle syksylle tietoisesti vain sellaisia kursseja, jotka pystyy suorittamaan helposti etänä ja jotka vaativat lähinnä lukemista ja tentin suorittamisen.

Tärkeintä on hyvä organisointikyky ja tehokkaasti käytetty aika

Mielestäni yksi tärkeimmistä tekijöistä opintojen onnistumisessa lastenhoidon ohella on se, miten hyvin osaat tarttua opiskeluun, suunnitella opintoja ja pysyä suunnitelmassasi. Pitää tietää milloin pitää tehdä mitäkin, jotta ei ehdi tulla kauhea stressi ja paniikki kurssien kanssa. 

Lisäksi opiskelun sujuvuus riippuu paljon siitä, millainen olet oppijana. Osaatko opiskella? Mulle esimerkiksi sopii parhaiten juuri ilta-ajat lukemiseen ja kaiken luovan työstämiseen, päivisin taas parhaiten onnistuu juuri luentoihin keskittyminen ja kaikki ns. fyysinen työ. Ylipäätään opin parhaiten lukemalla ja ajattelemalla itse, luennot on tähän tietysti hyvä lisä. Mä en kaipaa niinkään sosiaalista ympäristöä opiskeluun, tosin olenkin kuivakka aikuisopiskelija, joka jättää kaikki bileet väliin ja haluaa vain sen tutkintotodistuksen käteen. Jos tuntuu siltä, ettei joku asia aivan aukea, keskustelen miehen kanssa. Hän ei ehkä niin tutustunut ole aina kaikkiin mun keskustelunavauksien aiheisiin, mutta tietää ja lukee asioista kuitenkin paljon ja hänellä on hyvä yleissivistys.

Miehestä puheen ollen, lisää maustetta soppaan tuo se, että mies myös opiskelee ainakin tämän syksyn työn ohessa. Jep, täysipäiväisen työn. Ja hänellä on nimenomaan sellaisia kursseja, joissa deadlinet vilkkuu joka viikko ja kurssit on vaativia. Mutta jollain ilveellä olen saanut häntä tsempattua kurssien kanssa, vaikka omakin kalenteri on tupaten täynnä. Miehellä meinaa usko loppua säännöllisesti joka viikko, mutta silloin hän kaipaa vain pientä potkua pers... pientä kannustuspuhetta.

opiskelulastenkanssa

opiskelulastenkanssa

opiskelulastenkanssa

Mitä tulee tuohon tehokkuuteen, niin sanoisin että opiskelen kyllä paaaljon tehokkaammin kun vertaan siihen aikaan kun opiskelin ammattikorkeassa 21-vuotiaana, ilman lapsia, ihan yksinäni. Tottakai se vaikuttaa, etten ollut yhtään motivoitunut opinnoissa ja tiesin olevani väärässä koulussa, mutta silti. Nyt kun tiedän, että mulla on tietty aika, jolloin pitää asioiden hoitua, ne laitetaan hoitumaan. Ei ole varaa jäädä haaveilemaan, mutta toisaalta hyvä suunnittelu myös vapauttaa aivot yliajattelulta silloin, kun olen lasten kanssa. Silloin ihan todella olen heidän kanssaan kun tiedän, ettei ole aika opiskella eikä sillä hetkellä edes pitäisi opiskella. Ei tunnu siltä, että pitäisi tehdä jotakin muuta tai olla jossakin muualla.

Miksi haluan opiskella?

Mulla periaatteessa olisi ihan hyvä työ, joka ei tosin ole oman alan työ. Nykyisessä työssäni on kuitenkin ihan hyvät mahdollisuudet vaihtaa työnkuvaa jos alkaa kyllästyttää, ja varmaan etenemismahdollisuudetkin on olemassa jos sille alalle haluaa jäädä. Mulla on myös haaveita yrittäjyydestä, omistusasunnosta ja vaikka mistä. Nopein tie olisi lopettaa opinnot, tehdä täysipäiväisesti töitä tai ryhtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Säästää ja toteuttaa niitä omia ja yhteisiä unelmia. 

Mutta silti mä täällä vietän päiviä kuunnellen sisäisestä tarkastuksesta ja valtiontaloudesta, väännän jotain esseetä ja elän jatkuvassa epävarmuudessa että tuleekohan tästä mitään. Kysyn itseltäni tosi usein nykyään, että onko tämä sitä mitä haluan? Tämä pätee ihmisiin mun elämässä, harrastuksiin, töihin. Mulle on tärkeää kulkea kohti omia unelmia ja pitää huoli siitä, etten unohda itseäni vaikka olenkin äiti ja vaimo 24/7. Olen kuitenkin myös minä, ja lopulta itseni kanssa mun on elettävä, ja olen vastuussa omasta onnesta ja hyvinvoinnista. En voi sille mitään, että monista syistä johtuen tie nykyiseen opiskelupaikkaan on ollut pitkä, enkä ole voinut opiskella juuri tätä tutkintoa ennen lapsia. Mutta sen sijaan että voivottelisin mennyttä ja tulevaa, keskityn kuluvaan päivään, joka on muuten tänään tavallinen kolea ja tuulinen lokakuinen päivä, ja hyväksyn sen että minun elämäni kuului mennä juuri näin.

Lisäksi olen tullut siihen tulokseen, että rämmin läpi kiven ja jään ja sumuisen suon höystettynä uhmaiällä ja muilla vaiheilla, että saan opinnot kunnialla päätökseen ja ne maisterinpaperit käteen. Eilen muuten erästä luentoa kuunnellessani mun päässä välähti sellainen lamppu, että "hei, tätä mä ehkä voisin haluta tehdä." Voi olla että se on vain yksi vaihtoehto monista, mutta se tuntui silti tosi hyvältä ja sain siitä hirveästi motivaatiota opintoihin. Tuntuu että opinnoilla on joku mahdollinen kiintopiste, ja ehkä myös tajusi konkreettisesti sen, että valmistumisen jälkeen on paljon mahdollisuuksia työllistyä. Se tietenkin riippuu paljon työtilanteesta ja hakijasta, mutta periaatteessa.

Voi myös olla, etten koskaan tee mitään omaan alaan liittyvää työtä. Voi olla, että ryhdynkin yrittäjäksi ja jään sille tielle. Voi olla että kirjoitan kirjan, mistä yksi hyvä ystäväni on vuosikaudet jaksanut minua muistuttaa. Mutta mieleeni on iskostunut joskus vuosikausia sitten isäni antama neuvo, että aina pitää olla plan b. No tämä opiskelu on ainakin sitä, tosin tällä hetkellä se vaikuttaa vahvasti plan a:lta.

Opiskelu etenkin pienten lasten kanssa voi olla vaikeaa, mutta sanoisin että anna mennä jos oikeasti sitä haluat. Yleensä ne parhaimmat asiat elämässä ei tule helposti. Opiskelu lapset jaloissa pyörien (jalasta roikkuen..) on rankkaa aivan varmasti, se vaatii joustavaa mieltä ja taitoa opiskella. Mutta se antaa myös paljon, ja paljon onnellisempi olet jos opiskelet ja tavoittelet sitä sun omaa juttua sen sijaan, että äitiysloman tai hoitovapaan jälkeen edessä siintää työpaikka, johon et halua palata. Vaikka toisinaan väsyttää paljonkin ja tekisi mieli lopettaa koko opiskelu, tulee seuraava päivä, ja kun kysyn jälleen itseltäni että haluanko tätä todella, vastaus on yhä edelleen sama: haluan.

Essi

Ei kommentteja