Tervetuloa maailmaan vauva




Hei ja mitä parhainta tiistaipäivää! 

Terveisiä täältä onnen ja autuuden keskeltä, nimittäin keskiviikkona 18.9.2019 ko 14:39 meille syntyi ihana pieni täydellinen tyttö ♡ Painoa oli 3740 g ja pituutta huikeat 52,5 cm. Vauvalla oli hieman rankka alku, ja hän joutui olla hengitysvaikeuksien takia teholla pari päivää tarkkailussa, mutta lauantaina aamupäivällä päästiin jo molemmat kotiin. Ensimmäiset päivät meni ymmärrettävästi hirveän huolen vallassa, mutta kotiutumisen jälkeen viimeiset kolme päivää ollaan leijuttu ihanassa vauvantuoksuisessa kuplassa ja ihmetelty koko perheen voimin uutta tulokasta.

Palautuminen on lähtenyt hyvin käyntiin, ja taas olen saanut ihmetellä mihin naisen kroppa pystyy ja miten nopeasti synnytyksen jälkeen tuntuu siltä kuin "saisi oman kropan takaisin". Ensimmäiset päivät synnytyksen jälkeen oli tietysti hutera olo ja joka paikkaan särki, mutta nyt jopa keskivartalo tuntuu jo normaalimmalta, eikä sellaiselta spagetilta kuin vielä vaikka toissapäivänä.

Liljan ensireaktio vauvaan oli "ei", mutta jo hetken päästä hän halusi silittää vauvaa ja tulla mukaan vaihtamaan vauvan vaippaa. Lilja nappasi hoitopöydän alatasolta puhtaan pyyhkeen ja kertoi että "kuivataan vauva". Viime päiviin on mahtunut myös muita super hellyyttäviä hetkiä, kuten ne, kun vauva itkee ja Lilja sanoo "ei mitään hätää vauva". Uhma on ainakin kolminkertaistunut vauvan tultua kotiin, mutta Lilja ei kohdista uhmaa tai kiukkua vauvaan vaan meihin vanhempiin ja mammaan (mun äitiin joka on täällä auttamassa.) Luulen että Liljalle vauvan kotiintuloa kovempi paikka oli se, että olin kaksi kokonaista päivää poissa kotoa. Tajusin synnytyksen lähestyessä, etten ole ollut yhtäkään yötä poissa Liljan luota, ja Lilja täyttää kohta kaksi. Oli siis korkea aika, mutta aikamoisen myllerryksen keskellä Lilja poloinen joutui äidistä eroon<3 

Kaikki siis hyvin vauvalandiassa, palaan taas blogin pariin tässä pikku hiljaa. Synnytyskertomusta on kovasti toivottu, ja varmasti siitä kirjoitan kunhan saan ensin hieman jäsenneltyä ajatuksiani.

Vauvaterveisin,

Essi

Diy-projektit vauvalle

Hyvää huomenta!

Täällä on herätty varhain syksyiseen, kanelipuustin tuoksuiseen aamuun. Intouduin eilen illalla pullatalkoisiin, ja lopputuloksena meillä on nyt kolme pellillistä korvapuusteja. Osan ajattelin pakastaa tulevia viikkoja varten, mutta saa nähdä paljonko niistä on jäljellä iltaan mennessä – sellaisia pullahiiriä täällä meillä asustaa ettei paremmasta väliä. Naurattaa muuten hieman se, miten stereotypinen viimeisillään raskaana oleva nainen musta on tullut, kun kotona tuoksuu vain pulla ja pyykinpesuaine. Kahvit on aina porisemassa ja tuoreita kukkia maljakossa. Kunnon kodinhengetär -meininki!

Eilen oli muutenkin aika tehokas ja jotenkin erityisen kiva päivä, kun tunsin oloni energiseksi siitä huolimatta että raskausviikot alkaa olla jo kasassa (39+4 oli eilen). Aamulla sain neulottua yhden projektin loppuun, syötiin Liljan kanssa rauhassa aamupalaa ja lähdettiin käymään muskarissa. Muskarissa oli aika moni jo ajatellut ettei meitä (tai ainakaan mua) enää tällä viikolla näy. Mutta sinne mä vaan tupsahdin mahoineni leikkimään ja laulamaan, vaikka laskettu aika on perjantaina. Lilja on muuten tykännyt ihan hirveästi käydä muskarissa, ja on kehittynyt siellä ihan selvästi. Ensimmäinen tunti oli aikamoista poukkoilua, eikä tyttö meinannut millään pysyä mun vieressä tai keskittyä leikkeihin. Nyt hän jo tarkkaavaisesti keskittyy ja kuuntelee ja seuraa perässä mitä tehdään. Ja myös nauraa niin että mahanpohjasta kutittaa ja on niin hellyyttävä että äitiä itkettää. Mikä mua nyt ei näinä päivinä itkettäisi. Muskarin jälkeen syötiin lounasta ja leikittiin. Nappasin myös toivottavasti viimeiset masukuvat (toivon sitä joka kerta, mutta tähän mennessä on aina tullut seuraava kerta!), joihin Lilja myös tapansa mukaan osallistui. Aina jossain kuvan nurkassa näkyi pieni hiustupsu tai pikkuruiset sormet.

Intouduin myös kuvailemaan viime aikaisia käsityöprojektejani, joita olen vauvalle väkertänyt. Uusimpana tosiaan eilen valmistunut neulottu vauvan tupsupipo, johon upposi muutama tunti parina iltana. Tilaustöiden lomassa on välillä ihanaa tehdä jotain ihan muuta, ja tietysti omallekin vauvalle pitää jotakin olla! Jossain kohtaa tajusin, että muiden vauvoille teen hirveällä tahdilla vaikka mitä vaunuleluista tuttinauhoihin ja helistimiin, mutta omalle vauvalle en ole tehnyt juuri mitään. Suutarin lapsella ei ole kenkiä jne. No, korjasin asian ja ryhdyin tuumasta toimeen. Hetki sieltä ja toinen tuolta, ja nyt on muutama kiva juttu odottamassa uutta tulokasta.

Neulottu vauvan tupsupipo


vauvankyparamyssy

vauvankyparamyssy

Olen joskus viime syksynä neulonut samanlaisen pipon Liljalle, ja tuolloin tein itse tupsun langasta. Tupsulle kävi kuitenkin jokin omituinen onnettomuus, johon saattoi liittyä taapero ja taaperon mystiset päähänpistot. Löysin nimittäin tupsun piposta irronneena ja kaikki langanpätkät revittynä tupsusta irti yhtenä lankakasana. En vissiin ollut osannut tehdä tupsusta tarpeeksi kestävää! Lähinnä nauratti tuon pikku tättähäärän puuhastelut.

Tällä kertaa sain idean tehdä muuten samanlaisen pipon, mutta hieman paksummasta langasta. Muutama viikko sitten hakiessani kankaita ompeluprojektia varten Nappinjan liikkeestä silmiini osui tekoturkistupsut, ja siitä se idea sitten lähti. Ostin kolme tupsua, itselleni ja tytöille, eli vielä pitäisi neuloa Liljalle oma myssy (joka toivottavasti säilyy hengissä tällä kertaa) ja itselle samasta langasta jokin ihana muhkea pipo, samanvärisellä tupsulla tottakai. Tämä oli kiva ja nopea iltapuhde!

Ohje Novitan sivuilta täältä, lanka Novita Baby wool (100% merinovilla) sävyssä Olki (603).

Pupunkorva- ja helmipurulelut





diyvauvanpurulelu

Pinterestiä ja Instagramia selatessa en ole voinut välttyä törmäämästä mitä söpöimpiin luonnollisiin ja neutraaleihin puruleluihin ja helistimiin. En erityisemmin pidä sellaisista kovista muovisista leluista, joita meiltäkin kyllä löytyy, vaan sydäntäni lähellä on luonnolliset materiaalit ja sävyt. Tietenkään en kiellä mitään lapsiltani, ja tiedän että pian olohuoneemme lattia on varmaan kuorrutettu Ryhmä hau -leluilla, mutta vauvan leluihin voin vielä vaikuttaa joten sen teen! Ja toisaalta onhan siinä oma tuntunsa kun lelut on itse tehtyjä. 

Pupunkorvalelun virkkasin hetken mielijohteesta omasta päästä. Lanka oli ehkä hieman liian paksua, ja ohjetta pitää muutenkin vielä hieman kehitellä. Joku tällaisen jo taisi tilatakin, joten pitää jossain välissä yrittää ehtiä kokeilemaan ohuemmalla langalla ja koukulla. Helmipurulelut on myös helppo ja nopea tehdä, ja niihin voi kivasti yhdistellä myös virkattuja palloja eri värisistä langoista.

Rusettipanta





Rusettipantoja on nyt näkynyt kaikkialla, ja koska olen tällainen do it yourself -tyyppi niin tietysti halusin kokeilla tehdä sellaisen itse, vaikken varsinaisesti mikään ompelijaintoilija olekaan. Perus ompelukone löytyy, jolla saa yksinkertaisia juttuja tehtyä, mutta harvemmin tulee kaivettua kone kaapin perukoilta.

Näistä tuli kuitenkin niin kivat samistelupannat, että ehkä voisin vielä tehdä toiset eri värisenä. <3 Lisäksi to do -listalla on muutama muukin ompeluprojekti, joten katsotaan jos se into tästä nyt lisääntyisi! Ohjeen rusettipantaan löysin ihanan Ullan blogista täältä.

Norsuvaunulelu ja virkattu tuttinauha


virkattututtinauha

Norsulelut on tietysti ihan must omalle vauvalle, mutta toistaiseksi olen tehnyt vasta tämän yhden, joka ehkä tulee leikkikaareen roikkumaan. Tuttinauhan virkkaamista harjoitellessani virkkasin myös saman sävyisen nauhan. Nyt mätsää vauva ja vaunulelu! Jossain kohtaa haluaisin tehdä vauvan pinnasängyn reunaan tuollaisen norsuketjun, jonka tein vähän aikaa sitten yhdelle asiakkaalle. Se oli niin kiva idea että lainaan kyllä itsellekin!

Virkattu lämmin peitto

virkattuvauvanpeitto

Jo joskus kesällä, kuukausia sitten, innostuin kokeilemaan pajuneliön virkkaamista. Tämä ei ole se aito pajuneliö, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Näitä on niin rentouttavaa ja nopeaa tehdä, vaikka paloja pitääkin aika monta virkata saadakseen kunnon kokoisen peiton. Olen virkannut nämä ihan Novitan Seitsemän veljestä -langasta, joka tietysti kutittaa, mutta ajattelin että joko ompelen jonkun puuvillakankaan toiselle puolelle "aluskankaaksi", tai sitten käytän peittoa vain rattaissa ulkovaatteiden päällä lämmittämässä. Vielä pitäisi muutama neliö saada virkattua niin peitto olisi valmis.


Sellaisia projekteja! Minkälaisia käsitöitä olet tehnyt tulevalle vauvalle?

-Essi

Sairaalakassin pakkailua



Se olisi kohta 40 raskausviikkoa täynnä (39+2), hurjaa! Miten nopeasti aika on mennyt ja toisaalta tuntuu että olen ollut kaksi vuotta raskaana, ja olen älyttömän helpottunut jo nyt siitä tiedosta, että kohta mulla ei ole enää tätä isoa raskausmahaa.

Viime päivät on kuluneet lähinnä kaikkea puuhastellessa, tilaustöitä tehdessä, asioita ja kotia järjestellessä, kahvitellessa ja tietenkin odottaessa milloin synnytys käynnistyy! Joka kerta kun herään yöllä, ajattelen että nytkö se alkaa. Mutta ei! Tavallaan on rauhallinen olo, eikä ole kiire minnekään, mutta sit toisaalta sitä miettii vähän väliä että päästäiskö sitä jo tositoimiin. Jos minulta kysytään, vauva voisi mun puolesta syntyä mieluiten keskiviikon jälkeen (laskettu aika on perjantaina), kun äitini tulee meille avuksi tuolloin keskiviikkona. Huomenna on tiedossa aamu/aamupäivä tilaustöiden tekemistä ja postittamista, sitten haen tytön päiväkodista ja iltapäivästä saamme ihania vieraita tänne kylään.<3 Tiistaina meillä on muskari aamupäivästä ja muutenkin päivä varmaan hujahtaa aika nopsaan kun Lilja on kotona. Keskiviikkona on taas päiväkotipäivä, mutta haen Liljan vähän aiemmin että päästään yhdessä hakemaan mammaa junalta ja sen jälkeen miestä töistä. Kyllä, on tiukka aikataulu tiedossa, heh! :D

Vaikka laskettu aika on jo lähellä, olen jostain syystä vitkutellut sairaalakassin pakkaamisen kanssa. Oikeastihan siellä sairaalassa ei juuri mitään tarvita, mutta ihan sellaisena tunnelmaan virittäytymisriittinä ja valmistautumisena on ihan mukavaa miettiä, että mitäs me kohta sitten tarvitaan kun synnytys on ohi ja tullaan vauvan kanssa kotiin. Kysyin instagramin puolellakin, että mitä sinne sairaalakassiin nyt kannattikaan pakata, ja sain valtavasti hyviä vinkkejä ja huomioita. Kummasti sitä unohtaa kaikkea vajaassa kahdessa vuodessa. Täältä voit käydä lukemassa (ja kävin itsekin, kröhöm) mitä pakkasin viime kerralla mukaan.

Tällä hetkellä mukaan on lähdössä:

imetysliivit
kotiutumisvaatteet itselle
villasukat

Weledan nursing oil
shampoo + hoitoaine
kasvorasva
kasvoputsari
hammasharja + tahna
rintapumppu

imetystee
lakupussi
suklaata
mehua
suolatikkuja

kotiutumisvaatteet vauvalle
pieni viltti
tutteja

puhelimen laturi
kamera + laturi
lankaa ja virkkuukoukku (tietenkin)

pieni lahja vauvalta esikoiselle





Edelliskertaan verrattuna pakkaan vähemmän mukaan, ja skippaan suosiolla rintakumit ja nännivoiteet ainakin. Tuon Weledan Nursing oilin otan, se rauhoittaa vähän samaan tapaan kuin kaalinlehdet. Jotenkin nyt on aika luottavainen olo, että imetys onnistuu kun se viime kerrallakin lähti niin hyvin sujumaan. Olen kuullut muutenkin, että toisen vauvan kanssa maidontuloa ei tarvitse odotella ehkä niin kauaa kuin ensimmäisellä kerralla, joten siksi tuo rintapumppu. Viimeksi ostettiin pumppu vasta kotiutumisen jälkeen, kun totesin että imetys sujuu ja pumpulle tulee todellakin tarvetta. Mikäli imetys on sun juttu ja onnistuu, suosittelen lämpimästi Philips Aventin sähkökäyttöistä pumppua. Imetystee oli ihan maagista tavaraa viimeksi, tai sitten kuvittelen vain. Saas nähdä tuleeko sille tarvetta, mutta otetaan se nyt mukaan kuitenkin.

Ostin kahdet uudet imetysliivit jo muutama viikko sitten, ja olen käyttänyt niitä päivittäin. Sen tiedän että nämä tulee olemaan liian pienet synnytyksen jälkeen, mutta se on sen ajan murhe. Kyllä sitä ehtii kipaisemaan sen verran kauppaan että saa sitten tilanteen mukaan katsottua sopivat liivit. Nyt on jotenkin niin vaikeaa arvioida oikeaa kokoa, joten luovutan ihan suosiolla ja katson sitten myöhemmin.

Tällä kertaa en edes pakkaa kirjaa mukaan, koska keskittyminen ei varmastikaan riitä. Virkkaaminen ehkä just ja just menee, mutta aion tehdä jotakin omaksi iloksi – tilaustöihin tulee muutaman viikon tauko vauvakuplassa elellessä.

Synnytystoivelistaa en ole kirjoittanut enkä välttämättä kirjoita ollenkaan. Aion sanoa vain, että pärjäilen niin kauan ilman lääkkeellistä kivunlievitystä kuin siltä tuntuu (viimeksi 7 cm oli se rajapyykki avautumisvaiheessa) ja otan sitten todennäköisesti epiduraalin jos tilanne sitä vaatii. Olettaen että ehdin! Sitähän ei koskaan tiedä kuinka vauhdilla tämä toinen bebe päättää syntyä. Ilokaasun skippaan tyystin, siitä tuli vain tosi huono olo.

Yksi mitä odotan ehkä eniten sitten kun vauva on saapunut maailmaan, on se kun näen Liljan ensimmäisen kerran ja kun näemme kaikki yhdessä ensimmäistä kertaa nelihenkisenä perheenä. Herkistää jo nyt ajatuskin, joten etenkin synnytyksen jälkeisessä hormonimyrskyssä itkukohtaukselta ei voi välttyä. Liljalle ostettiin pieni lahja (Muumi -väriliidut, piirustuslehtiö ja tarroja) vauvalta, joka annetaan sitten ensimmäisellä kerralla kun Lilja näkee vauvan.

Tässä vielä poimintoja instagramissa saamistani vinkeistä:

- omat sukat ja tossut
- oma tyyny
- huulirasva
- omat eväät (Aina ei kuulemma saa ruokaa keskellä yötä, me saatiin viimeksi ja on saatava nytkin – siis se nälkä synnytyksen jälkeen on aivan järkyttävä! Kummallakin!)
- juomapullo
- rennot omat vaatteet (mä kuulun siihen kaapujengiin)
- kuulokkeet (nää meinas unohtua omalta listalta jo!)
- pientä luksusta sairaalaelämään, esim. lemppari suihkusaippua, käsirasva tms.

Mikä oli sulle tärkeä juttu sairaalassa ollessa? Mitä lisäisit vielä listalle?

Raskausviikko 39 (38+5) ja raskauskuvaukset

Niin kuin taisin jo kirjoitella aiemmin, ehdittiin vielä käydä ottamassa nämä aivan ihanat raskauskuvat viime viikolla. Se oli se päivä, kun olin ihan varma että yöllä lähdetään synnyttämään, ja jos nyt ei mennä kuvaamaan, on jo liian myöhäistä!

Kävin päivällä pyörimässä keskustassa ja löysin H&M:n ei-äitiysvaatepuolelta ihanan kukkamekon, jonka ajattelin menevän kivasti myös myöhemminkin ja sopivan tyyliini juuri eikä melkein. Normaalisti olen kokoa 34-36, mutta otin nyt koon 38 ja just ja just maha (ja tissit) mahtuivat mekkoon. Voi olla, että ensi kesänä mekko on liian iso, mutta se on vain niin kaunis että käytän sitä vaikka väkisin. Nappasin mukaan vielä sävyihin sopivan huulipunan ja suuntasin luottokukkakauppiaalleni Teija Silverille (Kukkakauppa Hopeahippu Pirkkalan S-marketin yhteydessä) seppeletarvikkeita hakemaan. Teija oli jälleen ihana ja antoi hyvät neuvot kukkaseppeleen taiturointiin, ja sain häneltä kukat ja muut tarvittavat näkyvyyttä vastaan. Jos jokin pitkäaikainen yhteistyökumppani minunlaisella kukkaintoilijalla pitää olla, niin floristi – tietty!

Vielä ennen auringonlaskua ajettiin Pirkkalaan viljapelloille kuvaamaan. Pellosta kuului kummallisia ääniä, ja joku supikoira siellä varmaan möyri, sillä olin tuntevinani lämpimän kuonon nilkoissani. Siinä kohtaa taisin todeta, että nyt on kuvat otettu ja loikkasin ojan yli takaisin tielle. Ennen kuvaamista oli juuri satanut, ja sateenkaari piirtyi taivaalle kuin tilauksesta. Seison siis sateenkaaren päässä vauvamahoineni, meidän pieni aarre. ♡






Kirjoitin Instagramiin näin:

"Mua jotenkin meinaa herkistää nää raskauskuvat. Näistä kyllä näkee, kuka on ollut kameran takana. Mun katseessa on jotain sellaista rauhaa ja luottavaisuutta, mitä en näe kun katson peiliin. Eikö sitä sanota että vanhempien välinen suhde on lapsen koti? Tervetuloa maailmaan baby, ainakin meillä on täällä tarjota lämmin, turvallinen ja rakkaudentäyteinen koti."

Kävin tänään viimeistä kertaa ennen laskettua aikaa neuvolassa, ja sieltä tultuani piti kyllä pyyhkiä muutamat kyyneleet, niin ihania kommentteja olin kuviin saanut. Neuvolassa oli kaikki hyvin; vauva on edelleen oikein päin (niin kuin on ollut jo viikkoja), hemoglobiini, sykkeet ja paino oli ok, sf-mitta kasvaa tasaisesti käyrällä. Vauvan syke kuului huoneessa kirkkaasti ja rytmikkäästi niin kuin kuuluukin. Kun juteltiin neuvolatädin kanssa tulevasta elämänmuutoksesta, huomasin innostuvani entistä enemmän lähestyvästä synnytyksestä ja vauva-arjesta. Ihan varmasti aikaisempi hyvä ja voimaannuttava (en tykkää tästä sanasta, mutta nyt ei sovi mikään muu tähän) kokemus synnytyksestä on jättänyt varman ja rauhallisen olon. 


Mikäs tässä odotellessa. Kaikki on valmiina vauvaa varten, työt on hyvällä mallilla, Lilja viihtyy päiväkodissa eikä näköpiirissä ole muuta suurta muutosta kuin uusi perheenjäsen. Voidaan ihan rauhassa keskittyä tähän hetkeen ja totutella uudenlaiseen perhe-elämään nelihenkisenä perheenä. Se on jo ihan nurkan takana.

En osaa nyt kirjoittaa mitään järkevää, mutta ehkä saitte kiinni mun ajatuksista.

Täällä jatketaan iloisen jännittyneissä ja odottavissa tunnelmissa.

- Essi

Mistä aavistan synnytyksen lähestyvän x 10


Koska elämme jännittäviä aikoja, ajattelin kirjoitella muistoksi raskaustuntemuksiani viime viikoilta ja päiviltä. Voin sitten myöhemmin palata tarkistamaan, pitikö merkit paikkansa. Nyt nimittäin tuntuu siltä, ettei tämä raskaus pääty ikinä, vaikka hyvin tiedän että todennäköisesti vauva on täällä alle kuukauden sisällä. Se vaan tuntuu ajatuksena niin älyttömän absurdilta, etten saa ajatuksesta ollenkaan kiinni! Vähän kuin yrittäisi ymmärtää avaruutta. Vähän kuin.

Ensimmäisessä raskaudessa en muista että olisin huomannut juurikaan mitään sen erikoisempia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Kaikki puhuivat siitä miten viimeiset viikot kuluvat tuskallisen hitaasti ja odottavan aika on pitkä. Suoraan sanottuna en osaa samaistua tähän – vieläkään. Olen itseasiassa aika tyyni tämän loppuraskauden kanssa. Vauva syntyy kun on syntyäkseen, ja pikemminkin tuntuu että päivät, viikot ja kuukaudet (tai koko raskaus) on hujahtanut ohi sellaista vauhtia ettei pää ole pysynyt perässä. Toisaalta taas tuntuu siltä, että olen ollut ikuisuuden raskaana ja tulen aina olemaan, enkä osaa kuvitella elämää ilman raskautta. Ristiriitaista siis jälleen kerran, mutta sitä nyt tuntuu olevan koko äitiyshomma täynnä, ristiriitaisuutta siis.

Mutta sitten niihin oireisiin. Kirjoittelinkin jo edellisessä postauksessa raskaushimoista, jotka tuntuu olevan paljon vahvempia tässä toisessa raskaudessa, ja niin on myöskin näiden oireiden kanssa. Monet asiat varmasti selittyvät sillä, että kroppa alkaa jo olla aika äärirajoilla raskauden takia, mutta en voi olla välillä ajattelematta jostain tietystä jutusta, että onkohan tämä nyt merkki lähestyvästä synnytyksestä.

Ja juu, ilmiselvää on että synnytys on lähellä, koska kyllä tyhmempikin uuno tajuaa mut nähdessään että laskettu aika on ihan nurkan takana! Mutta jos nyt puhutaan niistä mystisistä oireista, joista voisi aavistella että kohta jotain tapahtuu. Ainakin tuolla eräässä fb-ryhmässä käy jo keskustelu kuumana erinäisistä oireista, koska niitä nyt on vaan kiva jakaa ja lukea. Pistänpä siis omatkin oireeni tähän spekulaatio-soppaan!

1. Järkyttävä turvotus. Mä olen sellainen, ettei mua raskaana ollessa turvota juurikaan sen enempää kuin normaalisti. Tottakai kesähelteillä turvotti, mutta niin mua turvottaa myös ihan ilmankin raskautta. En muista että ensimmäisessä raskaudessa olisi ollut vaikeuksia ottaa esimerkiksi kihlasormusta pois sormesta tai että nilkat olisi ollut jotenkin erityisen turvonneet. Mutta nyt! En saisi kihlasormusta pois nimettömästä vaikka ero tulisi ja käyttäisin apuna öljyä, saippuaa ja väkivaltaa. Sama nilkkojen kanssa, etenkin iltaisin ne näyttää ihan ihme munkkipossuilta. Ja ylipäätään koko kroppa on kamalan turvotuksen kourissa!

2. Normalisoitunut ruokahalu. Tai heh, maailman suurin huijaus sanoa normalisoitunut, koska suolatikut, porkkanat ja piparit (unohdin kokonaan piparit edellisestä postauksesta). Mutta siis määrällisesti normalisoitunut, olen tässä raskaudessa nimittäin syönyt jatkuvasti, ja paljon. Kilojakin on tullut muutama enemmän kuin viimeksi, mutta se on vain hyvä. Ne lähtee kyllä aikanaan, ja edellisellä kerralla tuntui että kuihduin vähän liikaa kesällä ja imetys alkoi takkuamaan. Nyt on vielä taapero menossa mukana, joten kaikki varastot tarvitaan :D Mutta siis niin, parin viime viikon aikana olen huomannut, että pärjään taas paljon pidemmällä ateriavälillä eikä tarvitse syödä niin isoja annoksia. Tässä tapahtui niin selkeä muutos ihan yks kaks, muuten en olisi varmaan huomannutkaan.

3. (iskä, älä lue!!!!)

Tissit ovat heränneet eloon. Ne ovat alkaneet elää ihan omaa elämäänsä. Muistan taas miltä tuntuu kun maito nousee ja miten kropassa kipristelee. Ihan selvästi jotain tapahtuu ja boobsit valmistautuu tulevaan imetystaipaleeseen. Lisäksi tuntuu, että kuppikoko on nyt jo kasvanut niihin mittoihin, mitä se oli ensimmäisessä raskaudessa silloin Helga-vaiheen aikana. Helga-vaiheeksi kutsutaan sitä imetyksen alkuaikaa, kun kumartuessa eteenpäin, suihkussa, nauraessa, itkiessä, toisen itkun kuullessa vauvan itkusta puhumattakaan, oikeastaan melkein missä vain tilanteessa tisseistä vaan tulee maitoa halusit tai et. Termi on mieheni kehittämä. Hirvittää ajatella mihin sfääreihin tämä tissihomma kehittyy tällä kertaa, kun tilanne on jo nyt tämä! 




4. Vatsan toiminnan muuttuminen. Koko raskauden ajan mua on vaivannut hidastunut vatsan toiminta, ja ajoittain ihan ummetuskin. Viime raskaudessa mieheni keksi myös toisen osuvan termin, kakkakahvi. Eli siis kun ulisin vessassa jumissa, etenkin ihan viime päivinä ennen synnytystä, pyysin miestä keittämään kahvia, jos se vaikka auttaisi tukalaan tilanteeseen. Tällöin mieheni naurua pidätellen meni klo 22 illalla keittelemään kupposen kahvia, jos saisi vaikka tuon raskaana olevan naikkosensa pois pöntöltä. Tästä aiheesta kirjoittaminen on nyt ehkä yksi mun blogiuran hohdokkaimmista hetkistä, mutta varmasti monet raskaana olevat pystyy samaistumaan! No, tällä kertaa loppuraskaudessa ei ole paljoa tarvinnut kahveja keitellä. Ihan sanotaanko viimeisen viikon aikana kaikki vatsan väänteet katosivat kuin pieru saharaan (hehheh!) ja muistan taas miltä tuntuu kun vatsa toimii. Huomattavasti kevyempi ja mukavampi olla! Olen jostain lukenut, että näin saattaa käydä ennen synnytystä, joten who knows. Ehkä kakasta voi päätellä paljonkin?

5. Harjoitussupistukset. Ensimmäisessä raskaudessa näitä tuli jo ihan tosi varhain, jostain toisen kolmanneksen alusta. Tein silloin seisomatyötä, ja aina jos kävelin liian nopeasti tai olin puuhannut liikaa, kroppa ilmoitti että nyt täytyy hidastaa tahtia. Tämän raskauden vietin mukavasti toimistotyössä, eikä harjoitussupistuksista ollut tietoakaan, ei edes taaperoa nostellessa kotona. Eikä siivotessa tai missään muussakaan yhteydessä. Viime kerralla supisti jos aivastin, venyttelin, nauroin liian kovaa tai kun vähänkin vaihdoin asentoa nukkuessa. Niistä ei siis voinut päätellä tuon taivaallista lähestyvästä synnytyksestä. Tällä kertaa harjoitussupparit ovat loistaneet poissaolollaan, paitsi nyt. Ihan viime viikkoina niitä on alkanut tulla, eikä minkään tekemisen yhteydessä vaan nimenomaan levossa. Yleensä iltaisin kun nukutan Liljaa. Huomaan sen alkavan tihentyneestä sykkeestä ja hieman epämukavasta olosta, ja seuraavaksi maha menee ihan kivikovaksi. Kysyin näistä neuvolassa, ja ihan normaalia on, vaikka olisikin levossa. Kroppa vaan muistelee mites se homma nyt menikään ja valmistautuu lähestyvään synnytykseen.

6. Lisääntynyt energisyys. Monta viikkoa (tai melkein koko raskauden) olen ollut jotenkin todella, todella väsynyt. En sellainen pöhnäisen väsynyt (alkuraskautta lukuunottamatta, mutta kuuluu asiaan), minkä voisi laittaa alhaisen hemoglobiinin tai anemian piikkiin, vaan ihan rehellisesti kroppa on ollut kovilla yhdistelmästä raskaus + työt + taaperoarki. Ihan päivittäiset rutiinit ja normaalit aamupalan laittamiset, suihkussa käymiset ja muut on vaatineet älytöntä ponnistusta. Selkä on ollut ihan loppu, enkä ole pystynyt oikein mihinkään. Hemoglobiini on ollut koko raskauden yllättävän hyvä, viimeksi 120 tienoilla, mitä neuvolalääkärikin ihmetteli kovasti. En usko että väsymys johtuu siitä, vaan ehkä vaan työssäkäymisestä ja elämisestä yleensä. Äitiyslomailu on tietenkin auttanut akkujen lataamisessa, ja voi johtua siitäkin, mutta viimeiset pari päivää olen ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen energinen ja jaksanut puuhailla sitä sun tätä. Selkäkipu on nyt pari päivää jotenkin mystisesti pysynyt poissa, eikä tukalasta olosta ole tietoakaan, jos ei turvotusta lasketa. Tuntuu kuin tietyt asiat alkaisivat jo nyt mennä siihen suuntaan, mitä ne normaalisti ovat, kun taas tietyt jutut muuttuu vastaamaan vauvan rytmiä (ks. seuraava kohta).





7. Muuttunut unirytmi. Maha painaa verisuonia jo aika tavalla, ja koko lantio, alaselkä ja jalat puutuu ja herään noin tunnin välein siihen että kylkeä täytyy kääntää. Pissalla ja juomassa pitää ravata myös melkein joka herätyksen yhteydessä, välillä myös nälkä iskee joskus amauyöstä ja on pakko syödä pari leipää. Mutta viimeisen viikon aikana olen huomannut sen, että "unisyklit" tuntuu menevät jotenkin näin: sikeää unta 00-04, sitten 1-2 tuntia hereillä, 05-09 nukun taas kuin tukki ja ehdottomasti viimeistään klo 9 herätys. Tähän asti ei ole ollut mitään tällaista rytmiä, vaan ihan kausittain on välillä ollut unettomuutta ja toisinaan olen nukkunut läpi yön lähes ilman herätyksiä. Muistelisin että Lilja nukkui vauvana yleensä 22-04, herätys ja pieni ruokatauko, jonka jälkeen nukuttiin 9-10 asti ja heräiltiin aina tosi myöhään. Ehkä tälläkin vauvalla on sama rytmi, ehkä?

8. Herkistynyt mieli. Koko raskauden ajan on itkettänyt normaalia herkemmin, olen vältellyt uutisia ja muutenkin olen ollut jotenkin suojelevampi itseäni kohtaan kuin normaalisti. En ole jaksanut stressata turhista pikkujutuista enkä ole ottanut stressiä sellaisistakaan asioista, joista ehkä normaalisti ottaisin. Esimerkiksi ystävien näkeminen ja yhteydenpito heihin – siis nöyrimmät anteeksipyyntöni ystävät, mutta koko raskauden ajan vaivannut väsymys vei voiton. En vaan kerta kaikkiaan ole jaksanut olla ihan sitä mitä ystävän pitäisi olla. Lupaan yrittää palata elävien kirjoihin taas sitten kun vauva on syntynyt, vaikka sekin tottakai tuo mukanaan taas omat haasteensa. 

Viime viikkoina olen huomannut, että mieli on herkistynyt entisestään, minkä luulin olevan mahdotonta. Ajattelin että pohja on jo saavutettu, mutta ei! Olen tihrustanut itkua mm. Täydellisiä naisia katsoessani, siis voi nyt hyvät hyssykät. Lisäksi olen itkenyt kun Lilja on lähtenyt päiväkotiin ja olen tajunnut että edessä on koko päivä yksinoloa kotona ilman Liljaa. Siis mitä, ihan päinvastainen reaktio pitäisi tulla siitä tiedosta että saa levätä, juoda kahvit kaikessa rauhassa ja puuhata mitä mieli tekee. Ja syödä pipareita ilman että taapero näkee ja haluaa itsekin. Mutta ei, sekään ei kelpaa vaan sitten herkistelen täällä pitkin päivää kun näen Liljan leluja lojumassa siellä täällä, tai pikku vaatteet kuivaustelineessä kuivumassa, tai kun kuulen korvissani miten Lilja sanoo, että pitää laittaa kulisaappaat jaakaan ja lähteä ulos keinumaan. Kumisaappaat on meillä nyt se juttu. Ne laitettiin yksi ilta jalkaan kylvynkin jälkeen, eli siis Lilja kekkaloi ilman vaippaa tai rihmankiertämää kumisaappaat jalassa olohuoneen matolla. Tästä on onneksi kuvamateriaalia tallessa! Mutta niin, ehkä kaikista suurin itkun aiheuttaja on, kun Lilja aamulla tulee vilkuttamaan mulle ja huikkaa "lakastan sua!" ennen kuin astuu ovesta ulos ja lähtee miehen kanssa päiväkotiin. Takuuvarma itkun paikka.

9. Loputon jano. Jano on tietysti asiaankuuluva oire pitkin raskautta, mutta nyt pitää olla jatkuvasti kaksi isoa vesipulloa jääkaapissa täytettynä vedellä, sillä juon ihan järkyttäviä määriä. Voinee selittää kohdan 1, mutta en voi olla juomatta, tai kurkkua alkaa kuivaa ja tulee vain sellainen sietämätön jano. Ihan kuin olisin juossut 20 km lenkin juomatta pisaraakaan, vaikka edellisestä vesilasillisesta (lasillisista) olisi kulunut vajaa tunti. Totta puhuen nyt kun tarkemmin alan miettiä, samaa taisi olla juuri ennen Liljan syntymää? 

10. Selittämätön tunne. Siis vaan se tunne, että kohta tapahtuu. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmaksi tulen siitä että on ehkä viisasta pakata se sairaalakassi asap. Ja meiltä puuttuu lahja vauvalta Liljalle, se pitää hankkia! Aiotaan siis antaa "lahja vauvalta isosiskolle", jotta Lilja saisi heti kiinni siitä, mikä isosiskona olemisessa on hienoa. Eli siitä, miten paljon pikkusisarukset ja sisarukset ylipäätään antaa. Enkä puhu materiasta, mutta ehkä asia hahmottuu paremmin tuollaiselle vajaa 2-vuotiaalle jonkun pienen konkreettisen lahjan avulla. 

Sellaisia tuntemuksia täällä! Tänään on taas yksi niistä päivistä, kun "saan" olla rauhassa kotona. Huomenna on luvassa Liljan kotipäivä, ja meillä on aamupäivästä taas muskari. Lilja rakasti olla muskarissa (alkoi viime viikolla), mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Taas yksi herkistymisen aihe tälle raskaana olevalle hoopolle. 

-Essi

Omituisimmat raskaushimot top 5



Viikonloppua!

Hui mitä vauhtia vilahtelee viikot ohi – taas on jo viikonloppu? Viime aikoina olen järjestellyt kotia (uusi astiakaappi, jaksetaan miehen kanssa ihastella sitä edelleenkin joka päivä!), leiponut ja kokkaillut, katsonut Viaplaysta sarjaa monta jaksoa putkeen (jotain mitä en ole ehtinyt tehdä kuukausiin) ja elänyt yleisesti ottaen aika leppoisaa arkea. Meillä on käynyt paljon vieraita kahvittelemassa, eikä loppua näy. Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä moikkaamassa yhtä uutta ystävää, jonka kanssa tutustuttiin Instagramin kautta. Heille on syntynyt vähän aikaa sitten pieni tyttövauva, ja luulen että Liljakin olisi aivan riemuissaan tästä visiitistä. Muutaman viime kuukauden Lilja on aina saanut sen luokan voi miten pieni vauva! -hepulin vauvan nähdessään, että oikein sydäntä lämmittää kun näkee välähdyksen tulevasta. Toki on eri asia kyläillä kuin se, että se pieni vauva pysyvästi hengailee meillä ja kun Liljan tajuntaan iskostuu, ettei vauva ole menossa minnekään. Mutta sen näkee sitten miten kaikki järjestyy, toivottavasti hyvin.

Tänään miehen oli tarkoitus olla tehokas ja puuhata vaikka mitä, mutta jo aamu kertoi miten päivä tulee menemään. Unohdettiin kellot ja menemiset ja suunnitelmat, kun uni tuntui maistuvan kummallekin tavallista pidempään, vaikka Lilja jo heräili pirteänä ennen kahdeksaa. Telkkarista tuli Muumit, ja hän katseli niitä sillä aikaa kun me torkuttiin vielä miehen kanssa lähekkäin – tai siis niin lähekkäin kun tämän plussapallon kanssa on mahdollista! Alkaa olla jo sellainen olo, että on vitsi puhua musta yhtenä ihmisenä. Korjaan siis aiempaa lausettani, minä, mies ja vauva nukuttiin aamulla hieman pidempään. Keiteltiin aamukahvit ja todettiin ettei ole kiire minnekään. Lilja nukahti parissa minuutissa päiväunille ja nukkui kuin tukki muutaman tunnin, jolloin saatiin rauhassa viettää olohuonetreffejä ja puuhailla omiamme. Iltapäivällä intouduttiin siivoamaan varastoa, ja saatiinkin kaikki siellä olleet tavarat käytyä läpi, hyvä me! Kävin kaupassa, koska mies lupasin tehdä kotitekoisia hampurilaisia. Syömisen jälkeen menin sohvalle pötköttelemään ja mies lähti Liljan kanssa vielä ulkoilemaan. Lilja kertoi heidän olleen retkellä, sillä päiväkodissa luontoretket ovat jokaviikkoinen tapahtuma, joista Lilja on aina aivan haltioissaan. Ihanaa että kohta voidaan retkeillä koko perhe, nyt toistaiseksi äiti ei ole aivan retkikunnossa. Uni maistui pikkutytölle varhain, ja me napsautettiin sauna päälle. Sauna kynttilänvalossa (kyllä!) ja pala eilistä juustokakkua. Täydellinen lauantai! Katsotaan vaan niin ensi yönä synnytys alkaa, kun olen niin rentoutunut ja jotenkin vaan niin onnellinen siitä miltä kaikki tuntuu nyt. Pieniä hetkiä elämästä.

Tänään jälleen kerran porkkanaa rouskutellessani tulin ajatelleeksi, että täytyypä kirjata ylös näitä omituisia raskaushimoja, koska kohta en enää muista mitä kaikkia niitä oli! Liljaa odottaessa muistan, että ihan alkuraskaudesta himoitsin sitruunoita ja avokadoja, ja loppuraskaudessa kaikki sokerinen, mm. berliininmunkit, maistuivat tavallista paremmin. Mutta sellaisia selkeitä raskaushimoja ei oikein tuntunut olevan muuten. Tässä toisessa raskaudessa kaikki tuntemukset ja raskauskrempat on tuntuneet vahvistuneen, ja nyt todellakin tiedän mitä raskaushimoilla tarkoitetaan!

Mun pahimmat raskaushimot top 5:

1. Raaka porkkana. Siis miten käsittämättömän, älyttömän, mielettömän yms. hyvää voi olla PORKKANA! Ja nimenomaan raaka porkkana, ei keitetty tai uunissa paistettu. Sellainen ihanan raikas porkkana, jota voi rouskutella. Se maku ja tuntemus ja joku siinä vaan on. On aivan pakko saada vähintään yksi porkkana päivässä, ja nyt tätä kirjoittaessakin herahtaa vesi kielelle ja pitää ehkä käydä hakemassa yksi jääkaapista. Mies varmaan kiittää, sillä hän kyllä tuossa yksi ilta mainitsi että onneksi toi joka iltainen rouskutus kohta loppuu. En voi kuvitella elämää ilman porkkanahimoa, ei se lopu!

Ps. Tällä himolla ei todellakaan ole mitään tekemistä terveellisyyden kanssa – se on vain puhdas sattuma että himotuksen kohde on terveellinen. En siis ole niitä ihmisiä, jotka sanoo "syön marjoja kun tekee mieli karkkia" ja väitä että se on sama asia. Jos tekee mieli karkkia, on syötävä karkkia. Kaikkine väri- ja lisäaineineen päivineen.


Siellä se syypää tähän porkkanahulluuteen edelleen majailee. Samana iltana, kuin kuva on otettu, olin ihan varma että synnytys käynnistyy. Olin ihan viittä vaille menossa jo pakkaamaan sairaalakassia, niinku for real. En ole edelleenkään pakannut sitä, vaikka ehkä pitäisi. Ja Liljalle myös, koska hän menee alakerran naapurille hoitoon sitten kun h-hetki koittaa.

Ps. Etsi kuvasta uninalle, jonka Lilja on varsin viekkaasti piilottanut tyynyjen väliin.

2. Suolatikut. Tässä raskaudessa olen myös tutustunut ilmiöön turvotus paljon lähemmin, eikä suolatikut varmastikaan auta asiaa. Mutta en siis vedä niitä pakettikaupalla, näissäkin on sama kuin porkkanoissa, ihan maun vuoksi on saatava rouskutella pari päivässä. Huom! Lidlin suolatikut on parhaimman makuisia.

3. Appelsiinimehu. Suuta kuivaa eikä päivä lähde käyntiin, jos en saa yhtä lasillista appelsiinimehua joka aamu. Se on vaan niiiiiiin hyvää! Parasta on Godmorgonin appelsiinimehu, mutta jostain kumman syystä sitä ei tunnu löytyvän muualta kuin Citymarketista, jossa me ei käydä niin usein kaupassa, nyyh :(

4. Maakellarin/parkkihallin/varaston tuoksu. Siis tää on aivan käsittämätön, ja oikeastaan sama oli ensimmäisessäkin raskaudessa. Meen aivan sekaisin jos tulee vastaan sellainen oikeanlainen maakellarin tuoksu jossakin, yleensä parkkihallissa. Mä en ymmärrä mikä tää homma on, mun ei siis todellakaan tee mieli a) syödä hiekkaa b) nuolla betoniseinää tai c) hörppiä bensaa, mutta tää maakellarin/kostean parkkihallin tuoksun nuuhkuttelu on mennyt ihan nextille levelille. Jos käydään kaupassa, jossa on parkkihalli, innostun salaa. En malta odottaa että päästään perille, jotta voin vetää keuhkot täyteen ihanan tuoksuista ilmaa. Aaaah, parasta. Efekti on täysin sama, kuin jos antaa kissanminttua kissalle. Meen aivan sekaisin!


Tyytyväinen ilmeeni kun pääsen haistelemaan parkkihallia. 

5. Pyykinpesuaineen/huuhteluaineen tuoksu. Vaikka jotkut hajut tai hajusteet käy nenään inhottavasti, ja tuntuu että hajuaisti on paljon herkempi joillekin tuoksuille, niin tässä ei taas ole mitään rajaa. More is more. Yritän pitää järjen kädessä pyykkiä pestessäni, enkä lotraa pesuaineilla, koska ympäristöystävällisyys ja hajusteiden kemikaalikuorma jne. Normaalisti en käytä huuhteluainetta juuri muuhun kuin lakanapyykkiin, mutta nyt on pakko lorauttaa ihan vähän joka koneellisen sekaan. Odotan että kone pyörii ja pääsen laittamaan pyykit kuivumaan! Taloyhtiössä on kyllä hyvä kuivausrumpu, jota normaalisti käytän usein, mutta nyt haluan ehdottomasti kuivata pyykit kotona. Koska se tuoksu. Mmmm.

Siinä mun omituisimmat (sekopäisimmät..) raskaushimot! Olisi hauskaa kuulla, mitä raskaushimoja sulla on ollut? Olen kuullut kyllä oudommistakin, just sen tyylisiä että dippailee nakkeja kaakaoon ja ottaa kulauksen omenamehua sinapilla höystettynä. Ei ehkä just tollaista yhdistelmää, mutta ei kaukana kuitenkaan. Nyt saa paljastaa oudoimmat raskaushimotukset! :D

Porkkanaisin terveisin,

Essi

Translation: All you need is carrots.

Mitä lapsiperheessä kannattaa vakuuttaa + pari myyttiä vakuutusyhtiöistä


Maanantai-iltaa! 

Meillä on ollut tänään jotenkin erityisen kiva päivä. Ollaan Liljan kanssa käyty pienellä kävelyllä, leivottu porkkanakakku-kääretorttua ja tehty muita ihan tavallisia juttuja. Mutta ahh, olen tänään ajatellut että tätä tämä äitiyslomailu on parhaimmillaan. 

Lisäksi viikonloppuna meille muutti asumaan uusin torilöytö, vanha astiakaappi. Olen ihastellut sitä nyt siitä hetkestä lähtien kun se kannettiin sisälle, enkä saa siitä varmaan koskaan tarpeekseni. Järjestelin tänään onnessani kaappiin kaikki astiat, perintönä saadut pöytähopeat ja kukkamaljakot. Liljan ollessa päiväunilla sytytin kynttilät, kuuntelin musiikkia ja hörpin kaikessa rauhassa kupin kahvia. Ja tietysti samalla tuijottelin astiakaappia. Eilen haettiin myös vihdoin tuplarattaat, ja tänään käytiin niitä testailemassa koko perheen voimin. Oli ihanaa käydä ulkona käppäilemässä kun ilma oli raikasta sateen jälkeen. Sekä kaapista että rattaista myöhemmin, tänään on luvassa nimittäin hieman tavallisesta poikkeava postaus!

Sain tässä taannoin eräältä lukijalta toiveen kirjoittaa postauksen lapsiperheen vakuutuksista kun mainitsin olevani vakuutusyhtiössä töissä. Mitä kannattaa vakuuttaa? Mitä vakuutuksia otettaessa tulee ottaa huomioon? Ovatko vakuutusyhtiöt pelkkää huijausta ja yksi iso rahantekokone? Okei, toi viimeisin oli mun omasta päästä, mutta ajattelin myös hieman tuoda tähän aiheeseen vakuutusyhtiön näkökulmaa, sillä usein äänessä ovat kärjistetysti sanottuna vain pettyneet, hämmentyneet tai tietämättömät asiakkaat/ihmiset.

Disclaimerina tähän alkuun haluan vielä sanoa, että en ole mikään vakuutusalan asiantuntija, ja osaamiseni rajoittuu vain yhteen vakuutuslajiin. Olen töissä (tai nyt äitiyslomalla tietenkin) siellä korvauspuolella, ja työ on haastavaa, monipuolista ja pääosin kivaa. Kokemusta minulla on kuitenkin vasta alle vuosi, ja tämä on vain minun näkemykseni aiheesta – enkä tietenkään voi puhua kuin yleisellä tasolla vakuutuksiin ja vakuuttamiseen liittyvistä seikoista.



Mitä lapsiperheen kannattaa vakuuttaa?


Ilmiselvää on tietenkin henkilövakuutukset. Mielestäni jokaisella tulisi olla edes jonkinlainen tapaturmavakuutus. Vaikka julkinen terveydenhuolto on aina palvellut ainakin itseäni todella hyvin, on hyvä olla vakuutus siltä varalta jos jotain sattuu ja tarvitset hoitoa heti. Tapaturmavakuutus takaa nopean hoitoon pääsyn, ja koska ainakin itsestä tuntuu että vahinko sattuu aina illalla tai viikonloppuna "huonoon aikaan", on kätevää kun voi mennä myös yksityiselle.

Henkilövakuutuksia on tapaturmavakuutuksen lisäksi monia muitakin, mutta mun mielestä erityisesti lapsiperheissä korostuu henkivakuutuksen tärkeys. Oletko tullut ajatelleeksi, mitä perheellesi käy jos kuolet huomenna? Tiedän, sitä vaihtoehtoa ei kovin mielellään ajattelisi, mutta minusta on oltava realisti mikäli haluaa olla vastuuntuntoinen vanhempi. On nimittäin äärimmäisen vastuutonta ajatella, ettei itselle voisi koskaan sattua mitään. Aina voi tapahtua mitä vaan, eikä se ole todellakaan aina itsestä kiinni. Joku urpo tuolla liikenteessä saattaa ajaa kännissä, aineissa tai muuten vain saada päähänsä kuningasidean ja ajaa järkyttävää ylinopeutta kaiteeseen ja pyörähtää siitä ohituskaistalle niin, ettet ehdi mitenkään reagoimaan. No joo, ei siitä sen enempää, mutta joka tapauksessa koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Ja sitä varten kannattaa varautua, edes jonkinlaisella henkivakuutuksella, jos pariskunnalla on lapsia ja/tai yhteistä lainaa. Olisi ihan hirveä ajatus, jos jommalle kummalle vanhemmalle kävisi jotakin ja kaiken surun ja muun selvittämisen lisäksi pitäisi vielä muuttaa yhteisestä kodista pois, kun jäljelle jäänyt vanhempi ei selviytyisi taloudellisesti asuntolainasta ja muista lapsiperheen menoista.

Mulla ja mun miehellä ei vielä ole yhteistä asuntolainaa, mutta sekin on lähivuosina suunnitelmissa. Joka tapauksessa meillä on henkivakuutukset siltä varalta että jotain käy, ettei toinen jää ihan tyhjän päälle taloudellisesti. Laiha lohtu, mutta kyllä ne kymmenet tuhannet siellä pankkitilillä silti enemmän auttaa kuin ei mitään.

Ihan noin muutenkin, oli lapsia tai ei, suosittelen ottamaan edes tapaturmavakuutukseen lisäksi jonkun äkillisen kuoleman turvan. Se helpottaa huomattavasti asioiden järjestämistä, kun on jotain millä kattaa hautajais- ja muita kuolinpesään liittyviä kuluja.

Vauva- ja lapsivakuutus. Otettiin ennen Liljan syntymää vauvavakuutus, joka kattaa myös raskauden aikaisia mahdollisia kuluja (esim. poliklinikkamaksuja yms.). Erona lapsivakuutukseen vauvavakuutus siis tosiaan turvaa myös äidin kuluja, mutta se on voimassa heti vauvan syntymästä alkaen. Lapsivakuutuksen voi ottaa vasta, kun vauva on 7 vrk ikäinen, eikä se korvaa vauvan vakavaa sairautta tai synnynnäistä vammaa, toisin kuin vauvavakuutus. 

Kohta Lilja on 2-vuotias, ja ollaan tarvittu vauvavakuutusta tasan kerran. Oltiin Helsingissä ja Liljalle iski korvatulehdus, ja päästiin alle kahdessa tunnissa lääkäriin ja saatiin antibiootit. Todettiin tässä uudelle vauvalle vakuutusta otettaessa, että nyt viimeistään kannattaa vaihtaa Liljan vakuutus lapsivakuutukseen. Samalla vakuutus halpeni ehkä 50%. Tälle toiselle lapselle otettiin tosiaan myös syntyvän lapsen vakuutus, tällä kertaa Fenniasta. En ole Fennialla töissä eikä tämä ole mainos, mutta Fennialla ei ole sitä rajoitusta, että vakuutus pitäisi ottaa vähintään 3kk ennen laskettua aikaa. Äidin tulee toki antaa terveysselvitys, ja ehtona on myös että on osallistunut kaikkiin raskauden aikana tarjottuihin seulontoihin.


Kotivakuutus nyt on ihan itsestäänselvyys oli lapsia tai ei. Vähän aikaa sitten tosin kuulin tarinan tyypistä, jolla on omistusasunto ja asuntolainaa, mutta ei kotivakuutusta. Syytä tälle en tiedä, jokin periaatteellinen kai. Työkaverini oli sitten hieman valistanut asiasta, joten toivottavasti tämä tyyppi tuli järkiinsä! Kotivakuutushan ei nimensä mukaisesti kata vain kirjaimellisesti kotia, vaan siihen sisältyy myös oikeusturva- ja vastuuvakuutus. 

Kotivakuutusta (ja kaikkia muitakin vakuutuksia...) ottaessa kannattaa selvittää mitä se kattaa. Esimerkiksi kotivakuutus ei useimmiten korvaa eläimen aiheuttamia vahinkoja. Eikä myöskään eläintä itseään, vaan esimerkiksi koiralle pitää ottaa oma vakuutus. Ja kyllä, tämä ei kaikille ole itsestäänselvyys.



Ajoneuvovakuutukset. Kun ostat auton, liikennevakuutus on lakisääteinen vakuutus, joka on pakko ottaa. Liikennevakuutus korvaa siis esimerkiksi liikennevahingossa kaikki henkilövahingot ja toiselle autolle aiheutuneet vahingot, mutta ei omalle. Suosittelen siis ottamaan omaan autoon kaskovakuutuksen, joka kattaa oman auton vahingot liikennevahingossa, mutta myös oman toilailun, esimerkiksi jos vaikka peruutat autosi parkkihallissa tolppaa päin. 

Lapsiperheissä auto on usein suhteellisen elintärkeä kapistus, ja vakuutusta ottaessa kannattaa etenkin lapsiperheen näkökulmasta katsottuna miettiä sitä, miten arki hoituu jos sattuu vaikka peurakolari. Tuletteko toimeen ilman autoa korjauksen ajan? Jos asut alueella, josta ei ihan hetkessä pääse julkisilla kauppaan, töihin ja päiväkotiin, suosittelen ottamaan kaskovakuutuksen, joka kattaa sijaisauton vuokrakulut. Moni ei ole tullut ollenkaan ajatelleeksi miten hankalaa säätöä arki on ilman autoa jos vahinko sattuu. 

Myös kolarointivakuutus olisi ihan hyvä kuulua kaskoon, sillä ikinä ei tiedä mitä ne omat lapsukaiset keksiikään (sen oman töppäilyn lisäksi). On aika arkipäivää, että sillä aikaa kun isi puuhailee pihalla ja kääntää hetkeksi selän, on perheen 4-vuotias saanut idean että olispa kiva koristella isin auto! Ja tadaa: koko auto on täynnä kauniita kivellä "piirrettyjä" kiehkuroita. Tai jos lapsi vaikka avaa auton oven hieman liian rivakasti parkkipaikalla ja samalla naarmuttaa sekä viereisen että oman auton oven. Omavastuu on todella pieni hinta verrattuna siihen miten paljon auton maalaukset maksaa.


Ja sitten vielä muutama ajatus vakuutusyhtiöissä työskentelystä...


Me vakuutusalalla työskentelevät emme tahallaan

- jätä korvaamatta jotakin, koska ei nyt vain huvita
- tee hylkäävää päätöstä
- tulkitse vakuutusehtoja tai lakia asiakkaan vahingoksi
- kiusaa asiakkaita
- pitkitä vakuutusasian käsittelyä

Joskus valitettavasti asian hoitaminen vaatii pidempää käsittelyaikaa. Etenkin jos tapahtuneeseen liittyy kolmansia osapuolia. 

Joskus asiakas huutaa ja kiroilee puhelimessa, ja silloin on turha odottaa hyvää palvelua takaisin. Palvelua saa, mutta henkilökohtaisuuksiin menemistä, eikä oikeastaan kiroilua, tarvitse kenenkään kuunnella. Miten voikin olla, että yhdet ajoneuvovakuutuksen bonukset saa sellaisen raivon joissain ihmisissä aikaan? Tai jokin muu pikkujuttu. Myöskään viikonlopun jälkeen maanantai aamuisin tai joulupyhien jälkeen on lapsellisen epärealistista odottaa saavansa vakuutusasiansa hoidettua minuutissa heti aamukahdeksalta. 

Kolme minuuttia ei ole pitkä jonotusaika puhelimessa.

Mitä tulee tuohon korvattavuuteen: en voi korvata jotakin jos siitä ei ole riittävästi näyttöä tai jos se kielletään suoraan ehdoissa tai on vastoin lakia.

Vakuutusehdot ovat ne, jotka sinä itse hyväksyt ottaessasi vakuutuksen. Monet ei lue niitä pikkupränttejä vakuutuskirjoissa, enkä minäkään niin tee, mutta kyllä ne suurimmat linjat pitäisi olla tiedossa. Jos siis jotain asiaa ei korvata ehtojen mukaan, se ei ole tuulesta temmattu päätös, vaan olet itse ottanut sellaisen vakuutuksen, joka ei tätä asiaa korvaa. Vakuutukset ovat (liikennevakuutusta lukuunottamatta) vapaaehtoisia, ja päätät itse mitä elämässäsi vakuutat. Jos esimerkiksi otat kaskovakuutuksen, joka ei korvaa sijaisautoa, se ei korvaa sijaisautoa. 


Ehdot toimii myös toiseen suuntaan; kyllä ehdottomasti on jokin asia korvattava jos ehdoissa niin sanotaan. Vaikka kuinka asiakas olisi ärsyttävä suutaan soittava idiootti, sillä ole mitään tekemistä korvattavuuden kanssa. Meidän työtä seurataan ja virheisiin puututaan. Jos olen tehnyt virheen työssäni, se pitää korjata. En tietenkään voi puhua kaikkien vakuutusyhtiöiden ja kaikkien vakuutusalalla työskentelevien puolesta, mutta mun työn pääpointti on tehdä oikein, ei tehdä mitä mieli tekee. Tai rahastaa, kenelle, miksi? Mitä mä siitä hyötyisin? Korvauspäätökseen voi hakea muutosta, ja olisi viimeistään siinä kohtaa ihan hiton noloa jos olisin jättänyt korvaamatta jotakin siksi kun halusin vain näpäyttää asiakasta. Saattaisi tulla ko. lautakunnasta/oikeusasteesta mistä lie aika mielenkiintoista palautetta, joka menisi tietysti ensin esimiehen esimiehelle ja siitä omalle esimiehelle ja siinäpäs oliskin herkullinen tilanne. Joten siis ei, en voi kuvitella että kukaan vakuutusyhtiössä korvauspuolella työskentelevä tekee työtään hövelisti oman mielensä mukaan.  

Yksi kuluneimpia lausahduksia on "vaihdan vakuutusyhtiötä!" kun asiakas kiukuttelee kuin lapsi kun asiat eivät mene hänen toivomallaan tavalla. Kuule, vaihda vaan, vakuutuksia onkin hyvä kilpailuttaa välillä. Kaiken lisäksi aika moni juttu ei ole vakuutusyhtiön vaan lain käsissä, joten erittäin suurella todennäköisyydellä siellä uudessa paremmassa vakuutusyhtiössä sama asia korvattaisiin samalla tavalla.

Jos syyksi korvaamattomuuteen luullaan, ettei kehenkään luoteta koska kaikki on huijareita, niin väärin menee. Huijareita tulee vastaan tasaisin väliajoin, mutta heidät kyllä tunnistaa. En minä ainakaan suhtaudu asiakkaisiin lähtökohtaisesti sillä ajatuksella että he huijaavat. Siihenkin tarvitaan riittävästi näyttöä.

Kukaan ei varmaankaan toivo että vahinko koskaan realisoituisi. Ja tällöin olet maksanut "turhaan" vuosia vakuutuksista. Mutta entä kun se oma talo palaa? Mitäs sitten teet? Tässä kohtaa ehkä tuleekin ymmärtäneeksi sen, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri kuin sinulla. Vaikka sinulle ei olisikaan koskaan mitään kovin isoa vahinkoa tapahtunut, niitä sattuu ihan joka päivä joillekin muille. Et vain näe tai tiedä sitä, etkä voi kuvitellakaan miten hirveitä juttuja välillä tulee vastaan. Kyllä siinä on omat silmät avautuneet miksi niitä vakuutuksia ihan tosissaan kannattaa ottaa. Mä ihan mielelläni maksan vuosia vakuutuksia käyttämättä niitä, kun tiedän että jos se huono tuuri osuu omalle kohdalle, on sitä varten jokin turva.

Noin, nyt olen avautunut! Pahoittelut jos esitin asiani kärkkäästi ja provosoivasti, mutta jossainhan sitä pitää päästä purkamaan mieltä, ja mikäs sen parempi paikka kuin oma blogi. Nyt äitiysloman juuri alettua on myös hyvä tyhjentää pää työasioista ja löytää sellainen sopiva zen-olotila. 

Ensi kerralla palaan taas ruotuun ja kirjoitan uudesta kaapista (ei ehkä sitä lapsiperhe/lifestyle -blogin ydintä, mutta olen siitä niin haltioissani) ja uusista tuplarattaista!

-Essi