Featured Slider

Uskomukseni raskaaksi tulemisesta

mitentullaraskaaksi

En tiedä olenko koskaan täällä kertonut tätä, mutta minä en tosiaankaan tullut heti ensiyrittämällä raskaaksi. Oikeastaan emme missään vaiheessa yrittämällä yrittäneet lasta, mutta jossain vaiheessa aloimme miettiä, onko kaikki kunnossa kun mitään ei tapahtunut. Tämä on tietysti todella arka ja henkilökohtainen aihe, etenkin jos raskautta toivoo kovasti eikä kuitenkaan lasta kuulu. Pakko siis laittaa heti tähän alkuun disclaimer, että tämä on vain minun kokemus raskaaksi tulemisesta, enkä jaa tässä mitään universaaleja totuuksia.

Oikeastaan jo ensitreffeillä puhuttiin mieheni kanssa läpi ne tärkeimmät: mitä mieltä olet avioliitosta, haluatko naimisiin, haluatko lapsia. Kun molemmilla oli heti ensikäsittelyssä aika vahva vastaus kaikkeen yesyesyes, ei kummankaan tarvinnut kuluttaa turhaan aikaa tai energiaa näiden asioiden pohtimiseen. En edes tiedä miten on mahdollista, että olen heti ensi treffeillä tuollaista suustani päästellyt, sillä minulla oli takana ihan hirveä parisuhde ja olin ajatellut, että ei kiitos hetkeen uutta suhdetta mistään lapsista puhumattakaan. Silti olin vaan että jees, sun kanssa lapsia kyllä joo kiitos. Olin aivan mennyttä naista.

Onko minussa jotakin vikaa?

Meni kuitenkin reilusti yli vuosi, eikä mitään kuulunut, vaikka periaatteessa olisin voinut tulla raskaaksi. En kytännyt kuukautiskiertoani, en tiennyt yhtään milloin ovuloin eikä sillä tavalla "yrittämällä yritetty" lasta. En googletellut vinkkejä raskaaksi tuloon, en juonut greippimehua enkä käynyt akupunktiossa. Jossain vaiheessa kuitenkin mieltä alkoi kaihertaa, että onko minussa jotain vikaa? Samaa ajatteli myös mieheni. Yritimme kartella aihetta, sillä tuntui että mitä enemmän asiasta puhuu, sitä todemmaksi se muuttuu. Huoli kasvoi kuukausi kuukaudelta, ja lopulta emme voineet olla ottamatta asiaa puheeksi. Varasimme ajan Naistenklinikalle, jotta saataisiin selvyyttä asiaan. Saimme ajan nopeasti, kun kerroimme että "yritystä" oli takana yli vuosi.

Aika oli varattu perjantaille, ja saimme jo ensi käynnillä kuulla, että kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta minulle varattiin aika vielä varmuuden vuoksi johonkin lisätutkimukseen muutamien viikkojen päähän..

.. Ja lopulta siinä kävikin sitten niin, että soitin Naistenklinikalle peruakseni ajan, sillä olinkin raskaana! Hoitajaakin nauratti langan toisessa päässä, että ette te sitten sen enempää apua tarvinneetkaan, hyvä niin ja paljon onnea

Tämä kuva todistaa sen että tein kaksi testiä! Lilja...

... ja Helmi.

Miten ihmeessä tässä näin kävi, ajattelin tuolloin pitkään. Olin todella taikauskoinen raskaudesta ja raskaaksi tulemisesta, ja oli niin älyttömän ihmeellistä olla raskaana. En meinannut uskoa koko juttua, vaikka minulle tulikin tosi vahva tunne raskaudesta jo muutama päivä ennen positiivisen testin tekoa. Ja kaikesta huolimatta en tainnut tehdä kuin sen yhden ainoan – tai ehkä kaksi? – raskaustestiä, ihan tosi, kaikki ei tee kahtakymmentä testiä. Jotenkin ajattelin että teen sen yhden ja se saa riittää. Lisätestit ei tee asiasta itselleni yhtään sen todellisempaa tai epätodellisempaa. Koska vauvaa oltiin saatu odottaa jo suhteellisen pitkä aika, suhtauduin raskauteen heti alusta alkaen jollain tapaa pelonsekaisin tuntein, ja niin kuin sanoin, aika taikauskoisestikin jopa! 

Ajattelin, että tulin vihdoin raskaaksi, koska...

Kävimme Naistenklinikalla, ja kuulimme ettei meissä kummassakaan pitäisi olla mitään vikaa, eikä pitäisi olla periaatteessa mitään estettä raskaaksi tulemiselle. Tämän kuuleminen oli molemmille niin iso helpotus, että rentouduimme ja siksi tulin heti raskaaksi. Mua ehkä jopa hieman nolottaa/naurattaa, miten nopeasti tulin raskaaksi tuon käynnin jälkeen. Tässä todella on ilmiselvä tapausesimerkki siitä, kun sanotaan että stressaamalla asiasta siitä tulee vain vaikeampaa. Mua ärsytti niin suunnattomasti tuolloin, jos luin jostakin että se on vaan korvien välissä tai se tulee kun on tullakseen tai lakatkaa yrittämästä niin kyllä se haikara sieltä saapuu!, jos joku pari oli yrittänyt lasta pitkään eikä siitä huolimatta ollut tullut raskaaksi. Mutta itselle sitten kävikin juuri niin, että kun joku kertoi että ei ole estettä raskaudelle, niin pam, olenkin paksuna.

Vehnänalkioöljy ja foolihappo. Ennen käyntiä Naistenklinikalla, astelin johonkin luontaistuotekauppaan ja ostin kalleinta foolihappoa, monivitamiinia ja vehnänalkioöljyä mitä kaupasta löytyi. Vanhempi naismyyjä katsoi minua aika tietäväisesti, kun katseli ostoksiani. Tämä oli tammikuun alussa, eli ehdin noin kuukauden lisätä öljyä smoothien sekaan ja napsia foolihappoa, kunnes tulin raskaaksi. En kertonut tästä kenellekään, en edes miehelle, koska pidin itseäni hölmönä ja jotenkin hävetti. En ollut puhunut tästä edes parhaalle ystävälleni, ja raskaus tuli hänellekin ihan puun takaa – mutta niin se tuli meillekin! Oli vaikea puhua, kun ei varsinaisesti yritetty mutta yritettiin vähän salaa kuitenkin. 

Jooga. Muistan, että olin lukenut jostain/saanut jostain päähäni että tietynlaisen mielenrauhan saavuttaminen ja joogaaminen voi edistää raskaaksi tulemista. Tämä tietysti ei auta mihinkään rakenteelliseen ongelmaan lapsettomuudessa, mutta juuri tällaisia minunlaisiani stressaajia se voisi kuulemma auttaa. Joogasin ja yritin tyhjentää mieleni. En onnistunut siinä kovin hyvin, ja lopulta ajattelin herkeämättä sitä, miten olla ajattelematta mitään. Mikä johti aina johonkin uuteen ajatukseen ja sen tukahduttamiseen, ja lopulta olin varmaan stressaantuneempi kuin ilman joogaa ja zen-hetkeäni.

Uusi työpaikka. Olin ollut samassa työpaikassa useamman vuoden, myyjänä isossa tavaratalossa, samalla kun hain yliopistoon. Elämäni tuntui kiertävän kehää aina keväisin koittavan pääsykoerumban ja sitä seuraavan vuorotyöarjen ympärillä, kun en päässytkään opiskelemaan. Pidän asiakaspalvelusta, ja teen sitä edelleenkin, mutta vähän eri muodossa tosin. Myyjän työssä olet kuitenkin koko ajan esillä ja saatavilla, ja saat aika vähän hengähdystaukoja. Tällaisena semi-introverttinä se oli aika raskasta, ja tarvitsin paljon aikaa palautuakseni työpäivien jatkuvasta sosiaalisten tilanteiden tykityksestä. Vapaat ei usein olleet peräkkäin, ja aika pitkiä työputkiakin tein. Lopetin myös salilla treenaamisen jossain kohtaa, koska en palautunut työstä enkä treenistä ollenkaan. Yhdestä salitreenistä palautuminen kesti vähintään viikon, eli kaikki ei ollut tosiaan ok.

Lisäksi ennen nykyistä parisuhdettani olin ollut henkisesti todella raskaassa parisuhteessa, josta eroon pääseminen oli iso helpotus, mutta suhteesta toipuminen kesti jollain tasolla todella pitkään. Vaikka koin olevani onnellinen, helpottunut, rakastunut ja toiveikas, kehoni muisti kyllä kaiken sen pelon, raivon ja adrenaliinin edellisestä suhteesta. Fyysisesti olin edelleen aivan ylikierroksilla ja loppuun palanut. Kärsin ahdistuneisuus- ja paniikkioireista. Sain muutamia paniikkikohtauksia, ja myyjän työssä tuntui, että paniikkikohtaus oli joinain päivinä jatkuvasti ihan nurkan takana. Isot tilat, paljon ihmisiä, jatkuva hälinä = paniikkihäiriöisen painajainen. Lopulta olin tullut siihen pisteeseen, että irtisanoin itseni ja jäin tietoisesti ihan tyhjän päälle työttömäksi ilman jatkosuunnitelmia. Tavoitteenani oli vain ja ainoastaan palautua ja hieman kartoittaa mitä oikeasti haluan ja mihin suuntaan elämässä lähteä. 

Olin tässä tyyliin kuudennella kuulla raskaana ja näytin samalta kuin nykyään aina lounaan jälkeen. :D

Oli pakko lisätä tämä kuva, kun sattui silmään. Tämä todistaa väitteen todeksi, siis siitä että ylähuuli katoaa lapsien jälkeen jonnekin. Milloin mulla on ollut tollaiset duckface-huulet? Johtuuko ylähuulen katoaminen siitä, että kahden lapsen kanssa pitää kiristellä hampaita ja naamaa jatkuvasti? (ÄLÄ OTA SISKOLTA KÄDESTÄ!!)

Tässäkin varmaan rv 35 ja näyttää samalta kuin rv 5 toisessa raskaudessa


Kohti unelmaelämää

Lopulta olin työttömänä vaivaiset 1,5 kk ja päädyin takaisin samalle alalle, mutta yritykseen, jonka arvot kohtasivat omieni kanssa ja vähän eri työtehtäväänkin. Työpaikka oli tosi kiva ja viihdyin ensimmäistä kertaa vuosiin työssäni! Se oli ihanaa, inspiroivaa ja tunsin jonkun taakan kadonneen harteiltani. Paniikki ja ahdistus katosivat tauon ja uuden työpaikan löytymisen jälkeen. Aloitin vuoden tauon jälkeen myös taas treenaamisen salilla, ja voi vitsit se tuntui h y v ä l tä. Oli kannattanut hiljentää tahtia ja kuunnella mitä keho yrittää sanoa.

Aluksi olin uudessa työpaikassani määräaikaisella sopimuksella ensimmäiset kolme kuukautta, jonka jälkeen allekirjoitin paperit vakituisesta työpaikasta helmikuussa, siis vähän sen jälkeen kun Naistenklinikalla käyntiä. Tuolloin olin jo raskaana, tosin en tiennyt sitä vielä.

Hassua on myös se, että tuona keväänä pääsin lisäksi kahteen yliopistoon sisään, kun en viimeiseen 3-4 vuoteen ollut päässyt minnekään. Elämä meni siis uusiksi oikein rytinällä: uusi työpaikka, raskaus ja koulupaikka. Vuosi 2017 oli kyllä ihmeiden vuosi!

Toista lasta ei sitten ehditty edes kunnolla suunnitella, kun tulinkin jo yllättäen raskaaksi esikoisen ollessa vähän päälle vuoden ikäinen. Toinen lapsi oli todellinen yllätys, mutta hyvin iloinen ja toivottu sellainen. En siis ehtinyt edes kaivella mitään foolihappoja tai vehnänalkioöljyjä esiin, kun plussa jo pärähti tikkuun. 

Niin kuin voi huomata, en edelleenkään usko että tulin raskaaksi vain siksi, että me tehtiin sitä juuri otollisena ajankohtana ovulaation kannalta (vaikka toki sekin tarpeellista on), vaan uskon että se oli monien asioiden summa. Ehkä tärkeimpinä tekijöinä pidän sitä, että annoin kroppani palautua ensin menneestä, pysähdyin kunnolla miettimään mitä haluan, ja sen jälkeen aloin mennä rohkeammin kohti itseni näköistä elämää. Olin niin tiltissä menneestä, ettei mikään ihmekään etten ollut aiemmin tullut raskaaksi. Lisäksi raskaus olisi tullut huonoon saumaan, jos edelleen olisin ollut kurjassa työpaikassa ja vain stressannut tulevaa. Raskaus tuli siis juuri oikealla hetkellä, silloin kun olin siihen valmis. Vaikka eihän toisaalta äidiksi tuloon koskaan ole täysin valmis, ei siihen voi oikein valmistautua. Mutta jollain tasolla piti ensin raivata tilaa uudelle elämälle, ennen kuin olin valmis äidiksi.

Lilja kotiintulopäivänä

Ja Helmi. Sama nallepuku, sama sohva, samat kädet – eri nalle. <3

Sellainen oli mun tarina! Onko sulla jotain uskomuksia raskautumiseen liittyen tai poppaskonsteja joita oot kokeillut tullaksesi raskaaksi?

Seuraa meitä myös Instagramissa: Ikkunalaudalla

Essi


Syyskuun parhaat


Syyskuu oli ja meni jo, mutta koska syyskuu oli jotenkin niin erityislaatuisen inspiroiva tänä vuonna, halusin tehdä siitä tällaisen kuukauden parhaat -koosteen! Voin joskus palata itsekin hakemaan motivaatiota, jos päivä tuntuu yhtä harmaalta kuin marraskuinen loskalätäkkö.

Kihlajaispäivä. Istuttiin tuiki tavallisena arkipäivänä olohuoneen sohvilla, kun mies muisti että hei, tänään on meidän kihlajaispäivä. No niinpä onkin, vastasin. Kilisteltiin kahvikupeilla, hurra! Mutta mun mielestä tämä kuvastaa meidän elämää ja parisuhdetta hyvin, joskus juhlitaan oikein pitkän kaavan mukaan, toisinaan retkotetaan pitkän kaavan mukaan sohvalla. Tänä vuonna kihlajaispäivä kului jälkimmäiseen tyyliin.

Lue täältä miten mies kosi minua.

Vauvoja vauvoja vauvoja. Vauva syntyi läheiselle sukulaiselle enkä malta odottaa että pääsen katsomaan häntä! Yritän valmistella itseäni, jotta vauvakuume ei pääsisi niin pahasti iskemään (= mahdotonta). Myös meidän naapuriin syntyi poikavauva, jolle tein ilomielin lahjaksi suloisen sinisävyisen vaunulelun. 

virkattuvaunulelu

Helmin syntymäpäiväjuhlien valmistelu, synttärimekon ompelu ja tietenkin itse juhlat! Kaikki juhliin liittyvä on mun mielipuuhaa: juhlien suunnittelu, reseptien selailu, leipominen, odotus ja lopulta se ikimuistoinen päivä. 

Lue täältä miten ompelin Helmin synttärimekon

tässä postauksessa juhlatunnelmaa ja 

täältä löydät lahjaideoita 1-vuotiaalle.

1vkakku

juhlamekko

Syksy, kauniina leiskuva ruska ja ulkona oleminen kuulaassa ja raikkaassa ilmassa, syksyiset kuvat tytöistä lehtikasojen keskellä omalla kotipihalla.

Iso helpotus on ollut se, että koti on vihdoin valmis. Kaappien tyhjennys etenee ja kirppispöytä on varattu. Olen niitä ihmisiä, joiden mieli korreloi ympäristön kanssa. Kun koti on järjestyksessä, niin on ajatuksetkin. Kun kotona vallitsee kaaos kuukaudesta toiseen, on mun mieli jo aika koetuksella. Olen yrittänyt opetella tästä eroon, ja pärjään kyllä kaaoksen keskelläkin, eihän kyse ole todella mistään oikeasti vakavasta ongelmasta. Mutta huomaan heti, että olen paljon luovempi ja pystyn keskittymään olennaiseen, kun ei tarvitse kuluttaa energiaa jatkuvasti sellaiseen pitäisi tehdä sitä ja tätä -ajatteluun. Siinä taitaa olla jotain perää, kun sanotaan että tavaroiden karsiminen ja läpikäynti siistii myös elämää. Samalla tulee ajateltua mikä on itselle tärkeää ja mikä ei, mihin haluaa panostaa ja keiden kanssa aikaansa viettää. 

hirsitalo
lastenhuonevanhatalo
lastenhuone


Neulonta, virkkaaminen ja ompelu. Kaikki käsityöt on vieneet koko syksyn mennessään, ja jatkuvasti on useampi projekti puikoilla! Tällä hetkellä tuntuu, että olen neulonut viimeiset kahdeksan vuotta Novitan tämän syksyn numerossa ollutta Siiri-neulebodya. Todellisuudessa olen neulonut sitä ehkä kaksi viikkoa, mutta 3,5 mm puikoilla neulebodyn neulominen ei ole mikään nopea projekti, ellei ole pikaneuloja. Kyllä, olen googlannut "how to knit faster", ja todennut että pitäisi ehkä harjoitella lever knitting -tekniikkaa. 

harsokangas
Liljalle ommeltu hame harsokankaasta.

Omenoiden tuoksu, omena-kaurapaistos ja omenapiirakka vaniljakastikkeella.

syksynomenat

Keventynyt olo & säännöllinen ateriarytmi. Osallistuin Ilona Siekkisen 30 days challengeen ja aloin sen myötä syödä säännöllisesti. Olin ajautunut siihen tilanteeseen, että hoidin kyllä lapsille säännölliset ja ravitsevat ruoka-annokset lautasille joka päivä, mutta oman lounaan kuittasin ruisleivällä ja mikrossa lämmitetyllä kahvilla, ja välipalaksi söin suklaata tai keksin. Olo oli sen mukainen. Dieetin jälkeen olen pysynyt ateriarytmissä, ja nykyään suunnittelen paljon paremmin syömiset enkä skippaile aterioita. Mieli pysyy tasaisempana, nukun paremmin ja myös rauhoitun paremmin? En tiedä johtuuko tuo rauhoittuminen syömisestä vai monen tekijän summasta, mutta olo on kaiken kaikkiaan levollisempi ja rauhallisempi. 

Säännöllisen syömisen myötä kiloja on tietysti karissut, koska eihän kenenkään paino laske pelkkää ruisleipää syömällä. Silloin aineenvaihdunta karjuu STOP eikä kukaan tai mikään liiku minnekään. Toimiva keho vaatii hyvässä tasapainossa liikuntaa, lepoa ja ravintoa. Dieetistä voisin kertoa ehkä omassa postauksessaan tarkemmin, koska sen aikana tuli oivallettua monia muitakin asioita.

Oma tyyli & syysvaatteet. Pitkäaikainen syysperinteeni on kaivaa kausisäilytyksestä syysneuleet esiin. Periaatteessa pyrin ylläpitämään sellaista vaatekaappia, jonka vaatteita voi pääsääntöisesti käyttää mihin vuodenaikaan tahansa, paitsi tietysti sandaalit ja toppatakit erikseen. Mutta vaikka neuleitakin voisi käyttää kesällä viileämpinä päivinä, haluan silti että jokaiselle vuodenajalle on omansa. Kymmenenkin vuotta vanhat vaatteet tuntuu kuin uusilta, kun niitä ei hetkeen ole nähnyt! Etenkin tämä syksy on ollut itselläni pukeutumisen kulta-aikaa, kun on kerrankin ollut aurinkoisia, mutta hieman jo viileämpiä syyspäiviä. Luottoasu on ollut paksun neulemekko + rouheat maiharit + hiuspanta tai huulipunaa. On ihanaa pukeutua, kun alkaa palautua raskauksien jälkeen omiin mittoihin, ja tietää ettei lähitulevaisuudessa ainakaan siinnä uutta raskautta tai muita mullistuksia. Helpotuksen huokaus.

Ekat takkatulet, käpertyminen peiton alle lukemaan lasten kanssa kirjaa, yrttien kuivaaminen takan päällä. Kaikki syksyinen myysailu on tietysti kuulunut asiaan. Hirsitaloissa on viileät lattiat, joten puita on kannettu sisään ahkerasti, pärekoreja shoppailtu torista ja hykerrelty takkatulen ääressä. Lapsetkin tuntuu tykkäävän, kun meininki on vallan hygge & mysigt.

hirsitalo

yrttienkuivatus

Melkein unohdin että tämäkin oli syyskuussa, mutta onneksi on puhelimen kuvakansiot. Lähdettiin eräs kaunis syyspäivä päiväreissulle ja leikkitreffeille Turun liepeille erään ihanan ystäväni luokse. Olipa kiva käydä!

Yksi syyskuun kohokohdista oli Helmin päiväkotipaikan selviäminen. Päiväkoti starttaa näillä näkymin tammikuun alussa, jolloin palaan töihin kahtena päivänä viikossa. Katson miten arki näin sujuu, ja jos työt syövät liikaa aikaa opiskelulta, aion harkita töiden jatkoa. Ei ole mitään järkäeä polttaa kynttilää molemmista päistä – tarkoitus on nyt kuitenkin opiskella ja joskus valmistuakin. En jaksaisi ikuisuuksia elää tässä välitilassa opiskellen, vaan mieluiten haluaisin selkeän päämäärään valmistumiselle ja tavoitella sitä. Töitä on ehtinyt – ja ehtii kyllä tässä elämässä tehdä ihan tarpeeksi muutenkin. Olen 16-vuotiaana aloittanut ensimmäisessä työpaikassani, ja ehdin siis olla 11 vuotta työelämässä ennen kuin jäin ensimmäiselle äitiyslomalle. Pienen uran verran sitä kerkesi jo olla työelämässä! 

Yksi miinuskohta syyskuussa on, sillä lampaille jouduttiin sanomaan hyvästit. Lampaat muuttivat takaisin kesälaitumilta oikeaan kotiinsa, nyyh. Säikähdin vielä elokuussakin joskus kuistille mennessäni, kun lampaat näkivät minut kuistin ikkunoista ja yrittivät moikata. Hyppäsin aina varmaan puoli metriä ilmaan! Lampaat rakastivat syödä hopeapajun oksia, joihin he eivät itse ylettyneet. Myös salaatinlehtiä annoin heidän rouskutella kädestäni tuon tuostakin. Ja kuka tiesi, että lampaat saavat myös kunnon intopuuskia, iltavillejä? Joskus kun niitä meni moikkaamaan, ne innostui niin että alkoi juosta ihan hölmöinä ympäri aitausta. Pysähtyivät välillä ja jatkoivat taas. Enpä olisi tätäkään ikinä tiennyt, ellei oltaisi uskallettu ottaa riskiä ja kokeilla täällä vähän syrjemmässä asumista. Kaupungista maalle -postausta on myös paljon toivottu, se on tulossa piakkoin.

Essi