Virkattu tuttinauha + ohje

Kaikki virkkaus-, neulonta- ja diy -aiheiset postaukset on blogini suosituimpia ja luetuimpia juttuja. Te selvästi niistä tykkäätte ja niitä haluatte, joten ajattelin tästä lähtien yrittää ujuttaa niitä enemmän mukaan!

Tässä vauva-arjen lomassa, tai oikeastaan jo viime vuoden alusta, olen alkanut tehdä erilaisia virkattuja käsitöitä tilaustyönä. Koska kuitenkin aikani on kallista näin kotiäitinä, en millään ehdi tekemään kaikkea mitä minulta pyydetään, ja yhä useammin olen joutunut sanomaan mahdollisille asiakkaille ei. Edelleen tilaustöitä teen, niistä enemmän yritykseni instatililtä Lintula Design jos kiinnostaa. Mutta uskon että esimerkiksi tuttinauhan tekee vallan hyvin jokainen vähänkään näpräämisestä pitävä! Virkattu tuttinauha vaatii ehkä ihan vähän enemmän hermoja kuin helmistä koottu, mutta ei sekään todellakaan mikään vaikea ole tehdä. 

Tänään siis virkataan tuttinauhoja Ikkunalaudalla tyyliin!



Virkattu tuttinauha


Teen kahdenlaisia tuttinauhoja, silikoni- ja puuhelmistä tehtyjä tai sitten virkattuja. Tuttinauhan voi tehdä myös makrame -tyylillä, mutta itsellä ei ole nyt tähän hätään ole ollut aikaa tutustua solmuilun saloihin, joten jätän sen homman osaavammille. Ohjetta virkattuun tuttinauhaan pyydetään usein, joten tänään keskitytään niihin. 

Virkattuun tuttinauhaan tarvitset tuttirenkaan, klipsin, haluamasi väristä puuvillalankaa, virkkuukoukun ja päättelyneulan. Käytän useimmiten Adlibriksen organic cotton -lankaa ja 3,5 mm kokoista virkkuukoukkua. Dropsin Muskatista saa tehtyä myös kauniita nauhoja!


Se pää, johon tutti kiinnitetään, valitaan tutin mukaan. Useimpiin tutteihin sopii kuvassa näkyvä tuttirengas, mutta bibsiin sopii paremmin esimerkiksi itse virkattu lenkki, jonka saa vedettyä bibsin lenkin läpi (ks. kuva). Tuttirenkaita saat tilattua esimerkiksi täältä.

Klipsi voi olla pienempi tai isompi, itse käytän näitä pieniä metallisia klipsejä. Muutama tällainen pyöreä "puinen" löytyy myös, jos haluaa vähän luonnollisemman ilmeen nauhaan. Klipsejä on myös muita erilaisia, sydämen tai tähden muotoisia, muovisia jne.

Tuttinauhan olisi hyvä olla maksimissaan 20 cm pitkä, jottei se aiheuta kuristumisvaaraa. Myytävissä nauhoissa noudatan aina tätä ohjetta, mutta esimerkiksi Liljalle ulkovaatteissa käytettävästä tuttinauhasta tein aikoinaan hieman pidemmän, ettei se kiristä liikaa.

Kuvalliset ohjeet vaiheineen:


Tee normaali aloitussilmukka virkkuukoukulle.


Aloita tuttinauhan virkkaaminen rengaspäästä tekemällä renkaan ympärille 4-5 kiinteää silmukkaa. Oli hankala saada kuvattua tätä vaihetta, mutta virkkuukoukulla siis napataan tuolta renkaan "alta" lanka ja tehdään kiinteä silmukka renkaan ympäri. Tätä on hirveän vaikea selittää, vaikka on ihan yksinkertainen! Jossain vaiheessa voisin yrittää kuvata videolle koko ohjeen.


Vedä lanka renkaan alapuolelta


Tässä on ensimmäinen kiinteä silmukka.


Tee piilosilmukka viimeiseen ks:ään ja käännä työ. Kuvassa ylhäällä piilosilmukka juuri ennen kuin vedän langan silmukan läpi.

Aloita virkkaamaan kiinteitä silmukoita rivi kerrallaan, jokaisen rivin päätteeksi tehdään ketjusilmukka kääntymistä varten.


Erilaisia silmukoita käyttämällä saa nauhoista vähän eri näköisiä. Vasemmalla kiinteillä silmukoilla tehty nauha, oikealla pylväs.


Tässä oikealla puolipylväs (?). Olen opetellut virkkaamaan katsomalla englanninkielisiä virkkausvideoita, joten suomenkieliset termit on vähän hakusessa.


Lopuksi virkataan silmukat klipsin läpi. Tämä vaatii hieman sorminäppäryyttä, mutta äkkiä tämän hiffaa. Pujota ensin virkkuukoukku silmukkaan ja vedä lanka silmukasta läpi niin kuin tekisit normaalin kiinteän silmukan, mutta vedä lanka klipsin läpi, näin:


Virkkaa kaikki silmukat ja lopuksi vielä piilosilmukka vahvistamaan lopetuskohta (ks. kuva alla). Päättele langat hyvin, ettei tuttinauha lähde purkautumaan. 


Sitten vain tekemään tuttinauhoja omia tai muiden vauvoja ilahduttamaan!

Saa toki kysyä jos jokin kohta jäi epäselväksi – näitä on hieman hankala näin tekstin ja kuvien avulla selittää, melkein helpompi olisi videoida koko operaatio. Kiinnostaisiko videot esimerkiksi instagramin kohokohtiin tallennettuna? Ja hei, jos intoudutte tuttinauhoja väkräilemään, tägätkää mut kuvaan jos lisäätte instaan, on aina niin mieltä lämmittävää nähdä teidän tekemiä norsuvaunuleluja. <3




- Essi

Ranskanpastilli-pikkuleivät

En tiedä missä mielenhäiriössä aloin juuri nyt kirjoittamaan tätä keksiohjetta, kun meidän cookie jar kököttää surullisen näköisenä ja tyhjänä tuossa kaapin päällä. Vesi herahtaa jo kielelle kun ajattelenkin näitä keksejä, joita leivottiin yhdessä Liljan kanssa viime viikolla. Nyt kun #kokosuomileipoo, ajattelin että kotileipurit kaipaavat ehkä ideoita keittiöön! Keksit on maailman helpoin juttu leipoa lasten kanssa, eikä minkään tekovaiheen kanssa ole erityinen kiire, joten pienet apuritkin pääsevät kivasti osallistumaan. Pikkuleivät myös valmistuvat nopeasti, joten minileipureidenkin keskittyminen riittää näiden leipomiseen.

Ohjeen olen joskus jostain napannut ja kirjoittanut reseptikirjaani. Kunnon keksin pitää olla rapea mutta kuohkea, eikä mikään kuiva korppu sisältä, ei! Päälle sopii ranskanpastillit tai m&m -rakeet tai mitä ikinä keksitkin. Mun mielestä minttuiset ranskanpastillit sopivat näihin hyvin, mistä kukakin tykkää. Ohjetta voi helposti myös muokata suklaakekseiksi korvaamalla osan jauhoista kaakaojauheella,  päälle vielä suklaahippuja tottakai.



Maailman parhaat pikkuleivät


Tarvitset:

120g margariinia
1 kananmuna
1 dl sokeria tai fariinisokeria 
(käytin tavallista sokeria)
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
ranskanpastilleja

Laita voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Vatkaa voi ja sokeri, lisää kananmuna. Lisää muut aineet ja vatkaa hetki. Pyöritä taikina palloiksi ja litistä keskeltä hieman, mutta jätä keksi aika paksuksi sillä se leviää uunissa. Asettele keksit tarpeeksi väljästi, etteivät ne tartu toisiinsa paistuessaan. Koristele ranskanpastilleilla ja paista 175 asteisessa uunissa noin 12 min.

Nyt on kyllä kanan muisti, sillä en enää muista kauanko pidin keksejä uunissa. Se oli varmasti alle vartti kuitenkin, mutta aloin silmäillä uuniin 12 minuutin kohdalla ettei kekseistä vain tule liian kypsiä. Paistoaika riippuu myös tietysti paljon uunista! 

Pääkokki maisteli vähän taikinaakin. Mitä keksien leivonta olisi ilman taikinan maistelua?

Samoja kuvia oli aikaisemmassakin postauksessa, mutta kun pieni ruusuessu on niin söpö!

Muisto vain.

Tällä kertaa tällainen pikapostaus! Nyt kun Lilja ei käy päiväkodissa, ei ole juurikaan rauhallista hetkeä, kun ehtisi istua alas kirjoittamaan. Harmi, sillä kirjoittaminen olisi juuri se rentoutuskeino, jota kaipaisin nyt tähän hetkeen! Ettei ahdistavat uutiset ja ajatukset valtaa liikaa tilaa mielestä. Olen ottanut sellaisen linjauksen, että luen tai katson uutiset korkeintaan kerran päivässä. Pitää pysyä kärryillä (JA PYSYÄ KOTONA EIKÄ LÄHTEÄ LASKETTELEMAAN LAPPIIN), mutta on pakko pitää oma pääkoppa nyt kunnossa, jotta jaksaa olla hyvä äiti ja pitää tuttuja ja turvallisia rutiineja lapsille yllä. 

On muuten vähintäänkin paradoksaalista, että meillä ei ole aikoihin ollut näin siistiä näin pitkään. Olen pyörittänyt pesukonetta ja kuivausrumpua ahkerammin kuin koskaan, silittänyt vaatteet (tämä on mun uusin omituinen rentoutumiskeino), täyttänyt ja tyhjentänyt astianpesukonetta ennätystahdissa, imuroinut, pessyt lattiat, porannut hyllyt keittiön seinään, vahannut vanhan astiakaapin, pessyt sohvanpäälliset, vaihtanut lakanat, leiponut, laittanut ruokaa – ja tässä ohessa kuitenkin puuhannut vaikka ja mitä lasten kanssa. Lilja usein on mukana kotitöissä, joten sekin aika on sellaista kivaa yhteistä tekemistä. Tai okei, silittäessä Lilja pysyy hyvän matkan päässä kuumasta raudasta – yleensä silloin hän ilveilee eteisen peilin edessä, ja siitä syystä kyseinen peili on alvariinsa täynnä sormenjälkiä. Kaiken järjen mukaan täällä voisi kuvitella olevan sotkuisempaa nyt kun Lilja ei käy päiväkodissa. Kai mä olen vain elementissäni kotiäitinä kun "sain" Liljan nyt täysipäiväisesti kotiin. Voisihan tämä jatkua näin poikkeustilan jälkeenkin, mutta kun ne päiväkotikaverit ja touhut.

Nyt on kyllä pakko napata kaapista jotain hyvää, kun katselee näitä keksikuvia! Sitten hetki käsitöitä ja nukkumaan.

Meillä kummittelee



Tiedän että tämä on varmasti monen mielestä ihan höpönhöpöä, eikä mua ehkä tämän jälkeen voi ottaa kovin vakavasti missään, mutta silti haluan nyt kertoa tarinan! Nimittäin kummitustarinan. Tämän koronatilanteen keskellä ei varmaankaan kenellekään ole pahitteeksi lukea jotain kevyttä, eihän? 

Olen aina ollut sitä mieltä, että vanhoissa taloissa on tunnelmaa. Niiden seinät ovat nähneet elämää, ja elämä näkyy sisällä kuluneissa lattialankuissa ja kuuluu nitisevissä seinissä. Meidän talossa on esimerkiksi yksi ovenkarmi, johon on lyijykynällä piirretty täällä asuneiden lasten pituus vuosi vuodelta. Hirvittää ajatuskin, jos vahingossa siivotessa alkaisin ajatuksissani hinkata lyijykynää pois – ei pahemmin parane siivota ylimääräistä, heh. Keittiön ikkunaruudussa on sellainen kukka, joita itsekin tein pienenä: jollain ihme geelimäisellä aineella tehtiin ensin mustalla ääriviivat ja sitten täytettiin ääriviivojen sisäosa. Annettiin kuivua ja kuva liimattiin ikkunaan. Meidän kylpyhuone on ollut aikoinaan piian huone, ja mietin mitä piika on siellä asuessaan ajatellut, mitä on nähnyt katsoessaan ikkunasta ulos. Talo on rakennettu joskus 1800-luvun lopussa, sillä talo on siirretty tähän 1900-luvun alussa. Joku Finlaysonin pääsuunnittelijoista on joskus asunut täällä, ennen talon siirtymistä nykyisen vuokraisännän perheen omistukseen. Mitähän kuoseja suunnittelija on suunnitellut? Yritin etsiä tietoa, mutta en oikein löytänyt mitään kunnollista. Tuntuu hauskalta, että olen itsekin ollut Finlaysonilla töissä – tosin myyjänä, en pääsuunnittelijana, siinä on vissi ero. Mutta kuitenkin! Onko hän asunut täällä yksin? Missä huoneessa hän on nukkunut? Onko hän kantanut puut sisään, sytyttänyt tulen ja alkanut maalata tai piirtää? Ullakko ja piha-aitta on täynnä tavaraa menneiltä vuosikymmeniltä. Aitasta löysin tällä viikolla vanhan Mallasjuoma -puulaatikon, jossa otin Helmistä 6kk kuvat. Aitassa on myös vanhat hevoskärryt, joilla on kyyditty kuulemma monet hääparit kirkolta hääpaikalle. Mitähän muita aarteita täältä löytyy? Mitähän lattioiden alla on? Millä talo on eristetty? Onkohan täällä jossain jemmassa sanomalehtiä 1900-luvun alusta? Vuokraisäntä on lapsuudessaan kattanut kesäisin aamupalan toiseen kylmäeteiseen, avannut pariovet ulos ja juonut aamukahvinsa isänsä kanssa leppeän kesäilman tuulahdellessa sisään. Piha-aittaan on kuulemma laitettu pitkä pöytä koreaksi ja pimenevissä kesäilloissa pidetty monet rapujuhlat vuosien varrella. Talvisin he ovat pelanneet korttia tuvassa, siinä nurkassa, jota suuri takka lämmittää parhaiten. 

Vanhassa talossa asuessa kysymysten tulva on loputon, niin kuin voi huomata! Ehkei kaikki mieti tällaisia, mutta niin kauan kuin muistan, mielikuvitukseni on ollut suhteellisen vilkas. En osaa sammuttaa ajatuksenjuoksuani. Joskus se on hyödyksi, esimerkiksi silloin, kun haluan olla luova tai keksiä jotain uutta, ja harvoin muuten tulee tylsää. Huono se on silloin, kun oma 2-vuotias tytär kysyy minulta silmät suurina tyhjyyteen tuijottaen "äiti minne se mummo meni?". Valahdan kalpeaksi, hengitys tihenee ja niskavillat nousevat pystyyn. "Mikä mummo?" kysyn.
"No se mummo joka tuli tuolta." Lilja vastaa.
...
"Mistä tuli, mikä mummo?"
"Se joka tuli tuolta." Lilja sanoo ja osoittaa toisen eteisen ja ruokasalin välissä olevia pariovia. Eteisestä lähtee portaat ullakolle, joka on rakentamaton, kylmä tila. Istuimme parhaillaan ruokasalissa ruokapöydän ääressä. Äitini oli tuolloin meillä muuton aikaan, ja hän suhtautui skeptisesti koko juttuun, ja totesi ettei usko kummituksiin.

Ainoat mummot meidän elämässä on: mieheni "sijaisvanhemmat", vanhat perhetutut, keistä on tullut meille läheisiä mieheni äidin kuoleman jälkeen. Lilja alkoi keneltäkään kysymättä kutsua "varaisoäitiään" mummoksi. Mutta tämän mummon näkemisestä oli aikaa, eikä siinä tilanteessa puhuttu mitään mummoihin viittavaa. Toinen mummo, jonka Lilja tietää on Muumien Aliisa-noidan isoäiti eli mummo.


Toinen kerta, kun Lilja aiheutti puheillaan väristyksiä – tällä kertaa sekä minussa että äidissäni – oli kun istuimme pari päivää myöhemmin tuvassa sohvalla. Lilja osoitti ikkunaan ja sanoi "taas se mummo on tuolla". 
Nyt ehkä jo vähän annoin säikähdyksen kuulua äänessäni ja kysyin hätäisesti
"Mikä ihmeen mummo!"
"No se ärsyttävä mummo!" Lilja puoliksi huusi.
Katsoimme äidin kanssa toisiamme silmiin ja huomasin, että hänkin näytti jo epäileväiseltä. 

Kolmannen kerran mummosta puhuttiin, kun oltiin taas ruokasalissa. Olisiko ollut kolme päivää myöhemmin. Olin jo unohtanut koko jutun, ja pistänyt puheet Liljan iän ja mielikuvituksen piikkiin. Nyt Lilja osoitti seinää ikkunoiden välissä, sitä samaa kohtaa kuin viimeksikin kun hän "näki mummon" ruokasalissa ensimmäisen kerran. 
"Tuonne se mummo meni."

Tällä kertaa en edes kysynyt että mikä mummo, vaan totesin äidilleni ykskantaan, että sinä päivänä, kun me täältä muutamme pois, kysyn vuokraisännältä, että onko kenties hänen äitinsä tai joku muu vanhempi nainen/mummo asunut talossa. Ja jos vastaus on kyllä, mun on pyörrettävä kaikki aikaisemmat naureskeluni kummitusjutuille ja todettava kaiken kansan edessä (eli täällä blogissa), että uskon kummituksiin. Äitini oli samaa mieltä.

Tämän jälkeen mummo on aina silloin tällöin viuhahdellut Liljan puheissa. Joskus hän hiljenee kesken lauseen ja näyttää kuin kuuntelisi jotakin. Hän kysyy "äiti, kuulitko tuon? Iskä on siellä, oven takana." Ja katsoo ruokasalin ovelle ollessamme makuuhuoneessa. Nielaisen, ja vastaan iskän olevan töissä. Lilja näyttää hämmentyneeltä, kun lisään vielä, ettei oven takana ole ketään. Yhtenä päivänä Lilja kertoi, ettei mummo tykkää kalasta. Minulla on puhelimessa muistiinpano, jonka otsikko on "tietoja mummosta". Sinne olen lisännyt myös kohdan "Onko mummon nimi Ytte tai joku sinne päin?". En olisi uskonut sen päivän tulevan, että kirjoitan puhelimen muistioon tietoja kummitusmummosta! 

Selkäpiitäni karmi, kun Lilja yksi päivä puheli olohuoneessa yksinään "Kyllä, minä olen tarkka tyttö!". Voihan se olla, että tuon on sanonut hänelle joku päiväkodissa, tai olen itse sanonut tai joku muu. Mutta en voinut olla ajattelematta, että kummitusmummo on sen hänelle sanonut, sitähän kerrotaan, että lapset näkevät kummitukset koska ovat herkempiä kaikelle. Tai jotakin. Tarkka tyttö tosiaan.

* * *

Tunnen itseni puolihulluksi, kun kirjoittelen tällaista, mutta nytpä olen sen tehnyt ja paljastanut, että meillä kummittelee! :D 

Nyt sitten se paras osuus, kertokaa teidän kummitustarinoita! Kaikki yliluonnolliset kokemukset, kummitukset ja oudot yhteensattumat on nyt enemmän kuin tervetulleita blogin kommenttiosioon! Kiinnostaa ihan hulluna! Huom, kommentointi ei jostain syystä pelaa normaalisti puhelimella kommentoidessa, joten jos alat jotain kummitusstooria raapustaa, tallenna se ensin omaan puhelimeesi ennen kuin painat julkaise! Jos kommentti ei tule näkyviin, ei koko teksti häviä kuin kummitus vanhaan hirsitaloon.

Aavemaista viikonloppua,
Essi

Tekemistä lapsen kanssa x 10

Nyt kun vietetään paljon aikaa kotona, tai oikeastaan lähes koko ajan ollaan kotona tai kodin lähistöllä, on saanut päästää luovuuden valloilleen ja keksiä kaikkea tekemistä maan ja taivaan väliltä. Normaalisti Lilja, meidän 2v 4kk uhmaprinsessa, käy kolmesti viikossa päiväkodissa leikkimässä Julian kanssa. Niin, muuta hän ei siellä tunnu tekevän, kuin leikkivän sen parhaimman kaverin kanssa, ja kun hänet päiväkodista haen, hän ei muusta puhukaan. Ehkä saattaa mainita sanan tai kaksi siitä, mitä ruokaa syötiin.

Jos ihan hetkeksi mennään sivuraiteille. Joku kysyi vähän aikaa sitten siitä, miten meillä on järjestetty päivähoitokuviot esikoisen kanssa, vai käykö esikoinen ollenkaan päikyssä. Meidän perheessä ajatellaan niin, että varhaiskasvatus on nimenomaan lapsen oikeus, ei vanhemman. Aluksi päiväkoti tuntui olevan meillä ainoa vaihtoehto, kun aloitin opinnot yliopistolla. Mutta aika nopsaan huomasin, että opiskelu ei vaadi juuri ollenkaan läsnäoloa, ja opinnot hoituisi kyllä jos haluttaisiin pitää Lilja vielä hetki kotona. Olin täysin varautunut siihen, että jos lapsemme muuttuisi surulliseksi pikkumönniäiseksi päiväkodin aloitettuaan, lopetettaisi siellä käynti yhtään sen enempää miettimättä. Mutta niin kuin vähän arveltiin, Lilja on sosiaalinen ja jotenkin "rohkea" tapaus, ja hän rrrakasti olla päiväkodissa. Helmi on luonteeltaan paljon rauhallisempi ja enemmän sellainen tarkkailijatyyppi, ja jo nyt tuntuu, että hänen kanssa mietitään päiväkotia vasta paljon myöhemmin. Kun siis jopa perheen sisällä on lapset täysin eri ääripäistä, niin mites sitten ne kaikki muut lapset. Lapsia on yhtä paljon erilaisia kuin on aikuisiakin, joten ei voida vetää mustavalkoista johtopäätöstä siitä, onko alle 3-vuotiaan paikka aina kotona. En jaksa uskoa, että näin on. 

Tässä meidän viimeisimmässä muutossakin vaikein paikka oli päiväkodin vaihto, ja se oli vaikeaa nimenomaan minulle, ei Liljalle. Lilja höpisi vanhoista päiväkotikavereistaan jokusen viikon, kunnes eräänä päivänä hän oli saanut uuden parhaan kaverin uudesta päiväkodista. Sen koommin ei olla vanhoista kavereista kuultu. Ja nyt siis tosiaan puhutaan kohta 2,5-vuotiaasta typykästä! Kun Helmi syntyi, oli helpotus, että sain välillä vain levätä kotona vauvan kanssa energisen taaperon vipeltäessä päiväkodissa. Mutta nyt kun olo vihdoin alkaa normalisoitua raskauden jälkeen (joo, vasta nyt!), huomaan että mulla on tylsää kotona ilman Liljaa ja tulee kauhea ikävä hänen ollessa poissa. Useana päivänä olen hakenut hänet kotiin aiemmin kuin olisi pitänyt, koska en jaksa enää odottaa milloin päästään taas yhdessä touhuamaan. :D Olen juuri se äiti, joka odottaa, että lapset nukahtaa ja sitten katsoo videoita ja kuvia lapsistaan ja odottaa, että lapset heräävät. Tai siis, eikö kaikki vanhemmat tee tätä samaa? Paras oli se, kun mies oli muutama viikonloppu sitten ulkona oluella minun ollessa reissussa, ja laittoi mulle baarista viestin "Olen irkkubaarissa ja katson videoita Liljasta". Voi iskä-poloista.

Kymmenen ideaa kotipäiviin lapsen kanssa

Takaisin koronaan, poikkeustilaan ja siihen, miten olla samanaikaisesti äiti, vaimo, kodinhoitaja ja varhaiskasvattaja. Kun valkeni, että Lilja tulee olemaan ainakin nyt kuukauden kotona, aloin heti suunnitella, miten saisin parhaiten imitoitua päiväkodin rytmiä meidän päivissä. Tottahan toki meillä on omat rytmit ja kuviot kun Lilja ei ole päiväkodissa, mutta nyt olen kiinnittänyt erityishuomiota siihen, että tehdään monipuolisesti kaikkea kivaa, kun Lilja ei nyt pääse muskariin, leikkitreffeille eikä päiväkotiin leikkimään jne. Ajattelin tässä tänään, että voisi olla kiva jakaa ideoita tekemiseen muillekin vanhemmille, jos itsellä lyö pää tyhjää.


1. Menkää ulos luontoretkelle. Keksi joku hauska juttu, jota varten lapsi voi kerätä esim. käpyjä, keppejä ja lehtiä. Sano lapselle, että nyt rakennetaan siilinpesä, jonne siili voi mennä asumaan. Ainakin meidän Liljan silmät suurenee innosta ja hämmästyksestä heti, kun saa jonkun toimintaohjeen, ja etenkin, kun kuulee että hänen rakentamaan pesään tulee siili. 
2. Ulkoilusta kannattaa nyt muutenkin ottaa kaikki ilo irti! Eväät mukaan, tarpeeksi lämmintä päälle ja nauttimaan kevätauringosta! Kyllä siinä huolet ja murheet unohtuu, ainakin hetkeksi. Raitis ilma myös piristää kummasti (etenkin jos ottaa kahvit termariin).
3. Pitäkää muovailuhetki! Jos on jemmassa muovailuvahat niin hyvä, mutta sitä on myös suht helppo tehdä itse. Ainoa vaan, että siihen tarvitsee sitruunahappoa tai alunaa, joita saa usein vain apteekista. Sitruunahappoa taitaa saada ihan ruokakaupastakin, eli jos se pakollinen kauppareissu häämöttää pian edessä, kannattaa kurkata tilanne! Itsetehtyyn muovailuvahaan ohje täällä.


4. Piirtäminen, sormivärit, vesivärit. Mua vähän harmittaa, ettei meillä ole vesivärejä, koska niillä olisi niin kivaa päästä itsekin maalaamaan! En tiedä mikä kasvava villitys mulla nyt on kaiken taiteellisuuden kanssa, mutta olen haaveillut piiiitkästä aikaa maalaamisesta. Edellinen piirustuskin taitaa olla jostain viiden vuoden takaa, maalannut olen kai viimeksi lukiossa? No joka tapauksessa, vahakankaat kaapin perukoilta ja taiteilemaan!

Ryhmä hau -taidetta 

5. Pitäkää oma muskari! Jos et soita mitään soitinta niin ei se mitään, ottakaa vaikka kattila ja puulusikat ja laulakaa Hämä-hämähäkki, on ihan takuuvarma hitti. Meidän Liljan ehdoton lemppari on mun kitaralla säestämä Peppi pitkätossu ja ihan Youtubesta katsottu Muumihumppa, jota Liljaa pyytää sanomalla "Äiti kuunnellaanko hoppassoi" = Muumihumppa soi = hoppassoi. :D Ja hei! Iidan matkassa Iida pitää huomenna aamupäivällä klo 10 Instalive-muskarin päiväkoti-ikäisille, me ainakin osallistutaan!
6. Tehkää maja tyynyistä ja peitoista tai mistä nyt mieleen juolahtaakaan! Sano että se on salainen paikka, jonne saa ottaa mukaan kaikki nuket ja pehmolelut. 
7. Tämä voi olla itsestäänselvyys, tai sitten ei! Mutta lukekaa kirjoja<3 Meillä on kirjastosta kolmisen viikkoa sitten lainatut Pupu tupunat, siis joka ikinen Pupu tupuna -kirja mitä löydettiin. Täytyy varmaan hankkia omat jostain, nämä on meidän kaikkien lempparit. 
8. Leipokaa yhdessä jotakin. Me leivottiin eilen Liljan kanssa ihan vanhanajan pikkuleipiä. Lilja taisi nuolaista salaa voi-sokeritaikinaa, hän sai laittaa äidin (hieman liian suuren) essun päälle, Lilja lisäsi jauhot taikinaan ja oli hyvin ylpeä itsestään, ja lopuksi Lilja koristeli pari keksiä niin, että ensin nuolaisi ranskanpastillia ja sitten vasta laittoi sen keksin päälle. Ei se ole niin justiinsa. Olipa ihanaa saada oikein perinteinen keksipurkki täyteen! Tosin enää se ei kyllä niin täysi ole..


9. Ota lapsi mukaan kotitöihin. Tämä ei ehkä aikuiselle tunnu niin hohdokkaalta, mutta lapsi todennäköisesti viihtyy. Lapset rakastaa kun saa osallistua, tutkia, kysellä ja olla mukana. Liljan mielestä parasta on pyykkääminen, imurointi ja tiskikoneen tyhjennys. 
10. Kioski olohuoneeseen! Jos kotoa löytyy leikkikeittiö, pistäkää jäätelökioski pystyyn. Toinen myy ja toinen ostaa, ja sitten voidaan pitää vielä teekutsut kun jätskitkin jo löytyy. Meillä pyörii täällä mun virkkaamia eri värisiä palloja, joilla Lilja leikkii näitä jätskileikkejään – laittaa niitä kuppiin ja tarjoilee. Palloja on helppo virkata: tee taikaympyrään (onko se sen suomenkielinen nimitys?) vaikka neljä kiinteää silmukkaa, vedä ympyrä kireäksi. Tee jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa = lisäys. Sitten lisäys, 1 ks, toista koko kerros. Sitten lisäys, 2 ks, toista kerros. Lisäys, 3 ks, toista. jne. Riippuen miten ison pallon haluat! Tee muutama rivi välissä, jossa virkkaat kaikki kiinteät silmukat ja aloita kavennukset. Eli samalla tavalla muuten kuin alussa, mutta lisäyksen sijaan virkkaat kaksi kiinteää silmukkaa yhteen = kavennus.

Aika helpolla pääsee vielä kun vertaa siihen, että pitäisi pitää kotikoulua lapselle. Siinä vasta homma onkin, etenkin jos on isompien lasten lisäksi näitä pienempiä taaperoita odottamassa kivaa tekemistä into piukassa. Olen seuraillut ihaillen heidän arkea, jotka pitävät lapselle kotikoulua – siinä pitää tosissaan olla toimivat rutiinit, joustava mieli ja oikea asenne. Kyllä me tästä selvitään.

Mukavia kotipäiviä!

Miten meidän kodin kanssa kävi

Multa kysytään instassa päivittäin, että miten meidän asumisen kanssa kävi; ollaanko jouduttu muuttamaan uudestaan vai asutaanko edelleen täällä vanhassa talossa. Kollektiivinen vastaus kaikille tulee siis tässä!

Asutaan edelleen täällä, uskokaa tai älkää, koska mitään havaintoja hiiristä ei ole tehty reiluun kuukauteen. Vai tuleekohan kohta jo 2kk edellisestä kerrasta? Olimme hyvin skeptisiä hiiriongelman suhteen, luimme kaikki saamamme viestit ja ohjeistukset asiaan liittyen, pähkäilimme ja pohdimme, mietimme kaikkea oman asunnon ostosta uuden vuokra-asunnon etsimiseen. Kunnes kävi niin, että meidän piti lyhyellä varoitusajalla lähteä viideksi päiväksi reissuun toiselle paikkakunnalle. Laitettiin joka nurkalle loukkuja, ja ajateltiin että täällä on varmaan kunnon hiirifestit sillä aikaa kun olemme poissa. Jätimme tyhjän talon taaksemme hyvin epäileväisin mielin.

Palatessamme kuitenkin jouduttiin pyörtämään sanamme, sillä mitään merkkejä hiiristä ei näkynyt. Käytiin otsalampun kanssa koko hiton talo neliö neliöltä läpi, ja ainoat "hiirenjätökset" jotka löysin olikin kuolleita koppakuoriaisia. Tästäkin huolimatta olin pari päivää ihan varma, että muutamme pois ja laskin päiviä maaliskuun alkuun. Mutta jotenkin sitä sitten rentoutui, kun huomasi että saadaan olla rauhassa, jopa pakkaspäivinä! Ei rapinan rapinaa ole kuulunut mistään. Toivottavasti ei kuulukaan!


Jotain tapahtui, ja yhtäkkiä löysin itseni purkamasta muuttolaatikoita ja laittamasta tavaroita paikoilleen. Kauppaan mennessäni ostin kukkakimpun... En ollut halunnut ostaa kukkia, sillä ajattelin niiden olevan rahantuhlausta, kun kuitenkin kohta muutetaan. Mutta tulppaaneja ilmestyi vähän joka huoneeseen, tavarat ja huonekalut löysivät paikkansa ja koti alkoi vähitellen näyttää kodilta. Mies seurasi sivusilmällä tätä kodinrakennustouhuani ja kysyi varovasti, että jäädäänkö me nyt kuitenkin. "No kai me sitten jäädään", vastasin.

Joten täällä sitä ollaan edelleen. Alun ahdistuksen jälkeen täällä on ollut juuri niin ihanaa kuin odotettiinkin. Muuttolaatikot on purettu ja nyt suunnitellaan sisustusta ja pohditaan järjestystä ja huonekaluja. Sillä niitä huonekaluja tänne tarvitaan! Edellisessä kodissa loppui tila kesken, kun täällä taas pitää miettiä miten isot huoneet saa näyttämään kotoisammilta. Arki on yhtä puunkantoa, takan lämmitystä ja muuta jatkuvaa pientä tekemistä. Omakotitalossa on todellakin hommaa! Mutta sen tekee kyllä mielellään, kun sai kerrostalon tilalle jotain tällaista. Parasta uudessa kodissa on oma rauha, iso piha ja ulkoilun helppous, rauhallisempi ympäristö ja hyvät lenkkeilymaastot, narisevat alkuperäiset lautalattiat ja tietenkin se, että tilaa on enemmän kuin tarpeeksi.


Ja sitten tämä tilanne. Nyt yhdet hiiret tuntuu olevan kaukainen muisto vain, sellainen vähäpätöinen ärsyttävä juttu. Oikeastaan tuntuu myös ihan turhanpäiväiseltä kirjoitella mistään asumisista, mutta toisaalta on ihan hyvä välillä keskittyä johonkin ihan muuhun. Paljon suuremmat huolet on tullut hiirien tilalle, ja melkein joka toinen ajatus on nyt jotain koronaan liittyvää. Mies tapaa työssään paljon ihmisiä, mutta onneksi voi pysytellä aika etäällä. Kaupassa käydään sitten kun oikeasti on tarvis, mitään yksittäistä juttua en sieltä lähde hakemaan, enkä ota tyttöjä mukaan. Lilja on pois päiväkodista ainakin kuukauden. Tavallaan meidän arki ei ihan hirveästi muutu, kun olen jo muutenkin kotona. Mutta huoli on läheisistä, heidän terveydestä ja taloudellisesta tilanteesta ja pärjäämisestä ylipäätään. Ja tottakai huolettaa myös oman perheen terveys, se on sanomattakin selvää.

Pitäisi kai tähän loppuun sanoa, että nyt on hyvää aikaa nauttia kotona olosta, viettää perheen kanssa aikaa ja tehdä sellaisia asioita jotka tuovat iloa ja saavat ajatukset muualle. Me voimme tehdä niin. Mutta entäs ne, keille koti on viimeinen paikka jossa haluaa olla? Ne lapset, joille koulu, kaverit ja harrastukset tuo valoa muuten synkkään elämään. Kotona saattaa olla nyt entistä kurjempi tilanne, etenkin jos vanhemmat ajattelevat karanteenin olevan hyvä syy vetää päiväkännit vaikka joka päivä. Ei ruokaa jääkaapissa, ei voi mennä ulos, tavata kavereita, ei pääse kouluun pakoon. Voi kun voisin jotenkin auttaa.

Toinen mikä huolettaa on tämä järjetön hamstraaminen. Eihän siinä, jos kahden viikon karanteenia varten tarvitaan paaluittain vessapaperia, niin herää vain kysymys että kuinka helkkarin paljon sitä vessapaperia teidän perheessä käytetään? Mutta se, että perusruokatarvikkeet on vähissä tai kokonaan loppu, ja jäljellä on vain kuuden euron gluteeniton pastapussi, on todella huolestuttavaa. Tai jos korviketta hamstrataan ihan varmuuden vuoksi kuukaudeksi, eikä muut saa sitä edes viikoksi. Tottakai saa ja pitää varautua, mutta järki käteen. Nelihenkinenkin perhe tarvitsee aikamoisen kasan ruokaa ja muita kotitaloustarvikkeita jos mielii viikon pysytellä kotona, saati kaksi viikkoa. Jos jokainen perhe kävisi tekemässä kuukauden ruokaostokset nyt kerralla, ei jäljelle jäisi mitään. Eikä monessa paikassa ole jäänytkään.

Joka tapauksessa, pitäkää itsestänne ja läheisistänne huolta. Kysykää mitä kuuluu ja tarjotkaa apua, jos siihen oma aika ja jaksaminen vain riittää. Kovasti tsemppiä kaikille tähän tilanteeseen. ♡


Seuraa Ikkunalaudalla Instagramissa






5kk neuvolakuulumiset

Edellisestä postauksesta on kulunut viikko, mutta tuntuu kuin en olisi kuukauteen käynyt tänne päivittämässä mitään! On se kuulkaa vain niin, että mitä hektisempää arki on, sitä ihanampaa on päästä välillä tekemään edes hetkeksi jotain omaa, ihan omassa rauhassa. En joskus nuorempana ymmärtänyt, kun blogeja lukiessani monet kirjoittivat blogin olevan pakopaikka, mutta nyt ymmärrän. Ihan kuin kirjat ja lukeminen, myös kirjoittaminen ja oma blogi on selkeä yksi paikka, jonne pääsee "pakoon" omaa elämää. Kuulostipa kauhealta. Ei nyt pakoon, mutta hetkeksi jonnekin muualle, niin saa ajatukset järjestykseen ja jää jokin muistijälkikin tästä ajasta. Väsymyksen riuduttamiin aivoihin en nimittäin luottaisi, mikäli haluan jotain tästä ajasta jatkossa muistaa.

Helmin 5kk neuvola venähti pahasti muutosta johtuen, sillä uudella paikkakunnalla ei saanutkaan neuvolaa tietenkään heti varattua. Jouduttiin jonkin aikaa siis odotella, mutta viime perjantaina päästiin vihdoin käymään. Kiinnosti hirveästi tietää, kasvaako Helmi tasaisesti ja ihan mielenkiinnosta olen myös seurannut Helmin kehitystä suhteessa Liljan kehitykseen. 

Kaikki oli onneksi hyvin. Helmi on oppinut kääntymään ja istumaan tuettuna. Hän alkaa tarttua esineisiin ja tuijottaa leluja silmät suurina. Hän saa kunnon naurunpuuskia kun isosisko tulee juttelemaan ja naurattamaan. Helmi jumaloi isosiskoaan, ja haluaisi jatkuvasti seurata Liljan tekemisiä. Äiti ja isä ovat ihan tylsiä, heille ei irtoa yhtään niin leveitä hymyjä kuin siskolle.


Helmin kanssa aloiteltiin soseiden maistelut reilu pari viikkoa sitten, ja syöminen on sujunut vaihtelevalla menestyksellä. Helmi on siinä mielessä samanlainen kuin isosiskonsa, että ei ole mikään suursyömäri, mutta toisaalta taas se ero on, että hän syö ylipäätään jotakin. Liljan vauva-aikana ehkä eniten päänvaivaa tuotti nimenomaan syöminen. Siis kun Lilja ei syönyt käytännössä mitään. Marjasoseet oli ainoa, mikä meni joten kuten. Mutta aivan kaikki muu perunasta porkkanaan, kalasta kanaan ja lihaan ei kelvannut neidille. Suu pysyi tiukkana viivana, tai sitten jos onnistuin taistelemaan jotain suuhun, se kolattiin kyllä tehokkaasti heti ulos. Sormiruokailu oli meidän pelastus, se ei ollut mikään trendikkyyskysymys eikä mikään kasvatuksellinen periaate – se ajatus että ruoka olisi ollut alusta asti itsetehtyä lensi romukoppaan vähitellen kun huomattiin ettei vauvan ruokkiminen ollutkaan niin helppoa. En edelleenkään kovin lämmöllä muistele tuota kiinteiden aloitusta Liljan kanssa, niin kuin varmaan huomaatte.

Helmille maistuu parhaiten äidin tekemä omenasose – ei missään nimessä kaupan valmis, jota yritin tarjota viikonloppuna reissussa ollessamme. Kaurapuuro äidinmaidon kanssa menee välillä, ja porkkanakin maistui alkuun. Yritän olla turhautumatta, vaikkei syöminen heti onnistuisi. Ainakin huomattavasti paremmin se on sujunut kuin Liljan kanssa! Ja Liljakin on nyt, melkein 2,5-vuotiaana, alkanut syödä ykskaks tosi reippaasti. Voisin itkeä onnesta, kun tyttö vetelee aamuisin kokonaisen lautasellisen puuroa, lounaalla riisiä ja kanaa ja välipalaksi ruisleipää ja banaania. Lilja ei ole vuoteen suostunut edes maistamaan kanaa. Nyt kuitenkin ihme on tapahtunut, ja vihdoin meidän perheen ruokailussa on jotakin järkeä ja säännönmukaisuutta! Aiemmin on tuottanut tuskaa miettiä aina kahdet ruuat: ne, joita koko perhe syö ja jota myös taaperon pitäisi syödä, ja ne, joita Lilja suostuu syömään kun ensin on yritetty antaa sitä "tavallista ruokaa".

Mutta takaisin Helmiin! Helmi on sitten viime neuvolan kasvanut taas hienosti. Painoa on nyt 6800g ja pituutta 64,2cm. Siskoonsa verrattuna Helmi on kasvanut pituutta vähemmän, mutta reisimakkaroita on kasvateltu sitäkin ahkerammin. Lilja on aina ollut aika hoikan puoleinen, vaikkei Helmikään mikään iso vauva ole.


Helmiä on alkanut viime päivinä itkettää jos katoan hetkeksi näköpiiristä. Muistan hyvin, että Liljallakin oli jossain kohtaa tällainen vaihe, ja silloin asiaan auttoi se, kun selitti että äiti tulee kohta takaisin, äiti käy vain hakemassa sinulle peiton tms. Lisäksi Helmi viihtyisi nyt enemmän sylissä, ja nauttii kun lauletaan, lorutellaan ja tanssitaan yhdessä. Tässä kohtaa voisin alkaa lukea Helmillekin oman iltasadun, kun nyt ehkä semmoinenkin voisi alkaa jo eri tavalla kiinnostaa. Ronja Ryövärintytär taitaa olla vielä vähän liian rankkaa kamaa viiskuiselle, mutta jos aloitellaan jostain vähän kevyemmästä. Liljan tämän hetken iltasatuhitti on kaikki Pupu Tupunat, sekä Oletko varma, äitikarhu? -kirja. Itsekin tykkään kovasti kummastakin.

Äidin pieni rakas Helmi. Kohta jo puolivuotias. Puolet vauvavuodesta takana, puolet jäljellä, ja etenkin se jälkimmäinen puoli viuhuu silmissä niin hurjaa vauhtia ohi että hirvittää. Pian saa jo alkaa suunnitella 1-vuotissynttäreitä! Ja juhlista puheenollen, olen tähän asti ollut sitä mieltä, että tarvitseeko sitä juhlia jokaista vauvan kuukautta erikseen, mutta nyt olen lämmennyt ajatukselle pienistä puolivuotisjuhlista. Voisin ainakin leipoa jonkun kakun muun perheen iloksi, ostaa kortin muistoksi ja ottaa tietysti jotkut hauskat kuvat merkkipäivän kunniaksi.

Sellaisia vauvakuulumisia tällä kertaa, palataan taas pian. ♡

Kroppa ennen lapsia vs. kahden lapsen jälkeen

Otin muutama viikko sitten kuvat itsestäni yhtä yhteistyötä varten, ja tässä taas puhelimen kuvakansiosta turhia poistellessani tulin katsoneeksi kuvia uudestaan. Ajattelin, että näytänpä muuten hyvältä – onnelliselta ja tasapainoiselta, iloiselta omalta itseltäni. Valoisuus ja kuvanmuokkaus piilottaa hyvin väsymyksen merkit, mutta kyllä se onni väsymyksenkin takaa paistaa selvästi.

Joskus nuorena aikuisena olin epävarma, niin kuin varmasti monet muutkin. Pidin kyllä yleisellä tasolla ulkonäöstäni ja vartalostani, mutta aina oli hirveästi jotain korjattavaa, ja ajattelin peilikuvaani todella paljon enemmän kuin nyt. Se johtuu tietenkin suurimmaksi osaksi siitä, ettei minulla kahden lapsen äitinä ole aikaa seistä peilin edessä itseäni ihmettelemässä, ja toisekseen vaikka niin tekisinkin, viereen juoksisi saman tien iloisena naurava Lilja kummastelemaan mitä se äiti puuhaa. Hän katsoisi peiliin ja sanoisi "äiti ja Liija!" Hän näkee sen olennaisen, toisin kuin minä, joka saattaisi arvostella mielessään löysää vatsaa ja pari kokoa isompaa takapuolta jos vertaa aikaan ennen lapsia. Varmaan ainoa kerta kun Lilja on kiinnittänyt ulkonäkööni huomiota, on kun meikkasin pitkästä aikaa ja Lilja totesi vain "äiti sinulla on silmät". Haha! Ripsiväri tekee ihmeitä.

Ennen lapsia kävin salilla 3-4 kertaa viikossa, tein seisomatyötä, kävelin ja lenkkeilin paljon, joogasin välissä kotona ja siihen kaikki arkiliikunta päälle. Harvemmin olin paikallaan. Nyt kyllä hengästyttää kun mietinkin tuota liikunnan määrää, ottaen siis huomioon, että seisoin ja kävelin töissä päivän aikana kahdeksan tuntia (miinus tauot) viitenä tai kuutena päivänä viikossa. Noin vuosi ennen ensimmäistä raskautta hengästyin pienestä, en palautunut vaikka salitreenistä olisi kulunut jo viikko, jalat oli jatkuvasti pökkelön tuntuiset kaikesta seisomisesta, nukuin 10-12h yössä ja silti vain väsytti. Itketti kaikki, mielialat heitteli ja yleisesti ottaen ei ollut kovinkaan hyvä olo. Päätin, että lopetan salilla käynnin ja kaiken rankan liikunnan. Työn lisäksi en tehnyt mitään muuta kuin venyttelin kotona. Päätin, että treenaamaan voin mennä vasta, kun oikeasti olo tuntuu erilaiselta ja kevyemmältä.


Ensimmäisen raskauden jälkeen

Aika tarkalleen vuosi siihen meni, että olo oli parempi. Menin salille, ja se tuntui aivan mahtavalta! Ihan erilaiselta kuin aiemmin. Vuoden aikana paino oli pudonnut, varmaankin koska lihasmassaa ja lievästä ylikunnosta johtuva jatkuva turvotus oli kadonnut. Kroppa näytti omaan silmään oikeastaan aika hyvältä, ja olo oli silti rentoutunut vaikka olisikin tehnyt kunnon treenin.

Nooo, tätä iloa kestikin peräti kaksi kuukautta, kunnes tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Elämä heitti kuperkeikkaa ja kaikki ulkonäköön ja treenaamiseen liittyvät ajatukset pyyhkiytyivät mielestä. Raskauden ajan kävin kyllä kävelyillä, mutta ihan vain henkisen hyvinvoinnin takia – ja koska voin paremmin kun pidin kunnostani huolta myös raskauden aikana.

Raskauskiloja kertyi 12kg, joista puolet katosi heti synnytyksen jälkeen, loput ihan maksimissaan puoli vuotta synnytyksestä. Kroppa palautui raskaudesta hienosti, ainoastaan pieni erkauma jäi vatsalihaksiin. Sitäkin treenailin, ja Liljan täyttäessä vuoden mahduin jo heittämällä kaikkiin vanhoihin vaatteisiini.

Aloittaessani työt uudessa työpaikassa, työpaikalla oli eräs päivä Elixian työntekijä tekemässä työntekijöille ilmaisia kehonkoostumusmittauksia. Menin jonoon, sillä ihan mielenkiinnosta halusin nähdä, mitä mittaus sanoo. Eihän ne tosiaankaan mitään tarkkaa tulosta anna, mutta ehkä suuntaa-antavia lukemia kuitenkin. Painoa oli saman verran kuin ennen raskautta, ja rasvaprosentti oli jotakin 23% luokkaa muistaakseni. Hauska yksityiskohta oli se, että mittauksen mukaan mun aineenvaihdunta oli 16-vuotiaan tasolla! Haluan edelleen uskoa siihen valheeseen. :D


Toinen raskaus

Toinen raskaus oli ensimmäiseen verrattuna ihan erilainen, niin kuin olen täälläkin kertonut. Väsytti aivan tuhottomasti, eikä kuormittava elämäntilanne auttanut asiaa yhtään. Kaikki krempat ja kivut alkoi paljon aiemmin kuin ensimmäisessä raskaudessa, eikä ylimääräinen liikunta tullut kuuloonkaan. Sukkapuikkokipuja, liitoskipuja ja ties mitä muita ilmaantui heti, kun yritin kävellä edes R-kioskille ja takaisin. Matkaa oli ehkä 500m suuntaansa. Sanomattakin selvää, etten ollut yhtään niin hyvässä kunnossa kuin ennen ensimmäistä raskautta.

Miltä se kroppa nyt sitten näyttää? No suoraan sanottuna ei kovin hyvältä. Raskausarpia tuli tällä kertaa muutama kylkiin, mikä on erikoista, sillä ei ne mun raskauskilot kylkiin tulleet vaan jonnekin aivan muualle! Vatsa ei ole mikään iso, mutta kummallisen mallinen. Alavatsa meinaa vähän roikkua väärässä paikassa, ja navan kohdalta iho menee omituisen näköisesti, mikä johtuu varmaankin erkaumasta. Rinnoista en edes aloita, ne on sellaiset maidontuotantotehtaat. Napa on ottanut osumaa, eikä varmaan koskaan enää näytä samalta kuin ennen. Raskauskilot eivät toden totta ole karisseet samaan tahtiin kuin ensimmäisen raskauden jälkeen, vaan istuvat sitkeästi etenkin takapuolessa ja reisissä. Viimeksi hiukset lähti ja iho voi huonosti, tällä kertaa hiukset ovat pysyneet päässä eikä ihossa ole sen kummempia muutoksia. Hurraa!

 *Mekko saatu Me&I International

Ajatuksia ulkonäöstä nyt

Vaan kaikesta tästä huolimatta tunnen itseni kauniiksi ja pidän itsestäni. Eikä se silti tarkoita sitä, ettenkö haluaisi treenata ja pitää vähän morsiusdieettiä tulevia häitä ajatellen. Olisi ihan höpönpöppöä sanoa, ettenkö välittäisi enää ollenkaan ulkonäöstäni. Kyllä välitän, mutta se on täysin toisarvoista monen muun asian mennessä edelle. Syönkö yhdessä esikoisen kanssa palan mutakakkua kermavaahdolla? No tottakai! Viikkoja jatkuneiden yöheräilyiden jälkeen, molempien lasten ollessa samaan aikaan päiväunilla, alanko tehdä treeniä vai makaanko kerrankin vaakatasossa sohvalla kahvikupin ja suklaarivin kera? Kyllä ne treenit jää. Ihan siksi, että olisin samassa tilanteessa kuin silloin vuosia sitten ennen lapsia, jos alkaisin nyt väkisin treenata. Kun ei mulla ole juuri nyt olemattomien yöunien takia aikaa palautua treenistä, eikä näin väsyneenä varmaan edes kannattaisi treenata. Treeni antaa myös energiaa, mutta nyt ollaan väsymyksen kanssa siinä pisteessä, että ensin pitäisi saada levättyä ja malttaa ottaa tosi rennosti joka välissä kun se vain on mahdollista. Tunnen kyllä itseni ja rajani, treenaamattomuuteni ei johdu laiskuudesta. Tässä kohtaa myöskin imetys aika varmasti vaarantuisi, jos alkaisin treenata näillä energioilla. 


Tämäkään ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi välillä tehdä parempiakin valintoja. Niinä päivinä, kun ei väsytä niin paljoa eikä jääkaapissa ole mutakakkua, voin lähteä lasten kanssa pihalle ulkoilemaan ja surauttaa sen jälkeen raikkaan smoothien välipalaksi. Yöheräilyjen vähentyessä ja unenlaadun parantuessa voisi olla ihan paikallaankin aloittaa kevyitä kotitreenejä. Oikeastaan haaveilenkin siitä juuri nyt. Kroppa on jumissa ja tukossa ja kaikki tekeminen tuntuu aika raskaalta, ainakin siihen kuntotasoon verrattuna, joka mulla ennen on ollut.

Ehkä se tärkein pointti tässä mun kirjoituksessa oli se, että kyllä, kaiken voi saada. Ei ehkä vaatekokoa 32 ja mutakakkua yhdessä, mutta ihan normaalin vartalon ja normaalin ruokavalion herkkuineen kyllä. Sitä täydellisen treenattua ja litteää vatsaa en ehkä hetkeen saa, mutta jos nyt hieman paremman ryhdin, enemmän tukea keskivartaloon ja muutaman kilon kevyemmän kropan.