Synnytyksestä on kulunut kohta kaksi kuukautta, ja vähitellen alkaa tuntua siltä että voisin kirjoitella ajatuksiani ylös ilman että alan välittömästi vollottaa. Mielestäni tärkeintä synnytykseen valmistautumisessa on ottaa selvää synnytyksestä ja ylipäätään uskaltaa ajatella synnytystä ja käydä läpi mielessä synnytyksen eri vaiheita. Voin paljastaa tulevasta jo sen verran, että mun synnytys oli oikein onnistunut ja ensisynnyttäjäksi synnytys eteni aika sutjakkaasti. Koska mua ärsytti/nauratti/hirvitti kaikki kauhutarinat synnytyksestä, joita netti on pullollaan, ajattelin jakaa oman hyvän kokemukseni.




Ennen synnytystä kehitin itselleni muutamankin kerran sellaset parin päivän intensiiviset synnytyspelkokohtaukset katsomalla jotain kauhusynnytysvideoita ja lukemalla niitä perinteisiä nettipalstakeskusteluja aiheesta. Tyyliin "tätä et tiennyt synnytyksestä: Maikku85: repesin kahtia!!" Mikä siinä on, että vaikka tietää ettei niitä keskusteluja kannata lukea niin niitä lukee silti? Kauhu sisällä kasvaa ja senkun luet vaan eteenpäin, tomppeli. Juuri kun olin saanut ajatukseni järjestykseen ja rauhoiteltua itseni takaisin synnytys on maailman luonnollisin asia -moodiin, meidän neuvolatäti sanoi että tuleva isä voi sitten kertoa siellä Naistenklinikalla sun tiedot, kun sä et siinä vaiheessa muista ees omaa nimeäs! 

???

Heippa!

Täällä ollaan palattu arkeen joulun jälkeen. Useamman päivän rentoilu kotona koko perheen kanssa teki tosi hyvää. Vaikka olenkin äitiyslomalla, tuntui että nyt ei ihan oikeasti ollut pakko tehdä mitään, ja päivät kuluivatkin syödessä, nukkuessa ja sohvalla viltin alla retkottaessa - ihan perusjoulu siis.



Aattoaamuna nukuttiin niin pitkään kuin huvitti, tällä kertaa taisi käydä jopa niin että äiti nousi vällyjen välistä ennen vauvaa. Laitoin riisipuuron uuniin hautumaan ja menin jatkamaan vielä unia. Päivällä lähdettiin koko perhe ulos kävelylle - kerrankin jouluaattona ei satanut vettä ja räntää vaakatasossa vaan ilma oli kaunis kuin mikä. Aurinkokin alkoi laskea ja värjäsi taivaanrannan punaiseksi ja oranssiksi. Päivän tärkein ja vaikein hetki oli, kun kävelimme Hietsun hautausmaalle ja käytiin sytyttämässä kynttilä kaikille niille, jotka ovat joulunvietossa mukana muistoissa ja ajatuksissa. 

Kotiin palattuamme laitoin villasukat jalkaan, kääriydyin isoon villahuiviin, sytytin joka ikisen kynttilän ja haaveilin omasta saunasta. Laitettiin joulupöytä koreaksi ja syötiin pitkään ja hartaasti (tai ainakin minä söin, miehellä tuo syöminen tuppaa kestämään maksimissaan sen kaksi minuuttia). Loppuilta kului leppoisasti sohvalla sarjaa katsellen, lahjoja availlen ja pipareita mutustellen.



Elämässä on ollut aikoja, jolloin en ole sen kummemmin odottanut joulua eikä se ole tuntunut kovinkaan erityiseltä juhlalta. Kun tapasin A:n, alkoi joulumieleni taas vähitellen palata takaisin, ja nyt viimeistään voin sanoa että jouluhihhuli on täysin palannut kuvioihin. Tämä joulu oli vielä siitä erityinen että se oli meidän pienen perheen ensimmäinen. Vauva ei tietenkään vielä ole ihan kartalla siitä mitä joulu tarkoittaa, ja mitä noi tyypit tossa koko ajan ihmettelee ja virnistelee. Vanhemmille ehkä parhain joululahja oli se, kun vauva alkoi ensimmäistä kertaa hymyillä ja kiljua riemusta meidät nähdessään - että ei mikään ihme kun jäi joulukirkotkin välistä siinä toisiamme tuijotellessa. Seuraava joulu onkin jo vähän erilainen, kun pikkutyyppi on enemmän kaikessa tohinassa mukana. 



Nyt kun tätä vuotta on enää pari hassua päivää jäljellä, on hauska hetkeksi palata menneeseen ja miettiä mitä kaikkea vuonna 2017 tapahtui. Tässä vuoden parhaat:

1. Päiväristeily Tallinnaan helmikuussa. Rankan työputken päätteeksi teki hyvää päästä edes päiväksi pois arkea pakoon, niin paljon kuin arjestani tykkäänkin. Tuona päivänä satoi jäätävää tihkua ja mulla oli kylmä lähes koko päivän, kengistä tuli vesi läpi ja sukat kastui, mutta siitä huolimatta oli ihan mahtava reissu ja meillä oli tosi kivaa.

2. Sain tietää olevani raskaana. Laskiaissunnuntaina tein raskaustestin, ja hyppelin olkkariin jännittyneenä ja törkkäsin testin miehen naaman eteen. Olin itse siinä vaiheessa jo tosi varma raskaudesta, koska mulle tuli vaan se kuuluisa "olo", mutta nyt miehenkin oli jo uskottava että pieni laskiaispulla siellä tosiaan on uunissa. Koko raskausaika muutenkin oli ehdottomasti elämäni parhaimpia aikoja, raskaanaolo oli ihanaa!

3. Koulupaikka. Kevään kauneimmat hetket, ulkona alkaa vihertää ja luonto on herkimmillään. Aurinko alkaa paistaa ja ihmiset heräävät talvihorroksestaan... Vaan ei Essi, Essi lukee sisällä pääsykokeisiin aamusta iltaan! Välissä käyn töissä, ja raskaudestakin pitäisi keretä nauttimaan. Pääsykokeet on ohi, kesä voi alkaa. Kesäloma on ihana, mutta kesäkuun lähestyessä loppuaan mielen valtaa pelko ja jännitys. Kunnes koittaa se ihana päivä kun opintopolussa lukee hyväksytty ja postilaatikosta kolahtaa paksu kirjekuori. Näin jälkikäteen en ymmärrä miten selvisin luku-urakasta raskausväsymyksissäni. Aika suoritus vaikka itse sanonkin! Ja ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen voin ensi keväänä juhlia vappua ilman huonoa omaatuntoa siitä etten ole lukemassa, JEEEE!

4. Eräs syyskuinen lauantaiaamu: ollaan herätty kotoisaan sateen ropinaan, väsyttää ja tekisi mieli jäädä lämpimän peiton alle nukkumaan miehen kainaloon. Kello on asetettu soimaan vapaapäivästä huolimatta, sillä tarkoitus olisi lähteä Porvooseen brunssille ja viettämään kivaa vapaapäivää. Pohditaan jaksaako lähteä, mutta mies pinkaisee sängystä ylös ja julistaa että nyt lähdetään! Selvä juttu, lähdetään vain. Kannatti lähteä, sillä en osannut aavistaakaan että kotiin palaan sormus nimettömässä, hymyillen kuin riemuidiootti. Mies pääsi oikein kunnolla yllättämään! #raskausaivot

5. Tänä vuonna minusta tuli äiti. Synnytys on elämäni upeimpia kokemuksia, eikä sitä voi mitenkään kuvitella ennen kuin sen kokee. Kun 9 kuukauden odotuksen jälkeen ensi kertaa näkee oman vauvan, kun vauva ensin itkee mutta syliin päästessä rauhoittuu ja vain tapittaa takaisin nappisilmillään - mikään ei vedä vertoja sille. On myös ollut ihanaa seurata vierestä, miten upea isä A on tytöllemme. Sydän pakahtuu niiden kahden touhuja katsellessa. Niinä hetkinä ajattelen että well done, ja että niin koskas niitä häitä tanssitaan, minkäslaisen vihkisormuksen mä haluaisin?

Ensi vuodesta ei ainakaan näillä näkymin ole tulossa yhtään sen rauhallisempi, päin vastoin. Nautitaan nyt näistä vuoden viimeisistä päivistä ja ladataan akkuja tulevaan.

Miten teidän joulu meni?

Heippa vaan ja terveisiä Töölöstä!

Hei! Tää mun bloggaaminen on tälläistä kvartaalityyppistä; postaus neljä kertaa vuodessa. On siinäkin tavallaan säännöllisyyttä! Selitykseksi voin sanoa, että on tässä ihan aihettakin ollut poissaoloon. On ollut sydäntäraastavaa surua, mutta myös iloa - siis elämää. Paluun kunniaksi ajattelin kirjoitella vähän joulujuttuja.

Joulunodotukseen meillä kuuluu...

...Kynttilät, mikä yllätys! Alan varmaan jo elokuussa sytyttelemään kynttilöitä kun ensimmäisen kerran haistan tuulahduksenkin syksystä tai havaitsen häivähdyksenkin pimenevistä illoista. Syksy merkitsee sitä, että kesä on tullut päätökseensä ja voikin seuraavaksi alkaa odottaa joulua. Joo, mä oon ehdotomasti jouluihminen!




...Piparitalkoot. Seuraa paljastus: syön piparkakkutaikinaa sellaisenaan vaikken olisi leipomassa pipareita. Tänä vuonna ostin valmistaikinaa pakastimeen jo hyvissä ajoin, mutta kun leivontapäivä koitti, piti ostaa vähän lisää sillä joku oli nakertanut jo hyvän palan taikinankulmasta. Ja kyllä ne piparit uppoaa pipareinakin, leivoin nimittäin ensimmäisen satsin tossa pari viikkoa sitten ja nyt pyörii enää murut korinpohjalla. Ja A on syönyt niistä ehkä kolme (3) kappaletta. Oon lohduttanut itseäni sillä että imetys vie paljon energiaa, ja käytännössä katsoen mä en ole syönyt kaikkia pipareita yksin vaan myös vauva on osallistunut piparikatoon..

...Joulukorttien väkerrys. Viime vuonna sanoin miehelle että käypäs ostamassa joulukorttitarvikkeita niin tehdään yhdessä. No, se tuli takaisin valmiskorttien kanssa. Ei mulla ollut sydäntä sanoa että meepäs uudestaan. Tänä vuonna oli mun vuoro hakea korttitarvikkeita, ja käytinkin hyvän tovin kartonkihyllyjen edessä pyörimiseen. Mutta koska joulu tuli Suomalaiselle kirjakaupalle ilmeisesti yllätyksenä, oli punainen kartonki loppunut koko puljusta. Mää oisin halunnut just punaista! Itse korttien tekoon mies osallistui liimaamalla yhden tarran per kortti, tuo askarteluniekka. Mut oli sekin yhdessä tekemistä<3
...Joulukuusen haku. Otettiin kirves kainaloon ja lähdettiin koko perhe Sibeliuspuistoon kuusenhakureissulle. Lunta satoi ja oli ihana taianomainen talvinen tunnelma kun valittiin kuusista paras, heti siitä Sibelius-monumentin vierestä. Haa! No ei vaiskaan, ihan ajettiin kuulkaas Bauhausiin ja valkkasin sieltä pienen kuusen, sillä isompi ei olisi mahtunut autoon vauvan turvakaukalosysteemin ja rattaiden viedessä noin 90% tilasta. Kuusentuoksu on joka vuosi yhtä ihana, parhaita asioita joulussa! Ei tekokuuselle!



...Itsenäisyyspäivän vietto. Kaksi erillistä juhlaa, mutta miellän tän aina osaksi joulua, Suomessa kun ollaan. Tänä vuonna itsenäisyyspäivä olikin ihan erityinen, kun mittariin kilahti jo 100 vuotta. Ja kiva päivä olikin! Pakattiin bebe tuulensuojaan vaunuihin, otettiin ratikka ja suunnattiin Kauppatorille juhlatunnelmaa fiilistelemään. Siellä ne 100 Suomen lippua liehui saloissaan, ja varmaan yhtä monta poliisiakin päivysti torilla. Aika nopeasti livettiin paikalta kahvilaan lämmittelemään, tuuli oli meinaan aika hyytävä, eikä mulla ollut pipoa. Ai miksi, no siksi että olen pölhö. Olin vielä juuri pessyt hiukset enkä löytänyt pipoa mistään, mutta ajattelin että no kyllä mä nyt selviän märillä hiuksilla usean tunnin tuolla ulkona. Oon siis vieläkin flunssassa, et se meni hyvin se. Kotona tein meille Essin Itsenäisyyspäivän Illallisen, eli vähän hienommin uunilohta sitruunalla, keitettyjä perunoita ja hyvää salaattia. Korkattiin skumppapullo ja kilisteltiin Suomelle, sekä mun koulupaikalle  (syystä että kesäkuun lopussa ei paljoa skumpalla kilistelty kun vauva oli vielä mahassa). Jälkiruoaksi tein piparkakkumoussea, ihan sairaan hyvää oli vaikka itse sanonkin.


...Joulusiivous. Vähän tylsempi juttu, mutta lopputulos palkitsee. Nyt ei olla ihan hirveästi tässä siivoiltu flunssan takia, mutta vielä ehtii. Vauva sitteriin tai kantoreppuun ja äiti imurinvarteen! Vauva on siitä hauska tapaus että se nukahtaa imurinhurinaan, oikea siivousvauva. Tänä vuonna en tee mitään sen ihmeellisempää kuin pesen lattiat ja pyyhin pölyt, mutta kyllä toi olkkarin ikkunaan pari päivää sitten ilmestynyt linnunpaska on tavalla tai toisella saatava pois. Hyvää joulua sinnekin!!



Nyt juon vihdoin mun mikrossa lämmitetyn teen (vauvan kanssa tee ja kahvi tulee aina lähes poikkeuksetta juotua kylmänä) ja menen seurustelemaan vauvan kanssa päivän polttavista puheenaiheista.

Ihanaa joulunodotusta!

Ajattelin kirjoitella vähän kuulumisia, mutta vaikka tiivistäisikin tulisi postauksesta kilometrin pituinen, joten jaoin sen kahteen osaan. Järkkäri on pysynyt visusti jossain piilossa viimeiset kuukaudet, mutta nappasin puhelimesta vuoden aikana kertyneitä kuvia.

Viimeinen reilu puoli vuotta on ollut sellaista hulinaa ja myllerrystä elämässä että ajastuskin kirjoittamisesta on tuntunut jo valmiiksi pakkopullalta. Kirjoittaminen on pyörinyt ihan viimeisenä to do -listalla, vaikka se kivaa onkin ja toimii ainakin itsellä hyvänä stressinpoistajana. Aika ja kapasiteetti on ollut niin kortilla ettei mihinkään luovaan ole oikein irronnut musta enää mitään. Kuitenkin tässä eräänä iltana töissä häärätessäni huomasin ajattelevani taas miten kiva olisi kirjoittaa, kaivaa kamera jostain kätköistä esiin ja kuvata niitä mulle mieluisia asioita elämässä (aamukahvi, kukat, sohvatyynyasetelmat ja muut tärkeät). Mielessäni aloin jo jopa kirjoittaa tätä tekstiä ja ymmärsin että nyt on korkea aika palata luovien puuhien äärelle.

Mutta mihin se kuusi kuukautta on niin vain hujahtanut?

Tammikuu

Ensinnäkin, tein todella paljon töitä alkuvuodesta kun työ oli silloin aika yrittäjähenkistä ja vaati paljon joustamista. Uusia tilanteita tuli joka päivä eteen ja tällaiset tänka på:t piti mielen virkeänä, mutta olihan se raskasta myös. Haasteiden edessä kun muutenkin on kaksi vaihtoehtoa; panikoida ja luovuttaa tai hengittää syvään ja yrittää parhaansa. En ole luovuttajatyyppiä joten valitsin yrittämisen, mutta hitsi vie on se kuluttavaa. Hatunnosto kaikille yrittäjille!

Helmikuu

Työprojektin päätyttyä helmikuun alussa palkitsin itseni ja avomieheni A:n (tuntuu oudolta kutsua yli kolmekymppistä miestä poikaystäväksi) päiväreissulla Tallinnaan. Töiden lomassa ei oikein ollut ehtinyt moneen viikkoon syödä kunnolla joten aloitettiin aamu ihanalla brunssilla laivalla; muistan miten onnellinen olin kun siinä höpötettiin kahvikuppiemme äärellä, vielä vähän unisena aikaisesta herätyksestä. Sää oli kevättalvelle tyypillinen, vähän sateinen höystettynä hyytävällä tuulella, mutta mieli oli aurinkoinen. Käveltiin ympäriinsä vanhassa kaupungissa, pysähdyttiin pubiin lämmittelemään, käytiin syömässä hampurilaiset ja kilisteltiin kivan päivän kunniaksi. Väsyneinä mutta onnellisina hipsittiin laivaan ja nukahdettiin myöhään yöllä omaan sänkyyn hymy huulilla.



Helmikuun tein töitä vähän normaalimmalla tahdilla ja nautiskelin tavallisesta elämästä. Yhden viikonlopun vietin hyvän ystäväni luona yökyläillessä. Ystäväni kokkasi ihan mahtavaa ruokaa, juotiin pari lasia viiniä, höpöteltiin naistenjuttuja, laitettiin kasvonaamiot ja saunottiin. Aamulla sain Hesarin sänkyyn (!) ja heräilin keittiöstä kantautuvaan lupaavaan kolinaan ja kahvintuoksuun. Ystäväni se siellä puuhasi meille ihanaa aamupalaa. Katettiin aamupalat ja päätettiin katsoa samalla pari jaksoa paljon hehkutettua Skamia. Skam ei muhun iskenyt, mutta lautasella ollut avokadon puolikas suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla sitäkin enemmän! 



Seuraavalla viikolla havaitsin että avokadothan on muuten ihan älyttömän hyviä, sitruunasta puhumattakaan. Aiemmin ei olisi tullut mieleenkään esim. imeskellä sitruunaviipaletta sellaisenaan, mutta nyt se maistui taivaalliselta. Tilanne ns. eskaloitui siihen kun töissä vetelin avokadoja pussikaupalla (no ei nyt ihan), ja työkaverini ihmetteli mikä tämä mun äkillinen avokadohulluus on. Vastasin että ehkä mulla on puute hyvistä rasvoista! 

Aloin aavistella että jokin on muuttunut. Laskiaissunnuntaina tuijotinkin raskaustestin kahta viivaa typerä hymy naamallani. 

Meille tulee vauva!!!!!!

Sitä tunnetta on vaikea sanoin kuvailla kun alkaa vähitellen tajuta että kohta meitä onkin kahden sijaan kolme. Ajatukset poukkoili vuoristorataa häkeltyneen onnellisesta pelonsekaiseen epävarmuuteen ja taas takaisin siihen, että tekisi mieli kailottaa ilouutista jokaiselle vastaantulevalle. Ehdottomasti yksi elämäni hienoimmista hetkistä<3



Maaliskuu

On sanomattakin selvää että kaikki suunnitelmat keväälle meni vähän uusiksi tai ainakin muokkautui jollakin tavalla. Tarkoitus oli hakea kouluun, johon on aika haasteellista päästä ja johon päästääkseen useimmat joutuu lukemaan 10-12 tuntia päivässä, unohtamaan sosiaalisen elämän ja kaiken muun seitsemäksi viikoksi. Mä otin heti sen asenteen että mihinkään älyttömiin lukupäiviin mä en nyt edes yritä pystyä - luen tehokkaasti sen verran kuin jaksan ja pystyn olosuhteet huomioon ottaen. Hain myös toiseen yliopistoon opiskelemaan ihan muuta alaa, ja kevään luku-urakkaa tarpoessa aloin miettiä että olisiko tämä aiemmin b-vaihtoehtona pitämäni koulutusohjelma ehkä sittenkin mulle se a-vaihtoehto, ja olenko kolistellut useamman vuoden väärän tiedekunnan ovia.

...Jatkuu!