Featured Slider

Miksi julki-imetys provosoi

Kaupallinen yhteistyö / Hujaus

____________

hujaus

Imetys on aihe, joka herättää paljon tunteita. On niitä, joiden mielestä täysimetys on pilalla, jos vauva nielaisee vahingossa vesipisaran kylvyn yhteydessä ja joille korvike on kirosana. Heidän mielestään jokainen äiti voi imettää jos vain oikein kovasti haluaa, ja jos imetys ei onnistu, se on äidin omaa laiskuutta. On niitä, jotka eivät halua imettää ja pitävät imetyksen ihannointia "imetyshippeilynä". Sitten on niitä, jotka haluavat yrittää imettää ja ilahtuvat jos se onnistuu.

Toinen imetykseen liittyvä aihe, joka tasaisin väliajoin tuntuu herättävän kiivastakin keskustelua, on julki-imetys. Missä saa imettää? Saako julkisella paikalla imettää? Toisten mielestä saa imettää vauvan ehdoilla missä vaan, milloin vaan. Toiset taas ovat sitä mieltä, että imettävän äidin tulisi piiloutua vessaan tai jopa ihan varmuuden vuoksi jäädä kokonaan kotiin vauvan kanssa. Näiden ääripäiden välissä on vielä ne, joiden mielestä imetys on ihan ok, kunhan sen tekee suht huomiota herättämättä esimerkiksi harson alla.

Mun ensimmäinen julki-imettäminen tapahtui Espoossa erään kauppakeskuksen kahvilassa ystäväni seurassa. Ystäväni on myös äiti, ja hän rohkaisi minua ja jotenkin osasi tehdä tilanteesta luonnollisen tuntuisen. Itsestä tuntui aivan pähkähullulta kaivaa julkisella paikalla tissi esiin ja ruokkia kaukalossaan pikkuhiljaa heräilevä vauva, joka näytti juuri siltä että noin minuutin päästä hän huutaa naama punaisena nälkäänsä. Imettävällä äidillä on näissä tilanteissa siis tasan kaksi vaihtoehtoa; joko imettää julkisesti tai antaa vauvan huutaa kurkku suorana, mikä ei sekään varmasti ole kanssaihmisten mielestä kovin mukavaa. Niin ja sitten on tietysti ne kaksi muuta vaihtoehtoa, eli mennä vessaan imettämään tai jäädä kotiin ainakin puoleksi vuodeksi neljän seinän sisälle. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, ja yritin mahdollisimman sulavasti saada imetettyä nälkäisen bebeni. Muistan, että mulla oli vielä villapaita päällä ja siellä alla joku toppi, joten jouduin ensin repimään villapaidan ylös ja sitten topin alas, ja hiki otsalla koitin jotenkin löytää kahvilan tuolissa hyvän imetysasennon. Tuolloin en vielä ollut todellakaan mikään pro-imettäjä, ja aika räpellystä se kieltämättä oli. Onneksi oli äitikaveri mukana, ja niin kuin sanoin, hän osasi olla tilanteessa niin kuin kuuluukin: neutraalisti ja välittämättä räpellyksestäni. Hän hymyili rohkaisevasti ja jatkoi juttua siitä mihin jäätiin.

hujaus

Jos tuon sähellyksen keskellä olisi vielä joku urvelo tullut valittamaan, että miksi esittelet rintojasi keskellä kahvilaa, olisin varmaan purskahtanut itkuun ja epävarmana tuoreena äitinä lähtenyt välittömästi kotiin ja vannonut, etten enää lähtisi ihmisten ilmoille vauvan kanssa. Ja näin surullisesti on varmasti jollekin käynytkin. Helppohan se on sanoa, että älä välitä muiden mielipiteistä, mutta äidiksi tuleminen on jo itsessään niin iso elämänmuutos ja pistää pään aika pyörälle, ettei siihen palettiin mahdu enää tuollainen negatiivinen kohtaaminen etenkään imetykseen liittyen. Imetyskin on sellainen asia, joka on monille äideille arka paikka. Mitä jos imetys ei onnistukaan, mitä jos teen kaiken väärin, saako vauva tarpeeksi maitoa? Siihen päälle vielä repalaiset yöunet ja huono imetyskokemus julkisella paikalla niin soppa on valmis.

Olen tuon ensimmäisen kahvilaimetyksen jälkeen imettänyt ravintoloissa, rannalla, puistossa, junassa, bussissa, metrossa, metsässä, Prisman vessassa seisten (kun ei ollut mitään mihin istua ja vauvalle tuli samaan aikaan episodi nimeltä nipa + huutonälkä) – siellä missä olen sattunut kulkemaan ja missä vauvalle on iskenyt nälkä. Itse olen siis ilman muuta sitä mieltä, että julki-imetys on täysin ok ja luonnollinen asia. En piiloudu harson alle imettämään, enkä todellakaan luiki vessaan syöttämään vauvaa, siis vessaan, jossa samaan aikaan muut ihmiset käyvät mm. ulostamassa. Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä tätä ajatuksenjuoksua, mistä kummasta on keksitty, että vessa olisi sopiva paikka imettää? 

En ole onneksi kertaakaan kohdannut tällaista imetysvihaajaa, joka olisi tullut antamaan suoraa palautetta miten imetys on ällöttävää, mutta muutaman kerran on ohikulkija naksautellut kieltään nähdessään että imetän. Olen naksauttanut kieltä takaisin ja huokaissut perään. Nyt toisen lapsen kohdalla en usko että jäisin sanattomaksi jos joku katsoisi asiakseen tulla kommentoimaan jotain negatiivista imettämisestä. Tosin imetykseen on tullut tuon ensimmäisen julki-imetyskerran jälkeen ihan erilaista varmuutta, onhan mulla imettämistä takana jo yhteensä kahdeksantoista kuukauden verran. Jännä juttu muuten, että nämä kaikki kielennaksauttelijat ovat olleet keski-iän ylittäneitä yrmyjä miehiä. Mikä on syynä inholle imetystä kohtaan? Ihanko todella mm. ne julki-imetystäni taivastelleet jurottavat miehet ovat ajatelleet, että esittelen tissejäni? Mun mielestä siitä on erotiikka aika kaukana, kun istun vaikka kauppakeskuksen penkillä tukka harjaamatta, naama meikittä, paita maitotahroissa – yleisesti ottaen olemus aika räjähtäneenä, imettämässä vauvaani. Ehkä taka-ajatuksenani oli vähän lähteä rilluttelemaan sinne kauppakeskukseen ja tsekkailla olisiko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolen? Siispä otan vauvan mukaan ja lähden sen varjolla esittelemään niitä daisareitani kauppakeskukseen. Kieltämättä aika pomminvarma suunnitelma!

hujaus

Ja sitten, koska mikään asia ei ole koskaan mustavalkoinen, on ymmärrettävä sitä toistakin puolta. Ihan yhtä lailla jyrkkä suvaitsevuuden vaatiminen on oma suvaitsemattomuuden haaransa, ja siksi on pakko sanoa myös tämä. Kyllä mä osaltaan ymmärrän sen vaivaantuneisuuden, jota imetys saattaa joissakin aiheuttaa. On siis ok, jos imetys ei tunnu neutraalilta julkisella paikalla. Siihen ei ole välttämättä mitään järkevää selitystä, eikä sille ehkä voi mitään. Mutta sille voi, mitä suustaan päästää ja miten käyttäytyy. Aikuisen ihmisen luulisi osaavan käyttäytyä tahdikkaasti sellaisessakin tilanteessa, mikä tuntuu itselle vieraalta. Mun täytyy häpeillen myöntää, että aikana ennen omia lapsia olen joskus kiusaantunut, kun olen huomannut ajatuksissani tuijottavani jonkun vieraan naisen tissejä julkisella paikalla ja häkeltyneenä kääntänyt katseeni pois. Mutta mun kiusaantuminen ei ole johtunut siitä, että mun mielestä imetys on ällöttävää eikä sitä pitäisi tehdä julkisella paikalla, vaan siitä, että olen ajatellut imettävän äidin kiusaantuvan tuijotuksestani. Ja ehkä vähän myös siitä, etten ole oikein tiennyt minne katsoa ja huomaako se nyt että vaivaannuin voi ei katso sitä nyt visusti silmiin eikä niihin tisseihin – tossa ne nyt taas on eikä mä vahingossa taas katsoin väärään paikkaan voi äääääh nyt mä pidän katseen tiukasti kaula-aukon yläpuolella––. Johtuuko joidenkin ärsyyntynyt reaktio siitä, etteivät he siedä sitä epävarmaa tunnetta, kun ei tiedä miten pitäisi olla ja käyttäytyä? Ehkä. Olen vuosien varrella asiakaspalvelutyössä huomannut sen, että jostain syystä etenkin keski-ikäisille miehille ja naisille on todella kova paikka, jos he ovat ymmärtäneet jotain väärin ja se paljastuu. Se on heidän mielestään niin noloa, että he käyttäytyvät lähes vihamielisesti ja alkavat etsiä syyllistä (eli minua) siihen, miksi he eivät ole vaikka osanneet lukea vakuutusehtoja oikein. Hassua, kun luulisi että siihen ikään mennessä olisi jo aika sinut itsensä ja muiden ihmisten kanssa, eikä omaa nolostumista tarvitsisi enää verhota vihamielisyyteen. Vaivaantuminen on ihan inhimillinen tunne, mutta ei se oma epämukavuus saa eikä voi mennä vauvan nälän edelle. Eikö se nimenomaan hävetä entisestään, että teet numeron omasta kiusaantumisestasi?

Lopuksi, täytyy myöntää että jos saan päättää, mielummin imetän kotona tai jossakin omassa rauhassa. Imetys julkisesti ei mua haittaa ja niin kuin totesin, imetän missä vaan ja milloin vaan, mutta en esimerkiksi missä vaatteissa vaan. Mulle on tärkeää, että voin hoitaa homman niin sanotusti tyylikkäästi ja vaivattomasti, ilman että täytyy vetää koko paita korviin ja esitellä niitä tissejä kaikelle kansalle. Koen, että imetys on mun ja vauvan oma hetki, ja ne hetket on mulle tosi tärkeitä ja rakkaita. Niihin liittyy jotain sellaista herkkyyttä jota ei halua ehkä näyttää ihan kaikille. Oon kuitenkin huomannut, että jos on tarpeeksi rauhallinen tilanne sekä mukavat ja imetysystävälliset vaatteet, koen oloni tarpeeksi kotoisaksi imettää myös julkisesti. Sain Hujaukselta kokeiltavaksi heidän imetysmekon, ja tämä solahtaa nimenomaan tuohon imetysystävällinen vaate -kategoriaan. Mekon super kaunis kuosi on Sokrun, eli Outi Virtasen käsialaa. Mekossa saa rintojen kohdalta vedettyä kangasta just sen verran ylös, että rinnan saa helposti esiin tarvittaessa. Ei kukaan edes huomaa että imetän! Näissä kuvissa olen ystäväni kanssa keskellä Stockan ruuhkaisinta jouluhulinaa kahvittelemassa, eikä tuntunut yhtään epämiellyttävältä imettää julkisesti. Normaalisti tykkään käyttää mekkoja, ja koska tavallisten mekkojen kanssa imetys on käytännössä mahdotonta, on huippua että markkinoilta löytyy myös näin trendikkäitä imetysmekkoja. 

Tiivistettynä, ehkä kaikenlainen syyllistäminen suuntaan tai toiseen olisi hyvä unohtaa. Ajattele ensin, sano sitten. Tai älä sano ollenkaan jos ei ole mitään järkevää sanottavaa. Annetaan imetysrauha imettäville äideille, se on heidän ja vauvan oikeus. 

Mitä mieltä olet julki-imetyksestä? Minkälaisia kokemuksia sulla on? 

Jos vaatekaappisi kaipailee imetykseen soveltuvia mekkoja, tunikoita, t-paitoja tai huppareita, kannattaa käydä kurkkaamassa Hujauksen valikoima täällä. Koodilla Ikkunalaudalla saat ilmaiset postikulut 12.-15.12. välisenä aikana tehtyihin tilauksiin.


Ekologisempaa siivousta


Ei ole mitään ihanampaa kuin se hetki, kun kotona on siivottu; ympärillä leijuu vieno mäntysuovan tuoksu, kylpyhuoneessa tuoksuu puhdas pyykki, keittiö kiiltelee puhtauttaan ja kahisevan puhtaat lakanat odottavat pedatussa sängyssä. Usein puhutaan että siivouksen päätteeksi on kiva kaataa itselleen lasi viiniä, mutta mun siivouspäivään kuuluu kyllä aina höyryävä kuppi ihanan täyteläistä tummapaahtoista kahvia, sitä en vaihda. Siivouspäivä on ehkä hieman harhaanjohtava nimitys, koska mulla menee viikkosiivoukseen ihan vain hetki eikä koko päivää, kuka sellaista jaksaisi saati ehtisi. Siivoushetken päätteeksi napsautan kahvinkeittimen päälle, sytytän kynttilät ja nostan jalat ylös (ainakin sekunniksi, kunnes Lilja järjestää teekutsut ja niille on mentävä). Kutsuva kahvintuoksu leijailee nenään ja mietin pitäisikö kaivaa kaapista pala suklaata, ja joka kerta vastaus on aina sama: kyllä, kyllä ehdottomasti.

Kenellekään ei varmaan jää epäselväksi, että pidän siivoamisesta! Se on terapeuttista ja lopputulos palkitsee; kotikin pääsee paremmin oikeuksiinsa siistinä ja puhtaana. Todellisuus lapsiperheessä on tietenkin aivan jotain muuta kuin tämä tarunhohtoinen joka perjantainen hetki, jolloin kaikki on tiptop, mutta saa sitä edes kerran viikossa nauttia. Ja täytyy vielä lisätä, että mua ei ollenkaan haittaa sellainen yleinen sekaisuus ja sotku, mutta likaisuutta siedän aika huonosti, etenkin keittiössä ja kylppärissä. On inhottavaa laittaa ruokaa ja syödä likaisessa ympäristössä, yäk. Sen sijaan lasten siellä täällä lojuvat lelut kertovat vain omaa suloista tarinaansa, eli sitä, että meidän Liljalla on kadehdittavan hyvä mielikuvitus ja että hän on onnellinen, tyytyväinen lapsi. Joskus löydän Pipsa possun kengästäni tai palapelinpalan käsilaukustani, mutta se on sitä äidin elämää, ja kaiken lisäksi tuo vain hymyn huulille.

Tosiaankin – kun lapsiperheessä eletään – olen aiempaa enemmän alkanut kiinnittää huomiota ekologisempiin siivousvälineisiin ja -aineisiin, kierrätykseen ja lajitteluun. Ei ole kiva ajatus siivota kotia kovin tujuilla aineilla, kun meillä asustaa 2 kk ikäinen vauveli ja maassa tasaisin väliajoin x-asennossa möyrivä taapero. Lisäksi meidän kasvatusperiaatteisiin kuuluu opettaa lapsille, että luontoa tulee kunnioittaa ja sitä pitää vaalia. Meillä kierrätetään, ei tuhlailla vettä ja vältetään parhaamme mukaan hävikkiruokaa. Se, että meidän perheessä on kaksi autoa kirpaisee ja aiheuttaa ilmastoahdistusta tälle entistä kävelen-tai-pyöräilen-joka-paikkaan -tyypille, mutta fakta on se, ettei juuri nyt lasten ollessa pieniä tultaisi toimeen ilman auto(j)a. Kaikkeen muuhun sitten yritetään ja voidaankin vaikuttaa! Lapsiperheessä esimerkiksi roskaa tulee ihan hirvittävät määrät, ja olisi aivan järjettömän ahdistava ajatus olla lajittelematta roskia. Jo pelkästään se, mitä vauhtia muovinkeräysastia täyttyy saa karvat nousemaan pystyyn. Jos se menisi vielä sekajätteeseen! No, ei nyt ehkä syvennytä tähän lajitteluaspektiin liiaksi, vaikka se tärkeä aihe onkin. 


Luonnonmukaisemmat siivousaineet – ei myrkyille


Innostukseni ekologisiin kodintarvikkeisiin sai kai alkunsa kesällä, kun virkkasin itselleni kasan kestopuhdistuslappuja. Samoihin aikoihin sain yhden yhteistyön kautta testiin erilaisia palasaippuioita, joiden avulla kasvot ja hiuspohja voi paremmin kuin vuosiin. Palasaippuat oli tietenkin pakattu kierrätyspahviin, ja iloitsin siitä että vältyin muoviroskalta. Aloin ideoida mitä kaikkea muuta voisin jatkossa vaihtaa niin sanotusti parempaan – vihreämpään, kestävämpään?


Virkatut kesto"vanulaput"

Koska loppukesä meni raskauden takia vähän sumussa, tuli tähän mun projektiin pienehkö tauko, mutta nyt kun sain aivokapasiteettiani edes vähän takaisin, olen taas innostunut puuhastelemaan kaikenlaista. Viime viikolla tein esimerkiksi elämäni ensimmäistä kertaa pyykkietikkaa, ja koin valaistumisen. Siivousaineiden ei todellakaan tarvitse olla jotain synteettistä kamalaa litkua toimiakseen! Pyykkietikka teki pyykeistä ihanan tuntuisia ja raikkaan tuoksuisia, ja kaiken lisäksi pyykinpesukonekin kiittää, sillä etikka puhdistaa ja raikastaa samalla senkin. Puhumattakaan siitä, miten edullista pyykkietikkaa on tehdä itse. Käytin etikan omaa lasipulloa (etikka maksoi muistaakseni 0,89 €). Lisäsin etikan joukkoon hieman vettä ja 15 tippaa Frantsilan laventeliöljyä. Sekoitus ja pyykkietikka on valmis. Etikkaa kannattaa käyttää noin 0,5 dl / koneellinen. Ei ole paluuta enää synteettisiin huuhteluaineisiin!



Seuraavaksi meni vaihtoon tiskirätit. Olen kokeillut aikaisemmin uudelleen käytettäviä rättejä, mutta ne tuppaavat olemaan aika paksuja ja alkavat haista nopeasti pahalle. Mietin rättien virkkaamistakin, mutta en ole yksinkertaisesti ehtinyt, sillä on ollut niin paljon tilaustöitä ettei sopivaa väliä ole löytynyt (vaikka aika nopeasti sellaisen varmaan virkkaisikin jostain antiseptisesta puuvilla-bambulangasta). Olen käyttänyt pitkään siivoukseen vanhoja keittiöliinoja, jotka olen vain pessyt koneessa ja käyttänyt uudestaan. Nyt keksin, että leikkaan liinan neljään eri osaan ja ompelen niihin saumat. Puuvillainen tiskirätti ei ole liian paksu ja kuivuu nopeasti. Rätti vain koneeseen heti kun on liian likainen tai alkaa haista – super helppoa. Tiskiharjan olen myös aikoja sitten vaihtanut tähän Granitin puiseen versioon, johon ostan vaihtopään kulutettuani edellisen loppuun. Tiskiaineen olen aikeissa vaihtaa kokonaan nestemäisestä palamuotoon. Se kokeilu on vielä edessä päin, voin raportoida miten onnistui!


cilla's

Pesuaineena olen käyttänyt vesi + mäntysuopaseosta, mutta olen jo pitkään halunnut kokeilla siivoussaippuaa. Ostin Design kavereiden Iloisesta joulukaupasta Fiini Naturallyn siivoussaippuan kokeiluun ja tykästyin kovasti. Saippuaa voi joko liottaa veteen raastamalla siitä muutaman suikaleen suihkepulloon, tai sitten käyttämällä tahranpoistoaineena hankaamalla suoraan tahraan. Saippua muuten myös tuoksuu herkulliselta piparmintulta!  Siivousämpärinä käytän sinkkiämpäriä muovisen sijaan, on paljon kivemman näköinenkin! Vauvanvaatteisiin olen käyttänyt tahranpoistoaineena sappisaippuaa, jota yleensä ensin hankaan tahraan puisen kynsiharjan avulla ja sitten liotan vaatteen sappisaippua-pesuvedessä. Vaate koneeseen ja puhdasta tulee. Saa nähdä tuleeko siivoussaippuasta sappisaippuan kilpailija. Yksi hyvä tahranpoistokikka on muuten myös auringonvalo, mutta tähän aikaan vuodesta auringonpaiste on aika harvinainen luonnonilmiö, joten saippualla mennään. 


fiininaturally

Yksi kodintavara jota lapsiperheissä (ja koira- tai kissalapsiperheissä) tarvitaan paljon on imuri. Pohdimme että hankkisimme jonkun pienen käsi-imurin, sillä milloin on mitäkin makaronista karjalanpiirakkaan pitkin lattioita, mutta sitten kekkasin vanhan kunnon rikkakihvelin! Siis rikkakihveli, mihin se on unohtunut? Kaiken lisäksi tämä Granitin yksilö on hurjan kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan. Eikä taaskaan muovia.


Lisää muovin ja kaiken muun turhan roskan välttelyvinkkejä... 



  • Osta lasinen juomapullo muovisen sijaan
  • Suosi lasisia eväsrasioita ja puisia/metallisia ruoanlaittovälineitä
  • Satsaa kunnon astiastoon kertakäyttöisten astioiden sijaan, juhlia tulee kuitenkin kymmeniä ja kymmeniä vuosien saatossa, joten astioille tulee kyllä käyttöä.
  • Meinasin mainita, että älä osta muovipillejä tai topsipuikkoja, mutta sitten muistin että EU-parlamentti hyväksyi tänä vuonna direktiivin, joka kieltää EU-maissa mm. muovipillit., hyvä! Topsipuikkoja löytyykin jo bambuversiona, ja pillejä voi ostaa paperisina. Tosin juuri luin uutisen, jossa kerrottiin että direktiivi määrää myös, että juomapullojen korkkien tulisi pysyä kiinni pullossa. Tähän kuluu enemmän muovia, mutta toisaalta ehkä se muovi ei tällä tavalla päädy luontoon yhtä helposti.
  • Tee itse joulukoristeet tai valitse ainakin puuta tai muuta luonnonmateriaalia koristeisiin muovin sijaan.
  • Valitse luonnonkosmetiikkaa synteettisen sijaan; iho kiittää ja vähennät kehosi kemikaalikuormaa.
  • Suosi vaatteissa, kodintekstiileissä ja sisustuksessa yleensäkin kestäviä, hengittäviä ja laadukkaita materiaaleja kuten puuvillaa, villaa ja pellavaa. Toki tässäkään ehdottomuus ei ole avain onneen, sillä esimerkiksi villavaate on kestävämpi ja pitää paremmin muotonsa kun siinä on mukana jokin sekoite. Lisäksi puuvillan ekologisuus on hieman kyseenalaista, sillä puuvillan viljely vaatii hirveästi vettä. Joka tapauksessa ajattelisin pitkällä tähtäimellä sen silti olevan parempi materiaali kuin synteettiset muovista valmistetut kuidut. Muuntokuidut?
  • Pidä huolta jo olemassa olevista vaatteista, kengistä, kodintekstiileistä ja muista tavaroistasi. Otetaan esimerkkinä nahkakengät. Laadukkaat nahkakengät kestää hyvänä vuosia, kun niitä hoitaa joka vuosi oikein! Ainakin pari kertaa vuodessa olisi hyvä puhdistaa, laittaa jonkin sortin nahkavoidetta ja kosteussuojasuihketta kenkiin. Kengänhoitoaineitakin saa luontoystävällisenä versiona. Älä ylipese vaatteita, useimmiten pelkkä tuuletus riittää. Farkut itseasiassa suositellaan pestävän ihan vain pari kertaa vuodessa. Tuuletus ja tunkeminen muovipussissa pakkaseen tekee farkuille hyvää.
  • Osta käytettynä. Mulla on tämän suhteen ajatusmaailma kääntynyt ihan päälaelleen entisestä. Joskus ajattelin, että käytetty tavara on automaattisesti huonompaa kuin uusi. Tämä ei sitten päde ollenkaan! Esimerkiksi kokopuiset vanhat huonekalut ovat upeita ja kuluvat kauniisti. Samaten nahkakengät hyvin hoidettuna minusta vain paranevat vanhetessaan. Myös monet jutut, esimerkiksi lastenvaatteet ja -tarvikkeet, on käytössä niin vähän aikaa että niitä löytää lähes uudenveroisessa kunnossa. 


Tori.fi:ssä on tänä jouluna ollut aivan mahtava kampanja siitä, että joululahjan ei aina tarvitse olla uutena ostettua. Me ollaankin miehen kanssa selattu nyt joulun alla ahkerasti toria ja etsitty mm. kameran objektiivia, leluja ja kodinkoneita.

Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että se suurin vastuu mm. ilmastonmuutoksen hidastamisessa lepää yhteiskunnan, ei yksittäisen kuluttajan, harteilla, mutta silti omilla pienillä valinnoilla on merkitystä. Ekologinen elämäntapa pitäisi olla se normi, ei mikään trendi-ilmiö. En kuitenkaan halua aiheuttaa itselleni tai muille aivan järjetöntä ahdistusta kierrätyksestä tai kuluttamisesta enkä osoitella ketään sormella, koska se on nähty moneen kertaan ettei aggressiivinen ja tuomitseva lähestymistapa toimi vaan saa aikaan vain vastareaktion. Sen sijaan haluan hyvällä ja toiveikkaalla mielellä kannustaa parempiin valintoihin, ennen kaikkea itseäni ja sitä kautta olla esimerkkinä lapsilleni (ja toivottavasti joillekin muille siinä samalla).

Huh, kylläpä olikin paljon asiaa siivouksesta ja vastuullisuudesta! Toivottavasti saitte tästä vinkkejä siivoukseen ja uusia näkökulmia kuluttamiseen. Koska olen tällainen intoilija, kuulisin erittäin mielelläni myös teidän ajatuksia aiheeseen liittyen. Saa myös jakaa omat ekologiset siivousniksit ja -salat!

Jälkitarkastus oli pettymys

Helmi on nyt vähän päälle 2 kk, ja muutama viikko sitten mulla oli vihdoin jälkitarkastus. Odotin sitä innolla, koska olin asettanut sen mielessäni rajaksi sille, että saan taas liikkua ns. normaalisti. Tietenkään ei vielä voi lähteä juoksupolulle tai tekemään maksimitreeniä salille, mutta sellaisia kevyempiä juttuja. Ihan hikiliikuntaa kuitenkin, sitä odotan! Ensimmäisen raskauden jälkeen mulla oli aivan karsea erkauma vatsalihaksissa, josta sain lähetteen ihan sairaalaan äitiysfyssarille. Mun paras osa-alue kropasta on aina ollut vatsalihakset, ja hölmönä ajattelin, että siitä olisi ollut jotain hyötyä raskaudesta palautumisessa. Näköjään ei. Välttelin ihan alkuraskaudesta saakka kaikkea vastalihaksiin liittyvää rasitusta, joten erkauma tuli siis ihan vain itsekseen raskauden myötä. Toisen raskauden edetessä ajattelin, että ilman muuta asia pitää ottaa puheeksi sit synnytyksen jälkeen, koska olin varma että selkäkivut alkavat sillä sekunnilla kun vauva on syntynyt. Ajattelin siis kysyä jälkitarkastuksessa vastalihasten tilanteen ja muita liikuntaan liittyviä suosituksia ja ohjeita. 

Vaan kuinkas kävikään...

Neuvolalääkäri ei ollutkaan se sama, joka vielä viimeisimmässä tsekkauksessa oli ollut. Hän oli aivan ihana: ystävällinen, helposti lähestyttävä, asiantunteva ja hänellä oli hyvät sosiaaliset taidot (mikä tuntuu olevan joillekin lääkäreille ihan mahdottomuus). Hän antoi mulle viime käynnillä jopa ohjeet lantionpohjan vahvistamista varten ennakoiden synnytystä ja synnytyksen jälkeistä aikaa ajatellen. 

Nyt lääkäri olikin vaihtunut hermostuneen oloiseen, kulmien alta pälyilevään nuoreen miekkoseen. Hän jos joku näytti kieltämättä hieman eksyneeltä – en tiedä (enkä tiedä tietääkö hänkään) miten kummassa hän oli tuohon pestiin päätynyt. Vaikutti siltä, ettei lasten- ja äitiysneuvolan lääkärinä toimiminen ollut hänelle ihan sitä mitä oli lääkikseen päntätessä lääkärin työn ajatellut/toivonut olevan. Ehkä hän on jossain pakollisessa harjoittelussa tai muussa vastaavassa? 

Lääkäri ensinnäkin tuntui säikähtävän Liljaa ja hämmentyvän siitä, että mulla oli Lilja mukana. Lilja ryntäsi oitis lelujen luokse, johon lääkäri takellellen kommentoi "ottakaa se lelu vain". Hmm, siis mua melkein alkoi vähän naurattaa, koska kuulosti siltä että hän teititteli 2-vuotiasta. Mikäs siinä, kohteliasta se vaan on.. Toisekseen lääkäri vaikutti siltä, että tilanne oli lääkärille yhtä kiva kuin mitä mulle se pakollinen fysiikan kurssi lukiossa oli. Sain siitä muuten tuurilla kutosen, ja totesin, että mun lahjakkuus on ennemmin siellä reaali- ja taideaineiden saralla.

En voisi kuvitellakaan lähteväni ulos kylmään ilman Lola&Lykken rintojen lämpösuojaa. Muuten valehtelematta tissit jäätyy! 
*tuote saatu

Seuraavaksi lääkäri kyseli palautumisesta, mielialasta, jaksamisesta ja jälkivuodosta.

Kerroin palautuneeni hyvin. Raskauskiloja on karissut noin 12 kg ja selkäkivut ovat loistaneet poissaolollaan, mitä ihmettelen suuresti. Hyvä vaan! Olen tietoisesti yrittänyt joka välissä tukea vatsalihaksilla selkää, vältellyt ääriasentoja ja kiinnittänyt erityistä huomiota siihen miten esimerkiksi nostelen Liljaa tai vauvaa. 

Mieliala on ollut tasaisen hyvä, lukuunottamatta alun hormonimyllerrystä, jolloin itkin milloin mistäkin, yleensä ihan vaan silkasta onnesta. Muutaman minihermoromahduksen olen saanut, johtuen kasaantuneista tekemättömistä asioista ja huonosti nukutuista öistä. Tunnen jaksavani hyvin, vaikka hommaa kahdessa lapsessa riittääkin. Pysyn iloisena ja energisenä kun kotona on asiat hyvin ja kun saan silloin tällöin hengähtää vaikka käymällä saunassa tai kaupassa (hehee, vanhemman oma aika) yksinäni. Se, että mies soittaa joka päivä kesken työpäivän ja kysyy miten menee ja tsemppaa, merkitsee myös tosi paljon. Silloin kun mies on kotona, hän osallistuu ihan yhtä lailla lasten- ja kodinhoitoon, käy melkein aina kaupassa ja lähtee välillä esikoisen kanssa jonnekin, jotta saan olla vauvelin kanssa välillä rauhassa. Henkisen jaksamisen ja järjissä pysymisen kannalta on myös ihan elinehto, että mulla on äitikavereita joiden kanssa viestitellä vaikka keskellä yötä kun ei meinaa pysyä hereillä mutta vauva pöhisee. Heidän kanssa voi jakaa kaikki tunteet ja ajatukset mitä tää lapsiperheen arki aiheuttaa. 

Jälkivuoto loppui noin 4-5 viikon päästä synnytyksestä, ja kuukautisetkin on tulleet jo kerran, mikä oli aikamoinen yllätys! Viime kerralla niitä sai odotella ainakin 4 kk.

Lääkäri ei näistä selostuksista kuullut puoliakaan, koska musta tuntui että mun piti pitää keskustelua yllä ja koittaa vähän saada lääkäriä rentoutumaan – luulisi että asetelman pitäisi olla ihan toisin päin. Vastasin kysymyksiin muutamalla lauseella, koska tuntui että lääkäriä jännitti sen verran että halusi vain koko käynnin olevan ohi. Hän vielä tarkisti kohdun ja teki sisätutkimuksen. 

KAIKKI OK MOIKKA TÄSSÄ PAPERI OLE HYVÄ.

Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään mitä tosta käynnistä jäi mieleen! Unohdin ihan tyystin kaikki kysymykset joita mulla oli ennen lääkäriä, ja loppujen lopuksi lähdin kotiin hämmentyneenä, sen Kelaan toimitettavan kyllä olen synnyttänyt vauvan -paperin kanssa. Mites se erkauma? Saako nyt mennä salille? Entä lenkille? Ilmeisesti joo, kun ei näistä mainittu mitään.


Musta on kerrassaan omituista, ettei ole ihan yleinen käytäntö neuvoa synnyttäneitä äitejä erkauman ja liikunnan kanssa. Ilmeisesti erkaumakin tuntuu olevan mielipidekysymys, siis että onko sitä olemassa vai ei. Joissain kaupungeissa ei puhuta siitä tarkoituksella mitään, koska se ei kuulu lääkärin toimenkuvaan/osaamisalueeseen. Ihan kaiken järjen mukaan vatsalihakset joutuvat väistymään kasvavan vatsan tieltä, joten en oikein ymmärrä tätä onko erkauma todellinen -keskustelua. Olisi aika tärkeää kiinnittää siihen huomiota, kun liikunta on kuitenkin levon ja monipuolisen ruokavalion ohella yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Väärin tai liian rankasti liikkumalla saa kyllä aiheutettua itselleen paljon ongelmia. Etenkin nyt kun kotona on vauvan lisäksi myös vilkas taapero, olisi ihan kiva pysyä fyysisesti toimintakykyisenä ja hyvinvoivana.

Kai mä sitten googlailen itsekseni liikunnasta raskauden jälkeen ja yritän tunnustella onko mulla erkaumaa vai ei. Toistaiseksi ei sitä selkäkipua ole näkynyt, mutta enpä ole kauheasti uskaltanut vielä mitään tehdäkään! Nähtäväksi jää miten käy kun tekee ensimmäisen pidemmän kävelylenkin tai käy salilla. 

Minkälaisia jälkitarkastuksia teillä on ollut? Onko liikunta tai erkauma otettu puheeksi lääkärin aloitteesta?