Mitä onni on?

Pohdittiin tässä eräänä iltana miehen kanssa, mikä tekee meidät onnelliseksi ja mitä onni on. Keskustelusta inspiroituneena ryhdyin innoissani kirjoittamaan ajatuksiani aiheesta. Homma meinasi kuitenkin tyssätä heti alkuunsa, sillä tuntuu että mitä enemmän asiaa miettii, sitä epämääräisemmiksi ajatukset muuttuvat. 


Mulle onni merkitsee tasapainoa elämän eri osa-alueiden välillä. Se koostuu pienistä palasista joista muodostuu kokonaisuus, esimerkiksi henkinen ja fyysinen hyvinvointi, ihmissuhteet, työ ja opiskelu, toimiva arki. 


Toisaalta onni on myös sitä että osaa pysähtyä ja olla kiitollinen siitä mitä on. 

Onnea on myös se että saa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Onni ei välttämättä ole jatkuvasti vallitseva mielentila, vaan sen tuntee hetkittäin. 

Ollakseen onnellinen on oltava myös rohkea; on uskallettava sanoa ääneen mitä haluaa ja olla oma itsensä. 

Toisinaan on myös uskallettava kohdata menneisyys, päästää irti ja hypätä tuntemattomaan.



Henkinen hyvinvointi & Ihmissuhteet


Mielestäni yksi hyvinvoinnin kulmakivistä on hyvä itsetuntemus. Onnellinen ihminen tuntee itsensä heikkouksineen ja vahvuuksineen, on tasapainoinen ja sinut itsensä kanssa. 

Kukaan ulkopuolinen ei määrittele minkälainen olet, vaan osaat tehdä sen itse. Kun on vahva itsetunto, ei muiden negatiivisilla sanomisilla ole juurikaan vaikutusta. 

Tottakai on tärkeää kuunnella läheisiä ihmisiä ja osata katsoa peiliin tarvittaessa, mutta noin yleisesti ottaen itsetunto ei rakennu muiden sanomisille ja mielipiteille. 


Jos tunnen olevani ahdistunut tai hieman hukassa, otan kynän ja paperia ja alan kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Kirjoittaminen tuo selkeyttä ja saa päämäärättömästi ajelehtivat ajatukset paremmin järjestykseen. Kirjoittaessa tulee yleensä myös havainneeksi asioita joita ei muuten olisi ehkä tullut edes ajatelleeksi. 

Myös puhuminen on ihan elinehto henkiselle hyvinvoinnille. Sulkeutuminen ja negatiivisten ajatuksien tukahduttaminen kääntyy ennen pitkää itseään vastaan, mistä ei seuraa koskaan mitään hyvää. 



Sanotaan että on opittava rakastamaan (terveellä tavalla) itseään ennen kuin voi rakastaa toista, ja allekirjoitan tämän täysin. Jos itse voi huonosti, ei jaksa eikä pysty olla sellainen ystävä, tyttöystävä, äiti, tytär, sisko tai työntekijä kuin haluaisi olla. Ahdistus ja paha olo kun tuppaavat heijastumaan ihmissuhteisiin ja jopa vahingoittamaan niitä. Kun suhde itseen on kunnossa, yleensä myös ihmissuhteet kukoistaa.  



Työ & Vapaa-aika


Olin hetken työttömänä vuosi sitten syyskuussa, enkä olisi voinut olla onnellisempi kun sain uuden kivan työpaikan lokakuussa. 1,5 kuukautta ei ole kovin pitkä aika, mutta siinäkin ajassa ehtii kyllä tylsistyä ja ajatella asioita vähän eri näkökulmasta. 

Opin ainakin sen, että tekemättömyys ja kotona makaaminen ei todellakaan ole mun juttu. Vielä kesällä töitä tehdessäni olin niin loppu että mietin irtisanoutumista lähes päivittäin. Opin, ettei loppuunpalaminen välttämättä johdu työstä mitä tekee, vaan siitä miten työtä tekee. 

Unelmatyölläkin saa itsensä vedettyä ihan piippuun jos sitä tekee liikaa eikä muista huolehtia omasta jaksamisestaan. Työnteko ei ole elämäntarkoitus, mutta on sillä suuri merkitys elämässä. Tiivistettynä; työnteko tekee onnelliseksi, kun muistaa tehdä myös omia juttuja ja sanoa ei silloin kun on levon tarpeessa.


On myös tärkeää miten itseään kohtelee. Tähän sisältyy esimerkiksi säännöllinen liikunta, uni, terveellinen ja monipuolinen ruokavalio unohtamatta herkuttelua silloin tällöin, oma aika ja itsensä kuunteleminen. 

Olen joskus pakottanut itseni jaksamaan töitä, treenaamista ja koulua loputtomasti ilman lomaa, mikä johti (ei niin yllättäen) uupumiseen. Nykyään osaan tunnistaa milloin on sanottava stop kaikelle suorittamiselle ja vain otettava rennommin. 

Sanoisin että tasapaino tekemisen ja tekemättömyyden välillä on tosi tärkeää siinä miten mielekkääksi kokee oman elämän.



Perusturvallisuus & Koti




Toisille elämässä tärkeintä on matkustelu, jatkuva liikkuminen ja se että maisemat vaihtuu tiuhaan tahtiin. Mä taas tykkään enemmän olla paikallani. Saattaa kuulostaa vähän tylsältä, mutta mulle turvaa tuo tietynlainen pysyvyys ja jatkuvuus. 

Pidän arjen rutiineista, kunhan luon ne itse eikä mulle tule sellaista puristavaa tunnetta että on pakko tehdä asioita. Vastapainoksi tykkään toki matkustella ja välillä rikkoa niitä rutiineja. On ihanaa lähteä matkalle, mutta kotiin on aina kiva palata. Turvaa tuo myös se, että talous ja opiskelu/työasiat on kunnossa.

Olen todella visuaalinen ihminen ja viihdyn kauniissa ympäristössä. Jos kotona on kauhea sekasorto ja sotku, on mun ajatuksetkin yhtä sekamelskaa. En saa aikaiseksi oikein mitään ja keskittymiskyky on huono. 

Ihailen ihmisiä jotka viis veisaavat kaoottisesta ympäristöstä, mutta olen joutunut myöntämään itselleni että en yksinkertaisesti lukeudu näihin ihmisiin. Musta on ihanaa kun kotona on siistiä, puhdasta ja raikasta, ei liikaa tavaraa ja seesteinen tunnelma, tilaa hengittää. Näinhän ei todellisuudessa aina ole, enkä ota asiasta stressiä, mutta olen selvästi parhaimmillani kun koti on järjestyksessä. 



Siinä muutamia asioita, joilla saa omaa hyvinvointia edistettyä. Loppujen lopuksi tärkeintä elämässä ovat kuitenkin ihmiset, eikä pankkitilin saldo tai pyykkivuori paljoa vaakakupissa paina. 

Tällä hetkellä minut tekee päivittäin maailman onnellisimmaksi mahassa potkiva pieni vilperi, enkä malttaisi odottaa sitä hetkeä kun pääsemme hänet tapaamaan <3


Kesä 2017

Heippa vaan! Tänään on selvästi ollut syksyn merkkejä ilmassa. Aamulla oli niin viileää ettei pelkkä neuletakki riittänyt suojaamaan tuulelta, ja poloiset varpaat meinasivat kylmettyä sandaaleissa. Taitaa olla aika pakata hellehattu, kesämekot ja sandaalit yläkaappiin ja pikkuhiljaa kaivella neuleita ja villasukkia esiin! 

Mutta juu, tämän kuulumisten kakkososan piti ilmestyä blogiin ajastettuna jo aiemmin, mutta ei nyt mennyt tällä kertaa ihan putkeen, heh. Siispä, tässä kuulumisia huhtikuusta heinäkuuhun!


Huhti-toukokuu




Kevät meni nopeasti pääsykokeisiin lukiessa, töitä tehdessä, jatkuvasti pieni hymynkare huulilla ajoittaisesta pahoinvoinnista huolimatta. Pääsykokeet tuli ja meni, olin vain helpottunut että taas se hermoja raastava hakeminen on ohi. Samalla mielessä välähti toisinaan pelko siitä, etten saa opiskelupaikkaa ja jään ikuisesti kouluttamattomaksi kotiäidiksi joka elää miehensä siivellä. Älkää käsittäkö väärin, korkeampi koulutus ei missään nimessä tee kenestäkään parempaa ihmistä eikä kotiäitiydessä ole mitään hävettävää ja jokainen hoitaa raha-asiansa miten parhaaksi näkee, mutta minulle on aina ollut selvää että haluan opiskella. Olisi tuntunut siltä että jotain puuttuu jos en opiskelisi.





Kesäkuu




Kesäkuun alussa lomailtiin yhdessä A:n kanssa, eikä loma olisi voinut parempaan saumaan osua heti suht rankan kevään jälkeen. Ei tehty lomalla mitään kovin suurta ja ihmeellistä; käytiin Linnanmäellä (kahdessa laitteessa, fiilis on tärkein), oltiin isovanhempien luona maalla, tehtiin päiväreissu Turkuun, syötiin hyvää ruokaa ja nukuttiin pitkään. Siitä huolimatta oli jotenkin ihan erityisen ihana kesäloma. Oikeastaan koko kesä on ollut ehkä tähänastisen elämäni parhaimpia. Kesässä tärkeintä ei ole ne jutut mitä tekee, vaan se tunnelma, ihmiset ja yleisesti vaan kesäfiilis.



matonpesupuuhia maalla
Jo perinteeksi muodostunut Niskan peltileipä päiväreissulla Turussa, suosittelen!
Turku, helle, minä ja maha, kaverit ja jätski! 
Ps. Nyt tota "mahaa" katsoessani mietin että missä se maha on?! Muistan ajatelleeni että oon jo kunnon pallo, mutta ei se ollut mitään nykyiseen rv30-olotilaan verrattuna. :D
Ruissalo<3
Juhlistettiin mun 27-vuotissyntymäpäivää Lehtovaarassa. Vähän kalliimpi paikka, mutta oli sen arvoista! Lasissa kuplii tietysti alkoholiton Lehtikuohu ;)
Suomen kesä on ehdottomasti kauneimmillaan loppukeväästä keskikesään, silloin ulkona on sellainen herkkä ja taianomainen tunnelma.


Kesäkuu huipentui siihen kun olin töissä tauolla ja kirjauduin opintopolkuun miljoonannen kerran tarkistaakseni onko tuloksia tullut, ja siellähän se luki: hyväksytty! 


Pääsin kahteen yliopistoon siihen koulutusohjelmaan, joka kevään aikana oli alkanut tuntua enemmän omalta. Istuin siinä vaan suu auki paikallani enkä osannut itkeä, nauraa, kiljua tai tehdä mitään muutakaan, kun mut valtasi ihan mieletön onni ja riemu, olin vaan niin ylpeä itsestäni ja ihan sanoinkuvaamattoman iloinen! Suorastaan hyppelin pallomahoineni takaisin töihin ja hymyilin kuin Naantalin aurinko jokaiselle vastaantulevalle asiakkaalle.

Lasit päähän niin näyttää blondikin fiksummalta! No ei, olin just saanut tietää koulupaikasta ja oli helppo hymyillä. Näin seuraavana päivänä hyvää ystävääni, käytiin hakemassa subit joita suunnattiin Tuomiokirkon portaille syömään. Ps. Lokit olivat häikäilemättömiä, ja sain hätistellä niitä useampaan kertaan heiluttelemalla uhkaavasti sandaaliani.

Heinäkuu


Heinäkuun alku meni sulatellessa iloisia uutisia ja järjestellessä kouluun liittyviä asioita. Aloitan koulun syksyllä 2018, sillä meidän pieni bebe tulee maailmaan näillä näkymin lokakuun lopussa. Heinäkuussa olen tehnyt aika paljon töitä, mutta pieni väsymys ei haittaa kun tietää että tässä ehtii enää pari kuukautta olla töissä ennen äitiyslomaa. Ihan hullua miten nopeasti aika on mennyt! Mulla ja vauvalla on kaikki hyvin, maha kasvaa ja varpaita en ole enää hetkeen nähnyt alaspäin katsoessani. :D 




Heinäkuuhun on töiden lisäksi mahtunut reissu Itä-Suomeen äidin luokse, lastenvaunujen shoppaamista, ystäväpariskunnan kyläilyä meillä ja miniristeily Helsingin edustalla, paljon irtojätskiä, muutama Ikea-reissu ja yhdet kesähäät.




On ollut ihana kesä, mutta nyt väistämättä alkaa ajatukset kääntyä pikkuhiljaa lähestyvään syksyyn. Illat pimenevät vähitellen ja kuvittelen haistavani tuulessa jo ripauksen syksyä. Mieli haikeana mietin mennyttä kesää ja kaikkea mitä siihen on kuulunut, mutta onneksi on vielä elokuu. Aion käydä vielä ainakin uimassa, Korkeasaaressa ja syödä pari irtojätskiä lisää.




Edit: Yritin käydä uimassa, mutta lasketaanko varpaiden huljuttelu vedessä? Korkeasaarikin taitaa siirtyä syyskuulle!


Vuosi 2017 - kevät

Hyvää elokuun ekaa ja hei pitkästä aikaa, blogi! 

Ajattelin kirjoitella vähän kuulumisia, mutta vaikka tiivistäisikin tulisi postauksesta kilometrin pituinen, joten jaoin sen kahteen osaan. Järkkäri on pysynyt visusti jossain piilossa viimeiset kuukaudet, mutta nappasin puhelimesta vuoden aikana kertyneitä kuvia.

Viimeinen reilu puoli vuotta on ollut sellaista hulinaa ja myllerrystä elämässä että ajastuskin kirjoittamisesta on tuntunut jo valmiiksi pakkopullalta. Kirjoittaminen on pyörinyt ihan viimeisenä to do -listalla, vaikka se kivaa onkin ja toimii ainakin itsellä hyvänä stressinpoistajana. Aika ja kapasiteetti on ollut niin kortilla ettei mihinkään luovaan ole oikein irronnut musta enää mitään. Kuitenkin tässä eräänä iltana töissä häärätessäni huomasin ajattelevani taas miten kiva olisi kirjoittaa, kaivaa kamera jostain kätköistä esiin ja kuvata niitä mulle mieluisia asioita elämässä (aamukahvi, kukat, sohvatyynyasetelmat ja muut tärkeät). Mielessäni aloin jo jopa kirjoittaa tätä tekstiä ja ymmärsin että nyt on korkea aika palata luovien puuhien äärelle.


Mutta mihin se kuusi kuukautta on niin vain hujahtanut?


Tammikuu

Ensinnäkin, tein todella paljon töitä alkuvuodesta kun työ oli silloin aika yrittäjähenkistä ja vaati paljon joustamista. Uusia tilanteita tuli joka päivä eteen ja tällaiset tänka på:t piti mielen virkeänä, mutta olihan se raskasta myös. Haasteiden edessä kun muutenkin on kaksi vaihtoehtoa; panikoida ja luovuttaa tai hengittää syvään ja yrittää parhaansa. En ole luovuttajatyyppiä joten valitsin yrittämisen, mutta hitsi vie on se kuluttavaa. Hatunnosto kaikille yrittäjille!


Helmikuu


Työprojektin päätyttyä helmikuun alussa palkitsin itseni ja avomieheni A:n (tuntuu oudolta kutsua yli kolmekymppistä miestä poikaystäväksi) päiväreissulla Tallinnaan. Töiden lomassa ei oikein ollut ehtinyt moneen viikkoon syödä kunnolla joten aloitettiin aamu ihanalla brunssilla laivalla; muistan miten onnellinen olin kun siinä höpötettiin kahvikuppiemme äärellä, vielä vähän unisena aikaisesta herätyksestä. Sää oli kevättalvelle tyypillinen, vähän sateinen höystettynä hyytävällä tuulella, mutta mieli oli aurinkoinen. Käveltiin ympäriinsä vanhassa kaupungissa, pysähdyttiin pubiin lämmittelemään, käytiin syömässä hampurilaiset ja kilisteltiin kivan päivän kunniaksi. Väsyneinä mutta onnellisina hipsittiin laivaan ja nukahdettiin myöhään yöllä omaan sänkyyn hymy huulilla.




Helmikuun tein töitä vähän normaalimmalla tahdilla ja nautiskelin tavallisesta elämästä. Yhden viikonlopun vietin hyvän ystäväni luona yökyläillessä. Ystäväni kokkasi ihan mahtavaa ruokaa, juotiin pari lasia viiniä, höpöteltiin naistenjuttuja, laitettiin kasvonaamiot ja saunottiin. Aamulla sain Hesarin sänkyyn (!) ja heräilin keittiöstä kantautuvaan lupaavaan kolinaan ja kahvintuoksuun. Ystäväni se siellä puuhasi meille ihanaa aamupalaa. Katettiin aamupalat ja päätettiin katsoa samalla pari jaksoa paljon hehkutettua Skamia. Skam ei muhun iskenyt, mutta lautasella ollut avokadon puolikas suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla sitäkin enemmän! 



Seuraavalla viikolla havaitsin että avokadothan on muuten ihan älyttömän hyviä, sitruunasta puhumattakaan. Aiemmin ei olisi tullut mieleenkään esim. imeskellä sitruunaviipaletta sellaisenaan, mutta nyt se maistui taivaalliselta. Tilanne ns. eskaloitui siihen kun töissä vetelin avokadoja pussikaupalla (no ei nyt ihan), ja työkaverini ihmetteli mikä tämä mun äkillinen avokadohulluus on. Vastasin että ehkä mulla on puute hyvistä rasvoista! 

Aloin aavistella että jokin on muuttunut. Laskiaissunnuntaina tuijotinkin raskaustestin kahta viivaa typerä hymy naamallani. 

Meille tulee vauva!!!!!!

Sitä tunnetta on vaikea sanoin kuvailla kun alkaa vähitellen tajuta että kohta meitä onkin kahden sijaan kolme. Ajatukset poukkoili vuoristorataa häkeltyneen onnellisesta pelonsekaiseen epävarmuuteen ja taas takaisin siihen, että tekisi mieli kailottaa ilouutista jokaiselle vastaantulevalle. Ehdottomasti yksi elämäni hienoimmista hetkistä<3



Maaliskuu

On sanomattakin selvää että kaikki suunnitelmat keväälle meni vähän uusiksi tai ainakin muokkautui jollakin tavalla. Tarkoitus oli hakea kouluun, johon on aika haasteellista päästä ja johon päästääkseen useimmat joutuu lukemaan 10-12 tuntia päivässä, unohtamaan sosiaalisen elämän ja kaiken muun seitsemäksi viikoksi. Mä otin heti sen asenteen että mihinkään älyttömiin lukupäiviin mä en nyt edes yritä pystyä - luen tehokkaasti sen verran kuin jaksan ja pystyn olosuhteet huomioon ottaen. Hain myös toiseen yliopistoon opiskelemaan ihan muuta alaa, ja kevään luku-urakkaa tarpoessa aloin miettiä että olisiko tämä aiemmin b-vaihtoehtona pitämäni koulutusohjelma ehkä sittenkin mulle se a-vaihtoehto, ja olenko kolistellut useamman vuoden väärän tiedekunnan ovia.


...Jatkuu!