Vuokaleipäohje ja vähän muutakin

Mikä onkaan ihanampaa kuin keittiöstä leijaileva tuoreen leivän tuoksu? Aina välillä iskee sellainen leipähimo, johon ei kaupan kuivat paahtoleivät eikä perusreissarit auta. Silloin on tartuttava tuumasta toimeen ja kaivettava jauhopussit kuivakaapista ja ryhtyä leivontahommiin. 

Vuokaleipä on pataleivän ohella yksi lemppareistani, ja se on älyttömän helppo tehdä. Sitä ei tarvitse vaivata, mikä on plussaa sillä taikinaisilla käsillä ei noin vain mennä kesken kaiken viihdyttämään vauvaa. Leivän kohottaminen sen sijaan vaatii hieman malttia, mutta odotus palkitaan: kärsivällisesti kohotettu leipä maistuu taivaalliselta.


Ohjeen tähän leipään olen raapustanut reseptivihkooni, en tiedä mistä se alunperin on. Tähän leipään käytin vehnä- ja ruisjauhoja, mutta olen tehnyt joskus myös ohrajauhoilla tai kokonaan vehnäjauhoilla. 

Rapea vuokaleipä

5 dl reilusti kädenlämpöistä vettä
1 pss kuivahiivaa
2 dl ruisjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
7 dl vehnäjauhoja
1,5 tl suolaa
loraus siirappia tai hunajaa

Sekoita veteen hiiva, ruisjauhot, kaurahiutaleet, suola ja siirappi. Anna taikinan levätä puolisen tuntia, jonka jälkeen lisää vehnäjauhot vähitellen. Peitä taikina liinalla ja anna kohota puoli tuntia. 

Nostele taikina voideltuun vuokaan ja anna kohota vielä puoli tuntia.

Paista leipää 250-asteisessa uunissa puoli tuntia. Anna leivän hetken jäähtyä ja kopauta pois vuoasta.

Psst! Voitele vuoka kunnolla, jotta leipään tulee rapea pinta ja se irtoaa vuoasta hyvin. 


Asiasta kukkaruukkuun, täällä ollaan nukuttu edelleen välillä paremmin, välillä huonommin. Äidinvaistoni sanoo, että vauvan lähestyessä viiden kuukauden ikää, ei enää pelkkä äidinmaito riitä. Tekisi mieli viisveisata suosituksista ja antaa velliä tai kaurapuuroa illalla ennen nukkumaanmenoa! Jos nyt hetkeksi unohdetaan hohkaaminen täysimetyksen ylivertaisuudesta ja tilastoista ja tieteellisistä tutkimuksista, niin muistuu taas mieleen, että tärkeintähän on se että lapsi saa ruokaa ja kasvaa. Herätessäni viidettä kertaa yöllä mietin ketä varten täysimetän väkisin, kun tuntuu ettei se välttämättä riitä vauvalleni. Jos nyt maalaisjärjellä ajattelee, niin eihän se mikään ihme ole että nälkä tulee kun katsoo tuota meidän tytsyn vipeltämistä ja jumppaamista aamusta iltaan. Aion ottaa asian neuvolassa puheeksi, se on varma se. 

Hei äiti! Minä olen Lilja ja minua ei nyt nukuta.

Mutta sujuvasti vuokaleivistä ja imetyksestä viikonloppusuunnitelmiin: huomenna siskoni tulee meille pääsiäisen viettoon, ihanaa! Aiotaan leipoa, syödä hyvää ruokaa, juoda vähän viiniä, leikkiä munanpiilotusta (hehee), käydä hiihtämässä ja saunoa tietenkin. 

Ihanaa pääsiäistä! <3




Unettomia öitä + ohje neulottuun pantaan

Hellou!

Täällä on nukuttu hieman.. katkonaisesti. Äitini ja isoäitini ovat kovia neulomaan, ja nyt näyttää pahasti siltä, että olen perinyt tämän sairauden, neuloosin. 

Neuloosi on lähes pakonomainen tarve olla jokainen vapaahetki neulomassa jotakin, ja silloin kun et neulo, pohdit keskeneräistä työtä tai suunnittelet jo seuraavaa. 
A on vaan pyöritellyt silmiään kun istun ilta toisensa jälkeen sohvannurkassa silmät ristissä kilkuttamassa puikkoja. Mutta kun se on niin koukuttavaa ja hauskaa! Kylkiäisenä olen tosin kehittänyt jonkun pienen tulehduksen vasemman käden etusormen niveleen, ei kiva. Jos tämä pahin vimma menisi kohta ohi niin pääsisi sukkapuikkopoloiset ja sormenikin lepäämään. 

Ensimmäiseen lauseeseen viitaten, olen siis nukkunut hieman huonosti. Iltaisin vauvan nukahdettua olen tietysti oitis tarttunut kutimeeni, enkä ole malttanut mennä nukkumaan kun kudon vielä tämän kohdan. Ja ehkä vielä tämän. Lopputuloksena on ihan liian lyhyet yöunet nukkunut äiti, jonka tukka sojottaa joka suuntaan ja silmäpusseihin ei auta edes kolme kuppia kahvia. Eikä vaunulenkki raittiissa ulkoilmassa. Eikä miehen pusut. Eikä sauna.


Kun olen ensin itse viikon verran kartuttanut univelkavarastoja, alkaa vauvalla jokin ihmeellinen vaihe. Nimittäin sellainen, että herätään öisin 40-60 minuutin välein syömään. Mitä mitä!! Meidän vauva, joka ei edes vastasyntyneenä herännyt kuin maksimissaan kolmesti yössä syömään. 

Viime kuukaudet ollaan herätty kerran kaksi, yleensä kerran, yössä. Ja booom, viime yönä heräsin valehtelematta varmaan kymmenen kertaa pinnasängystä kantautuvaan kitinään. Voi morjens! 

Mutta niin kuin sanoin jo raskaana ollessani, sekä silloin kun vauva oli vastasyntynyt ja useasti sen jälkeenkin, sanon sen taas: arvostan suuresti niitä vanhempia joilla on koliikkivauva tai joiden vauva ei nuku. Hyvin nukuttujen kuukausien jälkeen tälläinen yksi katkonainen yö pisti mun kupin ihan nurin, ja olen ollut vain varjo itsestäni tänään. Sissos sentään, tätäkö tämä kuuluisa vauva-arki nyt on. Voisin palata takaisin siihen vaaleanpunaiseen hattaraan, kiitos. 

Mies lähti tekemään lumitöitä talolle ja hoitamaan muitakin asioita. Ennen kuin se lähti, kirosin täällä asumisen alimpaan helvettiin, aloin itkeä koska kahvi oli "loppu" (sain keitettyä pari kupillista - olin hieman dramaattinen) ja käyttäydyin muutenkin kuin 2-vuotias. Mies tarjoutui hakemaan kahvia kaupasta, rauhoitteli mua ja laittoi vauvankin nukkumaan. 

Nyt mulla on tässä keskeneräinen villasukka, kuppi kahvia, korvapuusti eiliseltä ja nukkuva vauva. Täällä asuminen tuntuu taas tosi kivalta, ja voi että mulla on ihana mies, ja meillä maailman paras vauva. Kyllä se tästä taas.

Elämää pikkukaupungissa

Viime aikoina päivät ovat sulautuneet yhteen, enkä tarkalleen muista, kuinka monta viikkoa me ollaan täällä jo asuttu. Tuntuu että on ekaa kertaa raskauden, synnytyksen, loppuvuoden tapahtumien, ristiäisten ja muuton jälkeen päässyt oikeasti hengähtämään hetkeksi. On tehnyt mieli vain olla vauvan ja miehen kanssa, lukea sängyssä puoleenpäivään, saunoa, syödä, nukkua, syödä ja taas vähän nukkua. Ollaan me toki muutakin tehty, mutta aika rennosti ollaan arkea täällä eletty.
Elämä täällä on siis lähtenyt kivasti käyntiin. Anttola on sympaattinen pikkukaupunki, noin 20 km Mikkelistä. Meillä on täällä kauppa, kirkko, antikvariaatti ja apteekki. Löytyy myös (kaikki samassa talossa) yhteiskoulu, terveysasema ja neuvola, kirjasto ja jopa kuntosali! Joka puolella on lunta silmänkantamattomiin ja tunnelma on pysähtynyt, ihan kuin kaupunki nukkuisi talviunta kuin Muumilaaksossa konsanaan. Kun kävelee kauppaan, vastaan tulee enemmän potkukelkkoja kuin autoja. Liikenteen melu on vaihtunut tikan terävään nakutukseen ja järveltä suhisten puhaltavaan tuuleen. Ja ainiin, meidän pihalla asuu fasaani. Lainatakseni siskoani, nyt ei olla enää Helsingissä.
Töölön hektisyyden jälkeen tämä rauha on ihan tervetullutta, tosin jos olen ihan rehellinen, pelkäsin vähän etukäteen minkälaista arki täällä tulee olemaan. Onneksi pelko osoittautui ihan turhaksi, sillä kyllä täällä tekemistä riittää, silleen sopivasti. Perjantaina oltiin yhdessä koko perhe seurakunnan muskarissa, jossa tutustuttiin muihin lapsiin ja kerkesin saada muutaman äitikaverinkin, vauvatreffejä odotellessa! Keskiviikkoisin täällä järjestetään myös perhekerho, jossa kuulemma käy enemmän porukkaa kuin muskarissa. Lisäksi aiotaan osallistua vauvauintiin, joka järjestetään kylläkin Mikkelissä, mutta eipä sinne pitkä matka ole ajaa. Vaunulenkille lähtiessä ei tarvitse kovin kauaa miettiä minne päin lähtisi, kun joka puolella on metsää ja järveä. Seurasaari oli Helsingissä mun ykköspaikka vaunulenkeillä, mutta siellä sai välillä etsimällä etsiä omaa rauhaa kun puoli Helsinkiä oli samaan aikaan ahtautuneena samalle lenkkipolulle. 

Viikonloppuna sisäinen käsityönäpertelijäni pääsi valloilleen kun intouduin pitkästä aikaa kutomaan villasukkia. Lauantaina meillä kävi vieraita, ja sain hyvän syyn leipoa. Tällä kertaa tein feta-pinaattipiirakan (maistettiin tätä kun käytiin kylässä kaveripariskunnalla, ja oli ihan tajuttoman hyvää, kiitos ohjeesta E!) ja suklaajuustokakun. Meiltä ei lähdetä kotiin nälkäisenä :D Illalla käytiin (taas) saunassa ja syötiin kakkua iltapalaksi. Me ollaan todellinen fitness-pariskunta!

Nyt on muutenkin melkein joka viikonlopulle jotain ohjelmaa ja vieraita on tulossa käymään pitkin kevättä. Kesälle on myös jo tiedossa kaikkea kivaa. Havahduin eilen siihen, miten nopeasti aika menee, etenkin kun on paljon tehtävää. En ihan hirveästi haluaisi kirjoittaa syystä, miksi ollaan täällä, en ainakaan ihan vielä. Ehkä sitten myöhemmin kun tuntuu siltä että aika on oikea.

Eli tänne kuuluu tällaista pikkukaupungin arkea, kutomista, leipomista, perhe-elämää ja ulkoilua. Mitä teille kuuluu?

Maaliskuun ensimmäinen

Hei blogi pitkästä aikaa!

Ihanaa päästä kirjoittamaan ja elämään taas normaalimpaa arkea, ai että. Valokuvaaminen, sisustaminen, leipominen ja kaikenlainen näpertely tämä blogi mukaan lukien on vaan niin mun juttu. On ollut ihan orpo olo kun ei ole kerennyt pariin viikkoon tekemään mitään omia juttuja! Mutta nyt on onneksi muutto ohi, ja ollaan päästy nauttimaan uuden kodin ja ympäristön ihanuuksista.

Muutto: helpoin ikinä. Aloin kaksi viikkoa ennen muuttoa tuskailla että mitähän tästä tulee. Muutto kauas toiselle paikkakunnalle kolmikuisen vauvan kanssa, joo-o. Päätin lujasti että tästä ei vaan voi tulla sellainen väkerretään itkua ja tungetaan pää pahvilaatikkoon -muutto. Kyllähän te tiedätte, luulette että homma on ohi kunnes muistatte että ei saakeli se varasto. Kaadutte maahan ja heittäydytte x-asentoon rähjäämään. Niin, päätin että ei sitä kiitos, ja tällä kertaa valmistauduttiin hyvin ja ennen kaikkea ajoissa. Me jopa oltiin sen verran kaukaa viisaita ja näppäriä ja organisoituneita että numeroitiin pahvilaatikot ja kirjoitettiin puhelimen muistiin lyhyesti mitä kukin laatikko sisältää. Lisäksi merkattiin vielä mihin huoneeseen laatikko uudessa kodissa kannetaan. Essin muuttovinkki numero yksi! Oli ihan kuningasidea; sen sijaan että elät viikkotolkulla laatikkomeressä, on vain muutama pino muuttolaatikoita kussakin huoneessa JA tiedät mitä missäkin on, ihan mahtavaa.



Lilja jaksoi oikein hyvin, oltiin varattu sen verran paljon muuttoapua, että mun rooli muutossa oli oikeastaan vain viihdyttää ja huolehtia vauvasta. Päästiin lähtemään vanhalta kodilta jo hyvissä ajoin päivällä ja ajeltiin uuteen osoitteeseen kaikessa rauhassa. Perillä tyhjennettiin muuttokuorma ennätysnopeasti, kokattiin illallista, avattiin viini ja korkattiin saunakin! Tytöt olivat tehokkaita ja ehtivät koota meidän sängyn (kiitos<3), ja voin sanoa että kyllä muuten tuli uni pitkän päivän jälkeen kun vihdoin pääsi omaan sänkyyn. Enpä olisi uskonut että muuttopäivän iltana istutaan keittiössä viinilasi kädessä nauramassa kavereiden kanssa. Siitä saadaan kiittää kaikkia sukulaisia ja kavereita, jotka tuli auttamaan meitä pakkaamisessa ja muutossa, ilman heitä oltais varmaan vieläkin Töölössä kykkimässä! Että suuri kiitos vielä kaikille, meillä on aivan ihania ihmisiä elämässä.



Tähän mennessä ollaan purettu laatikoista ehkä puolet, lähinnä olohuone on enää vaiheessa, mikä on aika hyvin siihen nähden että ollaan asuttu täällä alle viikko. Mutta mikäs kiire tässä on. Lumihanki kimmeltää auringossa ja kotona on ihanan leppoisa tunnelma vastapainona muutamalle viime viikolle, jolloin on kiristelty hampaita tavaroita pakaten. Liljakin saa nyt meidän jakamattoman huomion kun ei tarvitse enää yhtäkään samperin viinilasia olla käärimässä pakkauspaperiin.

Tänään ajeltiin isolle kirkolle eli kartsalle tekemään isot ruokaostokset ja hakemaan muutama puuttuva juttu. Lähipäivinä ajateltiin viedä vauva hoitoon perhetutuille ja lähteä viettämään treffipäivää miehen kanssa - hiihtoladulle. Parasta! Eväät mukaan, kahvia termariin ja sit lyömään vetoa kuinka monta kertaa Essi tavataan sukset ojossa lumipenkasta hiihtoladun vierestä. Siitä on ehkä noin viitisentoista vuotta kun olen viimeksi hiihtänyt. Jännää!


Nautitaan nyt kerrankin tästä kunnon talvesta ja kauniista talvipäivistä, kohtahan sitä saa jo alkaa odottelemaan kevättä<3